Kitarat: kitarakamat ›

Ainakin omaan korvaan kuuluu taustalta ylimääräistä hälinää.

sjs1000: Ainakin omaan korvaan kuuluu taustalta ylimääräistä hälinää.
 
"All parts were transferred from the acrylic body after recording the sound of the instrument into Cubase to the ash body and the recording process repeated."

Sarko: Mitä noihin häiriöihin ja oletettuun suttuisuuteen tulee niin sähköjen vaihdollahan siitä pääsee, tuntuu että jengi vaihtelee sähköjä tuosta vaan kalliimpiin kitaroihin kuin Squijihin.

90-luvun alussa olin soitinkaupassa töissä ja silloin porukka osti selkeästi soittimia ja vaihteli niitä.
90-luvun loppupuolella tuli enemmän tällainen pedaalibuumi ja tuntui, että joka jamppa oli vailla kaikenlaista purkkia ja niitä myös myytiin silloin hyvinkin paljon.
Pedaaleita menee varmaan edelleen jonkin verran, mutta pahin vaihe sillä puolella on jo mennyt.
Nykyään on ollut jo aika pitkään tämä kitaroiden modifiointi paremmaksi niin mikeillä kuin kaikilla muillakin osilla.
 
Nämä ovat vain omia näkemyksiäni, eivät absoluuttisia totuuksia.

BigPapa: "All parts were transferred from the acrylic body after recording the sound of the instrument into Cubase to the ash body and the recording process repeated."
 
Kyllä kyllä, mutta miten se äänitettiin?

hallu: 3500 - 6000 eurolla kitara?!?! minä kyllä rohkenen väittää ettei kitaraa oikein pysty ostamaan yli kahdella tonnilla.
 
Jos puhutaan käsityöstä niin valtaosasta pajoja pari tonnia ei edes riitä soittimeen. Amfisoundilla ja Ruokankaalla riisutuin karvalakkimalli kustantaa jo 2500e, sitten jos halutaan oikeasti yksilöllinen soitin hienouksilla niin menee väkisin päälle kolmen tonnin. Minun mojon käsiraha oli tuon pari tonnia ja vielä ronskisti kalliimmankin olisi pystynyt ostamaan, eli kyllä minä nyt pystyn kumoamaan tämän väittämäsi siitä ettei kitaraa muka pysty ostamaan yli kahdella tonnilla. Mitä taas tulee siihen kysymykseen että onko se absoluuttisesti sitten puolet parempi kuin kahden tonnin kitara.. tuskin...ehkä.. ehkä ei. Tämä ei oikeastaan juuri kiinnosta. Sen tiedän että se on täysin minun makuuni käsityönä valmistettu laatusoitin jossa on parinkymmenen vuoden takuu ja laatu-laatu suhde kohdallaan.
 
Tällainen sivutolkulla jatkuva asperger jankkaaminen suuntaan ja toiseen tuskin hyödyttää yhtään ketään. Minulle itselleni on loppupeleissä aivan herttaisen yhdentekevää mitä joku toinen on mieltä puista tai mitä Toledon käppyrät näyttää. Jos kitara soundaa hyvältä ja on mukava soittaa niin olkoon minun puolestani kasattu vaikka pumpulista. Eipä tuo minun persettäni kaivele sekään vaikka joku ei haluaisi käyttää kitaraan viittä sataa enempää, sehän on kiva jos niin vähällä pääsee. Annetaan kaikille tilaa siihen omaan juttuun.

Minusta tämä on tärkeä keskustelu.
 
Siinä on selkeästi osoitettu, että Jumalaa ei ole olemassa, koska mies sahasi Yamaha Stratocasterista sarven pois.

Nyt kun alkaa pahin kuoha laantua tässä keskustelussa ja maltamme kukaties hiukan hellittää otettamme lillukan varsista, niin en malta olla yrittämättä vetää hiukan yhteen tässä keskustelussa esille tulleita seikkoja ja suhteuttaa sitä aikaisemmin oppimaani. Tiedän, että täällä on paikalla soitinrakentajia ja muita paremmin asioista perillä olevia joten korjatkaa jos olen jotakin ymmärtänyt väärin.
 
Rajataan edelleen sekaannusten välttämiseksi huomio pelkästään lankkukitaroihin ja magneettimikrofoneihin. Ensinnäkin kaikki näyttävät olevan yhtämieltä siitä, että puilla on merkitystä sähköiselle soundille, mutta ei sillä tavalla kuin olemme luulleet. Väärinkäsitys on päässyt syntymään siinä kun alettu puhua puiden resonoinnista ja painosta ja muista ominaisuuksista ja yhdistetty se soundiin. Viittaan tässä Les Pauliin, joka piti ratakiskon pätkää ihanteellisena runkona sähkökitralle sekä aikaisemmin ketjussa lainattuun PRS:n. Eli tavoite on että se runko ei rosnoi tai resonoi mahdollisimman vähän, mistä seuraa että kieli ei hukkaa värähtelyenergiaansa runkoon ja toisaalta ulkoiset tekijät eivät johda äänen kiertoon niin helposti. Itselleni tämä on ihan järkeenkäypä lähtöoletus, koska silloin kun itse olen aloittanut soittamisen niin hyvänä runkona pidettiin massiivista runkoa ja siksi sen ajan parhaat kitarat oli aika painavia (suuri massa ei värise).
 
Jos hyväksymme edellä kuvatun olettamuksen, niin meillä on mahdollisuus ymmärtää kitaravalmistajien tekemisiä ihan eritavalla. Jos ihanteellisin sähkökitaran soundi edellyttäisi ratakiskon pätkää rungoksi, niin silloin voidaan nähdä että kaikki kehitys kitaran runkojen suhteen on tähdännys siihen miten ratakiskon ominaisuudet saadaan siirrettyä mahdollisimman kevyeen ja ergonomiseen muotoon. Esimerkiksi Gibsonin oivallus yhdistää massiiviseen mahonkirunkoon kova vaahterakansi, voidaan nähdä juurikin yrityksenä löytää massaltaan ja kovuudeltaan juuri mahdollisimman resonoimaton rakenne, joka olisi jollakin tavalla vielä mahdollisimman kevyt. Aikaisemmin valikoitiin kalleimpiin malleihin mahdollisimman kevyt mahonkilaatu rungoksi jotta ergonomisin mahdollinen paino/värinättömyys kombinaatio saavutettaisiin. Myöhemmin kevennysporauksilla ja koverruksilla on etsitty keinoa keventää kitaraa, niin ettei se alkaisi värisemään. Senhän voi nähdä erinomaisena tuotekehityksenä ja on mitä ilmeisemmin onnistunut. Muilla valmistajilla tietenkin tähtäin on ollut samassa asiassa johon kukin valmistaja on omin ratkaisuin koittanut päästä.
 
Väärinkäsitys on syntynyt siinä kun alettu puhua rungon resonoinnista toivottuna ominaisuutena, kun tavoite on juuri päinvastainen eli ettei se runko resonoisi. Sitten joku vielä sanoi ääneen "jos se soi hyvin akustisesti, niin se soi hyvin sähköisesti" jolloin puurot ja vellit meni lopullisesti sekaisin ja sähkökitaristit alkoivat tutkia kitaroidensa akustisia ominaisuuksia luullen, että hyvin resonoiva tarkoittaa samaa kuin kovaa akustisesti soiva ja resonoiva runko muuttui myyntiargumentiksi.
 
Millä tavalla aloittelija voi hyödyntää tätä tietoa kitarakaupoilla. No kun kuuntelet kitaran akustista sointia, niin hyvät puut on kitarassa, joka soi mahdollisimman hiljaa ja kimeillä taajuuksilla siis kirkkaasti ja hiljaa. Jos se samalla on kevyt ja ergonomisesti miellyttävä, niin luultavasti hintalapussa lukee joku nelinumeroinen luku jopa kakkosella alkava. Jos se resonoi arkijärkemme mukaan hyvin eli kovaa ja sointi on rikas ja resonoinnin tuntee vielä käsissään, niin se oikeasti resonoi huonosti eli kielet hukkaavat paljon värähtelyenergiaansa puuhun. Silloin hintalappu ilmoitetaan kolmella numerolla. Nämä messinkiplogit ja messinkinsatulat ovat kaikki kitaran valmistajien yrityksiä estää sen resonoinnin pääsyä runkoon samoin kuin sopivat runkopuut. Nythän Gibson on tuonut messinkin satulan takaisin uusiin malleihinsa.
 
Miksi kitarat sitten tehdään yhä puusta? no se täytyy johtua siitä, että lasikuitu, hiilikuitu sun muut resonoivat vielä enemmän kuin puu eli huonommin. Kokoajan on haussa puuta edullisemmin (lue vähemmän) resonoidia materiaaleja ja kun sellainen löytyy se todennäköisesti tulee valtaamaan markkinat.
 
Eli hyvä lankkukitara ei tärise soitettaessa ja mitä kuolleemmalta se tuntuu sen parempi. Huono lankkukitara resonoi ja tärisee ja värisee ja tuntuu hyvinkin elävältä, mutta on jouskari. Kompromissi tulee painon ja värinättömyyden suhteen ja mitä kevyemmän kitaran valmistaja onnistuu tekemään värinättömäksi sen kalliimpi se on. Mutta mieluummin painava kuin värisevä.

pappasfin: Ero on aika selvä tuossa, eka on kylmä soundinen ja toinen on selvästi lämpimämpi soundiltaan.
 
Mun mielestä tuo toinen oli tunkkaisempi ja vaimennettu, eka oli erottelevampi.
 
Eka lienee ollut akryyli.

Varsin mielenkiintoinen testi tässäkin. Kohdasta 7 min etiäpäin.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Z-X … amp;feature=player_detailpage#t=420

Gabe: Jos puhutaan käsityöstä niin valtaosasta pajoja pari tonnia ei edes riitä soittimeen. Amfisoundilla ja Ruokankaalla riisutuin karvalakkimalli kustantaa jo 2500e, sitten jos halutaan oikeasti yksilöllinen soitin hienouksilla niin menee väkisin päälle kolmen tonnin. Minun mojon käsiraha oli tuon pari tonnia ja vielä ronskisti kalliimmankin olisi pystynyt ostamaan, eli kyllä minä nyt pystyn kumoamaan tämän väittämäsi siitä ettei kitaraa muka pysty ostamaan yli kahdella tonnilla. Mitä taas tulee siihen kysymykseen että onko se absoluuttisesti sitten puolet parempi kuin kahden tonnin kitara.. tuskin...ehkä.. ehkä ei. Tämä ei oikeastaan juuri kiinnosta. Sen tiedän että se on täysin minun makuuni käsityönä valmistettu laatusoitin jossa on parinkymmenen vuoden takuu ja laatu-laatu suhde kohdallaan.
 
Tällainen sivutolkulla jatkuva asperger jankkaaminen suuntaan ja toiseen tuskin hyödyttää yhtään ketään. Minulle itselleni on loppupeleissä aivan herttaisen yhdentekevää mitä joku toinen on mieltä puista tai mitä Toledon käppyrät näyttää. Jos kitara soundaa hyvältä ja on mukava soittaa niin olkoon minun puolestani kasattu vaikka pumpulista. Eipä tuo minun persettäni kaivele sekään vaikka joku ei haluaisi käyttää kitaraan viittä sataa enempää, sehän on kiva jos niin vähällä pääsee. Annetaan kaikille tilaa siihen omaan juttuun.
 
En tarkoittanut puhua käsityöstä vaan kitaroista yleisesti. Toki käsityö on kallista ja välttämätöntä kun tehdään yksittäiskappaleita ja kyllä parhaat käsityöläiset pystyvät tekemään jopa sarjatuontannon tasoisia kitaroita. Käsityön voimahan ei ole työn laadussa, vaan mahdollisuudessa toteuttaa rakenteellisia ratkaisuja jotka eivät sarjatuotannossa onnistu sekä uniikkius.
 
Minä en tarkoittanut paheksua kenenkään valintoja enkä väittää että mitä tahansa saisi kahdella tonnilla, vaan että ne kalliimmat kitarat pitävät sisällään jo roppakaupalla muita kuin soundillisa tai instrumentaalisia arvoja. Ja kuten kylätohtrille tuossa aikaisemmin jo totesin niin kyse on ainoastaan keskustelusta.

hallu: Nyt kun alkaa pahin kuoha laantua tässä keskustelussa ja maltamme kukaties hiukan hellittää otettamme lillukan varsista, niin en malta olla yrittämättä vetää hiukan yhteen tässä keskustelussa esille tulleita seikkoja ja suhteuttaa sitä aikaisemmin oppimaani. Tiedän, että täällä on paikalla soitinrakentajia ja muita paremmin asioista perillä olevia joten korjatkaa jos olen jotakin ymmärtänyt väärin.
 
Rajataan edelleen sekaannusten välttämiseksi huomio pelkästään lankkukitaroihin ja magneettimikrofoneihin. Ensinnäkin kaikki näyttävät olevan yhtämieltä siitä, että puilla on merkitystä sähköiselle soundille, mutta ei sillä tavalla kuin olemme luulleet. Väärinkäsitys on päässyt syntymään siinä kun alettu puhua puiden resonoinnista ja painosta ja muista ominaisuuksista ja yhdistetty se soundiin. Viittaan tässä Les Pauliin, joka piti ratakiskon pätkää ihanteellisena runkona sähkökitralle sekä aikaisemmin ketjussa lainattuun PRS:n. Eli tavoite on että se runko ei rosnoi tai resonoi mahdollisimman vähän, mistä seuraa että kieli ei hukkaa värähtelyenergiaansa runkoon ja toisaalta ulkoiset tekijät eivät johda äänen kiertoon niin helposti. Itselleni tämä on ihan järkeenkäypä lähtöoletus, koska silloin kun itse olen aloittanut soittamisen niin hyvänä runkona pidettiin massiivista runkoa ja siksi sen ajan parhaat kitarat oli aika painavia (suuri massa ei värise).
 
Jos hyväksymme edellä kuvatun olettamuksen, niin meillä on mahdollisuus ymmärtää kitaravalmistajien tekemisiä ihan eritavalla. Jos ihanteellisin sähkökitaran soundi edellyttäisi ratakiskon pätkää rungoksi, niin silloin voidaan nähdä että kaikki kehitys kitaran runkojen suhteen on tähdännys siihen miten ratakiskon ominaisuudet saadaan siirrettyä mahdollisimman kevyeen ja ergonomiseen muotoon. Esimerkiksi Gibsonin oivallus yhdistää massiiviseen mahonkirunkoon kova vaahterakansi, voidaan nähdä juurikin yrityksenä löytää massaltaan ja kovuudeltaan juuri mahdollisimman resonoimaton rakenne, joka olisi jollakin tavalla vielä mahdollisimman kevyt. Aikaisemmin valikoitiin kalleimpiin malleihin mahdollisimman kevyt mahonkilaatu rungoksi jotta ergonomisin mahdollinen paino/värinättömyys kombinaatio saavutettaisiin. Myöhemmin kevennysporauksilla ja koverruksilla on etsitty keinoa keventää kitaraa, niin ettei se alkaisi värisemään. Senhän voi nähdä erinomaisena tuotekehityksenä ja on mitä ilmeisemmin onnistunut. Muilla valmistajilla tietenkin tähtäin on ollut samassa asiassa johon kukin valmistaja on omin ratkaisuin koittanut päästä.
 
Väärinkäsitys on syntynyt siinä kun alettu puhua rungon resonoinnista toivottuna ominaisuutena, kun tavoite on juuri päinvastainen eli ettei se runko resonoisi. Sitten joku vielä sanoi ääneen "jos se soi hyvin akustisesti, niin se soi hyvin sähköisesti" jolloin puurot ja vellit meni lopullisesti sekaisin ja sähkökitaristit alkoivat tutkia kitaroidensa akustisia ominaisuuksia luullen, että hyvin resonoiva tarkoittaa samaa kuin kovaa akustisesti soiva ja resonoiva runko muuttui myyntiargumentiksi.
 
Millä tavalla aloittelija voi hyödyntää tätä tietoa kitarakaupoilla. No kun kuuntelet kitaran akustista sointia, niin hyvät puut on kitarassa, joka soi mahdollisimman hiljaa ja kimeillä taajuuksilla siis kirkkaasti ja hiljaa. Jos se samalla on kevyt ja ergonomisesti miellyttävä, niin luultavasti hintalapussa lukee joku nelinumeroinen luku jopa kakkosella alkava. Jos se resonoi arkijärkemme mukaan hyvin eli kovaa ja sointi on rikas ja resonoinnin tuntee vielä käsissään, niin se oikeasti resonoi huonosti eli kielet hukkaavat paljon värähtelyenergiaansa puuhun. Silloin hintalappu ilmoitetaan kolmella numerolla. Nämä messinkiplogit ja messinkinsatulat ovat kaikki kitaran valmistajien yrityksiä estää sen resonoinnin pääsyä runkoon samoin kuin sopivat runkopuut. Nythän Gibson on tuonut messinkin satulan takaisin uusiin malleihinsa.
 
Miksi kitarat sitten tehdään yhä puusta? no se täytyy johtua siitä, että lasikuitu, hiilikuitu sun muut resonoivat vielä enemmän kuin puu eli huonommin. Kokoajan on haussa puuta edullisemmin (lue vähemmän) resonoidia materiaaleja ja kun sellainen löytyy se todennäköisesti tulee valtaamaan markkinat.
 
Eli hyvä lankkukitara ei tärise soitettaessa ja mitä kuolleemmalta se tuntuu sen parempi. Huono lankkukitara resonoi ja tärisee ja värisee ja tuntuu hyvinkin elävältä, mutta on jouskari. Kompromissi tulee painon ja värinättömyyden suhteen ja mitä kevyemmän kitaran valmistaja onnistuu tekemään värinättömäksi sen kalliimpi se on. Mutta mieluummin painava kuin värisevä.
 
Järkevä kirjoitus. Allekirjoitan.
 
Vaikka soitin on tietyssä mielessä yksinkertainen on sen fysiikan ymmärtäminen soittajille vierasta ja vaikeaa. Ja miksei olisi, se on vaikeaa, eikä osaa kiinnosta fysiikka pätkääkään. Eikä tarvitsekaan.
 
Nyt on kuitenkin tekniset eväät kumota vuosikymmeniä ja -satoja kertyneet myytit, luulot ja myyntipuheet. Työ on jo alkanut ja asia kerrallaan tutkitaan. Pyörää ei voi pysäyttää, vaikka teollisuus ja tietämättömyys sitä jarruttaa.
 
Vähän kuin kaikessa, polttomoottoreista ja tupakkaan..

BigPapa: Varsin mielenkiintoinen testi tässäkin. Kohdasta 7 min etiäpäin.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Z-X … amp;feature=player_detailpage#t=420
 
Mitäs tämä nyt on?
Eihän sinun pitänyt tähän intter netti juttuun lähteä ollenkaan.

BigPapa: Varsin mielenkiintoinen testi tässäkin. Kohdasta 7 min etiäpäin.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Z-X … amp;feature=player_detailpage#t=420
 
Tässä on selitetty, miksi tämä testi on perseestä:
the tuning fork experiment is flawed in principle. what is shows is that a signal can be transferred between mediums. this was never in debate. the strings that have a similar or the same resonant frequency will vibrate to what the tuning fork produces. it is not doing this because of the acoustics in this case, but because of the transverse wave the tuning fork is making and sending throughout the wood. when it reaches the strings, those that have a similar resonant frequency will vibrate accordingly.
 
the compression wave (or the acoustics) could only be tested by not touching the guitar body. you could put the tuning fork very close to the strings and they would vibrate as well, but only at the frequency that the tuning fork is producing, and only the strings that have a similar or the same resonant frequency. this is why we can get a sustained feedback from an amp when we want to on certain notes. the compression wave at the high amplitude vibrates the string at the same resonant frequency it is creating. an amplified signal loop that counter acts energy loss if you will.
 
there are also other problems with the test, but I don't want to beat a dead horse.
 
The acoustics of guitar materials has never been in debate.

GiovanniDiRondo: Minusta tämä on tärkeä keskustelu.
 
Siinä on selkeästi osoitettu, että Jumalaa ei ole olemassa, koska mies sahasi Yamaha Stratocasterista sarven pois.
 
...ja yläosan rungosta - äänen muuttumatta yhtään mihinkään :)

BigPapa: Varsin mielenkiintoinen testi tässäkin. Kohdasta 7 min etiäpäin.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Z-X … amp;feature=player_detailpage#t=420
 
WillsEasyGuitar vastaa tuohon kommenteissa näin:

the tuning fork experiment is flawed in principle. what is shows is that a signal can be transferred between mediums. this was never in debate. the strings that have a similar or the same resonant frequency will vibrate to what the tuning fork produces. it is not doing this because of the acoustics in this case, but because of the transverse wave the tuning fork is making and sending throughout the wood. when it reaches the strings, those that have a similar resonant frequency will vibrate accordingly.
 
the compression wave (or the acoustics) could only be tested by not touching the guitar body. you could put the tuning fork very close to the strings and they would vibrate as well, but only at the frequency that the tuning fork is producing, and only the strings that have a similar or the same resonant frequency. this is why we can get a sustained feedback from an amp when we want to on certain notes. the compression wave at the high amplitude vibrates the string at the same resonant frequency it is creating. an amplified signal loop that counter acts energy loss if you will.

the strings that have a similar or the same resonant frequency will vibrate to what the tuning fork produces. it is not doing this because of the acoustics in this case, but because of the transverse wave the tuning fork is making and sending throughout the wood. when it reaches the strings, those that have a similar resonant frequency will vibrate accordingly.
 
Ja miksi akryylillä ei tätä tapahdu? Eli eroa on.

Acoustics and Vibration of Guitars
 
http://www.acs.psu.edu/drussell/guitars/

Sarko: ......................
 
Kyse on mun mielestä siinä että on pystyy nauttimaan siitä ja olemaan tyytyväinen siihen kitaraan/autoon/postimerkkikokoelmaan jonka omistaa. Jos se kitara antaa iloa ja inspiroi soittamaan niin mun mielestä se on silloin sama onko se AVRI vai J&D. Silloin psykoakustiset asiat ja aurinko kääntyvät oikeaan asentoon vaikka itsesuggestion voimalla. ..................

 
Tämä. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kitaran laatua voidaan arvioida yleisten konventioiden valossa, mutta lopulta kyse on kuitenkin soittimen ja soittajansa suhteesta. Kyse ei lopultakaan ole soittimen ominaisuuksista, vaan siitä miten soittaja osaa niitä hyödyntää. Maailma on täynnä esimerkkejä siitä miten luovat ihmiset osaavat tehdä suurenmoista musiikkia välineillä, jotka eivät nauti laajempaa arvostusta. Jopa niin, että siitä välineiden "puutteet" muodostavat keskeisen osan ilmaisua.
 
Paltaan jälleen siihen, että soitin ei ole tärkeä vaan se että soittaa.

mpekkanen: Tuo oli ihan hyvä pätkä.
Kitaroita on tehty niin puusta kuin vaikka akryylistäkin ja soundimieltyksiä on toki monenlaisia.
 
On kuitenkin aika kummalista jos puilla ei ole mitään väliä, kun vaikka rumpujakin tehdään suurimmaksi osaksi ihan puusta. On toki tehty muovista, mutta jostain syystä puiset soivat soittajien mielestä paremmin.
 
Muovista tehdyt rummut olisivat muutoin paljonkin edullisempia, mutta jostain syystä soittajat kuitenkin tykkäävät puisista.
Virveleitä on toki metallisia ja hintoja on niissäkin monenlaisia. Jo 20 vuotta sitten oli yhdessä musiikkiliikkessä Sonorin pronssinen virveli joka oli tehty yhdellä valulla. Sen hinta oli yli 7000 markkaa, joka oli jo silloin aika paljon.
Virvelissä tosin haetaan hieman toisenlaista soundia kuin muista rummuista.
 
Eikö tuo ole vähän kaukaa haettua verrata sähkökitaraa akustisiin rumpuihin, sähkörummut ois parempi vertailukohta. Niitä harvemmin puisia on.