Kitarat: kitarakamat ›

Kemper Profiling amp on tähän astisista hankinnoista ehkä se eniten säväyttävin. Hankin omani noin 3 vuotta sitten ja vielä jaksaa laitteen erinomaisuus häkellyttää.
 
Tämä kommentti on validi siihen asti kunnen Kemper 2 julkaistaan :)

Yks kitara on ollu uudesta asti 16v, toinen vielä pidempään mutta sitä on modattu vasta 14v sitten, joten eihän sitä lasketa.

Veljen tele.
Oma akkari.
EHX DMM.
Puhti Fuzz.

Ibanezin vanha stratokopio 70-luvulta ei lähde mihinkään. Rahallisesti ei juurikaan arvoa, mutta sopii täydellisesti omaan kouraan ja soi mainiosti. Aiemmin ajattelin, että Fenderin American Deluxe stratokaan ei lähde minnekään, mutta kun ajattelin tarkemmin, sen voisi tarpeen tullen uhrata. Pedaaleista pisimpään mukana ovat pysyneet Roger Mayerin Axis Fuzz ja Lovepedalin Tchula, enkä keksi miksi noista koskaan luopuisinkaan.

Yamaha sg 3000s, ei lähde ei niin pal rahaa ookkaan kellään...
ninno sit kun mie lähen niin ton varmaan joku duunari kiikuttaa roskalavalle ja se poltetaan tietämättä että mitä meni :) mutta sille mie vaan hymyilen

Onhan noita pitopelejä mutta vannomatta paras eli vaikka mielestäni olen viisastunut ja en ole pahin kamarunkkari ja on helvetin hyviä vehkeitä niin siitäkin huolimatta se pieni pirulainen kuiskailee korvaan "osta toi ja tuo on hieno" ja kun sitten useasti joutuu jotain alta myymään, että saapi uudelle tilaa ja että rahat riittää niin en uskalla enää vannoa.
 
Nyttekin kuumottaa taas kaikenlaiset vempaimet mutta pitää yrittäää vaan pistää jäitä hattuun ;D

Kyllä tuo köyhän miehen Les Paul taitaa olla sellainen. Kymmenen vuoden soittohistoriasta ollut nurkissa pyörimässä ainoana kitarana yhdeksän ja kerran kävi päivän torilla kun jotain aivan muuta oli pakko saada, kunnes tulin katumapäälle. Basistin satunnaisiin riffinhakuihin miellyttävän tuttu tuntuma ja soundi, eipäs muuta kaivata. Asiaan voipi vaikuttaa sekin että silloin tuo oli järkiostos, sittemmin studiot ovat olleet niin halpaa että faded specialilla ei juuri taida olla myyntiarvoa.
 
e: olipas typo

Osteri: Omassa kuvassa näkyvä Washburn ei poistu koskaan. Liikaa yhteistä musa- ja keikkahistoriaa, ei tuosta voi luopua. Ostercaster Strato ja Tele eivät myöskään tule poistumaan, koska ovat niin "self-branded", "one and only" ....ja kaikkea siihen suuntaan.
Cort Artisan basso saattaa lähteä vasta sitten kun ei enää sormet taivu, mutta ei ennen sitä ollenkaan. Bassoksi saattaa sen sijaan tulla toisena Danelectron Longhorn, jos jostain sopivasti löytyy :) Kaikki muu on liikkuvaa.
 
@hallu - huomisesta mopo liikeellä......
 
Ei muuta kuin peukkuja sinne:-). Mulla on ollut jo kviikon verran ajossa (heti kun takatalvi hellitti). Hitto kun välillä kuumottaa se sun Carvin:-D siinä olisi pitopeli joka meinaa välillä horjuttaa mun antiGASia:-D

Ainakin:
- Jarno Salo Custom SG/Viper
https://www.dropbox.com/s/l24nuoou9 … o_by_SorrowMinded_20150125.JPG?dl=0
- Jarno Salo Custom RR (helmiäisestä nyperretyt risti-inlayt)
- Parker Fly Deluxe 1994 (valkoinen), lähes virheetön
- Jackson DK2 Dinky USA 1997 tobacco sunburst levottomalla loimulla, mint
- Marshall JCM800 2203 (alkuperäisellä valkoisella virheettömällä tolexilla)
- Fender Champ12 USA 80-l alkuperäisellä käärmennahkatolexilla
- VOX AC15TB2 UK 1998 (Korg era)
- Fender Machete combo USA (first production run 61/75)
- Modattu USA BigMuff
- T-Rex Totenschläger
- Voodoo Lab Pedal Power Mondo

Gabe: Luulen että tuo Fender Custom Shop Stratocaster tulee pidettyä, se on niin hartaudella valittu. Hyvä yksilö ja tunne arvoakin on. Tulevaan Ruokankaaseenkin on sidottu sellainen summa rahaa että luopuminen olisi todella tyhmää. Bluetonen Custom nupista ja kaapeistakaan ei luovuta. Muuten antaa kaman kiertää vain..
 
Never say never. Kuullostaa tutulta. Sain ekan Fenderin CS-straton ja ajattelin että tässä. Ei parane enää. Kuinka ollakkaan niin kolme vuotta myöhemmin alkoi oikein kunnon Heavy Relic-kuumottaa. Tuli sitten tilattua, paljon kalliimpi kuin eka CS. Kun sen käsiin sai, eipä paljon kiinnostanut enää se aikaisempi. Vois myydä pois...
 
Eli vastaus op:n kysymykseen on: ei kenelläkään. Me vain LUULEMME niin tällä hetkellä... :-)

Just laitoin yhen myyntiin

Kaks pitopeliskebaa löytyy. Toinen on mittojen mukaan tehty ja toinen on matkamuistokitara lukuisilla omistuskirjoituksilla.

Myrkky Nuoli: Just laitoin yhen myyntiin
 
Ai ton palacasterin ? Oikeesti aika hieno kyllä. Joku saa hyvän kitaran.
Mutta aloituksen hengessä: miksi myyt jos oli kerran "pitopeli" ?
Eikä tartte vastata...

Myin yhden pitopelin, jotta sain tilattua toisen. Tämä jälkimmäinen onkin sitten se oikea pitopelin.

Pitopeliksi muodostunee usein mm. sellainen kitara jonka modaamiseen on upotettu paljon aikaa ja/tai rahaa; harva käytetyn kitaran ostaja osaa arvostaa toisen mieltymysten mukaan tehtyjä muutoksia. Siksi tuollainen rankasti modifioitu soitin realisoidaan vasta kun kaikesta muusta "turhasta" on jo luovuttu.
 
Toisaalta pitopeli lienee usein ensimmäinen kitara, jonka tunnearvo voi olla mittaamaton mutta rahallinen arvo olematon.
 
Aika helpostihan tuollaisia standardi bulkkikitaroita, kalliitakin sellaisia, saa hankittua "hukattujen" tilalle, joten niistähän voi luopua jos tilanne niin vaatii. Itse en tosin ole vielä yhtään kitaraa myynyt... Jos joistakin luovun, niin todennäköisesti niin tapahtuisi tilapulan takia.
--
Oma pitopelini on melkoisella varmuudella intialainen Jackson RRXMG, jonka "tuunaamiseen" olen upotettanut jonkin verran rahaa ja myös omia tuntejani.Tuloksena on syntynyt kitara jonka ominaisuudet miellyttävät eniten omia silmiäni ja käsiäni. Puut eivät liene planeetan parhaat, mutta silloin kun EMG 81 julistaa ilosanomaansa vahvistimen särökanavan ollessa päällä ja Boss SD-1 aktivoituna, ei kevyt lehmuspuu voi pilata tunnelmaa. Myöskin pari Jackson Professionalia taitaa pysyä hallussani melko pitkään, kuten myös Vester -merkkinen ensikitarani, joka ei taitaisi kelvata kuin minulle, liekeille ja Pirkanmaan jätehuollolle erikseen lajiteltuna.

Dunlop Jazz II black;
Olen kokeillut kaikki maailman plekut ja aina housuntaskuun palaa sama lätkä.
Kaikki minulla olleet ovat olleet hyviä yksilöitä.
 
Gibson Les Paul, itse aikoinaan Nykistä uutena ostettu, jo vanhus, mutta ei eläkkeellä.

JaaGeRMaisTeR: Myin yhden pitopelin, jotta sain tilattua toisen. Tämä jälkimmäinen onkin sitten se oikea pitopelin.
 
No tässähän se tuli kiteytettynä. :-) :-) :-)

Kaikki on pitopelejä ... siihen asti kun rahat loppuu tai tarvii vaihtaa johonkin "muka" hienompaan. Eli oikeesti ei sellasia ole...

fenkkuvanhus: Never say never. Kuullostaa tutulta. Sain ekan Fenderin CS-straton ja ajattelin että tässä. Ei parane enää. Kuinka ollakkaan niin kolme vuotta myöhemmin alkoi oikein kunnon Heavy Relic-kuumottaa. Tuli sitten tilattua, paljon kalliimpi kuin eka CS. Kun sen käsiin sai, eipä paljon kiinnostanut enää se aikaisempi. Vois myydä pois...
 
Mistäs sitä ikinä tietää. Aika monta stratoa kokeilin ennen kuin tämä löytyi, Heavy Relicejä myöden... tosin noiden kohdallahan se pintakäsittelyn paskominen tekee siihen hintaan sen eron. :) Tässä ei ole mättänyt mikään ja muutenkin tuntuu oman käden jatkeelta, en raaskisi luopua. On sitä yritetty ostaakin mutten ole myynyt. :)
 
Eli vastaus op:n kysymykseen on: ei kenelläkään. Me vain LUULEMME niin tällä hetkellä... :-)
 
Onhan sitä muutama pitopeli kyllä tullut myytyä. Mutta onkos se nyt niin vakavaa? Ei tämä kamppeiden vaihtelu ole ikinä ollut soittoajasta pois. Hauskaa oheistoimintaa.