| Aihe: Mitkä asiat tekevät vahvistimen helposti/kevyesti soitettavaksi? | |
|---|
 Ekku01
19.02.2015 20:43:05 (muokattu 19.02.2015 20:43:20) | |
|
Vuosien varrella olen huomannut joidenkin vahvistimien olevan todella työläitä soittaa, nimenomaan soolosoitossa, jossa tarvitsee välillä olla nopeuttakin. Toiset vahvistimet taas vastaavat otelaudalla liikkuviin sormiin niin, että soitto sujuu kuin itsestään - todella kevyellä tatsilla.
Mistähän moinen ilmiö johtuu? Jotain tekemistä sillä on ainakin särön ja kompression luonteen kanssa, mutta välillä suurikaan särömäärä ei tunnu tuota soittotatsia keventävän. Näin oli esim. joskus omistamassani Fender Super 60:ssä, joka oli todella työläs soittaa. Samoin eräs kokeilemani ENGL, vaikka siinä oli hirmuinen määrä säröä. Kun taas Fenkun Hot Rod Deluxe ja Peaveyn Classic 30 ovat olleet näitä kevyttatsisia pelejä.
Any ideas?
"Joh. 3:16" | |
Dynamiikka nyt ainakin tekee soitosta hankalampaa. Eli jos on paljon dynamiikkaa, niin vahvistin vaatii soittajalta paljon enemmän, mutta toisaalta antaa osaavalle soittajalle vieläkin enemmän. Jos soundi on kompressoitunut, niin sehän soi silloin paljon helpommin, mutta silloin menetetään dynamiikan hienouksia.
Express esimerkiksi on dynamiikaltaa todella huima, mutta toisaalta se myös vaatii soittajalta paljon, eikä anna mitään anteeksi. Kaikki pienetkin söherrykset kuuluvat heti soitossa. Toisaalta, sillä saa tehtyä hienoja juttuja pelkästään pikkauksen voimaa muuttamalla...
Believe what you want, it doesn't mean you're right... | |
Laulava Kylätohtori: Dynamiikka nyt ainakin tekee soitosta hankalampaa. Eli jos on paljon dynamiikkaa, niin vahvistin vaatii soittajalta paljon enemmän, mutta toisaalta antaa osaavalle soittajalle vieläkin enemmän. Jos soundi on kompressoitunut, niin sehän soi silloin paljon helpommin, mutta silloin menetetään dynamiikan hienouksia.
Express esimerkiksi on dynamiikaltaa todella huima, mutta toisaalta se myös vaatii soittajalta paljon, eikä anna mitään anteeksi. Kaikki pienetkin söherrykset kuuluvat heti soitossa. Toisaalta, sillä saa tehtyä hienoja juttuja pelkästään pikkauksen voimaa muuttamalla...
Just näin määkin oisin sanonu. Dynaaminen vahvari vaatii soittajalta enemmän, mutta myös palkitsee niinä hetkinä kun ns. lähtee. Jos tarvitset putkien mittauspalveluita, tsekkaa täältä. Jos komppilaput kiinnostavat, tsekkaa sivut täältä. | |
Onko tuo "dynaaminen vahvari" sitten monen asian summa vai miten? Kaiuttimen herkkyys + vahvistimen toteutustapa jne?
Pelkällä kompuran lisäämiselläkään noita "vaativia vahvareita" ei tunnu saavan samanlaisiksi kuin edellä mainittuja ns. helppoja tapauksia.
"Joh. 3:16" | |
Ekku01: Onko tuo "dynaaminen vahvari" sitten monen asian summa vai miten? Kaiuttimen herkkyys + vahvistimen toteutustapa jne?
Pelkällä kompuran lisäämiselläkään noita "vaativia vahvareita" ei tunnu saavan samanlaisiksi kuin edellä mainittuja ns. helppoja tapauksia.
Vahvistimen toteutustavasta se lähtee. Ei kai siihen pahemmin voi elementillä vaikuttaa.
Jos vahvari on hyvin dynaaminen, niin ei se kompura sitä dynaamisuutta varsinaisesti poista, vaikka soittoa ehkä helpottaakin. Säröpedaalit "auttaa", mutta sitten soundi on tietysti jotain ihan muuta...
Believe what you want, it doesn't mean you're right... |  Gabe
19.02.2015 21:39:37 | |
|
Dynamiikka tai sen puute vaikuttaa kyllä paljon siihen miten helppo vahvistinta on soittaa. Mutta tämäkin on vähän kaksiteräinen miekka, kun on tottunut todella herkästi soittodynamiikkaan reagoivaan koneeseen niin sen jälkeen sellainen jossa dynamiikkaa ei ole tuntuukin aika ikävältä soittaa. Herkkä vahvistin vaatii soittajaltaan kyllä kärsivällistä harjoittelua, mutta se palkitsee. |  iec
19.02.2015 22:09:12 | |
|
Gabe: Dynamiikka tai sen puute vaikuttaa kyllä paljon siihen miten helppo vahvistinta on soittaa. Mutta tämäkin on vähän kaksiteräinen miekka, kun on tottunut todella herkästi soittodynamiikkaan reagoivaan koneeseen niin sen jälkeen sellainen jossa dynamiikkaa ei ole tuntuukin aika ikävältä soittaa. Herkkä vahvistin vaatii soittajaltaan kyllä kärsivällistä harjoittelua, mutta se palkitsee.
Oli mielenkiintoinen juttu havaita ensimmäisen putkivahvistimen kanssa, että joutui ikäänkuin opettelemaan soittamaan uudestaan :) Sen verran löytyi trankkuvahvariin verrattuna enemmän dynamiikkaa ja herkkyyttä.
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... |  Jucciz
19.02.2015 22:09:23 (muokattu 19.02.2015 22:10:57) | |
|
Ekku01: Onko tuo "dynaaminen vahvari" sitten monen asian summa vai miten? Kaiuttimen herkkyys + vahvistimen toteutustapa jne?
Pelkällä kompuran lisäämiselläkään noita "vaativia vahvareita" ei tunnu saavan samanlaisiksi kuin edellä mainittuja ns. helppoja tapauksia.
Kyllä se mun nähdäkseni lähtee nimenomaan vahvistusasteiden suunnittelusta. Käsittääkseni aika monissa todella dynaamisissa koneissa suurin osa säröytymisestä tapahtuu vasta pääteasteessa, eli etuaste pidetään tarkoituksella puhtaana. Koska ääniesimerkki kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, käytän havainnollistamisvälineenä pätkää tuosta Mystique Amps Blue Star:ista.
http://mp3.jucciz.com/mystique/dynamics.mp3
Vahvistimen ja jopa kitaran potikat pysyvät koskemattomina koko pätkän ajan. Kaikki soundierot syntyvät soittotatsia muuttamalla. Jos tarvitset putkien mittauspalveluita, tsekkaa täältä. Jos komppilaput kiinnostavat, tsekkaa sivut täältä. | |
Gabe: Mutta tämäkin on vähän kaksiteräinen miekka, kun on tottunut todella herkästi soittodynamiikkaan reagoivaan koneeseen niin sen jälkeen sellainen jossa dynamiikkaa ei ole tuntuukin aika ikävältä soittaa. Herkkä vahvistin vaatii soittajaltaan kyllä kärsivällistä harjoittelua, mutta se palkitsee.
Näinhän se on. Mä oon vaan valitettavasti tottunut noihin dynamiikaltaan puutteellisiin laitteisiin, kun valtaosa 30 vuoden soittohistoriasta on tapahtunut himassa halvoilla transistorivahvistimilla ja sitten sen myötä on aikanaan treenikämpällekin valikoitunut sellaiset putkipelit jotka soittotatsiltaan ovat vastanneet sitä mihin himassa on tottunut. No, sanontahan kuuluukin: "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", eli pitäis varmaan alkaa treenata soittamista. ;o)
"Joh. 3:16" | Ekku01
19.02.2015 22:26:04 (muokattu 19.02.2015 22:26:49) | |
|
Jucciz: http://mp3.jucciz.com/mystique/dynamics.mp3
Vahvistimen ja jopa kitaran potikat pysyvät koskemattomina koko pätkän ajan. Kaikki soundierot syntyvät soittotatsia muuttamalla.
Näitä sun soittopätkiä on tullut kuultua monia jo tätä ennenkin ja yleensä aina ne on yhtä maukkaan kuuloisia. Mites on, onko sulla Jucciz vahvistinarsenaalissasi dynamiikaltaan kovastikin toisistaan eroavia laitteita? Käsittääkseni suurin osa on vanhoja Fenkkuja, Marsuja ja Voxeja, mutta taitaa siellä muutama modernimpikin peli olla? Huomaatko soittavasi vaikkapa Van Halenin biisejä mieluummin vahvistimella X kuin Y? Enkä tarkoita nyt pelkästään soundien takia vaan juuri tuon tatsin.
"Joh. 3:16" | Swayne
20.02.2015 08:40:02 (muokattu 20.02.2015 08:45:38) | |
|
Ekku01:Mistähän moinen ilmiö johtuu? Jotain tekemistä sillä on ainakin särön ja kompression luonteen kanssa, mutta välillä suurikaan särömäärä ei tunnu tuota soittotatsia keventävän. Näin oli esim. joskus omistamassani Fender Super 60:ssä, joka oli todella työläs soittaa. Samoin eräs kokeilemani ENGL, vaikka siinä oli hirmuinen määrä säröä. Kun taas Fenkun Hot Rod Deluxe ja Peaveyn Classic 30 ovat olleet näitä kevyttatsisia pelejä.
Any ideas?
Hakisitkohan tässä putkivahvistimen tyypistä johtuvaa dynamiikka eroja. A luokan vahvistimissa virta on aina päällä, kun taas muitten (A/B, B jne) tyyppien virta ei ole koko aikaa päällä eli vahvistimella menee hetki reagointiin. | |
Vahvistimen dynamiikka tosiaan lähtee suunnittelusta. Etuasteputkien kylmemmäksi biasointi ja matalammat jännitteet lisää dynamiikkaa ja responsiivisuutta. Piensignaalipentodi, kuten EF86, vahvistimessa vie dynamiikan aivan omiin sfääreihinsä.
Pääteasteessa dynamiikkaan vaikuttaa mm. biasointitapa, kiinteä on "punchier" verrattuna katodibiakseen, sekä vastakytkennän määrä. Ilman vastakytkentää pääte on dynaamisempi.
Olen tehnyt muutamia vahvistimia nimenomaan etusten kanssa käytettäväksi. Etuset ovat yleensä dynamiikaltaan vähän rajoittuneita, jolloin dynamiikkaa ylikorostetaan vahvistimessa. Kaupallisia tuote-esimerkkejä tällaisesta suunnittelusta on esim. Dr.Z M-12.
Lauluääni kuin perskarva - ohut ja epäpuhdas. | |
Ekku01: Näinhän se on. Mä oon vaan valitettavasti tottunut noihin dynamiikaltaan puutteellisiin laitteisiin, kun valtaosa 30 vuoden soittohistoriasta on tapahtunut himassa halvoilla transistorivahvistimilla ja sitten sen myötä on aikanaan treenikämpällekin valikoitunut sellaiset putkipelit jotka soittotatsiltaan ovat vastanneet sitä mihin himassa on tottunut. No, sanontahan kuuluukin: "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", eli pitäis varmaan alkaa treenata soittamista. ;o)
Jos ei dynamiikasta tykkää, eikä sitä tarvitse, niin en oikeastaan näe yhtään syytä, miksi hommata vahvastin, jossa on paljon dynamiikkaa. Vehkeet oman tarpeen ja maun mukaan...
Minusta ainakin VOX AC-30 oli ns. todella helpposoittoinen. Sitten taas Bluetonen Dusty Roadissa on reilusti dynamiikkaa ja Express lienee dynamiikan ääritapaus, jonka "hallitseminen" on jo oikeasti aika hankalaa. Siitä tosin saa kaikki soundit puhtaasta kunnon leadsäröön vain tatsia muuttamalla. Kyllähän sillä saa soitettua hienoja juttuja, kun välillä voi vedellä lähes puhtailla ja välillä taas vahvistimen saa rähisemään kunnolla, mutta onhan se "vaativa rakastaja". Bänditreeneissä saa volumen säätö olla aika optimaallinen, koska volumea ei saa kompensoitua soittotatsilla ilman, että myös soundi ja särön määrä muuttuu...
Voxin vaihdoin Bassmaniin ja se taisi olla ensimmäinen kunnon dynaaminen vahvari. Olihan siinä vähän opettelua, kun ei pelit laulaneetkaan enää itsestään ja muutenkin tatsin kanssa sai olla tarkempi. Mutta jos siitä tykkää, niin kyllä se paljon myös antaa. Mutta jos dynamiikan hienoudet ei kiinnosta, niin hankkii suosiolla 'helpposoittoisemman' vahvarin...
Believe what you want, it doesn't mean you're right... | hallu
20.02.2015 09:54:53 (muokattu 20.02.2015 09:55:50) | |
|
Tuli mieleeni lisätä, että se vahvistin on kuitenkin vain osa signaaliketjua ja myös kitara ja muu vaikuttaa siihen dynamiikkaan. Vahvistin tietenkin reagoi itselleen ominaiseen tapaan siihen signaaliin, mutta riippuu taas kitarasta ja muista purkeista kitaran vahvistimen välillä että minkälaista signaalia siihen inputtiin menee. Kiukkuinen aktiivikitara tai kuumaksi käämitty passiivikitara, jossa mikit on vielä ruuvattu lähelle kieliä kyllä vähän kesyttää sitä dynaamisintakin vahvistinta tai ainakin muuttaa sitä minkälaisella tatsilla mikäkin soundi irtoaa.
Tuli mieleen, että jos aktiiviset soittokamat ovat koulineet soittotatsistasi passiivisen ja haluaisit tulla näiden dynaamisten rakkineiden kanssa juttuun. Niin harjoittele akustisella, ja jos mahdollista niin hommaa kunnollinen herkkä puinen akustinen. Nimittäin sitä dynaamisemmaksi ei soitin oikein enää mene. Soittofiilis hyvällä akustisella ja oikein dynaamisilla sähkövehkeillä on aika samankaltainen eli falski soitto myös kuulostaa falskilta. Sen jälkeen ei ole niin paha järkytys ottaa jotain dynaamisempaa sähkösettiä haltuun.
Olisipa jo kevät | |
Ekku01: Näitä sun soittopätkiä on tullut kuultua monia jo tätä ennenkin ja yleensä aina ne on yhtä maukkaan kuuloisia. Mites on, onko sulla Jucciz vahvistinarsenaalissasi dynamiikaltaan kovastikin toisistaan eroavia laitteita? Käsittääkseni suurin osa on vanhoja Fenkkuja, Marsuja ja Voxeja, mutta taitaa siellä muutama modernimpikin peli olla? Huomaatko soittavasi vaikkapa Van Halenin biisejä mieluummin vahvistimella X kuin Y? Enkä tarkoita nyt pelkästään soundien takia vaan juuri tuon tatsin.
Oikeastaan soundia ja tatsia on vähän hankala erottaa toisistaan, koska soittotilanteessa vahvistimen soundi vaikuttaa omaan soittotatsiin - ja sitten taas soittotatsi siihen soundiin, joka vahvistimesta ulos tulee. Vähän semmoinen oravanpyörä. ;)
Kyllä valinta silti Van Halenin tapauksessa hyvin helposti kallistuu vanhemman Marshallin suuntaan, koska siltä osastolta vaan löytyy se autenttisin meininki siihen hommaan - napakka attack ja keskialueen purevuus. Ja nimenomaan lead-kone, joissa on rapsakampi puraisu.
Menee linkkien viskomiseksi, mutta vuoden '68 plexi (ja nimenomaan lead-mallinen) soundaa esimerkiksi tältä:
https://dl.dropboxusercontent.com/u/4302688/jmp68_441.mp3 (kitara-piuha-vahvistin, ei pedaaleja - reverb lisätty äänityksen jälkeen)
Soitto ei oo EVH:ta nähnytkään, mutta tuon soundin kanssa sitä on tarvittaessa hauska harjoitella. Jos tarvitset putkien mittauspalveluita, tsekkaa täältä. Jos komppilaput kiinnostavat, tsekkaa sivut täältä. | |
iec: Oli mielenkiintoinen juttu havaita ensimmäisen putkivahvistimen kanssa, että joutui ikäänkuin opettelemaan soittamaan uudestaan :) Sen verran löytyi trankkuvahvariin verrattuna enemmän dynamiikkaa ja herkkyyttä.
-iec
tere
ihan mielenkiinnosta kysyn
mitkä sulla oli vahvistimet kun vaihdoit putkivehkeisiin.
niin,siitä nyt tuli tämmöne | iec
20.02.2015 12:23:47 | |
|
vilippon: tere
ihan mielenkiinnosta kysyn
mitkä sulla oli vahvistimet kun vaihdoit putkivehkeisiin.
Mulla oli Voxin Valvetronix AD30VT mallintava trankkuvahvari. Ja se eka putkivahvari oli Peaveyn Classic 30. Jännä juttu että vaikka tässä ketjun aloituksessa oli puhetta Classic 30:n helppoudesta, oli sen ja Voxin mallintavan välillä ihan huomattava ero. Nykyinen Fender Super Sonic 22 on kieltämättä ehkä vielä Classic 30:tä dynaamisempi ja herkempi reagoimaan soittotatsiin, mutta en pidä sitä mitenkään vaikeana soitettavana. Ihan hyvin Fenderin SS22-mallin voisi ostaa ensimmäiseksi putkivahvistimeksi.
-iec
Tieto lisää tuskaa ja turha tieto turhaa tuskaa...Ja niin päin pois... | |
Onpa tullut paljon asiaa! :o)
Mihinhän sitä nyt tarttuis...
Tietynlainen keveys mulla on varmaan aina ollut kiikarissa kun olen vahvistinta valinnut. Itselleni on myös ollut jo pitempään tärkeää, että kitaran volapotikalla saa putsattua särön joko kokonaan pois tai sitten edes niin, että soittotatsia keventämällä se on riittävän puhdas. Tämä onnistuu kokemusteni mukaan vähintäänkin välttävästi laitteella kuin laitteella - ei tietenkään noin hienosti kuin esim. Juccizen aiemmassa klipissä, mutta omiin tarpeisiini kelvaten.
Mitä tulee akkarilla soittoon, niin se jotenkin aina toimii mulla kohtalaisen luontevasti. Kun ei ole säröä, niin kai jotenkin automaattisesti tietää ja tuntee miten ja mitä voi ja pystyy soittamaan. Sama juttu on Stratolla "akustisesti" - varsinkin myöhään iltasella tulee tartuttua sähkikseen ilman vahvistinta.
Ongelma on kai siinä, että kun säröä on pelissä, olen tottunut soittotatsin kevenemiseen. Sitten kun näin ei olekaan, tulee tenkkapoo. Esim. Fender Super 60:ssä tuntui clean-kanavalla soittelu jotenkin helpommalta kuin od-kanavalla, kai juuri tuon edellä mainitsemani oletukseni takia.
Mitä tulee tuohon Peavey Classiciin (tai vaikkapa Laney LC15R:ään), on totta, ettei se ole yhtä helpposoittoinen kuin useammat trankkupelit, mutta ainakin meikäläisen näpeille vielä tarpeeksi kevytsoittoinen. Joten siis: saahan sitä dynamiikkaa olla, mutta jossain ilmeisesti tulee mulla (tai mun sormilla) sitten raja vastaan.
Mutta joka tapauksessa tämä on ollut hyödyllinen ketju mulle ja antanut vähän ymmärrystä mistä homma kiikastaa, joten kiitos siitä teille!
"Joh. 3:16" |  Ossi
20.02.2015 22:53:16 | |
|
Tuli mieleeni lisätä, että se vahvistin on kuitenkin vain osa signaaliketjua ja myös kitara ja muu vaikuttaa siihen dynamiikkaan. Vahvistin tietenkin reagoi itselleen ominaiseen tapaan siihen signaaliin, mutta riippuu taas kitarasta ja muista purkeista kitaran vahvistimen välillä että minkälaista signaalia siihen inputtiin menee.
Naulankantaan!
Soittopeleissä on eroja, jos haluaa löytää uusia sävyjä ja dynamiikkaa esim. kitaran volume-namiskuukkelia ruuvaamalla. Omien kokemusten perusteella jonkun LP-tyyppisen humpparivehkeen soundiin kyllä löytyy sävyjä, mutta yleisvolume pysyy suht' samana, kun taas yksikelaisilla esim. Sratoilla ja Teleillä volumekin muuttuu etwaksen verran radikaalimmin. Siis tuommoisten perinteisten putkistyrkkarien kanssa.
Omalla kohdalla on toivomus saada tällaiset asiat "selkäytimeen" ilman, että niitä tarvitsee ajatella ja voisi keskittyä hiluja ja härpäkkeitä pohtimatta esim. keikkatilanteissa löytämään kontaktin ja yhteisen fiiliksen yleisön kanssa :) | |
Ossi: Naulankantaan!
Soittopeleissä on eroja, jos haluaa löytää uusia sävyjä ja dynamiikkaa esim. kitaran volume-namiskuukkelia ruuvaamalla. Omien kokemusten perusteella jonkun LP-tyyppisen humpparivehkeen soundiin kyllä löytyy sävyjä, mutta yleisvolume pysyy suht' samana, kun taas yksikelaisilla esim. Sratoilla ja Teleillä volumekin muuttuu etwaksen verran radikaalimmin. Siis tuommoisten perinteisten putkistyrkkarien kanssa.
Omalla kohdalla on toivomus saada tällaiset asiat "selkäytimeen" ilman, että niitä tarvitsee ajatella ja voisi keskittyä hiluja ja härpäkkeitä pohtimatta esim. keikkatilanteissa löytämään kontaktin ja yhteisen fiiliksen yleisön kanssa :)
Tottahan se, että kaikki vaikuttaa, mutta minusta ennemminkin dynamiikkaa tappavasti. Purkit ym. harvemmin tuovat dynamiikkaa, vaan ennemmin vievät sitä. Ja samoin, jos ei vahvarista lähde dynamiikkaa, niin eipä siinä mikään auta, ei sitä dynamiikkaa purkeista tai muista saa.
Se on kyllä harvinaisen totta, että pitäisi tosiaan saada ne vehkeet hanskaan niin, että homma toimii ilman ihmettelyä. Esim. kitaran volumen, tonen ja mikkivaihtoehtojen käyttö niin, että koko potentiaali on oikeasti käytettävissä. Ainakin itsellä on tilanne, että mitä enemmän vahvariin, kitaraan ja niiden yhteistoimintaan pääsee sisälle, sen turhemmalta säröpurkit tuntuvat.
Toki boosteria tulee käytettyä joskus sooloissa tai kovemman särön biiseissä, mutta hyvin onnistuu boostaus myös esim. käyttämällä komppauksessa/riffeissä kaulamikkiä ja volume 6-7:lla ja soolossa napsauttaa tallamikin ja volumen täysille. Ei se kaikessa toimi, mutta monissa tilanteissa, jossa dynamiikkaa yritetään hakea purkeilla kylläkin. Ainakin itsellä, en nyt tarkoita, että pedaaleiden käyttö olisi väärin tai jotenkin huonompi tapa toimia, mutta kitaran säätimillä saa homman yksinkertaisemmaksi ja paremman kuuloiseksi...
Parastahan on, jos on kitaran säätimet hanskassa ja siihen päälle vielä pedaaleita tarpeen mukaan...
e. Allekirjoitan myös havaintosi LP:n ja straton volumen käyttäytymisestä täysin. Lespasta saa kyllä hienoja soundeja, kun vähän viitsii niihin nappeihin tutustua. Sama stratossa, vaikka se ehkä käyttäytyy hieman erilaisesti, juuri kuten sanoit...
Believe what you want, it doesn't mean you're right... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
