Kitarat: kitarakamat ›

Sen kummemmin kantaa ottamatta.
 
Juha Ruokangas:
 
"Tarkastellaan sähkökitaraa ensin ilman sähköjä. Kun kitaristi ottaa kitaran syliin ja soittaa sitä ilman vahvistinta, kokemus kitaran soinnin laadusta muodostuu luonnollisesti siten, että kieli soi, ja kielen energiaa siirtyy itse soittimeen, joka sitten myöskin soi (värisee) - ja soittaja aistii tämän kaiken paitsi korvin, myös siten että kapine väräjää sylissä. Vaikka kymmenessä eri kitarassa olisi täsmälleen samat kielet kiinni, niin jokainen soittimista kuulostaa akustisesti soitettuna erilaiselta. Tähän vaikuttaa kaikki - puumateriaalit, talla, soittimen rakenne, lavan kulma... Eli fyysisenä kappaleena kukin soitin soi omalla tavallaan, ja tämän sitten aistii kuka soittaja mitenkin. Oleellista on myös ymmärtää että nimenomaan soittaja kykenee tarkimmin havainnoimaan soittimien välisiä eroja. Kun kitaraa kuuntelee vierestä, pystyy edelleen kuulemaan eroja, mutta fyysinen kokemus ei välity kun soitin ei ole omassa sylissä. Tähän asti aika maalaisjärjellä hyväksyttävissä oleva asia, eikö näin?
 
Pari esimerkkiä - edelleen ilman sähköjä soitettaessa. Jos tehdään juuri kaadetusta märästä puusta kitara ja laitetaan siihen kielet kiinni, niin soitin soi äärimmäisen huonosti. Märkä ja painava puu imee kielestä kaiken energian ja sammuttaa sen nopeasti. Kitara kuulostaa "märältä lapaselta". Jos taas tehdään kitara kuivista, kevyistä ja jäykistä puumateriaaleista, niin kieli sytyttää soittimen soimaan - ja kyseisen soittimen ominaisuuksista riippuen soittaja sitten aistii ehkä että "onpas hyvä botne", "sopivasti alamiddleä", "kylläpäs soi lujaa", "aika nenäkäs" - tai mitä nyt vaan, riippuen siitä mitä taajuusalueita kielet eniten värisyttävät missäkin kitarassa. Soittaja aistii ääniaallot ja värinät joita kielestä siirtyy soittimeen, ääniaallot jotka siirtyvät soittimen rungosta ja kaulasta takaisin kieleen - aallot vahvistavat toisiaan, vaimentavat toisiaan jne. soittimen ja kielen ominaisuuksista sekä soittajan tatsista riippuen. Oleellista on huomioida että kaikki se energia joka soitinta värisyttää, on ilman vahvistinta soitettaessa peräisin kitaran kielten värähtelystä.
 
Sitten kun sähkökitara kytketään vahvistimeen, tilanteen luonne muuttuu. Nyt signaaliketju onkin monimutkaisempi - kun soittaja näppää kieltä, akustisesti tapahtuu edelleen samoja asioita kuin ilman sähköjä tapahtui, mutta nyt kaiuttimesta tuleva ääni peittää osittain tai kokonaan kitaran akustisen äänen alleen. Kielen ääni (jota soittimen "ominaisvärinä" on muokannut jonkin verran) siirtyy magneettimikin välityksellä kitarajohtoon, siitä vahvistimeen ja kaiutinelementtiin - ja sitten huoneeseen. Nyt soittajan aistimus kitaran äänestä koostuukin monimutkaisemmasta kokonaisuudesta - mutta tyypillisesti soittaja on aistivinaan edelleen "sopivasti alamiddleä", mikäli sitä oli soittimessa jo akustisestikin rämpytellessä. Ja kun volaa kääntää isommalle, niin tuntuisi että aina vaan paranee. Kitaran hyvät ominaisuudet tuntuvat korostuvan. Kaiuttimesta tulevat ääniaallot värisyttävät nekin osaltaan koko soitinta, erityisesti kunkin soittimen herkimmin soivia taajuusalueita. Mutta tilanne on aivan toinen kuin ilman vahvistinta soitettaessa - nyt kitaran kielet saavatkin energiaa kolmesta eri suunnasta: 1) soittajan sormista, 2) kaiuttimesta ja huoneen kautta heijastuvista ääniaalloista sekä 3) soittimesta peräisin olevista värinöistä, joissa korostuvat ne taajuusalueet ja kerrannaiset jotka kussakin soittimessa eniten pyrkivät resonoimaan. Kitara toimii siis kaiuttimesta huoneeseen sinkoutuvan äänienergian avulla eräänlaisena "passiivisena vahvistimena" kielelle, muokaten sitä mitkä kerrannaiset ja taajuusalueet korostuvat eniten signaalissa jonka magneettimikit poimivat. Akustinen takaisinkytkentä (feedback) on tälle ilmiölle aika osuva nimi.
 
Eli takaisin alkuperäiseen kysymykseen - kun puhun puiden vaikutuksesta saundiin, tarkoitan sekä akustista sointia että sähköistä sointia. Akustista sointia on mahdollista tarkastella irrallaan sähköisestä soinnista, mutta sähköiseen sointiin noin ilmiönä vaikuttaa aina kitara akustisena soittimena, sähköinen signaaliketju kokonaisuutena, huone jossa soitetaan - sekä toki oleelliselta osaltaan se, kuka soitinta pitää kädessään."