Rummut: rumpukamat ›

Epämuusikko: Vic Firthin "molemmat" on hyviä, mutta niiden tatsit on niin erit että kannattaa ehkä lähteä niistä ei-valkoisista. Itse vetelen täysin valkovartisilla, vaikkakin niistä tulee välillä sanomista. Paksummat nylonratkaisut kannattaa kiertää kaukaa, mutta ohuimmista Rhythmtechin (muistaakseni) muovivispilöistä lähtee ihan siedettävä soundi.
 
Vispilöillä soittaminen on parasta.
 
Joo, hauskaa hommaa sutisoitto ehdottomasti!
 
Sattumalta mä oon tehnyt viimeaikoina vertailua muutaman erityyppisen vispilän kera, kolmet eripaksuiset metalliset ja kahdet eripaksuiset muoviset. Ja muovisten käyttökelpoisuus yllätti, niissä oli oma soundi ja ne sopivat tiettyihin juttuihin hyvin, ja etenkin ekoiksi vispilöiksi ne ovat varsin jees, kun niitä on vaikea tuhota.
Ne molemmat tosin olivat sieltä löysemmästä päästä, olen törmännyt elämässäni ihan superjäykkiin muovisiin ja sellaiset taas olivat ihan kauheat.
 
Nyrkkisääntönä oli se, että mitä jäykempi materiaali sudin "karvoissa" on, niin sitä korkeampivireiset ne ovat ja sitä vaivattomammin niistä lähtee kovempi volume eikä niillä jää jalkoihin, MUTTA HUOM! Tämä pätee vain pyöritys/suhinasoittoon.
Heti kun jäykillä soitetaan ylös/alas-suunnassa, niin soundi on ohut ja treblekäs ja volumesta tulee PALJON hiljaisempi, ne kun eivät taivu tarpeeksi tehdäkseen isoa kontaktia kalvon kanssa. Edes rimshoteilla vola jää vähän piippuun, tulee vaan enemmänkin räpinää.
 
Ja kääntäen, ohuemmilla "karvoilla" taas on helpompi saada läskiä ja kovempaa soundia ylös/alas-liikkellä, etenkin junakompeissa tms. ihan mahtavat. Suhinasoitossa näissä taas vola on selvästi pienempi, joskin sivuliikkeen suunnan muuttuessa löysät napsahtavat mukavan musikaalisesti, ja niillä saa suhinasoittoonkin terävää atakkia, eli tavallaan niillä voi soittaa käskevämmin vaikka kokonaisvola on suht hiljainen.
 
Rudimenttimäinen soitto taasen on reboundin suhteen helpompaa tietenkin jäykillä, mutta mun mielestä ohuissa on siihen parempi ja tuhdimpi soundi.
 
Sutien valinta on siis aina kompromissi. Jos soittaa paljon suhinaa, niin jäykempi/paksumpi karvapaksuus voi olla perusteltua, etenkin jos haluaa että soundi kantaa (vispilöillä kun jää helposti muiden soittajien jalkoihin). Jos taas soittaa paljon ylös/alas-liikkeellä (junakomppeja jne), niin löysillä saa matalemman ja tuhdimman soundin ja enemmän volumea.
 
Noissa Epiksen mainitsemissa valkoisissa Vic Firtheissä on kyllä mun makuun se ongelma että kahvan muovi on tosi kovaa muovia ja ne kopsuvat mun mielestä liikaa rimshoteissa. Itse pidän sutisoitossa passiivisemmasta rimshotsoundista, eli siitä että runko kyllä aktivoituu ja karvat osuvat voimalla kalvoon, mutta ilman sitä kolahdusta mikä kovamuovisesta varresta syntyy. Plus, jos niillä valkoisilla osuu epähuomiossa peltiin, niin pääsee ihan hervoton aksentti. :D
 
Mulle yllättävän tärkeä ominaisuus on myös se, että voi helposti säätää kuinka auki/kiinni vispilä on ja että tuo valinta pysyy soittaessa paikoillaan. Eli vispilän tikussa olevat taitokset täytyy olla suhteellisen isot. Ärsyttävää kun on laittanut sudit Gadd-maisesti kapeiksi ja biisin edetessä sudit aukenevat ja soundi ja tatsi muuttuu.