| Aihe: Onko sinulla monta samanlaista kitaraa? | |
|---|
 hallu
27.03.2015 14:52:37 (muokattu 27.03.2015 14:52:57) | |
|
Moi vaan. Minä olen tässä taas tuskaillut tuon kitarapaljouteni kanssa juolahti mieleeni miettiä, että miksi minä niitä olen haalinut omistukseeni. Minulla on viisi sähkökitaraa ja tänään tuumasin jälleen kerran, että pärjäisin hyvin yhdelläkin nimittäin tuo LesPaul on kaikkea mitä tarvitsen. Toisaalta mulla on se vanha strato joka täydentää Lessua hyvin eli kaksi kitaraa on jo ylellisyyttä. Jos siis puhutaan tarpeista. Yksi juttu on se, että jokainen kitarani on selkeästi erilainen eli minulla on vain yksi kutakin. Kerran ostin toisen Straton ja tunsin itseni vähän nuijaksi (mullahan oli ja parempi stroto ennestään hittoako mä sen menin ostamaan??) no hankkiutuin siitä sitten eroon kun en tarvinnut. Jos joskus löytäisin paremman straton kuin tuo nykyinen (mitä en enää pidä mahdollisena), niin voisin ostaa sen ja lämmittää saunan uunin tuolla vanhalla.
Toisaalta ymmärrän näkökohdan, että varsinkin ammattimuusikolla tai muuten keikkailevalla soittajalla on hyvä olla varakitara, mutta omalla kohdallani kappaleeni joita soitan eivät ole kriittisiä siitä millä kitaralla ne soitetaan ja esimerkiksi Carvin menisi hyvin varakitarana sekä Lessulle että Stratolle. Ei siin kahta samanlaista kitaraa mulle, menen sellaisesta ihan sekaisin ja sitten alkaisin vaan vertailemaan niitä ja soittaisin kuitenkin vaan sillä jota pitäisin parempana. Eli nuo minun Lessuni ja Stratoni ovat maailman parhaita lankkukitaroita tai en vaan ole parempaa vielä tavannut. Eihän ne mitään erikoisia ole ja maailma on täynnä ihan samanlaisia tai parempia Lesuja ja Sratoja, mutta kun nämä ovat ne joiden kanssa olen viettänyt useamman vuosikymmenen ja rakastanut ja puunannut ja säätänyt ja hieronut ja soittanut, niin ei yksikään muu keppi oikein pysty näiden kanssa kilpailemaan tuttuudessa.
Tämä siis alustukseksi siihen, miten ylipäätään suhtaudun soittimiini. No miksi sitten piti mennä ostamaan lisää kitaroita jos en kerran hae mitään parempaa? ehkä halusin vaihtelua, niin luulen. Ja juuri vaihtelun kaipuun takia olen aina ostanut jotain sellaista mitä minulla ei ennestään ole. Tuntui siltä, että ostamalla uuden kitaran saan jotenkin inspiraatiota siitä. Todennäköisesti vain muistin kuin järjettömän mageelta ja isolta jutulta silloin nuorena uuden kitaran hankkiminen tuntui. Oikeinaan kun ostin tuon Lessun, niin sen varpajaisia ryyppäsimme kaverini kanssa ainakin viikon ja esittelin sitä ylepänä pitkin helsinkiä jokaisen ravintolan portsarille ja olin kuin mikäkin maailman omistaja:-D. Kun nyt sitten aloin ostamaan uusia kitaroita niin ostokokemus olikin yllättäen paljon laimeampi eikä enää oltukaan toteuttamassa lapsuuden unelmia eikä tuntunut kuin maailma olisi jotenkin muuttunut. Kokemuksen pyhyys oli kokonaan tiessään ja jokaisen uuden kitaran myötä se laimeni entisestään. Olen ollut kuin Kalle Tappinen, joka kerta toisensa jälkeen on langennut kauniin Tamaran kanssa sambaamaan, vaikka säkkijärven polkka armaan Saaran kanssa olisikin tullut halvemmaksi. .
Nyt on toisinaan semmoinen olo, että tekisi mieli heivata nuo ylimääräiset kitarat ja keskittyä siihen olennaiseen ja viedä huomio siihen minne se oikeasti kuuluu eli musiikin tekemiseen.
Mitenkä teillä? aiheuttaako liian monta kitaraa ahdistusta? onko sinulla viisi stratoa rivissä, mutta rakastat niistä vain yhtä? vai suhtaudutko asiaan viileän käytännöllisesti ja ostat vain mitä tarvitset ja hävität sellaisen mitä et tarvitse?
Olisipa jo kevät | |
Kaikki on kyllä melkolailla erilaisia, vaikka käytännössä samoja asioita niillä teenkin.
Normivireessä ja toisen bändin käytössä on ykköskeihäänä toi ite kötöstelty tuplahumpparitele duncanin JB/Jazz-combolla, ja keikoilla varakitarana kulkee BC Rich Gunslinger yhellä vinolla rockfieldin tallahumpparilla. Rich floikalla, tele hardtaililla. En oikeestaan ees muista koska Rich olis ollu tositoimissa, nytkin se lepää laukussa treeniksellä. Lähtee kiertoon heti ku toi työn alla oleva KV-kopio valmistuu ja tulee e-vireeseen ja tähän bändiin. Se tulee olemaan myös hardtaililla, ja pelkällä tallahumpparilla varustettu.
Drop-B -vireessä taas on floikallinen Jackson DK2, Duncanin customilla ja 59:llä. Tämä pääty just varakitaraks, ku taloon tuli Halonen Custom guitarsin valmistama RR-klooni. Se taas on yhdellä saman miehen pyörittelemällä tallahumpparilla ja floikalla varustettu neckthru-hirviö.
Kotisoitossa sit on vielä yks suzukin akkari ja wolfin onttokoppanen prs-kopsu.
Kuvia kaikista:
https://scontent-ams.xx.fbcdn.net/h … 526495047_8432855573091044514_o.jpg
https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd. … 637176804_5158072236467763884_o.jpg
Ja tää puolivalmis KV kans: https://scontent-ams.xx.fbcdn.net/h … 927103972_8771500135797636324_o.jpg | |
Nyt ei oo. Pitkään mulla oli aina kaksi stratoa, mutta pari vuotta sitten päätin karsia roinan määrää ja vähemmän soittoaikaa saanut strato läks.
Mutta bassopuolella on 2 kpl Precisionia. Tosin toisessa on kielinä flat woundit ja toisessa round woundit, joten ovat vähän eri tarkoituksiin optimoituja. Ja myös otelautamateriaali sekä kaikkein oleellisin eli väri on eri.
Saahan sitä sanoa. | |
hallu: Nyt on toisinaan semmoinen olo, että tekisi mieli heivata nuo ylimääräiset kitarat ja keskittyä siihen olennaiseen ja viedä huomio siihen minne se oikeasti kuuluu eli musiikin tekemiseen.
Mitenkä teillä? aiheuttaako liian monta kitaraa ahdistusta? onko sinulla viisi stratoa rivissä, mutta rakastat niistä vain yhtä? vai suhtaudutko asiaan viileän käytännöllisesti ja ostat vain mitä tarvitset ja hävität sellaisen mitä et tarvitse?
Jep. Hyvin usein tulee fiilis, että mitä niillä kaikilla 5 sähkökitaralla tekee (tele, lespa, 3 stratoa). Mielikuvia on monenlaisia, mutta itse pärjäisin yhdellä kitaralla - meinaan Tokailla, jossa on tallassa single kokoinen humppari. Se on kalliimmista kitaroista huolimatta edelleen se 'ykkönen'. Siinä on vaan jotain, ehkä se on tottumusta (eka kunnollinen sähkökitara ja kohta 15 yhteistä vuotta takana), ehkä jotain muuta.
Mutta toisaalta luulen, että kyse ei ole vain tottumuksesta. Se on alusta asti ollut kuin käden jatke. Soittelin sillä toistakymmentä vuotta todella tyytyväisenä vailla ajatustakaan uudesta kitarasta. Se hulluus alkoi vasta, kun liityin Mnettiin. No, nyt on monta kitaraa ja vielä enemmän testattu, mutta jostain syystä se Tokai on edelleen ykkönen. Jos ei olisi kyse juuri itselle sopivasta kitarasta, niin olen varma, että olisin hävittänyt sen jo aiemmin. Eli itse asiassa en usko, että kyse on vain tottumuksesta.
Mutta toisaalta olen ajatellut, että yksi strato olisi mukava olla treeniksellä ja yksi kotona. Ei tarvitsisi aina roudata kitaraa treenikselle - varsinkin, kun se usein joutuu olemaan päivän kylmässä tai kuumassa autossa. Ja toisaalta Eb-vireelle olisi hyvä olla oma strato, niin voi soitella SRV:tä/Hendrixiä ym. levyjen päälle ilman vireen vaihtoa. Gibsonilla en tee mitään, mutta se on hauska fiilistely kitara. Ja kyllähän jokaisessa talossa pitää yksi tele olla, joka tosin muuttuu Esquireksi heti, kun vaan aika sallii...
Mutta niinhän siinä, ainakin itselle, käy, että jos on 5 stratoa, niin aina tarttuu siihen omasta mielestä parhaaseen ja ne 4 jäävät paitsioon. Muutenkin liika tavara aiheuttaa vain ahdistusta....
Believe what you want, it doesn't mean you're right... | |
Ohhan noita ritsoja. Ja kuten tuli jo toisaalla todistettua, niin samaltahan nuo kaikki kuulostaa vaikka aika erilaisiakin on. Pitänee hankkia lisää.
"Jaa, no ei tässä nyt sit varmaan lähetä mihinkää." -Tommi Mäkinen | |
Kolme PRSää. On niissä eri mikit.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
Muutamat kitarat, ei yhtään samanlaista. | |
hallu:
onko sinulla viisi stratoa rivissä, mutta rakastat niistä vain yhtä? vai suhtaudutko asiaan viileän käytännöllisesti ja ostat vain mitä tarvitset ja hävität sellaisen mitä et tarvitse?
1. Muutama vuosi sitten, jolloin kamanvaihtorumba oli kovimmillaan, oli minulla koko ajan juurikin viisi kitaraa rivissä. kaikki olivat about 500 euron hintaluokassa. minulla oli ajatus, että jos ei tiedä mikä on itselle se "ainoa oikea"-malli, niin silloin täytyy olla rivissä strato, tele, les paul ja semihollow tai vastaava. Tuossa hintaluokassa vaihdot kävivät kivuttomasti ja varmaan kerran kahdessa kuukaudessa joku vaihtui. Aikansa mukavaa, mutta eihän tuota kauaa jaksa - vai jaksaako?
2. Vuonna 2014 tulin siihen tulokseen, että strato on se ainoa oikea minulle! Kaikki muut paitsi stratot lähti talosta. Lopputulos oli se, että talossa rivissä neljä stratoa: yksi Custom Shop ja kolme kelpo Japsia. Hetken aikaa ajattelin jopa vähän niinkuin keräileväni ja harrastavani (Fender) Stratocastereita. Vintage-henkisyys oli yksi tärkein asia. Inhosin modernismia. Suunnittelin jo seuraavankin straton hankintaa hetken aikaa.
3. Sitten puolivahingossa testasin yhtä modernia Amfisoundia. Modernit specksit, ei halkomainen kaula, compoun radius jne. Ja Voi Herrajumala Että Oli helppoa Soittaa! Samantein alkoi omat käsitykset ja ajatusmaailma kitarointiin muuttua. Eikö se sittenkin ole tärkeimmät asiat soiton mukavuus, soiton sujuminen, helppous! Onko ne mystiset Mojot, Vintaget, Historianhavinat, esikuvien signaturet jne, joista olin aiemmin vaahdonnut, sittenkin toissijaisia asioita. Joten yksi strato kiireesti myyntiin ja kyseisen Amfin ostoon.
4. Nyt ollaan alkuvuosi oltu siinä tilanteessa, että Amfi koko ajan kädessä. Kolme stratoa olohuoneessa rivissä koristeena. En ole niitä viittä minuuttia enempää soittanut sen jälkeen kun Amfin Halla muutti meille. Eli alkuperäiseen Hallun kysymykseen vastaus: tällä hetkellä riittäisi yksi, kun se on tarpeeksi hyvä ja riittävän Allround-kitara. Mutta nyt myös vanhan kamarunkkaajan turhamaisuus alkaa puskea esiin: oishan tuolle Amfille mukava saada toinen jokapäiväinen soittopeli kaveriksi. Ja niinhän siinä ehkä käy: vähän olen haistellutkin yhden Amfin perään ja näin ollen joku strato sieltä kalleimmasta päästä saattaa saada lähtöpassit toisen Amfin rahoittamiseksi.
Juu, mutta anyway - niin se vaan mieli muuttuu (ja kitarat vaihtuu) koko ajan :-)
The Blues is Allright! | |
Ommulla 2 stratocasteria, jotka voi kai tulkita samanlaiseksi. Toinen on kyllä YJM ja toinen AM STD. | |
Mukava huomata etten ole ihan yksin mietteineni. Varmaan jokainen soittaja joutuu suhtautumaan tähän asiaan jotenkin. Tuo on kyllä aika hyvä pointti, että jos on eri vireessä vaikka, niin sitten on kätevää että on kaksi kitaraa (kun eri vire hyvin usein saattaa vaatia muutkin säädöt vähän erilaisiksi). Itse en ole oppinut eri vireissä soittamaan ja kerran kokeilin Eb virettä kun Hendrix ja SRV, mutta palasin tuotapikaa taas tuttuun ja turvalliseen vireeseen:-).
Tuo on kyllä hyvä pointti myös bassoissa jos on vaikka juurikin hiotut toisessa ja röpöläiset toisessa. Itselläni on kaksi bassoa aktiivi ja passiivi ja jälkimmäinen PJ mikityksellä eli vähä presaria siitäkin löytyy ja sitten tuo aktiivi kolmealueisella eq:la. Molemmat bassot on viisikielisiä, joka nyt tuntuu ihan oikealta valinnalta, mutta bassoihin mulla ei ole vielä syntynyt samanlaista rakkaussuhdetta kuin mun kahteen ensimmäiseen kitaran.
Olisipa jo kevät | |
hallu: kerran kokeilin Eb virettä kun Hendrix ja SRV, mutta palasin tuotapikaa taas tuttuun ja turvalliseen vireeseen:-).
Löystynyt tatsi pitää kompensoida paksummilla kielillä. Eipä siinä silloin merkittävää eroa ole. Tai voi olla, mutta en ainakaan itse moista huomannut. :)
Believe what you want, it doesn't mean you're right... |  JuSu
27.03.2015 16:24:57 | |
|
Tällä hetkellä viisi stratoa. On ne erivärisiä, vähän mikityksessäkin eroja.
Jonkun aikaa jo ollut sellainen pakkomielle etsiä hyvää hinta/laatusuhdetta halvemman pään kitaroista, ja kohtuullisin kustannuksin tehdä niistä perushyviä käyttökitaroita. Stratoilla tämä on helppoa, halpaa ja kivaa, ja kun tuo perusstrato tuntuu istuvan kroppaan parhaiten, niin tällä mennään. Paskasta konvehteja vääntäen, onnistuen tai ei.... =)
Mulle noitten ritsojen tuunaaminen on soittamisen ohella muodostumassa isoksi osaksi harrastusta.
Monenlaista on koitettu, tullut ja mennyt, mutta stratot viipyy pitempään. Jotkut jopa tekemässä oloaan mukavaksi, kun meinaavat jäädä pitempään. Ehkä.
JuSu | |
Monta kitaraa on, mutta vain kaksi ovat keskenään samanmallisia.
Siksi oonkin myymässä sitä GrassRoots Les Paulia tuolla torilla. Se on kyllä eri henkinen kuin Gibson, se sopii sellaiseen kovempaan rokkaukseen, turboahdettuun NOLA bluesiin ja heavyyn. Ei tule soitettuja sen tyylistä. Ainakaan tällä hetkellä.
Sitten on yks twangi-tele 12-setillä ja Duncanin vahatuilla vintageilla.
Yks jäykkäperäinen strato.
Yks Floikkakitara, jolla en ole kyllä soittanut varmaan neljään-kuuteen vuoteen. | |
Yks tuplahumppari tomilla, kaks telemukaelmaa. Toinen niistä pelkällä tallahumpparilla ja toinen perinteisellä ss-mikityksellä. Kaikelle paikkansa.
I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat. | |
No jos tarkkoja ollaan niin ei ole samanlaisia kitaroita. Jokainen soitin on yksilö. ;)
Mulla on 6 kitaraa. 1 sähkis ja loput akustisia. Kahdelle sähkikselle olisi vielä käyttöä. Jokaisella on oma tarkoituksensa. On teräskielisiä, nylonkielisiä, vasureita ja oikeakätisiä. Normivirettä, matalaa virettä ja avointa d-virettä. Jokaisella kitaralla on omanlaisensa saundi. |  Metalkallo
27.03.2015 17:39:51 (muokattu 27.03.2015 17:42:22) | |
|
Mullakin on Edwards les paul, Jackson king v, Dean inferno v ja palacaster ja onhan tässä tullut mietittyä oliko ihan viisasta? :D
Edwards, jackson ja caster ovat kyllä erilaisia et sinänsä ehkä viisasta. Edwards on les paul, jacksonissa floikka, casterissa on yksikelaiset mikit. Deanista mietin oliko viisasta hankkia? Hyvä kitara kaikinpuolin mutta tuleeko sitä käytettyä sittenkään? Löin kyllä varpaani sen laukkuun lujaa ja sai mustelman kun lattialla laukussa majailee kun ei ole tarpeeksi telineitä.
Järki joskus jäässä mutta tukka yhä päässä. |  antikristus
27.03.2015 17:42:24 (muokattu 27.03.2015 17:43:46) | |
|
Itelläni on 4 kitaraa. Jacksoneita kaikki
- Jenkki Soloist emg 81/66 aktiivimikeillä, tallassa keraaminen ja kaulassa alnico. Avoin C
- Japsi Dinky SD black winter setillä, molemmat siis keraamisia. Standard E
- Korea Rhoads pelkällä tallamikillä, toimii lähinnä koristeena. Vire vaihtelee C:n alapuolella
- Slattxmg3-7 seiskassa majailee Emg 81-7/707. Avoin C
Puut on samaa merkkiä kaikissa
Kutoset ois ihan kunnossa tässä vaiheessa ja yhtä lisä seiskaa koen vielä tarvitsevani perusvireelle passiivimikeillä ja vanhankin seiskan skaalaa joutais vähän venyttää. Eli kaikki aikalailla erilaisia skeboja eri tarkotuksiin ja näemmä yks varakeihäskin löytyy. | |
Mulla on kahdeksan sähkistä ja saman verran muita kielisoittimia. Ideana on, että musaa tehdessä löytyy jokaiseen tilanteeseen oikea skitta ja soundi. Ajattelen niitä siis erilaisina työkaluina. | |
Benttonin seiska piilossa sängyn alla ja strato käytössä. Siinäpä ne. Benttonia en käytä ja Fenkku menee vielä myyntiin, kunhan se oikea kitara kotiutuu.
Olihan tuossa parhaimmillaan neljä LP mallista, tele ja iba. Niistä käytin kolmea ja kolme oli piilossa . Siitä se karsiminen lähti ja tähän yhden kitaran taktiikkaan päädyin. | |
On minulla 5 Jackson RR:ää elikkäs randy rhoadsia, saattaa olla että se on ikäänkuin minun soitinmallivalintani. Mutta on ne kaikki silti hiukan erilaisia. Eri värisiäkin, voi valita soitettavan musiikin pohjavärin ja oman mielentilansa mukaan. Yksi, halvin kaikista, on viritetty Eb -vireeseen jotta sillä voi rämpyttää erilaisten levytysten ja Youtube -videoiden päälle. Niin ja yhdessä on ihan erilaiset mikit..
-
Pitäisikö sen vuoksi potea huonoa omaatuntoa jos on useampi kitara? Kaikkia kymmentä, tai jotain sinnepäin, ei ehdi soittaa joka päivä, mutta katsomaan kerkiää kumminkin, ovat osa sisustusta. Osa toimii vieläpä jonkin toisen varakitarana, jottei tarvitse keskeyttää soittoharrastetta kielen katkeamisen takia. Makuuhuonekitaristiakin semmoinen harmittaisi kovasti.
-
Pah, kenelle se kuuluu jos seisottaa kuukauden Jackson RR1:stä ja soittaa halvemmilla? Minulla on oikeus siihen! Mutta toisaalta, jossakin se raja menee kitaroiden haalimisessakin. Ehkä siinä kun törmää telineellä killuvaan Gibsoniin pyrkiessään kaapille ja teloo itsensä saikkukuntoon, tai jotain.Onneksi noin ei ole vielä käynyt. Koko kämppää eli sen seiniä ja lattiapinta-alaa ei kannattane "miinoittaa" sähkökitaroilla.
-
Ehkä tuon Edwards -flygarin voisi häivyttää, kunnei käteen sovi... Tai sitten ei, onhan se kiva kun on eri mallisia kitaroita. Ja jos sen myy, niin sitten kuitenkin tulee myöhemmin mieleen että olis semmoinen flying v kumminkin kiva olemassa...
Jokaisella on oikeus kieltäytyä aikuisten kitaroista. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
