| Aihe: Mihin on kadonnut mielenkiintoiset miksaukset? | |
|---|
|
Olen tykännyt aina 80-luvun bändeistä enkä ole ollut hirveän monesta uudesta bändistä koskaan innoissani. Mitä enemmän sitä kuuntelee musiikkia ja alkaa ite ymmärtämään miksauksesta ja muusta, sitä tylsemmäksi nykymusiikki tuntuu menevän.
Kyse ei ole vain sävellyksistä, vaan itse miksaukset ja soundit ovat muuttuneet tylsiksi standardeiksi. Mun mielestä se on hyvän miksauksen merkki että biisin tunnistaa vaikka pelkän rumpusoundin perusteella. Tuntuu siltä että enää ei uskalleta ottaa riskejä ja kokeilla uusia juttuja, vaan kaikki vedetään sen varman peruskaavan mukaan ja levyt kuulostavat kaikki samalta.
Etsiikö bändisi hyvää studiota jossa työskennellä halvalla? Ota siinä tapauksessa minuun yhteyttä. |  saastara
22.03.2015 17:38:55 (muokattu 22.03.2015 17:41:33) | |
|
Rahavirrat on kutistuneet niin paljon, että mielenkiintoiset artistit, bändit ja muusikot, ja sitä kautta myös mielenkiintoiset äänitteet, tuotannot ja miksaukset painuvat koko ajan syvemmälle marginaaliin.
Isot levy-yhtiöt ja valtavirta-artistit pitävät kuolinkorinoissaan tiukasti kiinni niistä viimeisistä kultakolikoistaan joka ilmenee totaalisen neuroottisena laskelmointina, yligeneerisyyden ihannointina ja viimeisimmän yhden hitin ihmeen hiilikopioimisena.
Ikävävin puoli tässä asetelmassa on se, että se porukka jolla olisi innovaatiota, halua kokeilla ja luoda jotain uutta ja mielenkiintoista, joutuu nitkuttamaan kengännauhabudjeteilla ja se porukka jonka intresseissä on tehdä mahdollisimman geneeristä paskaa, pitää aarrekirstun avaimia kädessä.
E: Onneksi tietysti aika ajoin ilmestyy joitain mustia joutsenia jotka laittaa pakan uusiksi.
"As long as there is music I am immortal and I have lived forever if I can remember a song" | |
Etsit vaan väärästä paikasta.
"Ei riitä, että seurataan vain musiikkielämän työtä ja saavutuksia, vaan on jatkuvasti pidettävä silmällä kokonaisorganismia ja puututtava ajoissa virheellisen kehityksen oireisiin." - Herman Kretzchmann: Musikalische Zeitgrafen 1903 | |
Moi.
Koska nykymusiikki ei sytytä meikäläistä sitten millään, päinvastoin, "kuuntelen" vain ja ainoastaan miksausta aina kun olen syystä tai toisesta pakotettu modernia kuuntelemaan.
Radiokompressointi tietty latistaa dynamiikkaa, ja yksikorvaisena stereokikkailut jäävät vaisuiksi, mutta sanoisin melkein että nykyään miksataan huomattavasti monipuolisemmin kuin ennen.
Mahdollisuuksia kun on usein enemän kuin mielikuvitus antaa myöden, kiitos digin.
Koittaisin unohtaa biisin/sanat/sanoman, ja keskittyisin tekniikkaan.
T:Samuli | |
Mua on vähän sama askarruttanut. On vähän liikaa totuttuja sääntöä ihan panoroinnista. Miksi lauluraidan tulee olla keskellä? Tai bassarin? Tai basson? Kantrissa oli aikanaan pitkään laulu enemmän oikealla, jotta cowboy sai paremmin hoilattua mukana autossa. Vanhoissa Doorseissa oli myöhemmin "stereovillitys" ja soittimia jaoteltiin leftin ja rightin mukaan vapaalla kädellä. | |
saastara: Rahavirrat on kutistuneet niin paljon, että mielenkiintoiset artistit, bändit ja muusikot, ja sitä kautta myös mielenkiintoiset äänitteet, tuotannot ja miksaukset painuvat koko ajan syvemmälle marginaaliin.
Onneksi se marginaali on kuitenkin nykyään helposti saavutettavissa kun vähän vaan näkee vaivaa (pano sanalla vähän). Mä väittäisin että nykyäänkin tehdään innovatiivista ja mielenkiintoista musaa ja internet jakelukanavana tarjoaa lähes kaiken melkein kaikkien saataville. Margiaali - yllättävän lähellä! :D
Fuzz is Clean!
https://soundcloud.com/skipzoneband | |
Hyvä aihe.
Ensinnäkin, hyvää musaa, mielenkiitoisia miksauksia, marginaalia yms. on tarjolla enemmän kuin koskaan, värikkäämmällä paletilla kuin koskaan, mutta se on myös hukkunut volyymin sekaan pahemmin kuin koskaan. Sille voi joku keksiä salaliittoja, mutta yleisesti ottaen niin on vain käynyt tekniikan helpottaessa tekoa ja jakelukanavia.
Sit tosta miksauksen mielenkiinnosta: nykyään on mahdollista tehdä äänityö niin hyvin, että se saattaa kääntyä itseään vastaan kuulostamalla värittömältä tai taiteellisesti mitäänsanomattomalta, vaikka tosiasiassa se on tehty äärettömän hienovaraisella ja teknisesti täydellisellä otteella. Tietoa, tekniikkaa, metodeja, ym on saatavilla yhä useammalle ja aiemmin, ja halvemmalla. Nykyään se äänittäjä/miksaaja, joka osaakin taikoa täysin analogisella metodilla mageat 80's rokkirumpusaundit, saa kritiikkiä siitä, että "taas kuulostaa trigatulta muovilta", vaikka todellisuus on päinvastainen.
Voisin käyttää taulu-analogiaa. Menneinä vuosikymmeninä, miksaaminen oli taulun maalaamista öljyväreillä, ja lopputulos oli parhaimmillan upea. Koska resursseja ja teknisiä ratkaisuja oli analogiaikana vähemmän käytössä, miksaajat keskittyivät vain oleelliseen, taian luomiseen ja siistien juttujen korostamiseen, ja vaikka lopputulos oli usein karkea ja kompromissi, se kuulosti mageelle ja mielenkiintoiselle. Voisin teknisesti "haukkua" monet Queenin miksaukset, mutta jumpe siinä tekemisessä on ollut kuitenkin ajatusta, visiota ja mielenkiintoa. Toki musa miksauksen takana on poikkeuksellisen kovaa. Niin tehtiin, koska se oli ainoa vaihtoehto.
Nykyaikana sen taulun maalaaminen voi helposti mennä yhdistelmätekniikaksi, jossa lopputulos onkin läpinäkyvä ikkuna, ja kuvaa voidaan höystää kaikilla mahdollisilla digimetodeilla vielä tarkemmaksi ja paremmaksi, koska meillä on kaikki mahdolliset apukeinot käytössä, nopeammin ja halvemmin kuin koskaan.
Ehkä tekniikka ja volyymi nykyaikana korostaisi vision merkitystä, ja jatkuvaa muistutusta mennä musa edellä, ettei hukkuisi näpertelemään epäolennaista.
Ja se ajatus on jo tullut takaisin äänittäjien/miksaajien/tuottajien keskuuteen, täytyy vain odottaa että uutta musaa tehdään taas mielenkiintoisella tavalla. Äänittäjät ei enää juurikaan välitä loudness-sodasta (onneks), ei hinguta enää jokaista plugaria, koska ATK ei ole se ainoa ratkaisu, ei enää hinguta muokata elämää aidosta rumputyöskentelystä. Nyt on luomu "muodissa", ja toivottavasti pysyy pitkään! Hyvänä esimerkkinä Avicii, jonka miksaukset on mun mielestä poikkeuksellisen mielenkiintoisia, koska ne kuulostaa niin kotikutoisilta. On rämäkitaraa ja halvan kuuloisia synia. Vaikka se on tehtykin viimeisen päälle. | saastara
23.03.2015 11:52:30 (muokattu 23.03.2015 12:29:57) | |
|
Mikael: Onneksi se marginaali on kuitenkin nykyään helposti saavutettavissa kun vähän vaan näkee vaivaa (pano sanalla vähän). Mä väittäisin että nykyäänkin tehdään innovatiivista ja mielenkiintoista musaa ja internet jakelukanavana tarjoaa lähes kaiken melkein kaikkien saataville. Margiaali - yllättävän lähellä! :D
Totta kai, ja varmasti nykyään tehdään enemmän kuin koskaan.. Valkoinen kohina on vaan noussut exponentiaalisesti. Ja siitä erottuminen vaatii aina vaan enemmän rahnaa, suhteita, laskelmointia ja tuuria. Ja vaikka kaikki aina tarjoaa internetiä indie-skenen ja marginaalimusan pelastajana, mutta kuinka moni tuolla kylillä pyörii ilman persnettoa jos takana ei ole lafkaa, tuotantoyhtiötä ja hyvät kontaktit omaavaa keikkamyyntitoimistoa?
Trent Reznor, U2, Coldplay ja Radiohead voi mullistaa ja kumota internet-levityksen mutta se onnistuu niiltä vain siksi, että ne on Trent Reznor, U2, Coldplay ja Radiohead.
Ehkä sanoin tossa aiemmin vähän huonosti, sillä eihän marginaali ole katoamassa, päinvastoin, kaikki on marginalisoitumassa. 'Kaupallinen musa' ja isompien levy-yhtiöiden intressit muuttuu kaiken aikaa geneerisemmäksi, verenhimoisemmaksi ja epätoivoisemmaksi. Ja tahto panostaa semmoiseen musiikkiin jonka arvo on muussa kuin nopeassa sukseessa kutistuu kaiken aikaa. Ja niillä porukoilla joilla olisi tahtoa panostaa, on nykyään aina vaan tiukemmin fyffeä panostaa. Mikä näkyy suoraan innovaation, kokeilun, taiteellisen kunnianhimon katona kaupallisesta musiikista.
Tämä siis niinkuin rankasti yleistäen.
E: Menihän tämä nyt vähän ohi 'miksaamisesta', mutta mä näen, että tää taloudellisen pakan uusiksi meneminen on ihan numero uno syy tähän ilmiöön. Ei Dark Side of the Moonia olisi syntynyt, jos levy-yhtiö olis todennut, että "saatte 2500€ takas sit kun toimitatte meille valmiin masterin. Käykää äänittämässä vaikka rumpupohjat jossain halvassa studiossa ja tehkää kotona ite loput. Palkatkaa joku teidän miksausta harrastava kaveri miksaamaan. Myykää keikoilla vaikka vähän t-paitoja jos meinaa rahat loppua".
Varmasti sieltä olis hyvää musiikkia tullut.. Mutta ei sieltä Dark Side of the Moonia olis tullut.. Kysymys onkin lähinnä se, että tuleeko noita uusi Dark Side of the Mooneja tällä nykyisellä mallilla.
"As long as there is music I am immortal and I have lived forever if I can remember a song" |  Kalmo
23.03.2015 12:53:19 (muokattu 23.03.2015 12:57:24) | |
|
Kuten tuossa jo moni totesi, kyllä sitä erilaistakin miksausta ja musaa löytyy, mutta tarjonta on nykyään niin valtava, että vaatii todella aikaa löytää sitä mieleistään.
Toisaalta, kyllä jotkut perusratkaisut ovat osoittaneet toimivuutensa vuosien saatossa.
Esim. on täysin loogista, että basso ja basari ovat keskellä, koska ne edustavat enimmäkseen niin matalia ääniä, etteivät ne suuntaudu. Pienten kaiuttimien kanssa
sivuun pannatut bassoäänet ovat tuplasti hankalia, kun kaiutin ei pysty ylipäätään ääntä toistamaan, ja sitten pitäisi vielä kompensoida toisen ämyrin poisjäännistä aiheutuva volyymipudotus.
Sivuun panoroitu laulu voi olla myös aika rasittavaa kuunneltavaa.
Kuka hyvänsä, joka on kuunnellut 60-luvun ensimmäisiä stereoversioita, voinee todeta, että esim. rummut vasemmalta, kaikki muu oikealta ja vastaavat kuulostavat ensihekotuksen jälkeen pelkästään rasittavilta. Siinä on esim. se ongelma, että jos ei ole kyllin keskellä , ei kuule toisen kaiuttimen tarjontaa.
Lukuisia kaikkien aikojen kehutuimpia äänityksiä/miksauksia suoltanut bändi, Steely Dan, on mielestäni aina kuulostanut tylsältä.
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. | |
saastara:
Ehkä sanoin tossa aiemmin vähän huonosti, sillä eihän marginaali ole katoamassa, päinvastoin, kaikki on marginalisoitumassa. 'Kaupallinen musa' ja isompien levy-yhtiöiden intressit muuttuu kaiken aikaa geneerisemmäksi, verenhimoisemmaksi ja epätoivoisemmaksi. Ja tahto panostaa semmoiseen musiikkiin jonka arvo on muussa kuin nopeassa sukseessa kutistuu kaiken aikaa. Ja niillä porukoilla joilla olisi tahtoa panostaa, on nykyään aina vaan tiukemmin fyffeä panostaa. Mikä näkyy suoraan innovaation, kokeilun, taiteellisen kunnianhimon katona kaupallisesta musiikista.
Näin sivuhuomiona on huvittavaa että sisällöntuottajat syyllistyy rankasti tähän syntiin ja jotkut muut kanavat sitten täyttävät tätä koloa. Sitä mukaa kun levy-yhtiöt ja filmifirmat on urautuneet siihen geneerisyyteensä, jakelufirmat kuten Amazon ja Netflix on ruvenneet tuottamaan sisältöä. Ja näiden firmojen (yhtenä) motiivina "on tehä matskua jollaista ei välttis tulisi ulos traditionaalisilta siällöntuottajilta". Koko kuvio menee jotenkin väärinpäin kun näin on käynyt.
miksauksia: http://soundcloud.com/spede-1 | |
Kalmo: Kuten tuossa jo moni totesi, kyllä sitä erilaistakin miksausta ja musaa löytyy, mutta tarjonta on nykyään niin valtava, että vaatii todella aikaa löytää sitä mieleistään.
Toisaalta, kyllä jotkut perusratkaisut ovat osoittaneet toimivuutensa vuosien saatossa.
Esim. on täysin loogista, että basso ja basari ovat keskellä, koska ne edustavat enimmäkseen niin matalia ääniä, etteivät ne suuntaudu. Pienten kaiuttimien kanssa
sivuun pannatut bassoäänet ovat tuplasti hankalia, kun kaiutin ei pysty ylipäätään ääntä toistamaan, ja sitten pitäisi vielä kompensoida toisen ämyrin poisjäännistä aiheutuva volyymipudotus.
Sivuun panoroitu laulu voi olla myös aika rasittavaa kuunneltavaa.
Kuka hyvänsä, joka on kuunnellut 60-luvun ensimmäisiä stereoversioita, voinee todeta, että esim. rummut vasemmalta, kaikki muu oikealta ja vastaavat kuulostavat ensihekotuksen jälkeen pelkästään rasittavilta. Siinä on esim. se ongelma, että jos ei ole kyllin keskellä , ei kuule toisen kaiuttimen tarjontaa.
Mun mielestä täysin "oudoilla" panneilla voi saada mielenkiintoisia juttuja. Vähän niinkuin seisoisit soittajien keskellä. Edelleen, kaikelle on paikkansa eikä mun mielestä kannata jämähtää sellaiseen "aina näin"-ajatteluun. Mies ja kitara-musassakin voi olla jännä ratkaisu pannata laulua ja kitaraa eri puolin jne. |  koopop
23.03.2015 17:07:09 (muokattu 23.03.2015 17:18:13) | |
|
Lastinen: Mun mielestä täysin "oudoilla" panneilla voi saada mielenkiintoisia juttuja. Vähän niinkuin seisoisit soittajien keskellä. Edelleen, kaikelle on paikkansa eikä mun mielestä kannata jämähtää sellaiseen "aina näin"-ajatteluun. Mies ja kitara-musassakin voi olla jännä ratkaisu pannata laulua ja kitaraa eri puolin jne.
Se, että bassotaajuudet tulee molemmista kaiuttimista yhtä vahvasti, tai että laulu on keskellä, ei edelleenkään liity "aina näin" -ajatteluun, vaan käytännöllisyyteen ja stereomateriaalin käsittelyyn ja käyttäytymiseen eri olosuhteissa. Että tämän suhteen uskaltakaa ajatella eri tavalla -ravistelu ei nyt vaan toimi.
Miksaajan ja masteroijan tulee ottaa huomioon kaikki olemassa olevat mediat, hifiäänestä autoon, radiosta mobiililaitteisiin ja bassottomiin pikkukaiuttimiin. Esimerkiksi monokaiuttimella varustettu älypuhelin saattaa tiputtaa stereomateriaalissa toisen kanavan pois, tms.
Monet subwoofer-systeemit ottaa sub-kanavan pelkästään toisesta kanavasta.
Taidemusiikissa, yhden stereoparin äänityksissä, voi toisaalta ollakin (ja onkin) käytetty paljon perinteistä poikkeavia "panorointeja". Siinä toisaalta solistin paikka määrittyy enemmänkin stereotilainformaation kautta, eikä ole varsinaisesti panorointia. Eihän kuorolevytyksissäkään solisti aina ole keskellä.
EDIT:
Tulee mieleeni eräs Teatterikorkean eräällä äänisuunnittelukurssilla vierestä todistamani juttu: toimeksiantona oli masteroida stereomiksaus, ja opiskelijat tekivät työtä käskettyä. Erään opiskelijan työtä sitten arvioitiin, ja todettiin, että masterissa oli jotain perustavanlaatuisesti vialla. Opiskelija oli masteroinut kuulokkeilla, ja viivästänyt oikeaa kanavaa muutamalla millisekunnilla, koska mielestään näin tuli mielenkiintoinen soundi. Toki, varmasti mielenkiintoinen, mutta se aiheuttaa sellaisen vaihesiirtymän, joka käyttäytyy jokaisen syklin kohdalla eri tavalla, aiheuttaen esim. pahan 180-asteen vaihe-eron tietyille bassotaajuuksilla jne, eikä materiaalia voinut enää käyttää missään muodossa.
Opiskelijalla oli ihan aiheellinen kysymys, että eikö mielenkiintoinen masteri ollutkaan tarkoitus, ja miksi tämä ei kelpaa? On vain tiettyjä käytännön asettamia rajoitteita, joita noudatetaan välttääksemme enemmän ongelmia, mitä mahdollinen pieni hyöty toisi tullessaan.
EDIT 2: Mutta siis siitä vaan panoroimaan laulut sivuun! Kukaan ei kiellä :) Mietitään sitten, tuliko siitä parempi! | |
Erittäin hyvä aihe, pystyn kyllä samaistumaan aloittajaan täydellisesti.
LP-levyjen ja C-kasettien aikakaudesta tähän päivään tultaessa on musiikin määrä räjähtänyt suorastaan käsiin. Samalla on yhä harvinaisempaa törmätä todella huonoon äänitteeseen - tai jäätävän hyvään, mutta samalla persoonalliseen miksaukseen. Miksausten laatu on kaventunut skaalan molemmista päistä ja keskelle on syntynyt valtava massa keskinkertaisia, toisiaan muistuttavia tallenteita.
Tähän on varmasti yhtenä syynä musabisneksen kehityskulku, jonka vuoksi isot kaupalliset studiot katoavat ja samalla kotistudioita syntyy joka toiseen autotalliin. Tavalliset harrastajat saavat kotona aikaan "riittävän hyvää" ääntä ja entistä harvempi bändi tekee homman ameriikan meiningillä, eli isolla produktiolla, kovalla rahalla ja parhaimpien nimimiesten toimesta. Tähän voisi sanoa että follow the money, eli jos sitä rahaa ei musiikin tekemisestä nykyään enää saa, niin miten sitä voisi poskettomasti käyttääkään?
Kotistudioissa kaikki yleisimmät työkalut ovat kaikkien saatavilla, joten on lienee selvää että tällöin lopputuloksetkin muistuttavat etäisesti toisiaan.
Toinen seikka on se, että aika ja ihmiset muuttuvat. Se musa mitä diggaa 15 vuotiaana ei välttämättä uppoa enää 50 vuotiaana. Se ei tietysti ole bändien tai tarjonnan vika, vaan se ominaisuus löytyy lähinnä omasta peilikuvasta. Tämän voisi muotoilla esimerkiksi siten, että Iron Maiden on Trooperinsa julkaissut ja toista ei tule. Jos uusi tuotanto ei iske, niin onko vika bändissä vai siinä että aika on ajanut kuuntelijasta ohi?
Oikea asenne korvaa väärät välineet. | |
koopop: Se, että bassotaajuudet tulee molemmista kaiuttimista yhtä vahvasti, tai että laulu on keskellä, ei edelleenkään liity "aina näin" -ajatteluun, vaan käytännöllisyyteen ja stereomateriaalin käsittelyyn ja käyttäytymiseen eri olosuhteissa. Että tämän suhteen uskaltakaa ajatella eri tavalla -ravistelu ei nyt vaan toimi.
Miksaajan ja masteroijan tulee ottaa huomioon kaikki olemassa olevat mediat, hifiäänestä autoon, radiosta mobiililaitteisiin ja bassottomiin pikkukaiuttimiin. Esimerkiksi monokaiuttimella varustettu älypuhelin saattaa tiputtaa stereomateriaalissa toisen kanavan pois, tms.
Monet subwoofer-systeemit ottaa sub-kanavan pelkästään toisesta kanavasta.
Taidemusiikissa, yhden stereoparin äänityksissä, voi toisaalta ollakin (ja onkin) käytetty paljon perinteistä poikkeavia "panorointeja". Siinä toisaalta solistin paikka määrittyy enemmänkin stereotilainformaation kautta, eikä ole varsinaisesti panorointia. Eihän kuorolevytyksissäkään solisti aina ole keskellä.
EDIT:
Tulee mieleeni eräs Teatterikorkean eräällä äänisuunnittelukurssilla vierestä todistamani juttu: toimeksiantona oli masteroida stereomiksaus, ja opiskelijat tekivät työtä käskettyä. Erään opiskelijan työtä sitten arvioitiin, ja todettiin, että masterissa oli jotain perustavanlaatuisesti vialla. Opiskelija oli masteroinut kuulokkeilla, ja viivästänyt oikeaa kanavaa muutamalla millisekunnilla, koska mielestään näin tuli mielenkiintoinen soundi. Toki, varmasti mielenkiintoinen, mutta se aiheuttaa sellaisen vaihesiirtymän, joka käyttäytyy jokaisen syklin kohdalla eri tavalla, aiheuttaen esim. pahan 180-asteen vaihe-eron tietyille bassotaajuuksilla jne, eikä materiaalia voinut enää käyttää missään muodossa.
Opiskelijalla oli ihan aiheellinen kysymys, että eikö mielenkiintoinen masteri ollutkaan tarkoitus, ja miksi tämä ei kelpaa? On vain tiettyjä käytännön asettamia rajoitteita, joita noudatetaan välttääksemme enemmän ongelmia, mitä mahdollinen pieni hyöty toisi tullessaan.
EDIT 2: Mutta siis siitä vaan panoroimaan laulut sivuun! Kukaan ei kiellä :) Mietitään sitten, tuliko siitä parempi!
Thin Lizzyn miksauksessa taisi poika myös tehdä virheen ja siirsi vahingossa vähän toista kitararaitaa, mutta ennen sen korjaamista bändi ehti kuulla sen ja bändin soundi löytyi.
Tossakin esimerkissäsi oli ajatus. Oppilas oli miksannut kuulokkeilla, kuulokkeille. Mitä jos ajatus ei olisikaan tehdä juuri tietylle setupille kompromissi-miksausta? Miksi tehdä sama miksaus sille, että toisessa tapauksessa työnnät kajarit korviin? Nuoriso kuuntelee musat pääosin kuulokkeilla. Olkoot niin rohkea, että tekee niille oman miksauksen. Tehdäänhän 5.1 ja 2.1 miksauksetkin erikseen. Mitä jos tekisikin miksauksen sellaista setuppia varten, että kajareiden pitäisikin olla toistensa päällä? Hullua, mutta miksei? Olisihan se mielenkiintoista, kun left/right-säätimillä voisi vaikuttaa ns.monoääneen. On kuuntelijoita ennenkin "kyykytetty". Jos muistan oikein, Flaming Lips julkaisi viisi levyä, joita piti sitten soitella viidellä soittimella samaan aikaan. Ei ole sääntöjä tai lakeja. Ja kuten sanoit, siitä vaan panoroimaan, kukaan ei kiellä;) | koopop
23.03.2015 19:15:42 (muokattu 23.03.2015 20:55:50) | |
|
Lastinen: Thin Lizzyn miksauksessa taisi poika myös tehdä virheen ja siirsi vahingossa vähän toista kitararaitaa, mutta ennen sen korjaamista bändi ehti kuulla sen ja bändin soundi löytyi.
Tossakin esimerkissäsi oli ajatus. Oppilas oli miksannut kuulokkeilla, kuulokkeille. Mitä jos ajatus ei olisikaan tehdä juuri tietylle setupille kompromissi-miksausta? Miksi tehdä sama miksaus sille, että toisessa tapauksessa työnnät kajarit korviin? Nuoriso kuuntelee musat pääosin kuulokkeilla. Olkoot niin rohkea, että tekee niille oman miksauksen. Tehdäänhän 5.1 ja 2.1 miksauksetkin erikseen. Mitä jos tekisikin miksauksen sellaista setuppia varten, että kajareiden pitäisikin olla toistensa päällä? Hullua, mutta miksei? Olisihan se mielenkiintoista, kun left/right-säätimillä voisi vaikuttaa ns.monoääneen. On kuuntelijoita ennenkin "kyykytetty". Jos muistan oikein, Flaming Lips julkaisi viisi levyä, joita piti sitten soitella viidellä soittimella samaan aikaan. Ei ole sääntöjä tai lakeja. Ja kuten sanoit, siitä vaan panoroimaan, kukaan ei kiellä;)
Sulla on ihan aiheellisia ja oikeita kysymyksiä. Sovellat kuitenkin nyt tätä vapaata ajattelua ihan jokaiseen yhtälöön, ja vaikka se on ajatuksena kaunis, on sulla silti tietyt käytännöllisyyden raamit, jotka suosittaa tiettyjä ratkaisuja. Ne kun ei enää liity siihen musiikkiin. Miksaus ei ole oma absoluuttinen saareke, vaan se on aina riippuvainen tonaalisesta (tunne)sisällöstä.
Kitararaidan viivästäminen ja stereoinformaation toisen kanavan viivästäminen on kaksi eri asiaa, eikä niitä voi nyt rinnastaa. Toisessa on kyseessä musiikillinen taimaus, toisessa fysiikan lait.
Voit myös yrittää miksata kahdelle kaiuttimelle, jotka ovat päällekkäin, mutta sitten menee puurot ja vellit sekaisin. Et voi nimittäin miksaamalla kontrolloida kahden ääniaallon ristiaaltoa, joka on riippuvainen kuuntelijan havannointipisteestä, eli ääniaallon 180 asteen vaiheen paikasta taajuuden ja ajan funktiona. Eri taajuudet saapuu 180 asteeseen eri aikaan, tästä syystä syntyy ns. kampafiltteri-ilmiö.
No mutta, ei enempää noista yksityiskohdista. En halua olla ärsyttävä tai lannistava, päinvastoin. Suosittelen silti hyväksymään tietyt fysiikan lakien rajoitteet, ja keskittymään siihen musaan. Peace!
EDIT: ehkä se, mitä yritän tässä sanoa, on se, että pyörä on jo keksitty. Ja jos kuvittelet (en usko, että kuvittelet, mutta heitän retorisesti), että tässä on nyt miljoonan taalan paikka uudistaa koko stereotuotanto, ja että vallalla olevat käytännöt ovat puukorvaisuutta, niin en suosittele lähteä sille tielle. Saat toki vapaasti, mutta mielekästä löydettävää ei välttämättä ole. Vaikka siellä voi aina oppia jotain, ja se on arvokasta.
Ei pianossakaan ole enempää koskettimia, mitä on käytännöllistä käyttää. Tarkoittaako se sitä, että piano on puutteellinen? Ei. Rohkaisen siis kaikkeen musiikilliseen kokeiluun, mutta suosittelen jättää fysiikan lakien uhmaamisen tiedemiehille. :) | |
Tuon keskustelun hieman "tyhmemmälle" (=simppelimmälle) tasolle.
Omat miksaukseni ovat pääsääntöisesti hyvin tylsiä mitä tulee innovaatioon. Jostain syystä oma näkemykseni miksaukseen on muuttunut sellaiseksi jossa miksaaja onkin vain viestintuoja ja itse pihvi eli viesti on se musiikki. Siinä on ihan tarpeeksi työtä kun yrittää saada sen viestin vietyä perille. Aika iso osa maailman parhaista miksauksista tuppaa olemaan myös maailman parhaimpia biisejä. Aika monien tosi hyvien/arvostettujen miksaajien filosofia on se, että tehdään parhaansa jotta biisin essence (mikä se sit missäkin biisissä kulloinkin on) tulee läpi mahd. hyvin.
That being said, mielestäni rakas hörökorva Spike Stent on yksi näistä "uudemman ajan" innovaattoreista. Herra on uransa aikana miksannut aika paljon biisejä, joita monet muut ääni-insinöörit on yrittäny laittaa kuosiin ja epäonnistuneet siinä. Stentin (pelle-)peloton lähestyminen saundeihin ja surutta niiden rankkaan ruuvaamiseen jos niikseen tulee on tuonu meille aimo annoksen mielenkiintoisia saundeja pop-musaan 90-luvun alusta eteenpäin. Yksi oma favorite herralta on Madonnan kappale "Easy Ride"; sellainen C-luokan alituotettu akkarirämpytys, johon on saatu aimo loraus X-factoryä lisää mielenkiintoisilla miksausratkaisuilla. Kappaleet kuten "Easy Ride" inspiroivat minua miksaamaan paremmin.
Ja muutenkin: jännät ratkaisut ei välttis tarkoita jotain todella "epäkäytännöllistä" kuten laulun tai rumpusetin panoroimista toiseen laitaan. Miksi se ei voisi tarkoittaa vaikkapa jonkun asian säröttämistä tai vaikkapa sitä, että joku eteerinen biisi onkin miksattu täysin ilman kaikua? Entäpä jos onkin niin, että kaikkein siisteimmät innovatiiviset miksausratkaisut tänäpäivänä ovatkin niitä jotka sopivat biisiin kuin nyrkki silmään, ts. niin hyvin, että emme edes kelaa: "onpas jännä ratkaisu tehä noin"?
miksauksia: http://soundcloud.com/spede-1 | |
Tuossa yksi levy missä miksattu basso vasemmalle ja kitara oikealle ja hyvin toimii. Kyllä mulle tulee ainakin ennemmin olo "oho, hauska idea" kuin "hitto kun ei oo miksattu niinkuin kaikki muutkin levyt..."
https://www.youtube.com/watch?v=3suU6fPfde8
En nyt tässä viestiketjun alussa väittänytkään että nykyään kukaan ei missään tee yhtään mielenkiintoisia miksauksia. Enemmän tarkotin että ennen se valtavirran musiikkikin oli miksattu mielenkiintoisemmin. Itsekin olen vasta tässä noin vuoden sisään saanut herätyksen että miksaus voi oikeasti olla mielenkiintoinen. Ei tarvitse pyrkiä steriiliin "oikeaoppiseen" miksaukseen.
Aikanaan tietysti kun ollaan tehty ensimmäisiä äänityksiä uusilla laitteilla ja uusien musiikkityylien parissa on väkisinkin syntynyt erilaisia miksauksia. Pikkuhiljaa sitten joistain jutuista on tullut vuosien varrella standardeja.
Etsiikö bändisi hyvää studiota jossa työskennellä halvalla? Ota siinä tapauksessa minuun yhteyttä. | |
Purple Hazessa laulu tulee oikeasta kaiuttimesta.
Hey Ho, Let's Go! | |
krautio: Purple Hazessa laulu tulee oikeasta kaiuttimesta.
Nykyversioissa. Alkuperäinen versio on monona. | koopop
23.03.2015 21:09:07 (muokattu 23.03.2015 21:17:13) | |
|
Spedemix: Tuon keskustelun hieman "tyhmemmälle" (=simppelimmälle) tasolle.
Aika monien tosi hyvien/arvostettujen miksaajien filosofia on se, että tehdään parhaansa jotta biisin essence (mikä se sit missäkin biisissä kulloinkin on) tulee läpi mahd. hyvin.
Entäpä jos onkin niin, että kaikkein siisteimmät innovatiiviset miksausratkaisut tänäpäivänä ovatkin niitä jotka sopivat biisiin kuin nyrkki silmään, ts. niin hyvin, että emme edes kelaa: "onpas jännä ratkaisu tehä noin"?
Have a +.
Olen samaa mieltä, että miksaus ehdollistuu musiikille. Työskentelen itse samoin.
Tuo sun jälkimmäinen juttu oli just mitä hain aiemmin, muotoilit sen paremmin :) Emme aina osaa erottaa nerokkuutta tavallisuuden seassa, mutta ei sen väliä, tuomio tulee aina kuluttajilta. Se kohtalo on miksaajana sitten vaan nieltävä.
Lisään vielä aiempiin sanomisiin, etten missään nimessä halua sanoa, ettei saa kokeilla tai etsiä uutta tai rikkoa vanhaa. Käsittelin vaan sitä räikeintä kärkeä, jossa kuuntelukokemus pilataan jo ensimetreillä. Se ei ole miksaamisen yleinen tarkoitus, vaikka omana taidemuotonaan sitähän saa tehdä mitä ikinä haluaa.
Kun tarpeeksi tulee kuunnelleeksi musiikkia, sekä muiden että itse miksaamana, alkaa ehdollistua miten instrumentit käyttäytyy äänittäessä, miksauksessa ja sen osaprosesseissa. Kun kuuntelee tarpeeksi tarkkaan, voi huomata, että niillä huippulevyilläkin joskus kuuluu klikki rumpuhuoneesta, kitarabrummia on yritetty piilottaa, joku edit napsahtaa tms. Silloin sitä hengähtää, että muutkin tappalee ihan samojen ongelmien kanssa, eikä täydellistä ole olemassa, ja fysiikan lait on muille ihan samoja. Ja mitä enemmän tietää, miten musiikkia äänitetään ja miksataan, sitä syvemmälle sitä voi päästä, ja ehkä löytää juuri niitä innovatiivisia miksausratkaisuja, jotka onkin tehty mitä upeimmalla tavalla. Mutta, tällaisessa tapauksessa ne harvoin on sellaisia, jotka myös tavallinen musiikinkuluttaja huomaisi. Toisin kuin ennen vanhaan, jolloin se koko miksaus saattoi perustua just siihen innovatiiviseen miksaukseen. Vaikka geitattuun virvelikaikuun, joka oli varmasti kova juttu kaikille kun sitä alettiin harrastaa. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
