Kitarat: kitarakamat ›

mpekkanen:
Tämä on tosin jo aivan toinen juttu, mutta tarkoittaa kuitenkin että jatkossa entistä harvempi tulee elättämään itsensä soittamisella. Harrastus on aina mukavaa, mutta pitäisi jokaisessa harrastuksessa olla joitakin etappeja joita kohti mennään.
Näin jo eläkeläisenä, minulle soitto on vain terapiaa. Tämä nykymeininki on kuitenkin monelle nuorelle soittajalle ja bändeille huono. Eikä meno tosiaan ole sen suhteen paremmaksi muuttumassa :(
 
Totaalista offtopicia. Tavoitteita ne pienetkin tavoitteet, esim. eka keikka, jokin levytys fyysisessä muodossa yms. Jotain epärealistisia 1970- ja 1980-luvun rokkitähteysunelmia on turha tietysti suuressa osaa tapauksista elätellä, oli jo silloin. Paskaa musaa on tehty aina, jo klasarin kulta-ajoilla kuin pyhällä 1960-luvullakin. Sähkökitaroin ja rummuin. Hyvää musiikkia tehdään edelleen, monessa eri genressä ja yhtä paljon kuin ennenkin. Näkökulma vain vanhemmiten muuttuu ja kyky saada samanlaisia kiksejä kuin nuorempana heikkenee. Sanoin jo tuolla "MIM vs. MIA"-ketjussa että modernin pop-musiikin historia on niin lyhyt että "ennen oli kaikki paremmin"-mantra on hivenen naurettava.
 
Niistä kamoista puhuttaessa, vintage on tosiaan terminä suhteellinen. 1980-luvun laatukamoja saa tosiaan melko lailla karkkirahoilla, itsekin oma JCM800-combon sain aika halvalla. Kyllä ne hinnat sieltä vielä nousee. Muistan kun jotain Princeton- ja Deluxe-mallien Silverface-Fenkkuja sai ihan karkkirahalla, nyt ne hinnat hipovat parhaimmillaan Blackface-mallien hintoja.

Linkataan tännekin. Kannoin oman korteni kekoon tätä aihetta koskien Backstagessa julkaisdun tekstin muodossa: http://backstageblogi.fi/artikkelit … sa-vara-parempi-vai-onko-sittenkaan
 
Tuossa lienee mun mietteeni pääosin. Ei kylläkään pähkinänkuoressa.

Sarko: Totaalista offtopicia. Tavoitteita ne pienetkin tavoitteet, esim. eka keikka, jokin levytys fyysisessä muodossa yms.
 
Totta. Tosin 60-luvulla oli ihmisiä 3 miljardia ja 87 meni maailmassa 5 miljardin ihmisen raja rikki ja nyt on jo yli 7 miljardia.
Tarkoitin, että niin hyvää musiikkia kuin huonoakin musiikkia on tietysti tehty aina. Nykyään tehdään molempia vielä enemmän kuin ennen. Kuitenkin kun rahaa tehdään ja levyt ei myy, niin pienien bändien on vaikeampi päästä tekemään keikkoja. Levyjahän voi tehdä halvemmalla kuin ennen, mutta niiden myyminen onkin sitten jo toinen juttu.
 
Nykyään ei myöskään ole enää niin vahvaa oman kylän toiminnan kannattamista kuin ennen. Kotikylän pari orkesteria ei juuri kiinnosta kun muutaman kympin lisäyksellä pääsee festareille jossa on paljon ulkomaisia esiityjiä.
 
Keikkoja saa kyllä aloittelevatkin bändit jos bensarahoilla jaksaa esiintyä ja itse aktiivisesti tehdä hommia sen eteen.
Hyvät bändit tosin menestyy edelleen ja huonot taas hyytyy muutenkin. Kotoa ei ole tuskin ennenkään haettu ketään mihinkään. Rikkauksia jos soitolla haaveilee, niin silloin on varmaan väärällä alalla. Tai saahan sitä haaveilla.
 
Offtopiciksi meni, mutta ei se mitään.

Soittaminen on verrattain halpa harrastus nykyään... toimivia käytettyjä kamoja saa puoli-ilmaiseksi, ja keikallekin pääsee, jos ei tarvitse ylettömästi netota.
 
Sitten vasta käy vaikeaksi, jos soittamisella pitäisi tienata leipä.

Uusi saattaisi usein olla käytännöllisempi ja huolettomampi ratkaisu mutta sydän on wanha :)
 
Pedaaleissa otan mieluusti kaman vaikka kaupan hyllyltä uutena ja mun sähköteknisellä tuntemuksella mun ei pitäis ostaa vanhoja vahvareita - siihen suuntaanhan tuo näyttää silti silläkin osastolla menevän. Rummut, basso ja bassovahvistinkin on 80-luvulta, joten loppujen lopuksi multa löytyy aika vähän 2000-luvun kamaa. Jotenkin homma on ihan huomaamatta luisunut tähän tilanteeseen.

Sarko:
Edelleen riippuu yhtyeistä, millaisessa musiikillisessa ja kulttuurisessa kontekstissa yhtye toimii sekä ihan puhtaasti maantieteellisistä seikoista.
 
Esimerkiksi soitin viime perjantaina yhtyeeni kanssa kolmen paikallisen yhtyeen illassa, jonka järjestimme bändien ja kulttuuriyhdistyksemme kanssa itse, miksausta ja muuta myöten. Ihmisiä saapui paikalle n. sata kappaletta. Mielestäni erittäin mukava määrä ihmisiä alakulttuurikeikalle mutta ei täällä Oulussa mitenkään poikkeuksellinen. Ruohonjuuritason keikkatoimintaa täällä on pyöritetty asian vaatimalla vakavuudella, hyvällä meiningillä ja tatsilla jo vuosia, tämä pohjatyö edesauttaa siinä että joka vuosi keikoille ja toimintaan tulee joka vuosi mukaan uusia kasvoja.
 
Hyviä huomioita. Itse olen Keski-Suomesta ja täälläpäin vaikuttanut monessakin pikkupitäjässä ja nykyään siis Jyväskylässä.
Luulen, että olet aivan oikeassa tuossa maantieteellisessä jutussa. Ehkäpä siellä suunnalla pidetään edelleen sellaista omien tukemista arvossa ja käydään eri tapahtumissa.
 
Keski-Suomessa pienissä pitäjissä on monessa (missä itse olen ollut) on yleensä muutamia puuhamiehiä joiden harteille koko homma kasautuu. 80-luvulla nuoriso kävi katsomassa niin oman kylän bändit kuin isommatkin nimet. Ne olivat koontumispaikkoja, mutta näin ei ole enää.
Saarijärvellä on joskus ollut mm. Motorhead, Judas Priest, Saxon, Dead Kennedys jne.. 90-luvulla samaisessa paikassa oli enää muutamia kertoja vuodessa disco ja nykyään ei ole mitään. Tanssilavatkin ovat vähentyneet.
 
Jyväskylä on opiskelijakaupunki ja täällä opiskelijat muodostavat omia kuppikuntia joihin on aika vaikea ulkopuolisen päästä. Sama varmaan kuin monessa muussakin kaupungissa, joka on samankokoinen. Bänditoimintaa täällä on ihan hyvin ja Lutakossa käy paljon myös ulkomaisia ihan isojakin nimiä.
Kyllä täällä varmaan aloittelevatkin bändit jostain keikkaa saa, mutta heillä on varmaan oma yleisönsä ja samat vaikeudet kuin enenkin.
 
Ainakin demon tekeminen on halvempaa kuin joskus 80-luvulla ja sillähän sitä keikkaa voi yrittää jos on yleensä haluja esiintyä.
Tämä tekniikka on mielestäni jossain jutuissa mennyt kyllä ihan hyväänkin suuntaan. Jos bändi on hyvä ja soitto livenä toimii, niin levyjen/demojen teko ei ole niin kallista kuin aikaisemmin.

Onko wanhassa kitarassa vara parempi? Mun mielestä on - siihen tarkoitukseen johon kitaraa käytän. Onko vintage 'parempaa'? On ja ei.
 
Karkeasti yleistäen...
 
Vintagessa ei pääse uuden kitaran käytännöllisyyteen. Vanhan kanssa saa aina olla hieman varpaillaan, potikat saattaa rahista, kytkimet olla jäykkiä, virittimet kuluneita jne. Osiahan saa vaihdettua, mutta jälleenmyyntiarvo kärsii.
 
Ottamatta kantaa Brasilian ruusun ominaisuuksiin tms, omissa vanhoissa Stratoissa on sisäänsoitetun tuntuiset puut. Ero tuntumassa verrattuna esim. Fenderin CS reliceihin on pienehkö, mutta selvä. Muuten Fender CS mielestäni tekee todella hyvää jälkeä ja pääsee lähelle vintage-fiilistä. Vanhastakin stratosta tuntee että Leo F on hakenut teollisen tuotannon tehokkuutta; modulaarinen keihäs on kompromissi, tosin erittäin toimiva sellainen. Työn laatu omissa stratoissa on todella hyvää. Noin yleisesti en välttämättä kehuisi 60-luvun stratojen hinta-laatusuhdetta nykyhinnoilla.
 
Tone-perspektiivistä vintage Strato toimittaa saman minkä Fender CS. Mun korvaan. Vanha akustinen on hieman eri keissi.
 
Mulle kitara ei ole työkalu eli annan vintagen enkelipölylle ja 'palalle rock'n'roll historiaa' aika lailla arvoa.
 
Vahvistimissa ja pedaaleissa olen valinnut uustuotannon. Uskon ainostaan puun 'vintageoitumiseen' ;)