| Aihe: Mexico vs. USA Fenderit | |
|---|
 Stain
26.02.2015 15:53:54 (muokattu 26.02.2015 15:55:24) | |
|
Niin mites noi eroaa käytännössä toisistaan? Onko nykyjenkkikepit edes hyviä ja onko noi mexicot sitte ihan huonoja? | |
Stain: Niin mites noi eroaa käytännössä toisistaan? Onko nykyjenkkikepit edes hyviä ja onko noi mexicot sitte ihan huonoja?
Itsellä pisti eniten silmään viimeistelyn taso. Meksikolainen ei ole ehkä niin vimosenpäälle fiksattu ja laitettu. | |
USA-Standardissa on paremmat rautaosat. Kummassakin Standardissa on modern-C -mallinen kaulaprofiili ja satiinilakkaus. Ite tykkään vähän paksummasta kaulasta & lakasta, makuasioita. Tatsi on mun käteen yllättävän samanlainen - voisi olla tosi vaikea bongata silmät sidottuna.
Molemmissa se on yksilöstä pitkälti kiinni, meksikolainenkin voi olla pirun hyvä. Samalla kertaa kannattaa testata Squierin Classic Vibet ainakin, niissä on paksumpi kaulan lakkaus ainakin erona. Tokain japanilaiset mallit ovat myös tosi hyvää laatua, specsit on pikkasen "vintagemmat" kuin mainituissa. |  hallu
26.02.2015 16:40:45 (muokattu 01.03.2015 21:18:37) | |
|
Sellaisia yksiselitteisiä eroja ei oikeastaan ole, koska meksikolaisia löytyy monenlaisia eikä se ero asetu valmistusmaahan. Ts. parhaat meksikolaiset ovat parempia kuin huonoimmat USA:laiset. Toisaalta myös parhaat Squierit ovat parempia kuin huonoimmat meksikofenderit. Siksi vertailua voi tehdä enemmänkin täsmällisten kitaramallien välillä ei valmistusmaiden välillä. Sitä paitsi myös ne USA fenderit tehdään osittain meksikossa eli ne tuotantolaitokset ovat fenderillä aika lähekkäin ja se tuotanto jakautuu näiden välille.
Kaksi selkeää eroa tulee mieleen, joista ensimmäinen on nauhojen päiden viimeistely. USA fendereissä on se perinteinen 45 asteen nauhanpää, joka on omaan käteeni miellyttävämpi kun meksikolaisissa nauhanpäät on fiksattu jyrkemmiksi josta en itse pidä yhtä paljon. Toinen juttu on, että halvimmat meksiloaiset on liimattu kasaan useammasta simasta (5 -7 palaa) kun USA fenderit ovat maksimissaan kolmesta palasta liimattuja.
Toisaalta tulee nämä kitaramallit eli USA fendereitä ei saa sellaisia kaikkia malleja joita saa meksikolaisena. Esimerkiksi Roadworm tai baja ovat hemmetin hyviä keppejä joita ei USA linjalta löydy ollenkaan, vaan pitää mennä sitten customshop osastolle saakka löytääkseen bajan kaltaisen telen USA leimoilla.
Tämä asia ei siis ole mitenkään yksinkertainen ja jos hirttaydyt heti aluksi valmistusmaahan, niin saatat rajata itseltäsi todella hyviä kepakoita pois kokonaan. Itse suosittelen että kitarakaupoilla tutkii vain niitä soittimia eikä katso lainkaan sitä valmistusmaata, koska jos se soitin on hyvä niin ei se siitä pilalle mene, vaikka lavan takana lukisikin made in meksiko tai made in japan.
Olisipa jo kevät | |
hallu: Tämä asia ei siis ole mitenkään yksinkertainen ja jos hirttaydyt heti aluksi valmistusmaahan, niin saatat rajata itseltäsi todella hyviä kepakoita pois kokonaan. Itse suosittelen että kitarakaupoilla tutkii vain niitä soittimia eikä katso lainkaan sitä valmistusmaata, koska jos se soitin on hyvä niin ei se siitä pilalle mene, vaikka lavan takana lukisikin made in meksiko tai made in japan.
Tässä tuli just se tärkein. Ainoa täysin varma asia on, että MIA-teksti nostaa hintaa. Toisaalta se voi tuoda mukanaan tiettyä mielenrauhaa ja ehkä myös jälleenmyyntiarvoa. |  Gabe
26.02.2015 17:06:17 | |
|
Pitäisi ehkä ottaa tietyt mallit vertailuun jotta osaisi kunnolla vastata. MIA Standardia en ostaisi, ainakaan uutena. Samaan rahaan löytää parempaakin. Mehikaaneissa on aika paljon enem!än laatuvaihtelua eri yksilöiden ja mallien välillä MIA vastaaviin verrattuna. Mulla oli joku vuosi takaperin yksi MIM FSR tele mikä oli älyttömän hyvä, olen myös törmännyt yhteen todella upeaan Road Worn sarjan keihääseen. Fenderin liukuhihnapuolelta American Vintage sarja on parasta herkkua, mutta todelliset helmet löytyvät Custom Shopin puolelta. Näissäkin toiset yksilöt ovat parempia kuin toiset... | |
hallu: Toinen juttu on, että halvimmat meksiloaiset on liimattu kassaan useammasta simasta (5 -7 palaa) kun USA fenderit ovat maksimissaan kolmesta palasta liimattuja.
Parsii ne jenkeissäkin niitä kasaan useammasta, kuin 3 palasta.
Huonoin sähkökitara millä olen ikinä joutunut soittamaan on MIM Stratocaster(ja vieläpä kahdesti), mutta makuasioitahan nämäkin osittain on. | |
markkuilari: Parsii ne jenkeissäkin niitä kasaan useammasta, kuin 3 palasta.
Huonoin sähkökitara millä olen ikinä joutunut soittamaan on MIM Stratocaster(ja vieläpä kahdesti), mutta makuasioitahan nämäkin osittain on.
Millä tavalla tämä huonous näkyi/tuntui? Oliko kyse enemmän säädöistä ym., vai pystyikö suoraan sanomaan osien laadun tai materiaalien vaikuttavan soittotuntumaan ja/tai soundiin merkittävästi?
Olen itse onnistunut löytämään parikin hyvää kiinanpeliä (toinen Musarikopio OLP MM1 ja toinen Squierin Simon Neil Signature), ja pienen säätämisen jälkeen nämä ovat palvelleet erittäinkin hyvin (verrokkeina mm. Musarin JP6, Gibsonin Firebird ja PRS:n Custom22), eikä loppupeleissä valmistusmaalla ole ollut enää juurikaan vaikutusta. Tällä hetkellä stratopuolella hakusessa uusi kaula, ja olen kartoittanut mm. MIM "Hendrix"-versiota, jossa tulisi mukana speksien mukainen kaula (reverse ja vaahtera). Tämän takia nuo "Mexico-laadun" yksityiskohdat kiinnostavat...
"isi, katso, tuo yksi kitara on ihan rikki!" - 3v. tytär DLX-musicin kitaraosastolla kommentoi Jacksonin RR3:sta... | Gabe
27.02.2015 08:58:53 (muokattu 27.02.2015 09:00:54) | |
|
h.e.k.a: Millä tavalla tämä huonous näkyi/tuntui? Oliko kyse enemmän säädöistä ym., vai pystyikö suoraan sanomaan osien laadun tai materiaalien vaikuttavan soittotuntumaan ja/tai soundiin merkittävästi?
Ne MIM kitarat joita itse olen omistanut oli ovat olleet kohtalaisen eloisia puiltaan, eli kaula on vaatinut säätöä vuodenaikojen vaihdellessa. MIA ja MIJ Fenderit ovat pitäneet säätönsä huomattavasti paremmin. Eli puiden kuivauksessa voi olla eroa. Yksilöissä on varmasti eroja mutta tähän päätelmään olen tullut oman pienen otantani perusteella. Jostain luin että MIA rungot tehdään 1-3 palasta ja MIM voi runko olla jopa viidestä palasta kasaan kursittu. Nauhatyö on minusta pitkälti samaa tasoa mehikaaneilla ja jenkkien liukuhihnalla. Pintakäsittelyssä MIA vie voiton.
Jos etsitään hyvää budjetti luokan kitaraa niin itse ostaisin japanilaisen. Ne ovat parhaimmillaan todella hyviä. |  Bluesman69
27.02.2015 10:18:02 (muokattu 27.02.2015 11:52:55) | |
|
Mulla on ollut aiemmin sekä jenkki- että japsistrato. Myös japsi Tokai strato. Hyviä keppejä kaikki.
Tällä hetkellä löytyy MIM strato (60's classic) ja MIM Baja tele. Ton straton body on kolmesta palasta ja on hyvä skeba (tosin olen modannut sitä rankasti) ja Baja tele on taas täysin modaamaton ja sen verran hyvä keppi, että se viedään multa vain kylmenneistä kourista.
Bajan kaula on just sopivan tuhti - täyttää kämmenen sopivasti eikä käsi väsy pitemmälläkään keikalla.
Mulle se on ihan sama onko skeba tehty Meksikossa, Japaniassa, Ameriikassa tai esim. Suomessa. Hyvältä tuntuva ja hyvin soiva soitin on hyvä.
Tietysti jos lavassa on pakko lukea "Made in U.S.A." niin se on sitten toinen juttu.
Mutta itse en ole valmis maksamaan lisähintaa pelkästä leimasta...
Mies, joka soittaa Fenderillä ei voi olla läpeensä paha... | |
Minulla on MIM Strato, peräti standard ja siinä edellä mainittu vuodenaikavaihtelu on voimakasta. Rautaa säädellään "kesä ja talvi"-asentoon. Lisäksi talvella nauhanpäät tulevat terävästi esille. Nuo asiat eivät kuitenkaan tee kitarasta sinänsä huonoa, jos ajatellaan säädöissä olevaa keppiä. Bodyn puut tulevat hyvin näkyviin sunburstissa ja väittäisin tuon olevan kolmesta palasta, kun saumat ovat yhteneväiset etu- ja takapuolella. Maalatuissa saattaa olla useampaakin suikaletta? Viimeistely on ainakin tuossa tosi hyvä, enkä ole saanut naarmujakaan aikaiseksi kuin pleksiin plektranjälkiä. Soundaa hyvin, on kevyt soitella, olen tykännyt ja taitaa olla ykköskeppi. Tarttuu ekana käteen, kun haluaa kokeilla jotakin vaikka taloudessa on usalainen LP:kin.
Mitä tulee tuohon kaulapuiden kuivatukseen, en oikein usko siihen. Jos kaula (vaahteraotelauta) tehtäisiin vajaasti kuivaneesta puusta, toki se pyrkisi kutistumaan Suomen talvessa. Mutta silloinhan se kuivaus olisi jo tapahtunut, eikä kesäkosteus sitä enää vääntelisi. Itse luulen, että kyse on puiden laadusta. Halvempiin ei laiteta parasta kaulapuuta ja se pyrkii reagoimaan ilmankosteuden kanssa. Luulisi että kitaratehtaalla kaulapuulla olisi paljon suurempi merkitys kuin bodylla ja siellä on monenlaista laatua hyllyssä. Tämä asia vain korostuu meillä, etelämpänä ei ehken niinkään?
"Tosta se taitaa lähteä.." |  mpekkanen
27.02.2015 12:38:56 (muokattu 27.02.2015 13:57:08) | |
|
Jos puhutaan pelkästään bodyn puuosista niin se ei myöskään mene aina niin, että yhdestä tai kahdesta palasta tehty pulttikaulainen body on automaattisesti parempi kuin useammasta tehty.
Läpirunkoisissa kitaroissa on monessa ja bassoissakin sellaisia ratkaisuja joissa on monenkinlaista "suikaletta"siellä puuosien välissä. Liimauksella saadaan taas muutoin kestävä rakenne.
Tietenkään kyvä soitin ei ole mistään tuhannesta rimasta liimattu, mutta automaattisesti ei ole yhden palan runko välttämättä parempi kuin 3-palan, esimerkiksi. Jos niiden 3 palan väliin laitetaan vielä jotkut pienet palat vaikka jotain muuta puuta niin silloinhan siitä tulee 5 palan runko. Se voi olla myös hyvä ja jopa joissakin tapauksissa todella hyvän näköinenkin.
Kitaroita kannattaisi kokeilla ihan ajan kanssa, jossain soitinkaupassa. Unohtaa täysin valmistusmaa ja hintalappu. Sitten kun on tarpeeksi kokeillut niin tehdä omat johtopäätökset.
Tietenkin jos sitä hintaa ei ollenkaan katso, niin on melko selvää että ne parhaimmat soittimet yleensä ovat sieltä kalliimmasta päästä. Jos kunnon laatua haluaa niin silloin kannattaa suunnitella jo muutoinkin ihan kotimaisia soitinrakentajia.
Tärkeää olisi, minusta, ettei se Meksiko tai USA teksti olisi se tärkein tekijä. Myöskin mikäli haluaa parhaimman straton/telen käytössä olevilla rahoillaan, niin voi olla ettei sen merkki ole muutoinkaan Fender.
Tässä tulee sitten vastaan jo paljon psykologiasia juttuja ja joillekkin on vain se merkki tärkeä ja sen edustamat arvot. Fendereissä on omanlaisensa lapa ja joissakin muissa kitaroissa voi olla samantyylinen, mutta hiukan erilainen kuitenkin. Tämäkin juttu voi olla jollekkin iso asia, vaikka se toinen kitara olisi kaikilta kriteereiltään sitä Fenderiä parempi.
On myös ihan oikeasti totta sekin, että kitara jossa myös silmä lepää on sellainen jolla on miellyttävä soittaa ja se inspiroi mahdollisesti paremmin uuden musiikin tekemiseen. Ei siinä siis auta vaikka olisi vieressä halvempi ja laadukkaampi soitin jos sen ulkoasu ja väri on sellaisia, että ne tökkii syystä tai toisesta.
Itsellä on kaksi akustista Meksikon Martinia ja ei niissä ainakaan ole hinnan ja laadun suhteen mitään valittamista. Joskus on ollut itsellä ja olen kokeillut myöskin sellaisia jenkki Fendereitä joiden laatu ei ole minusta ollut ihan paras mahdollinen ja myös sellaisia CS Fendereitä jotka ovat olleet erittäinkin hyviä. Tosin CS Fenderit maksaa moninkertaisesti Meksikolaisiin verrattuna ja niiden hinnalla saa myös kotimaista käsityötä.
Kaikissa soittimissa on yksilöitä ja joskus voi käydä jopa niinkin, että vaikka soitin olisi todellakin hyvä niin jostain syystä siitä vaan puuttuu jokin. Tämän asian "löytää" yleensä vasta kun soittimella on jo jonkun aikaa soitellut ja aina se ei mene välttämättä niin, että mitä enemmän soitin maksaa niin sitä parempi se on tai sitä enemmän sillä tulee soiteltua.
Se mikä tekee hyvän kitaran hyväksi on todella vaikeasti selitettävissä oleva juttu. Kaikilla kun on vielä omanlaisensa jutut mistä tykkää, niin sen hyvän soittimen löytäminen voi olla joskus todella vaikeaa. Kokeilun ja erehtymisen kautta moni vasta löytyy.
Täydellistä soitinta kun rupeaa hakemaan, niin siinäkin kasvaa nälkä syödessä ja se voi myös mennä sellaiseksi ettei sitä itselle hyvää soitinta löydy koskaan. Aina olisi jossain kitara jossa olisi joku ominaisuus paremmin kuin siinä itsellä olevassa.
Joskus kannattaa kuitenkin vaan jättää loputon vaihtaminen ja täydellisyyden tavoittelua ja keskittyä löytämään jo niistä olevista soittimista kaikki se mitä niistä itse saa irti. Myöskin kun omat laitteensa oppii tuntemaan ja tietää mihin ne taipuu ja mihin ei, niin silloin ollaan jo aika pitkällä.
Kaikki hyvät kitaristit ovat yleensä hyviä siksi, että he kuulostavat itseltään. Niin EVH tai ZZ Topin kaveritkin, esimerkiksi. He voivat soittaa ihan millä peleillä tahansa ja ei ne pelkät kitarat sitä soundia ja soittoa tee. Tämä koskee ihan kaikkia hyviä soittajia.
Kannattaa siis mennä sellaiseen liikkeeseen jossa on niin Meksikon kuin USA kitaroita ja kokeilla. Mahdollisesti myös muitakin merkkejä kuin Fendereitä ja hommata soitin sitten sen oman intuiivisen kokemuksen myötä. | |
Yallup:
Mitä tulee tuohon kaulapuiden kuivatukseen, en oikein usko siihen. Jos kaula (vaahteraotelauta) tehtäisiin vajaasti kuivaneesta puusta, toki se pyrkisi kutistumaan Suomen talvessa. Mutta silloinhan se kuivaus olisi jo tapahtunut, eikä kesäkosteus sitä enää vääntelisi. Itse luulen, että kyse on puiden laadusta. Halvempiin ei laiteta parasta kaulapuuta ja se pyrkii reagoimaan ilmankosteuden kanssa. Luulisi että kitaratehtaalla kaulapuulla olisi paljon suurempi merkitys kuin bodylla ja siellä on monenlaista laatua hyllyssä. Tämä asia vain korostuu meillä, etelämpänä ei ehken niinkään?
Omat kokemukseni on vastaavanlaisia. Mulla on MIM Tele, josta en kyllä pidä muutenkaan erikoisemmin, mutta kaula on selkeästi "levottomampi" kuin missään kitarassa tai edes bassossa, joita olen omistanut.
Samoin nauhojen kiillotus on ollut huomattavasti rosoisempi kuin missään muissa.
Esim. soitimme ulkotilaisuudessa jolloin kitara oli lähellä maakosteutta jonkin aikaa. Tele oli mukana varakitarana, mutta kun kokeilin sitä souncheckin jälkeen, se oli jotenkin ihan sekaisin, viritys muuttui heti kohta kun sen oli virittänyt, mutta muut mukana olevat soittimet eivät olleet milläänsäkään.
Yleensäkin Suomen oloissa kannattaa kiinniittää tällaisiinkin asioihin huomiota.
Ei silti aikaa myöten tilanne on rauhoittunut, ikään kuin se puu olisi lopulta löytänyt jonkinlaisen lepotilan. | crockett
27.02.2015 12:39:59 (muokattu 27.02.2015 12:43:05) | |
|
Tuli pari viikkoa sitten hommattua mexico Fenderin Baja telecaster liikkeestä. Siinä oli tosiaan viimeistelyssä sanomista eli fret buzzia 15-17 nauhoilla, nauhan päät hieman törrötti (ei niin pahasti mitä gibson studioissa mitä kokeilin naapuriliikkeessä), aika kovia sähköhäiriötä ja pleksi oli hieman mutkalla. Ei mitään isompia siis ;) Mjoo, tuossa oli liikkeen kanssa puhetta että lähetetään kitara takaisin Fenderille ja saavat laittaa buzzit kondikseen. Koska kielisetti oli 10-46 ja laitan siihen 10-52 ja sähköhäikät tahdoin pois ehdottomasti (tuo on käsittääkseni feature näissä eikä vika tässä yksilössä), vein kitaran ennen ostoa Amfisoundille näytille. Sampo sanoi että fret buzzit yms törröttävät nauhanpäät tulee kuntoon perushuollossa enkä sitten lähetyttänyt tuota Fenderille tai muuta sellaista. Kitara tuli trimmauksen jälkeen tosi hyvään iskuun ja viimeistelystä en keksi enää moitittavaa eli se tuntuu siltä osin vaikka amerikkaliselta työn jäljeltä. 86 eur siitä tosin köyhtyi, mutta olen viimeisen 3 vuoden aika trimmauttanut kaikki kitarani tuolla (myös tuon "legendan" eli -84 japsi tokai straton josta koko trimmausperinne alkoi -> tämäkin keppi parani tosi paljon) joten tämä Baja ei ollut mikään poikkeus.
Liikkeessä kokeilin Bajan ostotilaisuudessa myös 1400 euron jenkki teleä. Olihan se tosiaan viimeistelyltään virheettömän oloinen, sähköillä en kokeillut eli hankala sanoa oliko noita sähköhäiriöitä mitä on ollut melkein kaikissa kitaroissa mitä viime vuosina olen omistanut (ja pannut lopulta kiertoon) tai soundi muuten. No, Baja vs USA tele yli 500 eur hintaero ja toisaalta hain just Baja teleä nimenomaa eli tuhkakuppitallat ja ne 4 way switchit yms, eli en missään vaiheessa epäillyt etteikö tuosta Bajasta tule minun kitara, vaikka siinä aluksi hieman sanomista olikin.
Kuten tuossa joku kirjoitti niin minäkin uskon että Baja lähtee talosta vasta kun käsi kylmenee. Toinen on toi kiinalainen Epiphone Les Paul Slash gold top limited edition "custom shop". Niin, menin pöljä vaihtaamaan sen huippu tokai -84 straton tähän em. epiphoneen päikseen vaikka ilmoituksessa nimenomaa sanoin että en ota kiinalaisia kitaroita vaihdossa kiitos. No, tulipahan kokeiltua kiinalaista kun työkaveri usutti ja niin se vaan kiinalainen kitara tuli taloon ja tuskin lähtee pois. Syy moiseen oli että tokaissa oli niin tikku kaula ettei se oikein meikän lapaseen sopinut, siinä ei auttanut valmistumaa eikä mikään. Kokeilin vielä kerran tikkukaulaa eli japsi charverlia josko olisin ollut tikkujen suhteen väärässä mutta en ollut... Kiinalaisen sijaan pistin kiertoon tsekkiläisen LP Epiphonen, ja taloon tuli ensimmäinen telecaster eli Blade, joka johti lopulta tuon Bajan hommaamiseen. En tiedä mistä tämä telecaster kipinä tuli, mutta about 2 vuotta sitten telecaster oli ehkä maailman rumin kitara, nyt ehkä hienoin ;)
Elikkä kannattaa kokeilla niitä kitaroita ensin ja katso vasta lopuksi missä se on tehty ;)
Tuo kaulan eläminen halvemmissa voi olla totta, mutta itse en näe ongelmana säätää rautaa pari kertaa vuodessa. | Gabe
27.02.2015 13:32:21 | |
|
Yallup: Minulla on MIM Strato, peräti standard ja siinä edellä mainittu vuodenaikavaihtelu on voimakasta. Rautaa säädellään "kesä ja talvi"-asentoon. Lisäksi talvella nauhanpäät tulevat terävästi esille. Nuo asiat eivät kuitenkaan tee kitarasta sinänsä huonoa, jos ajatellaan säädöissä olevaa keppiä. Bodyn puut tulevat hyvin näkyviin sunburstissa ja väittäisin tuon olevan kolmesta palasta, kun saumat ovat yhteneväiset etu- ja takapuolella. Maalatuissa saattaa olla useampaakin suikaletta? Viimeistely on ainakin tuossa tosi hyvä, enkä ole saanut naarmujakaan aikaiseksi kuin pleksiin plektranjälkiä. Soundaa hyvin, on kevyt soitella, olen tykännyt ja taitaa olla ykköskeppi. Tarttuu ekana käteen, kun haluaa kokeilla jotakin vaikka taloudessa on usalainen LP:kin.
Mitä tulee tuohon kaulapuiden kuivatukseen, en oikein usko siihen. Jos kaula (vaahteraotelauta) tehtäisiin vajaasti kuivaneesta puusta, toki se pyrkisi kutistumaan Suomen talvessa. Mutta silloinhan se kuivaus olisi jo tapahtunut, eikä kesäkosteus sitä enää vääntelisi. Itse luulen, että kyse on puiden laadusta. Halvempiin ei laiteta parasta kaulapuuta ja se pyrkii reagoimaan ilmankosteuden kanssa. Luulisi että kitaratehtaalla kaulapuulla olisi paljon suurempi merkitys kuin bodylla ja siellä on monenlaista laatua hyllyssä. Tämä asia vain korostuu meillä, etelämpänä ei ehken niinkään?
Jep, tämä eläminen on ollut yksi syy miksi nuo mehikaanit ovat lopulta kiertoon lähteneet vaikka muuten kelpo kitaroit olivatkin. Nelisen kertaa vuodessa kun joutuu laittamaan säädöt kohdilleen niin alkaa harmittamaan. Tuo nykyinen MIA CS Strato on ollut todella helppo, noin vuosi sitten ostaessani löin sen mieleisiini säätöihin eikä sen jälkeen ole tarvinnut tehdä mitään. Eroa MIM keppeihin on myös vireenpidossa ja siinä nauhatyössä. Tuossa CS Stratossa saa kielet ihan niin alas kuin haluaa ilman sirinöitä. MIM Tele vaati nauhojen plaanauksen että kielet sai edes siedettävän alas. Satulankin uusin siihen jonka ansiosta vireenpitokin parani. Mutta kun säädöt oli kohdillaan niin kyllä se hyvältä soundasi. Pitkällä aikajuoksulla erot kävivät kuitenkin harvinaisen selväksi. | |
mpekkanen:
Tässä tulee sitten vastaan jo paljon psykologiasia juttuja ja joillekkin on vain se merkki tärkeä ja sen edustamat arvot. Fendereissä on omanlaisensa lapa ja joissakin muissa kitaroissa voi olla samantyylinen, mutta hiukan erilainen kuitenkin. Tämäkin juttu voi olla jollekkin iso asia, vaikka se toinen kitara olisi kaikilta kriteereiltään sitä Fenderiä parempi.
On myös ihan oikeasti totta sekin, että kitara jossa myös silmä lepää on sellainen jolla on miellyttävä soittaa ja se inspiroi mahdollisesti paremmin uuden musiikin tekemiseen. Ei siinä siis auta vaikka olisi vieressä halvempi ja laadukkaampi soitin jos sen ulkoasu ja väri on sellaisia, että ne tökkii syystä tai toisesta.
Tuo kitaran olemus, muoto ja värit ovat tottavie tärkeitä. Aika lailla lähtisi tappohevikitaristin mojosta pois, jos sillä olisi lohenpunainen tele tai strato. Toisaalta joku pulliainen näyttäisi hassulta hevikirveen tai edes Flying V:n kanssa, vaikka soundi olisi mitä parhain, eikä soittimissa olisi mitään vikaa.
"Tosta se taitaa lähteä.." | |
Mun eka sähkökitara on Fender Mexican stratocaster mustalla värityksellä ja mustalla pleksillä. Maksoin aikanaan 600€ f-musiikista Helsingistä mun kesätyörahoilla. Mä näin vaan kaupasta mustan skeban ja salama kirkkaalta taivaalta tajusin, että toi on mun skeba. Ostin sen suoraan enkä muista edes kokeilleeni kunnolla. Hintalappuna ollut 600€ tuntu ihan pieneltä, kunhan saisin ekan sähkökitaran. Myyjät varmaan katto mua kiilto silmissä, että ompa tossa idiootti, kun ei edes yritä tinkiä skebasta hintaa alas tästä kitarasta. Vein skeban sitten seuraavalla kitaratunnilla opettajan arvioitavaksi. Jälkikäteen ajateltuna sanoi aika silotellen epäsuoraan, että skeba ei nyt ehkä ollut sen 600€ arvoinen. Nauhat viimeistelemättömät, tehdasmikit mitkään erikoiset ja vibrakampeakaan ei enää saanut myöhemmin paikoilleen.
Nyt vähän vanhempana, kun oon Deanin kitaroiden suuri ystävä ja aina silloin tällöin kokeilen tuota mun Fenderiä, tuntuu toi Fender ihan oudolta ja huono soittaa. Enkä mä myöskään nykyään maksais tosta kuin maksimissaan 200-300€. En mä edes kehtais myydä sitä torilla, kun tuntisin itseni huijariksi, jos vaikka pyytäisin tuota 300€. Tärkeä pala kuitenkin mun musisoinnin historiassa, joten vielä se on mun komeron nurkassa muistona.
Vähän offtopicina tuo tarina tuohon tuli, mutta ainakaan tuo Fender ei ollut kummoinen.
in särö we trust | |
Yallup: Tuo kitaran olemus, muoto ja värit ovat tottavie tärkeitä. Aika lailla lähtisi tappohevikitaristin mojosta pois, jos sillä olisi lohenpunainen tele tai strato. Toisaalta joku pulliainen näyttäisi hassulta hevikirveen tai edes Flying V:n kanssa, vaikka soundi olisi mitä parhain, eikä soittimissa olisi mitään vikaa.
Näinhän tämä on.
Strato ja tele ovat kuitenkin siinä suhteessa moneen muuhun kitaraan verrattuna aika ainutlaatuisia, että niiden ulkonäköä voi muokata pleksien vaihtamisella paljonkin. Mikkien kuoret ja potikan nupit voi myös vaihtaa ja tällöin siitä soittimestaan saa aika customoidun näköisen pienellä rahalla. Soittimen arvokaan ei laske kun pitää originaaliosat tallessa.
Minusta erilaisten musiikilisten genrejen rikkominen on vain hyvä asia ja se, että joku kitaristi käyttäisi sellaista soitinta soitossaan jota ei yleensä siinä musiikkityylissä käytetä voisi olla hänen kannaltaan jopa hyväkin juttu. Jäisi ainakin ihmisten mieliin helpommin.
Tosin soundillisesti ne pelit aika usein valikoituu eri soittohommiin ja soittimen värilläkään ei ole niin väliä jos siitä väristä vain itse tykkää. |  blues guitar
27.02.2015 15:42:22 (muokattu 27.02.2015 17:18:37) | |
|
crockett:...Siinä oli aika kovia sähköhäiriötä......mitä on ollut melkein kaikissa kitaroissa...
Millaisista häiriöistä on kyse? Ihmettelen vain kun itse on kovin usein ole moisiin törmännyt, jos ei oteta huomioon yksikelaisten mikkien herkkyyttä ulkopuolisiin häiriölähteisiin.
Tosin suurimman osan kitaroistani olen hankkinut käytettynä, joten ehkä niistä oli jo viat korjattu.
...ajan H-D:llä pitkin suomee...antaa kitaran laulaa vaan...juomaksi kelpaa vain Scotch Single Malt... |  Ziggy Bubba
27.02.2015 15:48:05 (muokattu 27.02.2015 15:48:49) | |
|
Meksikolaisissa Stankuissa on joskus myös monen palan ns. sandwich-runkoja & viilut kannessa ja takana. Tällainen rakenne löytyi kaverin valkoisesta Mex Standard Stratosta maalin ja lakan poiston jälkeen. Painoa tolla kitaralla oli suht paljon Stratoksi. Lakkaa oli todella paksusti, kitara keveni huomattavasti poiston jälkeen.
Sointi tossa kitarassa oli kaikesta huolimatta ihan passeli. Kaula oli vaan kaverille(kin) hiukan turhan luikku, meni kiertoon. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
