Aihe: CMX
1 2 3 4 582 83 84 85 86103 104 105 106 107
Hannubal
02.02.2015 17:27:33
Vessajono: Tämä on luultavasti bändin uran surkein pohjanoteeraus. A-osa ihan kelpo, mutta se kertsi oli niin löysää ja limaista paskaa että morjes. Hyperborea, Valles marineris, Mystiikan ontologinen sydän ja Tuleen kirjoitettu ovat nyt viikonlopun jälkeen sellaisia biisejä joiden pariin viitsisi ehkä palatakin.
Omasta mielestäni bändin huonoimmat kertosäkeet ovat Iäti -levyn biiseissä Kappaleina ja Taistele. Niihin verrattuna Laavaa on todella hieno ja monipuolinen biisi. Hyperboren kertsi on minusta myös tarttuvampi ja kestää paremmin aikaa.
 
"Kun kaikki on viety, taistele. Kaikki on turhaa, taistele...." Hohhoijaa. Yleensä tulee skipattua Iäti -levyn kolme ekaa biisiä muutenkin.
Eivät juurikaan kosketa mitkään seinän toisen puolen sattumukset suojaan kuutioon kaikelta kasvan kiinni panssaroinnin sisäpintaan
ganesha
02.02.2015 18:16:21
se radiossa soinut tsibale on ihan kiva. mut ei tää levy ois varmaankaan ainakaan uutena ostoon mennyt, ehkä käytettynä sitä olis voinut väijyä jostain muutaman vuoden päästä, mut onnekseni menin voittamaan cd:n radiosta, joten ehkä mä annan sille mahdollisuuden ennenkuin sanon mitään enempää.
 
mut onhan tän bändin kohdalla ollut havaittavissa sellaista pienenpientä paikallaan polkemista muutamien edellisten levyjen suhteen...tai sit vika on vaan mussa...tai siinä, että Veljeskunta ja Aurinko putsas takin ja pöydän niin suvereenisti jo heti alkuunsa ett niitä ei vaan voi millään tasolla ylittää...
Vessajono
02.02.2015 18:21:09
ganesha: tai siinä, että Veljeskunta ja Aurinko putsas takin ja pöydän niin suvereenisti jo heti alkuunsa ett niitä ei vaan voi millään tasolla ylittää...
 
Auralla ja Aionilla ylitettiin kummatkin niin että roikaa.
Lähetetty Windows Phonesta
Boyakasha
02.02.2015 20:42:54
shuffle:
Tulee mieleen feministien käyttämä termi ylistämällä alistamisesta. Noin överi kehuminen on jo ilkeää. Kaikki tähänastiset hyvät CMX-albumithan hän on haukkunut.

 
Missäs olet aiemmin Nallen CMX-levyarvioita lukenut? Laita ihmeessä linkkejä jakoon, kiinnostaisi itseäkin lukea.
Informaatiokameli
02.02.2015 23:18:17
 
 
Vessajono: Auralla ja Aionilla ylitettiin kummatkin niin että roikaa.
 
Jep. Ja Talkkarilla ja Pedoilla ja tällä uusimmalla myös.
Everybody loves somebody but nobody loves rumpali.
Meadow
02.02.2015 23:40:29
Hyvä levy. Eiköhän näitä viisuja radiossa soi. Saundit huimasti paremmat kuin edellisellä. Ojai ja etenkin Teräs ovat kauniita kappaleita. Jälkimmäinen aiheutti kummia tunteita, ehkä siksi kun olen itsekin tuolta perämeren perukoilta.
shuffle
03.02.2015 19:31:00
Täytyy yrittää antaa sille vielä uusi mahdollisuus, ensimmäinen kuuntelukerta jätti kyllä valjun fiiliksen. Raikkautta on, sisältöä vähemmän. Singlessä on ihan toimiva kertsi, vaikka rumpukomppi sen taustalla on vähän outo.
Kärpäsruoska
03.02.2015 21:21:06 (muokattu 03.02.2015 21:25:55)
Nyt on useampi kuuntelukerta takana, joten uskaltanee jo sanoakin jotain. Vähän karskissa formaatissa, kun ei jaksa panostaa muotoon nyt.
 
Plus:
- Rakkaudessa ja sodassa toimii selvästi paremmin kuin muutaman ensimmäisen kuuntelun jälkeen taannoin
- Kevyempi äänimaailma on erittäin tervetullutta pitkästä aikaa
- Muutama paras kertosäe on hyvä, vaikka tuntuukin että niitä toistetaan vähän liikaa
- Ojai ja Teräs ovat parempia slovareita kuin mikään ainakaan parilla edellisellä levyllä, ehkä pidempäänkin aikaan, mutta ans kattoo mitä mieltä olen vuoden päästä
- Mestarirakentajan kärinäosa on hieno, ja se sekä Mystiikan ontologinen sydän ovat ihan mukavaa perus-CMX:ää...
 
Miinus:
- ...mutta voisi olla parempi jos Mesmeriasta olisi tehty vielä reilusti lällympi eikä jääty tähän puolitien poprock-limboon
- Ennalta-arvattavaa ja radiokelpoista, missä ei olisi mitään vikaa jos biisit olisivat vielä pari pykälää parempia, mutta tämä ei riitä. Se CMX, johon joskus rakastuin, oli äkkiväärää, ennalta-arvaamatonta ja levyltä toiselle erilaisia ratkaisuja kokeilevaa. Nyt tuntuu vähän siltä kuin bändi olisi päättänyt tehdä levyllisen kappaleita, jotka sopisivat sinkkukokoelman ennenjulkaisemattomaksi biisiksi
- Sanoitukset tuntuvat välillä enemmän puppugeneraattorin kuin Yrjänän tuotoksilta, ks. esim. Laavaa
- Eksopaleoklimatologi kuulostaa siltä kuin olisi yritetty leipoa yhteen Nansenin galvanointi ja Seitsentahokas ja hukattu molempien pointti. Loppu kuitenkin ihan toimii
 
Mesmeria on aikalailla sitä, mitä ennalta toivoin Iätin olevan, ja kyllähän tämä sen pesee ja kuuntelen jatkossakin ainakin toisinaan, mutta sinne heikompaan päähän diskografiaa kuitenkin jää.
Rakastan teitä kaikkia.
heville
03.02.2015 22:44:57
Parin kuuntelun jälkeen: Parempi kuin ekalla kuuntelulla. Soundit ovat tosiaan mukavan ilmavat, varsinkin kitaroita on oikein ilo kuunnella. Röppösäksättimet olisi kyllä voitu jättää pois.
 
Introt ja A-osat yleensä lupaavat tajunnanräjäyttävää kertsiä, mutta lentoon ei ikinä päästä. Kokonaisuutena biisit kuitenkin toimivat ihan kivasti, paitsi Valles Marineris, joka tuntuu jotenkin kömpelön töksähtelevältä.
 
Laavaa on jotenkin ihana biisi. Tykkään.
 
Kärpäsruoska:
- Sanoitukset tuntuvat välillä enemmän puppugeneraattorin kuin Yrjänän tuotoksilta, ks. esim. Laavaa

 
Mielestäni perinteinen Yrjänä-puppugeneraattori on ennemminkin sitä että word-droppaillaan erikoisia substantiiveja:
 
M6-ruuvin kierteen nousut!
Pienten muodonmuutosten hystereesit!
Agilityn harrastajat!
Lapin kullan kantavierre!
 
ALKURÄJÄHDYKSEN TODISTAJAT!
TIMJAMIA PERUNOISSA!
.
Kärpäsruoska
03.02.2015 22:56:06
heville:
 
M6-ruuvin kierteen nousut!
Pienten muodonmuutosten hystereesit!
Agilityn harrastajat!
Lapin kullan kantavierre!

ALKURÄJÄHDYKSEN TODISTAJAT!
TIMJAMIA PERUNOISSA!

 
Hah! Tuohan olisi paljon kovempi kuin joku laavainen sydän ja kallioon lyövät aallot. :-D
Rakastan teitä kaikkia.
Iso D
03.02.2015 23:25:16
Muutaman kuuntelun perusteella eteenpäin on menty parista edellisestä levystä, vaikka sama mitäänsanomattuus vielä hieman vaivaa. Toisaalta syy voi olla kuulijassakin. Nuoruuden suosikkilevyt kun on verokkeina, niin rima on vähän turhan korkealla.
 
Rakkaudessa ja sodassa-biisistä tuli jotenkin oudosti mieleen, että tämähän on kuin 2010-luvun Dingoa. Siis jos Dingo ei olis sitten 80-luvun tehny levyjä... Jos Neumannin Pertti olis vaikka facebookissa sinkun b-puolelle kyseisen biisi raapassu niin pirun hyvltähän se kuulostaisi. Vertailukohdat vaikuttaa.
Nestekaasukitara kun ois
käsi
06.02.2015 22:46:53 (muokattu 10.02.2015 10:32:45)
 
 
shuffle: +1.
Tulee mieleen feministien käyttämä termi ylistämällä alistamisesta. Noin överi kehuminen on jo ilkeää. Kaikki tähänastiset hyvät CMX-albumithan hän on haukkunut. Keskinkertaisuudet rakastavat keskinkertaisuutta.
Soundit ja soitto tuolla levyllä toimivat. Tekstitkin pääsääntöisesti ihan jees. Mikä uupuu ovat melodiat ja sointukulut A-osien jälkeen.
Se nuoruudenmuistelustyge tavallaan kyllä kosketti. Tälle yhtyeelle vain siirtyminen nuoren aikuisuuden raivosta tango-tyyppiseen myöhäiskeski-ikäiseen sydämen laavassa vellomiseen on vaikea paikka.
Aura, Vainajala ja Aion ovat itselle ne rakkaat levyt.

 
Ps, tämän kommentin nalle otti esille tänään Seinäjoella yhdessä paneelikeskustelussa!
Ironista, kun haukut bändin saat paskaa niskaan jos kehut bändiä saat paskaa niskaan. Koskaan ei ole hyvä... Siihen tosin heitti joku toinen panelisteista että miksi ihmeessä menit muusikoiden.nettiin lukemaan, pysy sieltä pois!
MUSIC LOVER, Joka on päättänyt onnistua unelmissa
shuffle
07.02.2015 07:32:12 (muokattu 07.02.2015 07:39:44)
käsi: Ps, tämän kommentin malleista esilletänään Seinäjoella yhdessä paneelikeskustelussa!
Ironista, kun haukut bändin saat paskaa niskaan jos kehut bändiä saat paskaa niskaan. Koskaan ei ole hyvä... Siihen tosin heitti joku toinen panelisteista että miksi ihmeessä menit muusikoiden.nettiin lukemaan, pysy sieltä pois!

 
Että oikein akateemista keskustelua? :)
Sellainen tämä sananvapaus ja netti vain nyt on.
Siis kenen tulisi pysyä poissa ja mistä, ettei fani loukkaannu?
Sinun? minun? Jonkun vitun pane-listin?'
Hiukan kryptinen tuo kommenttisi. Huutomerkkien määrästä pääteltynä tunnetila vaikuttaa vahvalta.
Vessajono
07.02.2015 17:38:54
shuffle: Huutomerkkien määrästä pääteltynä tunnetila vaikuttaa vahvalta.
 
Ja kellonajasta pääteltynä humalatila.
 
Mielipiteet on kuin persereikiä, niin se vaan on.
Lähetetty Windows Phonesta
mikainen
09.02.2015 11:04:05
Näin ensikuulemalta olen samaa mieltä Kärpäsruoskan kanssa lähes kaikesta:
 
Kärpäsruoska:
 
Plus:
- Rakkaudessa ja sodassa toimii selvästi paremmin kuin muutaman ensimmäisen kuuntelun jälkeen taannoin
- Kevyempi äänimaailma on erittäin tervetullutta pitkästä aikaa
- Muutama paras kertosäe on hyvä, vaikka tuntuukin että niitä toistetaan vähän liikaa
- Ojai ja Teräs ovat parempia slovareita kuin mikään ainakaan parilla edellisellä levyllä, ehkä pidempäänkin aikaan, mutta ans kattoo mitä mieltä olen vuoden päästä

 
Iäti-kappale pesee nämä helposti, puhumattakaan Eteläisen tähtitaivaan kartoituksesta. Täytyy kuunnella lisää, nämä kaksi eivät ekalla kerralla aiheuttaneet mitään tuntemuksia.
 
Kärpäsruoska:
Miinus:
- ...mutta voisi olla parempi jos Mesmeriasta olisi tehty vielä reilusti lällympi eikä jääty tähän puolitien poprock-limboon

 
Tämä nimenomaan. Olisi edes vähän enemmän unohdettu miten niitä livenä toteuttaa.
Kärpäsruoska
12.02.2015 22:48:02
mikainen: Iäti-kappale pesee nämä helposti, puhumattakaan Eteläisen tähtitaivaan kartoituksesta. Täytyy kuunnella lisää, nämä kaksi eivät ekalla kerralla aiheuttaneet mitään tuntemuksia.
 
Eteläisen tähtitaivaan kartoitus on tosi kova, mutta näin melkein viiden vuoden jälkeenkään en ole päässyt yli niistä Iätin Egotrippi-taustalauluista. Mikillä ja Knipillä on niin tunnistettava soundi, etten jotenkin pysty kuuntelemaan sitä CMX-levyllä. Vaikka minulla ei edes mielestäni ole mitään Egotrippi-antipatioita niin tuo tökkii pahemman kerran.
Rakastan teitä kaikkia.
mikainen
14.02.2015 11:20:03
Kärpäsruoska: Eteläisen tähtitaivaan kartoitus on tosi kova, mutta näin melkein viiden vuoden jälkeenkään en ole päässyt yli niistä Iätin Egotrippi-taustalauluista. Mikillä ja Knipillä on niin tunnistettava soundi, etten jotenkin pysty kuuntelemaan sitä CMX-levyllä. Vaikka minulla ei edes mielestäni ole mitään Egotrippi-antipatioita niin tuo tökkii pahemman kerran.
 
No joo, kyllähän ne aina muistuu mieleen joka kerta kun kuulee. Ja minäkin tykkään muutamista Egotripin levyistä.
 
Mitä uuteen levyyn tulee niin Ojai on kaunis biisi, mutta Yrjänän laulu jotenkin monotonista, varsinkin kertsissä. Jos olisi vaikka nostanut sävelkorkeutta pari pykälää niin olisikohan jo erilainen.
Piepe
14.02.2015 14:56:03 (muokattu 14.02.2015 20:44:24)
Ha. Nyt kahden viikon pyörityksen jälkeen uskaltaa jo antaa tuomion: Hiton hyvä. 9. Itelleni jo muutaman kuuntelun jälkeen alkoi homma aueta. Raikkaat on soundit. Ilma liikkuu soittimien välissä varsinkin kovalla volyymillä eikä ala koskaan puuduttamaan. Juuri köykänen tuotanto tekee levystä kuuntelua kestävän. Puhumattakaan hei biiseistä! Teräs on ainoa josta en oikein saa vieläkään kiinni. Kertsithän yleisesti tällä levyllä on minusta ihan helvetin hyviä! Ehkä kun ei ollut mitään odotuksia ni tällä kertaa pääs yllättämään. Huomasin meinaan että ukot on tekassu uuden levyn sopivasti noin viikko ennen ilmestymistä.
 
Niin ja levyn paras biisihän on Valles Marineris.
Kärpäsruoska
15.02.2015 09:26:19
Valles Marineris meni alkuun vähän siellä massan mukana, mutta se on kyllä alkanut toimia oikeinkin hyvin pikkuhiljaa ja voi kasvaa vielä lisääkin. Hyperborea puolestaan iski alkuun, mutta nyt meinaa jo vähän tympiä.
Rakastan teitä kaikkia.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)