Kitarat: kitarakamat ›

iec: Komppaan tätä muuten täysin. Olen aina yrittänyt säätää omat kitarat itse, mutta nyt kun säädätin kitarani ammattilaisella paikallisessa kitarahuollossa ja vaihdatin kerrankin kitaraan luisen satulan muovisen rimpulan tilalle, parani kitaran soitettavuus entisestään. Vaikka kitarani ei ollut huono soitettava alunperinkään, oli siinä silti iso ero soitettavuudessa ennen säätöä ja säädön jälkeen. Eli suosittelen tuota muutaman setelin arvoista hommaa ihan vaikka edullisemman pään kitaraankin.
 
Useimmiten arvokkaammat kitarat ovat jo lähtökohtaisesti aika hyvissä säädöissä, mutta nimenomaan halvimmissa kitaroissa on säädöt monesti mitä sattuu. Satulat on huonoja ja kielet väärällä korkeudella & kaularauta väärissä säädöissä. Siinä mielessä myös erään toisen mnetin jäsenen ehdotus kokeilla jossain kunnon musaliikkeessä todella kallista kitaraa on hyvä. On sitten todellakin jotain mihin verrata, ettei osta mitään ihan sutta ja sekundaa.
 
UGH - olen puhunut :)
 
-iec
 
Joo tätä ammattilaisella säädättämistä voi suositella, nimimerkillä eilen viimeksi hain kitaran sepältä kotiin. Vois ehkä esimerkkinä heittää mitä sille tehtiin kun on näinkin tuoreessa muistissa:
- Nauhojen hionta, eli nauhoissa oli epätasaisuutta -> fret buzzit 15-17 nauhojen kohdalta veks
- törröttävien nauhojen päiden hionta
- sähköhäiriöiden esto: maadoitusmaalit ja mikkien maadoitus = telestä tuli miellyttävän häiriötön
- Säätö 10-46 -> 10-52, eli kaularaudan säätö, satulan hionta
 
Ainahi nyt nuo. Kitara oli uusi just kaupasta haettu Fender Baja telecaster. Tuunaus 86 eur A:lla alkavassa lafkassa Haukiputaalla. Täytyy sanoa että erittäin hyvä tuli, kitara parani huomattavasti eikä 86 eur tunnu siihen nähden missään. Nyt tuo Baja tuntuu viimeistelyltään ihan siltä 1400 euron jenkki telecasterilta. Uskon että pidän tätä kitaraa pitkään :)
 
Aloittaja: jos rahaa ei ole enempää käytössä ja niin ehkä toi ehdottmasi setti voisi olla hyvä aloituspaketti. Harkitse tuota säätöjen teetättämistä jollain ammattilaisella, se kannattaa.
 
ugh!

antnis:...Itse en noiselesseista enää pois vaihtaisi. Välillä tulee mieleen, että sen verta montaa sorttia niitä nykyään on, että jos ei kelpaa, niin ehkä miettii liikaa ja soittaa liian vähän.
 
Samaa mieltä, eli en vaihtaisi pois noiseless-mikeistä. Haluan keskittyä soittamiseen, enkä häiriöiden miettimiseen ja soittoasennon vaihtamiseen. Ei ole ollut valittamista SD stk-s4 noiseless -singlecoileista. Aivan yhtä häiriöttömät kuin humpparitkin. Enkä metsästä täydellistä 60-luvun amerikan straton soundia, joten omaan korvaan kuulostaa aivan hyvältä. Ymmärrän kyllä niitäkin, joille tämä häiröjuttu ei ole niin tärkeä. Kukin taaplaa tyylillään.
 
crocett:...Kitara oli uusi just kaupasta haettu Fender Baja telecaster. Tuunaus 86 eur A:lla alkavassa lafkassa Haukiputaalla. Täytyy sanoa että erittäin hyvä tuli, kitara parani huomattavasti eikä 86 eur tunnu siihen nähden missään. Nyt tuo Baja tuntuu viimeistelyltään ihan siltä 1400 euron jenkki telecasterilta. Uskon että pidän tätä kitaraa pitkään :)
 
Samassa lafkassa käytin omankin kitarani ja täytyy sanoa, että Sampo ja Tomi tekevät kyllä hyvää jälkeä Haukiputaalla :) Käytän todennäköisesti seuraavankin ostamani kitaran tuolla A:lla.
 
-iec

crockett: Tuunaus 86 eur A:lla alkavassa lafkassa Haukiputaalla. Täytyy sanoa että erittäin hyvä tuli, kitara parani huomattavasti eikä 86 eur tunnu siihen nähden missään.

 
No kyllä on oikeasti edullista!

iec: Samaa mieltä, eli en vaihtaisi pois noiseless-mikeistä. Haluan keskittyä soittamiseen, enkä häiriöiden miettimiseen ja soittoasennon vaihtamiseen. Ei ole ollut valittamista SD stk-s4 noiseless -singlecoileista. Aivan yhtä häiriöttömät kuin humpparitkin. Enkä metsästä täydellistä 60-luvun amerikan straton soundia, joten omaan korvaan kuulostaa aivan hyvältä. Ymmärrän kyllä niitäkin, joille tämä häiröjuttu ei ole niin tärkeä. Kukin taaplaa tyylillään.
 
Torilla ei juuri muita laatumikkejä näy kuin noiselessejä. Ehkä syy on kuitenkin juuri siinä, että niitä ostetaan enemmän kuin muita, eikä noiselessien huonoudessa. Mutta enihau, itse en ole koskaan tuota häiriötä ongelmana kokenut. Eipä tuo oma strato pahemmin edes hurise. Tottakai pientä voi olla ja loisteputket ym. tekevät tehtävänsä, mutta tässä kohtaa itse toteaisin, että enemmän soittoa, vähemmän mietiskelyä. :)
 
En ole kyllä ikinä tuota "täydellisen 60-luvun straton soundin" metsästystäkään ymmärtänänyt - tai minkään muunkaan aidon autenttisen vintagesoundin. Miten sellaista edes voi metsästää, kun oikeissa 50- ja 60-lukujen mikeissä oli suuria yksilökohtaisia heittoja. Eihän ole edes olemassa mitään tiettyä yksiselitteistä oikeaa 60-luvun soundia. Mutta näitä pehmeitä tarinoita saa (onneksi) lukea pääasiassa Amerikan foorumeilta - jeesus, mutta siellä on välillä pehmeää tekstiä. :D

sustain65: No kyllä on oikeasti edullista!
 
Niin tuo häiriönpoistosysteemien tekemisen osuus oli 30 eur, eli jos sitä ei tartte tehdä niin hinta on vieläkin huokeampi.

sustain65: No kyllä on oikeasti edullista!
 
Itsekin totesin, että olisi pitänyt viedä se edellinenkin omistamani kitara jo tuonne säädettäväksi, kun tajusin että eipä tuo kitaran trimmaus nyt ole niin kauhean kallista.
 
Eli ihan oikeasti, jos kitara maksaa vaikka 300 euroa ja perushuolto pulttikaulaiselle alta 60 euroa, ja sillä saa kitarasta soittotatsiltaan 500-1000 egen hintaisen kitaran veroisen (karkea esimerkki -älkää ottako kirjaimellisesti), niin sijoitus on aika kannattava :)
 
Esimerkiksi tuo oma korealainen PRS SE Eg muuttui soittotatsiltaan omasta erittäin subjektiivisesta näkökulmastani Made in USA PRS:n tasolle :)
 
Tietysti täysin surkeasta kierokaulaisesta ei saa pienellä säädöllä laatukampetta, mutta senkin nämä kitarasepät pystyvät kertomaan, että kannattaako hankkiutua kamppeesta eroon vai onko kyseessä hyvä yksilö. Joka tapauksessa huonommastakin "aihiosta" saa paremman soitettavan, jos ammattilainen käy sen perusteellisesti läpi.
 
-iec

iec: Itsekin totesin, että olisi pitänyt viedä se edellinenkin omistamani kitara jo tuonne säädettäväksi, kun tajusin että eipä tuo kitaran trimmaus nyt ole niin kauhean kallista.
 
Eli ihan oikeasti, jos kitara maksaa vaikka 300 euroa ja perushuolto pulttikaulaiselle alta 60 euroa, ja sillä saa kitarasta soittotatsiltaan 500-1000 egen hintaisen kitaran veroisen (karkea esimerkki -älkää ottako kirjaimellisesti), niin sijoitus on aika kannattava :)
 
Esimerkiksi tuo oma korealainen PRS SE Eg muuttui soittotatsiltaan omasta erittäin subjektiivisesta näkökulmastani Made in USA PRS:n tasolle :)
 
Tietysti täysin surkeasta kierokaulaisesta ei saa pienellä säädöllä laatukampetta, mutta senkin nämä kitarasepät pystyvät kertomaan, että kannattaako hankkiutua kamppeesta eroon vai onko kyseessä hyvä yksilö. Joka tapauksessa huonommastakin "aihiosta" saa paremman soitettavan, jos ammattilainen käy sen perusteellisesti läpi.
 
-iec
 
Tämän tyyppiset fiilikset on minullakin tullut aina jokaisen trimmauskeikan jälkeen. Soittotatsin ja yleisen laatuvaikutelman parannuksen lisäksi mm. vireessäpysyminen saattaa trimmauksen jälkeen parantua huomattavasti. Näin kävi esimerksi tuon Bladen telecasterin kanssa joka tuli minulle vaihtokauppojen myötä (pitihän sitä teleäkin kokeilla, nyt se on kietonut koko miehen pauloihinsa). Bladen tele tuli minulle pitkän linjan kitaransoiton harrastajalta ja nauhat vasta Härösellä vaihdettu, joten ajattelin että tätä kitaraa tuskin tarvii viedä trimmattavaksi. Pian huomasin että vire ei pysy pätkääkään siinä. Oli siinä muutakin ongelmaa kuten fret buzz. Jo vain Amfitrimmauksen jälkeen vire alkoi pysymään kuin tauti ja muutkin puutteet tuli kuntoon ja minusta tuli telemies.
 
Nämä minun amfilla trimmatut kitarat ovat menneet muuten vaihdossa aina ensimmäiselle joka niitä on vaivautunut katsomaan paikan päälle.

Kyllä juttu on sillä tavalla, että jos haet kaupasta uuden kitaran, niin siinä pitää olla säädöt kohdallaan ja nauhanpäät viimeisteltyjä. Jos ei ole, niin takaisin myyjälle huoltoon. Turhaan siitä itse maksaa ylimääräistä.

Durty: Kyllä juttu on sillä tavalla, että jos haet kaupasta uuden kitaran, niin siinä pitää olla säädöt kohdallaan ja nauhanpäät viimeisteltyjä. Jos ei ole, niin takaisin myyjälle huoltoon. Turhaan siitä itse maksaa ylimääräistä.
 
Olen täysin samaa mieltä. Ikinä ostaisi kaupasta kitaraa, jos säädöt ym. eivät olisi kohdallaan...
 
Ostaisiko joku uuden television, jota ei voi katsoa, ennen kuin se on viety omakustanteiseen huoltoon? Tuskin, joten miksi ostaa kitara, joka ei ole soittokunnossa...

Durty: Kyllä juttu on sillä tavalla, että jos haet kaupasta uuden kitaran, niin siinä pitää olla säädöt kohdallaan ja nauhanpäät viimeisteltyjä. Jos ei ole, niin takaisin myyjälle huoltoon. Turhaan siitä itse maksaa ylimääräistä.
 
Kyllä juttu on sillä tavalla että tuo on käytännössä aika mahdotonta, jokaisella on omanlaisensa preferenssit säätöjen suhteen. Ehkä jossain liikkeissä tekevät tuon jonkun tunnin vievän säädön haluamallasi tavalla ja vaihtavat sulle sun haluamat kielenpaksuudet jne, sehän on toki hyvää palvelua, jos know howta ja intressiä vain piisaa.
 
Toki olisin voinut lähetyttää suoraan liikkeestä tuon Bajan Fenderille nauhojen fiksaukseen, mutta kun siinä nyt oli paljon muitakin asioita jotka olisin teettänyt joka tapauksessa niin eipä sillä väliä, koska Sampo sanoi että nuo nauhat tulee siellä kuntoon samalla kertaa ilman eri maksua paketissa jonka olisin teettänyt joka tapauksessa.
 
Yleensä tulee kyllä hommailtua käytettyjä kitaroita, joten eipä siinä liikettä voi pyytää säätämään kitaraa.
 
Mihin sitten törsäisit 56 euroa? Parit kaljakorit Lidlistä ja känni päälle, money well spent? Tuo summa on ainakin itelle aivan mitätön että alkaisin sitä sen kummemin murehtiin.

Laulava Kylätohtori: Olen täysin samaa mieltä. Ikinä ostaisi kaupasta kitaraa, jos säädöt ym. eivät olisi kohdallaan...
 
Ostaisiko joku uuden television, jota ei voi katsoa, ennen kuin se on viety omakustanteiseen huoltoon? Tuskin, joten miksi ostaa kitara, joka ei ole soittokunnossa...
 
Kyllä varsinkin aloittelijan on vaikea sanoa onko kitara viimeisen päälle hyvin säädetty vai ei. Törkeä tulospalkattu musaliikkeen myyjä saattaa huonolla tuurilla kusettaa aloittelijaa ja myydä sen "kiertopalkinnon" sieltä varaston perukoilta.
 
Toki viisas kauppias ei näin tee, eikä anna myyjiensäkään tehdä tällaista ilkeyttä rahankiilto silmissä.
 
Todennäköisimmin kalliimpien kitaroiden harrastajat saavat käsiinsä niitä valmiiksi hyvin säädettyjä kitaroita, mutta halppisten ja keskihintaisten ostajilla homma on hieman haasteellisempaa. Vastaavasti myös kitaristin kokemuksen karttuessa on helpompi havaita ongelmat heti siinä ostohetkellä.
 
-iec

Aiemmin mainitut Classic Vibe-sarjan Squierit ei paljoa torilla maksa, ja oman kokemukseni mukaan paljon parempia vehkeitä kun ketjun aloittajan ehdottama Affinity-sarja. Lisäksi paketissa tuleva vahvistin todennäköisesti kuulostaa sen verran karmealta, että voi soittelu tympiä. Lisäksi tuollaiset vahvistimet tuppaavat jäädä nurkaan pölyttymään, kun kyllästymisen jälkeen kukaan ei noita osta pois.
 
Siispä, suosittelen torilta käytettyjen ostamista, ainakin jos budjetista on kiinni. Aloittelijan pahin ansa on ostaa liian huonot kamat alkuun, jolloin soittoinnostus tippuu nopeasti. n. 300 eurolla saa Classic Vibe-soittimen ja jonkun pikkuvahvarin, joilla voi soitella pitkäänkin.

professori: Aiemmin mainitut Classic Vibe-sarjan Squierit ei paljoa torilla maksa, ja oman kokemukseni mukaan paljon parempia vehkeitä kun ketjun aloittajan ehdottama Affinity-sarja. Lisäksi paketissa tuleva vahvistin todennäköisesti kuulostaa sen verran karmealta, että voi soittelu tympiä. Lisäksi tuollaiset vahvistimet tuppaavat jäädä nurkaan pölyttymään, kun kyllästymisen jälkeen kukaan ei noita osta pois.
 
Siispä, suosittelen torilta käytettyjen ostamista, ainakin jos budjetista on kiinni. Aloittelijan pahin ansa on ostaa liian huonot kamat alkuun, jolloin soittoinnostus tippuu nopeasti. n. 300 eurolla saa Classic Vibe-soittimen ja jonkun pikkuvahvarin, joilla voi soitella pitkäänkin.
 
Komppaan täysin. Classic vibe kainaloon ja joku hyvä pikku vahvari, siinäpä se hyvä aloitus setti.
 
En tiedä sitten oliko tämä/kin ketju taas vain pelleilyä tai jotain muuta kun aloittaja ei ole käynyt täällä sen jälkeen kun rekisreröityi? Vähän liian usein tuntuu olevan nyt tämmöisiä ketjuja tulleen.

professori: Aiemmin mainitut Classic Vibe-sarjan Squierit ei paljoa torilla maksa, ja oman kokemukseni mukaan paljon parempia vehkeitä kun ketjun aloittajan ehdottama Affinity-sarja. Lisäksi paketissa tuleva vahvistin todennäköisesti kuulostaa sen verran karmealta, että voi soittelu tympiä. Lisäksi tuollaiset vahvistimet tuppaavat jäädä nurkaan pölyttymään, kun kyllästymisen jälkeen kukaan ei noita osta pois.
 
Siispä, suosittelen torilta käytettyjen ostamista, ainakin jos budjetista on kiinni. Aloittelijan pahin ansa on ostaa liian huonot kamat alkuun, jolloin soittoinnostus tippuu nopeasti. n. 300 eurolla saa Classic Vibe-soittimen ja jonkun pikkuvahvarin, joilla voi soitella pitkäänkin.
 
Minulla tuli aloittajan kirjoituksesta mielikuva että joku hyvin nuori henkilö jolla ei ole rahoja liiaksi laittaa harrastukseen tässä vaiheessa elämää eli sitä 600 euroa minkä Classic Vibe ja Yamaha THX kustantaisi noin. Kyllä kait tuollakin aloittajan linkittämällä setillä pääsee harrastuksessa alkuun ja jos homma ei lennäkään niin ei korkealta tipu. Jos rahasta ei ole nuusaa niin ei muuta kuin vibeä tai vastaavaa kehiin.

Metalkallo: En tiedä sitten oliko tämä/kin ketju taas vain pelleilyä tai jotain muuta kun aloittaja ei ole käynyt täällä sen jälkeen kun rekisreröityi? Vähän liian usein tuntuu olevan nyt tämmöisiä ketjuja tulleen.
 
Sama tuli itsellä mieleen. Onhan näitä jo vaikka kuinka monta aloitusta, jossa pohditaan tätä samaa. Joten eiköhän ne olennaiset löytyisi niistäkin, jos ei kiinnosta sen enempää osallistua keskusteluun...

Kyllähän näitä samanlaisia juttuja aika paljon on. Kysytään mielipiteitä milloin mistäkin soittimesta ja sitten porukka vastaa.
Kuitenkin, vaikka ensimmäisen kitaran ostaja saisi samalla rahalla paremman telecasterin (esimerkiksi), niin eipä se paljoa auta jos kaveri haluaa V-mallisen kitaran. Siitäkin huolimatta, että häntä neuvotaan ostamaan kitara joka on laadukkaampi kuin se oma ehdokas.
 
Itse ostin ensimmäisen sähkökitaran muistaakseni 84. Se maksoi 850 markkaa ja sen hommaamiseen tuli kerättyä pulloja pari vuotta sekä marjoja. Ensimmäinen akustinen oli taas Landola jonka sain muutamia vuosia aikaisemmin jouluna. Ensimmäiseen sähkökitaraan tuli nähtyä todella paljon vaivaa, että sen sain. Kuitenkin tuo 850 markkaa silloin oli aika suuri summa ja silloin sai jenkki straton tai telen laukun kanssa alle 4000 markalla. Keskihintaisia soittimia ei oikeastaan ollut. Oli näitä noin 1000-1500 markkaan olevia soittimia ja sitten jo parista tonnista ylöspäin sai ihan oikeita kitaroita. 89 ostin Gibsonin Flying V:n ja se oli laukun kanssa 2800 markkaa.
Jos miettii näitä 80-luvun 1000-1500 markan kitaroita niin parempia saa alta sadan euron uutena tänä päivänä. Hieman karrikoiden, mutta kyllä nykyään on paljon tasalaatuisempia ja valikoima on selkeästi parempi kuin ennen.
 
Tosin vaikka se ensimmäinen kitara ei ehkä ollutkaan laadullisesti kaikista parhain, niin oli se siinä mielessä että soittoharrastus kuitenkin jatkui. Jos se eka kitara olisi ollut jokin sellainen malli, josta en olisi tykännyt yhtään niin en ole ihan varma olisiko silloin mahdollinen laatu ollut harrastuksen jatkuvuuden kannalta kovinkaan tärkeä.
Toki on hyvä ottaa mukaan ostotilanteessa joku soittaja ja kysellä neuvoja, mutta kyllä kaikilla tuntemillani kitaristeilla ja basisteilla on ollut aika selkeä visio siitä millaista soitinta halutaan. Ei siinä järkipuheet tunnu auttavan aina kokeneempienkaan soittajien kanssa kun iskee äkillinen tarve saada jokin uusi soitin.
 
Soittoharrastus on, minusta, sellainen että jokaisen on tehtävä ne omat "virheet" ja löydettävä myös ne soittovehkeet. Tietenkin on hyvä jos joku neuvoo ja ostetut soittimet ovat sellaisia, että ne voi tarvittaessa säätää ja ovat muutoinkin toimivia.
Jos haluaa soittaa metallia, niin eipä siinä paljoa auta jos kaverille kertoo että käytössä olevalla rahalla saa laatua eniten kun ostaa lap steel kitaran. Myöskään pitkäänkin soittanut steel-kitaristi tuskin saa kauheasti irti monen tonnin hevisuunnikkaasta jos soitanta on suurimmaksi osaksi hawaji musaa. Saattaa kyllä saadakkin, mutta paremmin voi silti toimia paljon edullisempi kitara siihen lap steel soittoon.
 
Jos haluaisi ostaa laadukkaan kitaran ensikitaraksi, niin se olisi varmaan telecaster. Ainakin telessä on vähemmän sellaista liikkuvaa osaa joka ei halvemmissa toimi ja pulttikaulaisuus tekee siitä muuten halvemman rakentaa kuin liimakaulaiset tai läpirunkoiset.
Ikävä seikka on vaan se, että kitaralafkat eivät toimi mikäli tuotto ei ole vuosittain plussan puolella. Eli telekään ei ole aina hinta/laatu-suhteelta paras, koska myös soittimien tuotantomäärät ja valmistusmaa sekä monet asiat vaikuttavat kitaraan ja hintaan.
 
Ajan kanssa ja kokeilemalla, juttelemalla&soittamalla saman henkisten kavereiden kanssa ne laitteet muovautuu pikkuhiljaa paremmiksi omiin tarpeisiin. Kannattaa hommata sellaiset vehkeet joista itse tykkää. Toki kannattaa kuunnella neuvoja onko se merkki paras mahdollinen, mikäli haluttu soittimen malli on tiedossa. Tosin tätä ei monesti usko sellaisetkaan soittajat, jotka ovat soittaneet kymmeniä vuosia että eipä tästä varmaan kukaan viisastunut.
 
Ei soittoharrastuksen aloitamiseen tarvita kovinkaan paljoa rahaa, mikäli muutoin on halua ja intoa oppia soittamaan :)

professori: Aloittelijan pahin ansa on ostaa liian huonot kamat alkuun, jolloin soittoinnostus tippuu nopeasti..
 
Olen itsekin sanonnut tätä samaa, mutta tarkemmin ajatellen, en ole ihan varma, voiko soittoinnostus loppua huonoihin kamoihin. Jos säädöt ym. ovat aivan päin peetä, niin kai sen nyt jokainen jossain kohtaa tajuaa ja tekee asialle jotain. Itse ajattelen ennemmin, että jos se soittoinnostus loppuu siihen huonoon soittimeen, niin kyllä se olisi loppunut muutenkin. Ja jos se soittoinnostus oikeasti kestää, niin kyllä se kestää hetken sitä ritsaakin ja sitten tuleekin jo hommattua - tavalla tai toisella - uusi parempi kitara.
 
Itse aloitin mummolan kylmävintiltä löytyneellä Landolalla (oli ollut >10 v siellä, joten voitte kuvitella, millaisissa säädöissä se oli). Sillä tahkosin pari kolme vuotta Deep Purplea, Santanaa ja Judas Priestiä, vaikka jossain kohtaa taisi ohuin kieli olla poikki. Sitä kompensoitiin soittamalla H-kieltä ylempää. Siitä sitten ekoilla kesätyörahoilla Maisonin vaneristrato ja Ibanezin pikkutrankku. Ja kyllä oli soundi timanttia, kun ekan kerran vuosien odotuksen jälkeen sai ekat äänet ulos omasta sähkökitarasta. :)
 
Mutta pointtina siis, että vuosia tuli todella paskoilla vehkeillä vedeltyä, eikä sillä ollut mitään negatiivista vaikutusta soittointoon, vaikka se kovasti turhauttavaa olikin. Siitä vedin johtopäätöksen, että pelkät huonot kamat ei soittoinnostusta tapa...

Laulava Kylätohtori: Olen itsekin sanonnut tätä samaa, mutta tarkemmin ajatellen, en ole ihan varma, voiko soittoinnostus loppua huonoihin kamoihin. Jos säädöt ym. ovat aivan päin peetä, niin kai sen nyt jokainen jossain kohtaa tajuaa ja tekee asialle jotain. Itse ajattelen ennemmin, että jos se soittoinnostus loppuu siihen huonoon soittimeen, niin kyllä se olisi loppunut muutenkin. Ja jos se soittoinnostus oikeasti kestää, niin kyllä se kestää hetken sitä ritsaakin ja sitten tuleekin jo hommattua - tavalla tai toisella - uusi parempi kitara....
 
...Mutta pointtina siis, että vuosia tuli todella paskoilla vehkeillä vedeltyä, eikä sillä ollut mitään negatiivista vaikutusta soittointoon, vaikka se kovasti turhauttavaa olikin. Siitä vedin johtopäätöksen, että pelkät huonot kamat ei soittoinnostusta tapa...
 
Juu onhan se näinkin. Jospa ketjun aloittaja joka tapauksessa otti onkeensa tästä sen verran että tajuaa sentään olla ostamatta Citymarket in/Anttilan Williamsia tai Verkkokaupan Axesmith-kitaraa :) Varmaan sillä Squier Affinitylläkin pääsee alkuun, mutta mieluiten ostettuna musaliikkeestä ja että myyjä trimmaa kitaran melko hyvin soittokelpoiseksi.
 
-iec

Laulava Kylätohtori: Olen itsekin sanonnut tätä samaa, mutta tarkemmin ajatellen, en ole ihan varma, voiko soittoinnostus loppua huonoihin kamoihin. Jos säädöt ym. ovat aivan päin peetä, niin kai sen nyt jokainen jossain kohtaa tajuaa ja tekee asialle jotain. Itse ajattelen ennemmin, että jos se soittoinnostus loppuu siihen huonoon soittimeen, niin kyllä se olisi loppunut muutenkin. Ja jos se soittoinnostus oikeasti kestää, niin kyllä se kestää hetken sitä ritsaakin ja sitten tuleekin jo hommattua - tavalla tai toisella - uusi parempi kitara.
 
Itse aloitin mummolan kylmävintiltä löytyneellä Landolalla (oli ollut >10 v siellä, joten voitte kuvitella, millaisissa säädöissä se oli). Sillä tahkosin pari kolme vuotta Deep Purplea, Santanaa ja Judas Priestiä, vaikka jossain kohtaa taisi ohuin kieli olla poikki. Sitä kompensoitiin soittamalla H-kieltä ylempää. Siitä sitten ekoilla kesätyörahoilla Maisonin vaneristrato ja Ibanezin pikkutrankku. Ja kyllä oli soundi timanttia, kun ekan kerran vuosien odotuksen jälkeen sai ekat äänet ulos omasta sähkökitarasta. :)
 
Mutta pointtina siis, että vuosia tuli todella paskoilla vehkeillä vedeltyä, eikä sillä ollut mitään negatiivista vaikutusta soittointoon, vaikka se kovasti turhauttavaa olikin. Siitä vedin johtopäätöksen, että pelkät huonot kamat ei soittoinnostusta tapa...
 
Komppaan täysin. Itellä pari kielinen Landola ja myöhemmin vaneri stratokopio ja pikku kombo.