Kitarat: kitarakamat ›

Mainio kirjoitus taas kerran, niin teknisen kuin filosofisenkin antinsa puolesta :)

Jos neuroottisuus etenee elämää häiritsevälle tasolle, niin joku joka en ole minä suosittelee terapiamielessä kitaran virittämistä (ja soittamista) dissosiatiiveissa, kuten ketamiinin vaikutuksen alaisena.
 
Voi vain kuvitella kuinka mahdotonta on suhteuttaa säveliä toisiinsa kun niiden väliset suhteet ovat täysin absurdi käsite ilman automaattisia assosioaatioita sisäisiin referensseihin. Kokemuksen jälkeen saattaa olla hyvin kiitollinen siitä, että ylipäätäänsä erottaa kaksi samaan aikaan soivaa säveltä toisistaan.
 
Kokija palautuu normaaliksi muutamassa tunnissa, mutta kokemus saattaa avata korvat kouriintuntuvammin, kuin reggaepipon vetäminen päähän.

Mulla on usein lievä chorus päällä, jonka lisäksi väritän sointuja kammella. Helpottaa kummasti tarkan korvan elämää, jonka lisäksi soitto myös soundaa kivalta :-)

Timo JM: Mulla on usein lievä chorus päällä, jonka lisäksi väritän sointuja kammella. Helpottaa kummasti tarkan korvan elämää, jonka lisäksi soitto myös soundaa kivalta :-)
 
Minä olen myös löytänyt kammen autuaaksi tekevän vaikutuksen ja stratolla ja carvinilla tulee soiteltua lähes pelkästään kampi kourassa. Sen jälkeen mikään ei ole koskaan enää vireistä:-) mutta nyt ei ole mikään älyttömän tarkka korva, mutta sen verran eri vireisiin asettuvat intervallit toisinaan häiritsee, että viritysmittarin jälkeen joutuu toisinaan korjailemaan virettä erityisesti G ja H kielet ovat kompromissien kohteena. Ei ne aina häiritse riippuu vähän mitä soittaa ja mikä oma vireystila milloinkin on.