BigPapa 04.03.2015 17:37:34 (muokattu 04.03.2015 17:38:57) | |
---|
Haluttiin mitata vahvistettua kitaraa. Milläs kitara vahvistetaan, jos ei vahvistimella ja kaiuttimella. Ja koska vahvistinta ja kaiutinta ei ollut käytössä ja kitara oli tuupattu kiinni ulkoisen äänikortin avulla PC:hen, niin jonkinmoinen mallinnus- ja mittausvirhe on kyseessä. |
fox 04.03.2015 17:42:24 | |
---|
FensonGibder: Eli kieli koskettaa kitaraa kahdesta kohtaa, ja niissä kohdissa olevat materiaalit vaikuttavat kielen värähtelyyn (eli ei ole sama makaako kieli kumisen veitsen terällä vai leveällä teräsrullalla. Se kielen värähtely siis ei siirry noista kahdesta ankkurointipaikasta yhtään mihinkään? Koska puilla (tai mitä sitten onkaan runkona) ei ole merkitystä. Kiintoisaa. Eri puulajeilla toki on ihan kasvitieteellisestikin erilaisia ominaisuuksia eikä tarvitse edes "jakaa" niitä välillä havupuut - lehtipuut. Mitään merkitystä ei siis ole sillä, onko se puulaji luokiteltava akustisesti "kuolleeksi" noin soitinrakennustarkoituksissa. Olen ollut siinä ilmeisen väärässä käsityksessä, että se kielen liike-energia siirtyy pois poikkeen noista 2 paikasta, mutta ilmeisesti se jää ikäänkuin niille sijoilleen vaimenemaan, sen energian ikään kuin vaan kadotessa johonkin. Kosketuskohdat ovat talla ja sitten satula tai nauha, riippuen soitetaanko vapaata kieltä vai painetaanko kiinni nauhaan. Siispä ne nauhatkin tulisi vaihtaa kaulasta toiseen? Että saataisi täydellisen yhteismitallinen todiste siitä, ettei sillä kaulapuullakaan ole yhtikäs mitään merkitystä. Koska se kielen kineettinen energia ei siirry kaulapuuhun, vaan vaimenee jonnekin muuanne siitä ankkuripaikastaan. Tämä oli hyvä pointti. |
Karvamammutti 04.03.2015 17:42:40 | |
---|
Jönsses. Lähenpä tästä taidemaalarien.nettiin mittailemaan pensseleitä. And if you break my will, I will come back again to destroy everything you stand for. |
MikaHekkanen 04.03.2015 17:47:00 | |
---|
MikaHekkanen: Oma tekosyyni on kiinnostus tieteenfilosofiaa kohtaan. Tähän liittyvän päivittäisen huvini ja ahdistukseni olenkin täältä saanut. (Kyllä, keskustelen usein mielelläni itseni kanssa) |
BigPapa 04.03.2015 17:47:37 (muokattu 04.03.2015 17:49:09) | |
---|
Kummasti kitaroiden erot vähenee kun kytketään kitara suoraan miksauspöytään kiinni. Kun otetaan vahvistin käyttöön erot huomaa. http://youtu.be/U22OeyKSKMw |
lavaamo 04.03.2015 17:50:43 | |
---|
BigPapa: Kummasti kitaroiden erot vähenee kun kytketään kitara suoraan miksauspöytään kiinni. Kun otetaan vahvistin käyttöön erot huomaa. http://youtu.be/U22OeyKSKMw Kuinka kujalla sä oikein oot? ✡ ✡ ✡ ✡ ✡ Huonoja juttuja jo vuodesta 1981 ✡ ✡ ✡ ✡ ✡ Rokkitouhuja |
FensonGibder: Ja tämä siirtymä on mitattu ja todettu korvin havaitsemattomaksi. Muuta? Tämä väite on juuri se mitä en usko. ...ajan H-D:llä pitkin suomee...antaa kitaran laulaa vaan...juomaksi kelpaa vain Scotch Single Malt... |
Sarko 04.03.2015 17:53:47 | |
---|
Olipa kyllä taas melkoinen todistusaineisto tuo video, nimittäin huh huh kuinka jauhot pölähtivät. "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart |
Karvamammutti 04.03.2015 17:56:11 | |
---|
Näitten spekulointien perusteella taidanpa illankutvossa äänitellä yhden ääninäytteen jokaisella kitarallani. Vedän ne samaan putkeen, vaihtaen kitaraa lennosta. En edes kerro että mitä kitaroita käytin, mutta kaikissa tallamikillä vola ja tone täysillä. Käytössä Yamaha THR-5 clean mallinnos, kaikki nupikat puolessa päivässä. Siinäpähän saatte sitten spekuloida että mitä puuta on missäkin käytetty. Onhan niissä eri mikitkin, mutta sehän on täysin sivuseikka. And if you break my will, I will come back again to destroy everything you stand for. |
FensonGibder 04.03.2015 17:59:41 | |
---|
fox: Siispä ne nauhatkin tulisi vaihtaa kaulasta toiseen? Että saataisi täydellisen yhteismitallinen todiste siitä, ettei sillä kaulapuullakaan ole yhtikäs mitään merkitystä. Koska se kielen kineettinen energia ei siirry kaulapuuhun, vaan vaimenee jonnekin muuanne siitä ankkuripaikastaan. Tämä oli hyvä pointti. Tuota, värähtelevässä systeemissä värähtelijä pyrkii tasapainotilaan, eikä siirrä liike-energiaa kaulaan.. Tuosta voit opiskella yliopistomatskua asiasta: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/9560 Riffi, nyt. |
Laulava Kylätohtori 04.03.2015 17:59:53 | |
---|
Miten voidaan tieteellisessä tutkimuksessa käyttää termiä "merkityksellinen" määrittelemättä sitä mitenkään. Kyllä ollaan aika helvetin kaukana tieteellisestä tutkimuksesta. Todetaan vaan ilman perusteluita, että "ei merkitystä". Helvetin uskottavaa, indeed. Mutta joo, kyllä maailmaan tiedettä ja tutkimuksia mahtuu. Ennen kuin se "merkittävä ero" on määritelty, tuo "tutkimus" ei todista oikeastaan yhtään mitään. Keskeisin termi koko "tutkimuksessa" on määrittelemättä. Morjens vaan, pojat, mutta ei mitään. Annetaan mennä vaan, kyllä mulla vielä yskänlääkettä riittää... *slurps* Believe what you want, it doesn't mean you're right... |
naavanka_ 04.03.2015 18:01:08 | |
---|
Laulava Kylätohtori: Miten voidaan tieteellisessä tutkimuksessa käyttää termiä "merkityksellinen" määrittelemättä sitä mitenkään. Kyllä ollaan aika helvetin kaukana tieteellisestä tutkimuksesta. Todetaan vaan ilman perusteluita, että "ei merkitystä". Helvetin uskottavaa, indeed. Mutta joo, kyllä maailmaan tiedettä ja tutkimuksia mahtuu. Ennen kuin se "merkittävä ero" on määritelty, tuo "tutkimus" ei todista oikeastaan yhtään mitään. Keskeisin termi koko "tutkimuksessa" on määrittelemättä. Morjens vaan, pojat, mutta ei mitään. Annetaan mennä vaan, kyllä mulla vielä yskänlääkettä riittää... *slurps* DXM:n nauttiminen on vaarallista. |
Sarko 04.03.2015 18:06:26 | |
---|
Pyhä sähkökitara värähtelee, sen kuivat tonepuut vaikuttavat sen korkeaan soundiin. Sitä ei pitämän monipalaisilla kuttaperkkarungoilla pilkkaaman. Sen kunniaksi ja ylistykseksi väsynyt blueslikki soitettava. Stratocasterin, Tube Screamer TS-808 tai laadukkaan kloonin ja Vox/Fender/Marshall-putkivahvistimen nimeen mollipena E-soinnusta. "You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart |
FensonGibder 04.03.2015 18:09:09 | |
---|
Laulava Kylätohtori: Miten voidaan tieteellisessä tutkimuksessa käyttää termiä "merkityksellinen" määrittelemättä sitä mitenkään. Kyllä ollaan aika helvetin kaukana tieteellisestä tutkimuksesta. Todetaan vaan ilman perusteluita, että "ei merkitystä". Helvetin uskottavaa, indeed. Mutta joo, kyllä maailmaan tiedettä ja tutkimuksia mahtuu. Toisin kuin sinun perustelut.. Se on vaan niin, että ihmisen kuulokaan ei ole absoluuttinen - joku kuulee eri taajuksia paremmin, joku toinen ei kuule mitään.. Tämän tutkimuksen nimikin jo kertoo, ettei lopputulos ole numeraalisesti määriteltävä de facto - kuten kuvataiteen tutkimuksessa matemaattisia vastauksia ei voi tarkentaa indefinitiivisesti, vaan tiettyä aproksimaatiota on sallittu käyttää tässä.. ..tarkistetussa ja hyväksytyssä tutkimuksessa. Riffi, nyt. |
Laulava Kylätohtori 04.03.2015 18:10:06 | |
---|
naavanka_: DXM:n nauttiminen on vaarallista. Rokkenrolli on vaarallista... Believe what you want, it doesn't mean you're right... |
Laulava Kylätohtori 04.03.2015 18:11:26 | |
---|
FensonGibder: Toisin kuin sinun perustelut.. Se on vaan niin, että ihmisen kuulokaan ei ole absoluuttinen - joku kuulee eri taajuksia paremmin, joku toinen ei kuule mitään.. Tämän tutkimuksen nimikin jo kertoo, ettei lopputulos ole numeraalisesti määriteltävä de facto - kuten kuvataiteen tutkimuksessa matemaattisia vastauksia ei voi tarkentaa indefinitiivisesti, vaan tiettyä aproksimaatiota on sallittu käyttää tässä.. ..tarkistetussa ja hyväksytyssä tutkimuksessa. Pointtihan on siinä, että samaa paskaa molemmat... Believe what you want, it doesn't mean you're right... |
hallu 04.03.2015 18:14:19 | |
---|
MikaHekkanen: .................. (Kyllä, keskustelen usein mielelläni itseni kanssa) Siinä on vain se ongelma, että puolet ajasta tietää mitä toinen aikoo sanoa seuraavaksi;-D. (PS: minäkin harrastan itsekseni puhumista). Olisipa jo kevät |
FensonGibder 04.03.2015 18:16:35 | |
---|
blues guitar: Tämä väite on juuri se mitä en usko. ...koska et osaa lukea, vai et usko tieteelisiin tutkimuksiin, joille kukaan ei ole viel esittänyt vastakkaista lopputulosta tukevia, saman tason tutkimuksia? (Juu, ne juutuuba-testit ei ole samantasoisia) Riffi, nyt. |
GiovanniDiRondo 04.03.2015 18:22:09 | |
---|
BigPapa: Haluttiin mitata vahvistettua kitaraa. Milläs kitara vahvistetaan, jos ei vahvistimella ja kaiuttimella. Ja koska vahvistinta ja kaiutinta ei ollut käytössä ja kitara oli tuupattu kiinni ulkoisen äänikortin avulla PC:hen, niin jonkinmoinen mallinnus- ja mittausvirhe on kyseessä. En mäkään käsitä, mikä idea on yrittää taltioida ääntä ja tutkia sitten sitä jollakin muulla tavalla. Kai tämä signaali pitää purkaa mahdollisimman symmetrisesti, jotta sitä voisi tulkita. Transistorivahvistin on muuten mielestäni uskollisempi alkuperäiselle soinnille kuin putkivahvistin, joka muuttaa sitä alkuperäistä ääntä - mikä se "alkuperäinen" sitten onkin. |
Laulava Kylätohtori 04.03.2015 18:23:57 | |
---|
FensonGibder: ...koska et osaa lukea, vai et usko tieteelisiin tutkimuksiin, joille kukaan ei ole viel esittänyt vastakkaista lopputulosta tukevia, saman tason tutkimuksia? (Juu, ne juutuuba-testit ei ole samantasoisia) Ongelma on nyt se, että tuo tutkimus ei ole tasoltaan kovin vakuuttava. Muutenkin se on aivan liian suppea, että siitä voitaisiin tehdä johtopäätös, että puut eivät merkitse. Siis kahta runkoa verrattu ja muuta ei tarvita, että voidaan julistaa universaali kaikkia puita koskeva totuus, ettei puilla ole mitään merkitystä mihinkään. Älä nyt viitsi, et usko tuohon itsekään. Jos näissä näytteissä ei tosiaan kuulu eroja, niin se osoittaa korkeintaan sen, että noilla kahdella puulajilla ei tässä kokeessa ollut eroja. Ei muuta. Se ei todista esim. mahongista yhtään mitään. Sovitaan vaan, että puut ei vaikuta, mutta älä nyt oikeasti viitsi väittää, että kahden rungon perusteella pystytään päättelemän, että millään puulla ei ole mitään väliä. Siis mitä ihmettä, kuinka vajaata jengiä täällä oikein on. Ei voi kuin nauraa. :D Believe what you want, it doesn't mean you're right... |