inkognito 16.02.2015 22:18:09 | |
---|
Onko tää se bändi, jolta löytyy joku "Wasted & Wounded"-niminen kappale? Hajosi CD-soitin autosta ja olen joutunut kuuntelemaan Radio Rockia työmatkoillani, jossa tämä kappale soi kutakuinkin pari kertaa tunnissa. Siis aivan kauheaa kuraa jos minulta kysytään, en keksi ainoatakaan asiaa mikä siinä biisissä ei ärsyttäisi. Hirveintä paskaa ikinä jopa. En toki tuomitse koko bändin tuotantoa, koska kyseessä on ainoa kappale, jonka olen heiltä kuullut, mutta näillä näytöillä en kyllä ole levyä hankkimassa. |
Spedemix 17.02.2015 11:41:21 | |
---|
Kattelin et mikäs tää tämmönen threadi on. Kävin kuuntelee Spotifystä pari biisiä (Wasted And Wounded, We Are The Ones To Fall ja My Remedy) pakko sanoa, että ei ole melua tyhjästä. Ihan pirun hyviä kertosäkeitä herrat nimittäin kirjoittavat. Varsinkin toi viimeisin julkaisu My Remedy hipoo jo täysosumaa. Periaatteessahan aika samaa kamaa tekevät mutta herrat on kipale kipaleelta hioneet ilmaisuaan ja etenkin koukut kuntoon. En siis kuulemani perusteella ihmettele yhtään että ovat ulkomailla kiinnostuneet (jos siis ovat). Jos jotain pitää kritisoida niin saundeja: Rummut on selkeästi soitettu oikeasti (basari-iskut siellä täällä ovat hieman etukenossa) mutta kuulostavat silti kuin ne olisi koodattu jollain markan rumpusoftalla. Ja muutenkin hieman tukkoisen kuuloista kaiutusta. Liian tummasaundiset kitarat. Mutta nääkin ongelmat (toivottavasti) ratkeaa jos vaikka joku isompi lafka ottaa alleen ja palkkaa paremman miksaajan. miksauksia: http://soundcloud.com/spede-1 |
HaloOfFlies 17.02.2015 14:16:53 | |
---|
Jätin aikanaan menemättä bändin keikalle Raahessa koska en ollut koko porukasta aiemmin kuullut eikä tuntemattomuuksien livenä näkeminen houkuta. Kuulin sitten vähän myöhemmin tuon We Are The Ones To Fall-biisin radiosta ja se oli kyllä niin hirveää ja kliseistä paskaa ettei keikan missaaminen harmittanut tippaakaan. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Gritsen 17.02.2015 14:32:58 | |
---|
HaloOfFlies: Jätin aikanaan menemättä bändin keikalle Raahessa koska en ollut koko porukasta aiemmin kuullut eikä tuntemattomuuksien livenä näkeminen houkuta. Kuulin sitten vähän myöhemmin tuon We Are The Ones To Fall-biisin radiosta ja se oli kyllä niin hirveää ja kliseistä paskaa ettei keikan missaaminen harmittanut tippaakaan. Tässä oltiin vähän veitsenterällä että tuleeko sieltä "parasta rokkia vuosikymmeneen" vai mainitsemasi mielipide. Onneksi jälkimmäinen. |
-Hexa- 17.02.2015 15:22:17 | |
---|
HaloOfFlies: Jätin aikanaan menemättä bändin keikalle Raahessa koska en ollut koko porukasta aiemmin kuullut eikä tuntemattomuuksien livenä näkeminen houkuta. Kuulin sitten vähän myöhemmin tuon We Are The Ones To Fall-biisin radiosta ja se oli kyllä niin hirveää ja kliseistä paskaa ettei keikan missaaminen harmittanut tippaakaan. https://www.youtube.com/watch?v=WNyKthUuwTo Tälläsen missaaminen livenä omassa kotikaupungissa on mielestäni syntiä. Ei siinä 3 uusinta on kyllä meh Tekniikka on musiikissa hyvä renki, mutta huono isäntä. |
Dirtyh 17.02.2015 18:18:36 | |
---|
Spedemix: Mutta nääkin ongelmat (toivottavasti) ratkeaa jos vaikka joku isompi lafka ottaa alleen ja palkkaa paremman miksaajan. Eiköhän tuolla pääjehulla ole enemmän fyrkkaa tehdä näitä hommia kuin suomessa operoivilla levy-yhtiöillä yhteensä. |
pushead 17.02.2015 18:38:40 | |
---|
Dirtyh: Eiköhän tuolla pääjehulla ole enemmän fyrkkaa tehdä näitä hommia kuin suomessa operoivilla levy-yhtiöillä yhteensä. Miten niin? Paljon fyrkkaa? |
Wradlin 17.02.2015 18:45:29 | |
---|
Dirtyh: Eiköhän tuolla pääjehulla ole enemmän fyrkkaa tehdä näitä hommia kuin suomessa operoivilla levy-yhtiöillä yhteensä. En tiedä kuka on pääjehu tai miten tämä liittyy mihinkään, mutta esimerkiksi Warnerin liikevaihto on vajaa 3 miljardia dollaria vuodessa. Rikas pääjehu. Rispektit. "Wradlin knows everything about biting balls off from reindeers. He is also very good friend of Santa Claus, famous finnish character Joulupukki." -Kailis |
Dirtyh 17.02.2015 19:12:29 | |
---|
Wradlin: En tiedä kuka on pääjehu tai miten tämä liittyy mihinkään, mutta esimerkiksi Warnerin liikevaihto on vajaa 3 miljardia dollaria vuodessa. Rikas pääjehu. Rispektit. Hmm, kirjallinen ulosanti on taas hukassa. Tarkoitin totta kai niitä Suomen konttoreita. Suomen Warnerilla ei taida liikevaihto olla ihan tuota luokkaa. |
Kefiiri 17.02.2015 21:05:17 | |
---|
Wradlin: En tiedä kuka on pääjehu tai miten tämä liittyy mihinkään, mutta esimerkiksi Warnerin liikevaihto on vajaa 3 miljardia dollaria vuodessa. Rikas pääjehu. Rispektit. Nauratti... Kuuntelin tuon Wasted and Woundedin... sehän oli just semmoista mitä tuollaisen meiningin pitääkin olla, ei lainkaan huono, vaikka itse en noista poppisävyistä niin välitäkään. En ole musiikin asiantuntija. |
tepeh 17.02.2015 21:20:14 | |
---|
Ekalla levyllä oli todella tykkiä kamaa, mutta nää uusimmat sinkut on vähän tylsiä. Musiikin takia tänne tultiin, rölöjen takia tänne jäätiin. |
miksauksia: http://soundcloud.com/spede-1 |
Gritsen 19.02.2015 02:06:52 | |
---|
Iskä tienaa |
pehko 19.02.2015 05:24:04 | |
---|
inkognito: Onko tää se bändi, jolta löytyy joku "Wasted & Wounded"-niminen kappale? Hajosi CD-soitin autosta ja olen joutunut kuuntelemaan Radio Rockia työmatkoillani, jossa tämä kappale soi kutakuinkin pari kertaa tunnissa. Siis aivan kauheaa kuraa jos minulta kysytään, en keksi ainoatakaan asiaa mikä siinä biisissä ei ärsyttäisi. Hirveintä paskaa ikinä jopa. En toki tuomitse koko bändin tuotantoa, koska kyseessä on ainoa kappale, jonka olen heiltä kuullut, mutta näillä näytöillä en kyllä ole levyä hankkimassa. tässähän se tuli kiteytettynä. onko kukaan muuten koittanu laskea kuinka monta kertaa tuossa biisissä hoetaan Wasted & wounded? ehkä miljoona. Aivan saatanan ärsyttävä biisi. "Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP |
mazer 19.02.2015 12:41:41 | |
---|
pehko: tässähän se tuli kiteytettynä. onko kukaan muuten koittanu laskea kuinka monta kertaa tuossa biisissä hoetaan Wasted & wounded? ehkä miljoona. Aivan saatanan ärsyttävä biisi. Ja kuinka monta kertaa edellisessä hitissä "We are the ones to fall" hoetaan "We are the ones to"... Ja kertsit woo oo oota.. Tiluttaa jätkät osaa joo, mutta sanottavaa ei kauheasti oo. Ja ite oon kitarasooloissakin aina arvostanut enemmän fiilistä kuin nopeutta. Rispektiä joka tapauksessa jäbille, mutta tekis nyt ees vähän enemmän badass rockstar asenteella noita biisejä eikä robin tyylisiä pop renkutuksia. Boomkah ja wooo oo oooo woooo. |
Terry Pantheras 19.02.2015 12:59:29 | |
---|
Robin-heviä... SATANIC JAZZ BAND |
Genitalripper 19.02.2015 14:23:39 | |
---|
pehko: tässähän se tuli kiteytettynä. onko kukaan muuten koittanu laskea kuinka monta kertaa tuossa biisissä hoetaan Wasted & wounded? ehkä miljoona. Aivan saatanan ärsyttävä biisi. Joskus rasituspäissäni laskin, että vain 23 kertaa. Oma suosikki on se väliosan jälkeen laiskasti mölisty waeisted an wouunded, joka kuulostaa siltä, että jotain nyt vaan oli pakko siihen saada ja kun nyt ei muutakaan keksitty. |
moikki 19.02.2015 16:29:03 | |
---|
Laulaja tökkii itelle eniten tässä bändissä, jotenkin liian laimeen kuuloinen.. Croowed - Savo Rock n roll |
Boyakasha 19.02.2015 18:28:40 | |
---|
Gritsen: Iskä tienaa Onks iskä siis ton bändin pääjehu? |
xjas73 19.02.2015 19:44:22 | |
---|
Älkääs poijjaat nyt liikaa vittuilko. Onhan nää jätkät aivan sairaan kovia vetämään. "Levyllä" tää ei vielä ehkä toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta katotaanpa kolmannen ja neljännen platan jälkeen. Noi rikas iskä- vittuilut ovat säälittäviä. Hyi hävetkää ja sen jälkeen vetäkääpä itse perässä! |