Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Scott Weiland & The Wildabouts (US), to 10.9. Tavastia, Hki
1
Artemi
26.05.2015 11:28:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

STONE TEMPLE PILOTS -VOKALISTI SCOTT WEILAND TAVASTIALLE
To 10.9.2015 Helsinki, Tavastia
 
Stone Temple Pilotsin ja Velvet Revolverin laulajana parhaiten tunnettu Scott Weiland saapuu ensi syksynä Helsinkiin nykyisen yhtyeensä kanssa. Scott Weiland and The Wildabouts esiintyy Tavastia-klubilla torstaina 10. syyskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 29. toukokuuta.
 
Kurt Cobainin, Eddie Vedderin ja Chris Cornellin tavoin grungen tunnetuimpiin ääniin kuuluva Scott Weiland on viimeisen 30 vuoden aikana tehnyt lähtemättömän vaikutuksen amerikkalaiseen vaihtoehtorockiin. Maailmanlaajuiseen suosioon Stone Temple Pilotsin vokalistina noussut Weiland on viimeiset vuodet panostanut soolouraansa sekä uuteen The Wildabouts -yhtyeeseensä.
 
Scott Weiland and The Wildaboutsin keikat keskittyvät lukuisiin Stone Temple Pilots -klassikoihin sekä maaliskuussa julkaistun Blaster-uutuuslevyn materiaaliin. Ajankohtainen Scott Weiland and The Wildabouts -albumi on artistin mukaan hänen paluunsa Stone Temple Pilotsin alkuaikojen soundimaailman pariin.
 
LIPUT:
Myyntiin pe 29.5.2015 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 40,50 EUR
- ovelta 41 EUR
 
urlhttp://www.scottweiland.com/url_
urlhttp://www.facebook.com/url_
urlhttp://www.fullsteam.fi/url_
 
Artemi
29.05.2015 14:00:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lipunmyynti käynnistyi vilkkaasti, hanki omasi nyt Tiketistä!
 
urlhttp://www.tiketti.fi/Scott-Weiland … vastia-klubi-Helsinki-lippuja/32774/url_
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «