Kitarat: kitarakamat ›

Mun pitää varmaan vähän korjata lausuntoani, kun korskeasti tuolla aikaisemmin julistin kaikki laitteeni pitopeleiksi, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni asia ei varmaan olekaan ihan niin. Esimerkiksi nuo minun kaksi bassoani ovat sellaisia jotka ovat ihan vaan käyttöpelejä ja vaikka en tunne tarvetta vaihtaa niitä, niin ihan hyvin voisin ne kuitenkin vaihtaa ja jos basismini tästä syvenee niin varmaan sellainen ultimaattisempi amerikan basso saattaa kotiutua (MusicMan Stinray tai Sterling).
 
Kitaroista ehdottomia pitopelejä ovat Fender Stratokaster jonhon minulla on pitkä ja lämmin suhde ja siitä ei voi mitenkään luopua. Gibson LesPaul on sellainen josta en voi mitenkään luopua sellaisella rahalla, jonka siitä kukaan suostuu maksamaan eli sen arvo on minulle korkeapi kuin sen myyntiarvo. Fender VibroChampia en myy kun sain sen juuri käsiini ja sellaisella diilillä ettei sitä vaan voi pistää eteenpäin ja sitä paitsi se on älyttömän inspiroiva ja kotiin sopiva vahvistin. Fender BluesDeVilleä en myy kun olen investoinut paljon saadakseni sen toimimaan hyvin himassa ja se on ollut minulla niin kauan että tunnen sen vahvistimen kotkotukset ja olen siihen tottunut eikä mikään kokeilemani vahvistin ole tuntunut paremmalta. Koch Pedaltonea en ole halukas myymään, mutta voisin sen myydä jos jostakin syystä sattuisi huvittamaan eli se on vain käyttöesine ja sama koskee myös Boss RC30 ja RE20 pedaaleja ja ehx whitefingeriä. Myös EBS bassokombo on hyvä, mutta en ole luvannut sille ikuista rakkautta ja se ei pienuutensa takia sopisikaan bändi tai keikkakäyttöön. Kitaroista Samick JZ2 jazzloota on ihan hyvä kitara, mutta ei mikään elämää suurempi ihmeellisyys, mutta se on pitopeli siksi, että sain sen perheeltäni joululahjaksi eikä lahjoja myydä (ne voi antaa eteenpäin, mutta rahaa niistä ei saa minun arvomaailmassa pyytää).
 
Fender Telecaster Baja on ihan heittämällä paras tele mitä ole ikinä soittanut ja se on pitopeli siksi, että joutuisin myymään sen halvemmalla kuin mitä uusi maksaa niin tekisin persnettoa:-), mutta muuten se on vain kitara enkä ole luvannut rakastaa sitä koko loppuelämää. Carvin on laadultaan ja ominaisuuksiltaan paras lankkukitara mitä olen koskaan soittanut ja se on hinnaltaan niin halpa etten voi mitenkään sitä myydä sillä rahalla. Sitäpaitsi se on hyvä kitara, mutta en rakasta sitä ja voisin elää ilman sitä jos jokin seikka saisi minut siitä luopumaan. Nyt luopumisessa ei vain ole mitään mieltä. Sama koskee Blueridgen akkariakin eli niin hyvää ei ole vielä tullut vastaan, että haluaisi väkisin alkaa vaihtamaan ja siitä ei käytettynä maksettaisi tarpeeksi että sen haluaisi myydä juuri nyt.
 
Ultimaattisia pitopelejä on siis kaksi lankkua Fender Stratocaster ja Gibson LesPaul ja yksi sähkis Samick JZ2 ja vahvistin Fender Vibrochamp, eli niitä ei saa edes rahalla. Kaikki loput voisi lähteä jos joku hullu maksaisi niistä tarpeeksi:-).

Mulla on oikeastaan vain yksi kitara, joka on osoittautunut pitopeliksi. Kyseessä on 90-luvun alussa Ikaalisten soitinrakennuskoulussa kasattu/tehty palastrato, jossa on Warmothin kaula ja mainitussa oppilaitoksessa tehty body. Muut osat ja mikit olivat aikojen saatossa hankittuja tai jostain käteen jääneitä sekalaisuuksia, joskin ihan laadukkaita sellaisia. Vastoin todennäköisyyksiä kitarasta tuli älyttömän hyvä. Välillä vehje on unohtunut osina hyllyyn mutta pääsääntöisesti se on ollut koko ajan soitossa muiden, uudempien hankintojen rinnalla, jotka ovat tulleet ja menneet.
 
Vuosien varrella kitaraa on modattu ja maalattu lukuisia kertoja sen mukaan, mikä nyt kulloinkin on sattunut huvittamaan. Nyt viimeksi kitara sai uuden elämän ja kuosin viime keväänä, kun se siirtyi poikani päivittäiseen käyttöön. Itse soitin sillä yhdet treenit huvin vuoksi kuluneena keväänä ja kapine oli täysin kurantti. Tuntui, kuin en olisi välillä muilla soittanutkaan.
 
Pitopelin tästä tekee sekin, että tiedän kitaran realistiseksi myyntiarvoksi max. 300 euroa, mikä ei mitenkään ole verrannollinen sen käyttöarvoon.
 
Jos poikani jatkaa soittoharrastustaan vakavasti ja haluaa joskus myydä kitaran ostaakseen itselleen sopivamman tai mieluisemman, en varmaan vastusta. Vakava keskustelu asiasta tultaneen kuitenkin käymään.

Kyllä yks kitara täyttää pitopelin kriteerit ja se on vuoden 2002 20th Anniversary Bullet Stratocaster made by Squier...Sehän oli halpa ku mikä ja ostin sen aikoinaan ihan sitä varten että pistän sen seinälle koristeeksi ku parit omat lempikitaristit oli sellasella vedelleet jne jne.. Mutta kun kitara sitten saapui ja aloin sitä käsissäni pyörittelemään niin ajattelin että mitä jos kuitenkin aloittaisi opettelemaan sillä soittoa..
Sitten alkoi tulla vastaan se että kitarassa ei kaikki osat olleet ihan niin hyviä kun olisin halunnut ja aloin päivittämään skebaa kun se ei ollut hinnalla pilattu ja ajattelin että pikkuhiljalleen siitä tulisi hyvä keppi.. Noh, tietty Gotohin virittimet laitoin, Fenderin kolmikerrospleksin sain, tremoloon lisäilin jousia ja sitten tärkeenä lisänä soppaan satuin saamaan hyvältä ystävältä custom shopin 50's fat strat mikit mukavalla hinnalla ja ne kun laitettiin kiinni niin a'vot!
Kun kitaran toiminta oli hyvää oli ulkonäön aika..Kyllä oli vaimon ilme näkemisen arvoinen kun hioin santapaperilla kitarasta tietyistä kohtaa maalia irti ja petsillä ja puuöljyllä "vanhentelin" ulkonäköä..Pitihän siitä saada sellanan battered & bruised Strat niinku staroillakin oli jne jne..
Tänäpäivänä kitara on ollut mukana monilla keikoilla pääkitarana ja varakeppinä ja on soinut levyillä ja radiossa jo ympäri maailman ja täytyy sanoa etten kyllä luovu siitä mistään hinnasta..saa perikunta tapella sitten vaikkei sillä edelleen ole rahallista arvoa nimeksikään!

Ainoat pitopelit on omat sormet. Ironisinta on se, että ne onkin koko soitinarsenaalini heikoin lenkki ja vaihtaisin mielelläni parempiin jos olisi mahdollisuus, hehe.

Yksi Gibson on taatusti pitopeli. Ostaessa siinä oli kaula korjattu, nyt onnistuin rikkomaan kaulan uudestaan (vanha liitos piti, pistin ihan uudesta kohdasta paskaksi..). Eikä tuota kukaan edes haluaisi, ainakaan mitään riittävää rahallista korvausta vastaan, vaikka on taatusti paras soittamani Giba. Mikit saattavat toki vaihtua, mutta tolla on jo niin paljon tunnearvoa, että mikä hätä tässä on. Yhden PRS:n ostin jo kerran takaisin, kun alkoi niin kaduttaa, mutta pitopeliksi en uskalla vielä tituleerata.
 
Vahvistinpuolella ykkösenä on ja tulee todennäköisesti aina olemaan itse päällystämäni Hovercraft Dwarvenaut. Ellen joskus ala vihaamaan musiikkia ja soittamaan jatsia. Sama pätee Analogmanin Sunfaceen. Tuo kombo on niin sairaan pörisevä, etten keksi miten sitä enää parantaisin.
 
Lähdes kaikki muu on kyllä sopivan hinnan kohdalla kaupan.

Ainoa pitopeli on stratocaster, tosin vuosien varrella merkki on vaihdellut :) Palasin muutama kuukausi sitten pitkän tauon jälkeen takaisin Fenderiin.

klobasa: Ainoat pitopelit on omat sormet. Ironisinta on se, että ne onkin koko soitinarsenaalini heikoin lenkki ja vaihtaisin mielelläni parempiin jos olisi mahdollisuus, hehe.
 
:D
 
Plussaa.
 
Mesa 295 on pitopeli. Se painaa 35 kiloa. Pakko pitaa.

klobasa: Ainoat pitopelit on omat sormet. Ironisinta on se, että ne onkin koko soitinarsenaalini heikoin lenkki ja vaihtaisin mielelläni parempiin jos olisi mahdollisuus, hehe.
 
Tota noin, vaihdetaanko päittäin? Mulla sormissa niverikkoa, voin antaa vaihdossa välirahaa. Kivut tulee kaupanpäälle...

ESP:n Custom Shop "superstrato", jonka tilasin Kitarapajan kautta aikoinaan. Se tuli myytyä ja jälkeenpäin harmitti pirusti. Sitten kauan sen jälkeen näin sattumalta sen erään m.netin jäsenen kuvauksessa. Otin yhteyttä ja saatiin kauppa tehtyä. Vaikka keppi oli kokenut ulkoisesti kovia, niin se on edelleen erinomainen ja kaula on paras millä olen koskaan soittanut. Ihan eri profiili kuin nyky ESPllä. Tunnearvo on massiivinen. Sitä tulisi kyllä tuunata, ESP:n oma Floikka alkaa olla nähnyt parhaimmat päivänsä. Mahtuneeko originaali floikka tilalle?
 
Lisäksi olen tykästynyt vuoden -97 Tobaccoburst Les Paul Standardiini, johon on vaihdettu BKP:n Mule-setti. Ja aina tunnun palaavan myös Marshallin 2555:sen hoiviin. Tosin Bluenote kiinnostaa.
 
Muuten kamat kiertävät, aika tiuhaankin tahtiin.

Eipä niitä montaa ole, viimeisin CS Strato Heavy Relic -60 Limited Edition Namm2014.
Strymon Flint, Telecaster American Vintage Hot Rod 52...
 
Edit: pieniä korjauksia

Mulla on ollut montakin pitopeliä, mutta olen jo myynyt ne kaikki.

tuquoque: Mulla on ollut montakin pitopeliä, mutta olen jo myynyt ne kaikki.
 
Tähän viisauteen voitaneen tämä keskustelu päättää. Turha on enää jatkaa.
Eiköhän tämä ollut tässä ... :-)

Tämähän on hauska ketju, huomasin vasta. Tuli samalla katottua ja mietittyä siivoustarpeet. Miepäs oikein listaan kerran ja samalla viimeisen kun kaikki listat on tylsiä ja saatanasta.
 
Tiukasti pidossa:
 
- Gibson ES-339
- Gibson SG stankku -09, tallapositiossa Classic 57+ ja kaulan suunnalla PhatCat
- National Resolectric Jr. ser 1. (slide)
- Martin Alternative XT
- Guild GF 25 (pre Fender )
- Roland AC-60
- Mesan Caliber 50+ ( ei surullinen el84 versio)
- Palmer Einz ( törkeen hyvä etusena ja pedaalialustana suoraan pöytään)
- Bluetone Barfly (slide)
- Marshall 1965 kaappi JBL valurunkojötkäleillä
- TC Electronic Flashback
- MXR Microamp X 2 ( toinen aina mukana tai tyynyn alla, boostaa seksielämää)
- Peterson Strobostomp II
- MyrkkyNuolen Lunar Module ( pre Poison Arrow : D )
 
+ vanhoja laulumikkejä ja omia häröpäissään tehtyjä rakennelmia joita kukaan ei huolis vaikka antais rahaa mukaan.
 
- vaimo?

Peavey Wolfgang 1st year quilt, en luovu koskaan ...

Gibson Les Paul Custom -89, ostin ympyrätalon levytukusta 1990. Kaikki muut rojut voi vaihtua mutta tuo ei.

samson72: Gibson Les Paul Custom -89, ostin ympyrätalon levytukusta 1990. Kaikki muut rojut voi vaihtua mutta tuo ei.
 
En tippaakan ihmettele päätöstäsi, todella komea kitara, mä haluan kans G LP Customin...

Ketjun aloittajana täytyy lisätä, että kyllähän toi maila politiikka alkaa mullakin viimein olla sillä mallilla, että tuskin siinä mitään muuta radikaalia tapahtuu, kuin korkeintaan pari-kolme custom hankintaa joskus tulevaisuudessa. Näitä nykyisiä tuskin käsistäni päästän: 2 x Gibson ES-335 faded, Aurora Custom T-Style ja Martin 000-28. Mutta jatkakaa muut...

Kyllä toi oma Ibanez Jem77FP vuodelta '89 on semmoinen, mikä seuraa hautaan asti. Ollut mulla 15 vuotta ja on saanut turpiinsa enemmän kuin keskiverto aviovaimo. Edelleenkään ei ole omiin käsiin parempaa kitaraa tullut vastaan.

YarZoo: Tämähän on hauska ketju, huomasin vasta. Tuli samalla katottua ja mietittyä siivoustarpeet. Miepäs oikein listaan kerran ja samalla viimeisen kun kaikki listat on tylsiä ja saatanasta.
 
Tiukasti pidossa:
 
- Gibson ES-339
- Gibson SG stankku -09, tallapositiossa Classic 57+ ja kaulan suunnalla PhatCat
- National Resolectric Jr. ser 1. (slide)
- Martin Alternative XT
- Guild GF 25 (pre Fender )
- Roland AC-60
- Mesan Caliber 50+ ( ei surullinen el84 versio)
- Palmer Einz ( törkeen hyvä etusena ja pedaalialustana suoraan pöytään)
- Bluetone Barfly (slide)
- Marshall 1965 kaappi JBL valurunkojötkäleillä
- TC Electronic Flashback
- MXR Microamp X 2 ( toinen aina mukana tai tyynyn alla, boostaa seksielämää)
- Peterson Strobostomp II
- MyrkkyNuolen Lunar Module ( pre Poison Arrow : D )
 
+ vanhoja laulumikkejä ja omia häröpäissään tehtyjä rakennelmia joita kukaan ei huolis vaikka antais rahaa mukaan.
 
- vaimo?
 
Tota, olisko sulla valokuvaa ? Luonne ?