Kitarat: kitarakamat ›

Mites olis Jeff Beck-straton noiselessit?

antnis: Mites olis Jeff Beck-straton noiselessit?
 
Mulla on henkinen vamma noiselesseja kohtaan. Varmasti ovat hyviä, mutta ei ne hurinat minua haittaa - ne vähän kuin kuuluvat siihen juttuun...

Laulava Kylätohtori: Miten vertaisit niitä Fenderin CS '54:iin, Duncanin SSL-1:iin tai vaikka Fenderin 57/62:iin?
 
Helkkyykö puhtaat kuitenkin, vaikka ilmeisesti vähän tuhdimmat onkin?
 
En osaa vertailla noihin muihin, mutta kaverin CS Stratossa on nuo Fatit ja ne on oikein heleät puhtailla, mutta rouheat säröllä.

Palataanpas jälleen takaisin tänne strato-keskusteluun, kun uudet hankinnat kuumottaa. Ei näköjään tuo Custom Shopin Robin Trower tuonut mielenrauhaa pysyvästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Niin mainio kitara, että nyt haluttaa sille kaveriksi joku yhtä hyvä vintage-henkinen toinen strato..
 
Eilen myin pois mun Foto Flame japsi-straton. En ois raskinut luopua, kun huippu kitara sekin. Mutta pakko on jollain saada pohjakassaa, ku ei tällänen persaukinen duunari voi marssia Kitarapajalle ja ostaa käteisellä tuosta vaan uutta AVRIa tai Custom Shoppia. No nyt on vähän pohjakassaa, niin vois siihen kuukausi pari säästää lisää ja lähtä torille tai pajalle..
 
Mutta kuumotuksen kohteita on muutama. Ja siihen toivoisin kommentteja:
 
1. AVRIt. Kattelin Fenderin sivuilta niitten specsejä. Aika monennäköistä näyttää olevan mm. kaulan profiilia jne? Ja samoin otelautamateriaali näyttää vaihtuvan vähän vuosimallin mukaan. Ittellä himottais tuhdihko vaahterakaula. Eli pitäiskä se hankkia sitten semmonen 70-mallin mukainen? Mitenhän tuo 54`? Siinähän on soft V? Mutta Fenderin sivujen specsien mukaan aavistuksen kapeampi kaula kuin muissa? Onko näistä kokemusta? Tohtori? ;-)
 
2. Eric Clapton on Jumala. Oon aina fanittanut Claptonia. Ja alinomaan ihmettelen miksei minulla ole Clapton Signaturea. Jostain syystä olen kuitenkin vieroksunut sitä mallissa oleva boostia ja tallablokkausta. Näistä Claptoneistahan näyttää olevan liikkeellä torillakin usein niitä about 1000-1500 hintaisia "tehdasversioita" vaimitänenyton. Ja sitten kalliimpia Custom Shoppeja. Kokemuksia näistä molemmista kellään?
 
3. Sitte Oulunsoitinjatarvikkeessa ois aito 79`Fender Stratocaster. Hinta on muistaakseni 1700 euroa. Sitäkin olen iettinyt..
 
4. Ja neljäs ois tuo torilla oleva Amfisoundin Jimi Hendrix-strato. Aivan helkkarin komea. Mutta oiskohan liiankin erikoinen? Kun mulla kuitenkin tää Fender-pakkomielle ;-)
 
Mitäpä tuumaatte? Gabe? Tohtori? Joku muu? ;-)

Tsugu Way: Palataanpas jälleen takaisin tänne strato-keskusteluun, kun uudet hankinnat kuumottaa. Ei näköjään tuo Custom Shopin Robin Trower tuonut mielenrauhaa pysyvästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Niin mainio kitara, että nyt haluttaa sille kaveriksi joku yhtä hyvä vintage-henkinen toinen strato..
 
Ei lähde gas ostamalla. :) Äkkiseltään tulee mieleen Fender Custom Shop/American Vintage 57 tai 56 mallit. Torillakin pyörii noita ihan säännöllisesti kun malttaa vain kytätä. Nuo kaikki mainitsemasi vaihtoehdot ovat omalla tavallaan hyviä, pakko varmaan todeta vain tylsästi että ei muuta kun testaamaan! Olen kokeillut tuota tohtorin 56 AVRIa ja siinä on ainakin todella mukavasoittoinen kaula omaan tassuun.

Tsugu Way: Palataanpas jälleen takaisin tänne strato-keskusteluun, kun uudet hankinnat kuumottaa. Ei näköjään tuo Custom Shopin Robin Trower tuonut mielenrauhaa pysyvästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Niin mainio kitara, että nyt haluttaa sille kaveriksi joku yhtä hyvä vintage-henkinen toinen strato..
 
Eilen myin pois mun Foto Flame japsi-straton. En ois raskinut luopua, kun huippu kitara sekin. Mutta pakko on jollain saada pohjakassaa, ku ei tällänen persaukinen duunari voi marssia Kitarapajalle ja ostaa käteisellä tuosta vaan uutta AVRIa tai Custom Shoppia. No nyt on vähän pohjakassaa, niin vois siihen kuukausi pari säästää lisää ja lähtä torille tai pajalle..
 
Mutta kuumotuksen kohteita on muutama. Ja siihen toivoisin kommentteja:
 
1. AVRIt. Kattelin Fenderin sivuilta niitten specsejä. Aika monennäköistä näyttää olevan mm. kaulan profiilia jne? Ja samoin otelautamateriaali näyttää vaihtuvan vähän vuosimallin mukaan. Ittellä himottais tuhdihko vaahterakaula. Eli pitäiskä se hankkia sitten semmonen 70-mallin mukainen? Mitenhän tuo 54`? Siinähän on soft V? Mutta Fenderin sivujen specsien mukaan aavistuksen kapeampi kaula kuin muissa? Onko näistä kokemusta? Tohtori? ;-)
 
2. Eric Clapton on Jumala. Oon aina fanittanut Claptonia. Ja alinomaan ihmettelen miksei minulla ole Clapton Signaturea. Jostain syystä olen kuitenkin vieroksunut sitä mallissa oleva boostia ja tallablokkausta. Näistä Claptoneistahan näyttää olevan liikkeellä torillakin usein niitä about 1000-1500 hintaisia "tehdasversioita" vaimitänenyton. Ja sitten kalliimpia Custom Shoppeja. Kokemuksia näistä molemmista kellään?
 
3. Sitte Oulunsoitinjatarvikkeessa ois aito 79`Fender Stratocaster. Hinta on muistaakseni 1700 euroa. Sitäkin olen iettinyt..
 
4. Ja neljäs ois tuo torilla oleva Amfisoundin Jimi Hendrix-strato. Aivan helkkarin komea. Mutta oiskohan liiankin erikoinen? Kun mulla kuitenkin tää Fender-pakkomielle ;-)
 
Mitäpä tuumaatte? Gabe? Tohtori? Joku muu? ;-)
 
No mikä ettei, hyvältähän noi kuulostaa ja heitetään tuleen lisää bensaa ja otat
mukaan vielä yhden vaihtoehdon lisää eli Tom Andersonin Classic S straton, ihan hemmetin hyvä strato perinteisemmällä 3 single coilin mikityksellä muutamalla pienellä lisäherkulla kuten boostaus sekä sillä, että tallamikkin voi laittaa ns. aina päälle mikä tuo normaaliin mikkivalikoimaan lisää soundillisesti ja muuten pelkästään talla mikin päällä ollessa tuo tuhtiutta lisää eli sitä en tiedä miten toteutettu mutta myös siis pelkän tallamikin ollessa päällä vaikuttaa sen soundiin tuo.
 
Levytukussa ei tällä hetkellä ole tuota. Kyse kuitenkin tästä kitarasta mikä alla olevasta linkistä löytyy
 
http://www.levytukku.fi/tom_anderson_s_classic_light_baby_blue

Tsugu Way: ...Eilen myin pois mun Foto Flame japsi-straton. En ois raskinut luopua, kun huippu kitara sekin. Mutta pakko on jollain saada pohjakassaa, ku ei tällänen persaukinen duunari voi marssia Kitarapajalle ja ostaa käteisellä tuosta vaan uutta AVRIa tai Custom Shoppia. No nyt on vähän pohjakassaa, niin vois siihen kuukausi pari säästää lisää ja lähtä torille tai pajalle....
 
Juu tuo Kitarapajalla käynti jo sinänsä aiheuttaa aina GASia, kun näkee ne kaikki komeat kitarat... Pari päivää sitten päätinkin että on pakko laittaa hieman rahaa sivuun joka kuukausi, jotta sitten voisi ostaa made in USA tai made in Japan-kitaran itselle lahjaksi kun pyörähtää seuraava tasakymmen mittariin. Tosin mulla se saattaa valinta kallistua tuonne PRS:n puoleen.
 
Mutta helpottaako se GAS sittenkään kun ostaa sen ensimmäisen ei-kiinassa/koreassa tehdyn soittimen? Pahasti näyttää foorumin perusteella että ei :) Sullakin Tsugu Way näyttää olevan jo pari made in USA-kitaraa, mutta lisää pitää saada ;)
 
-iec

Gabe: Ei lähde gas ostamalla. :) Äkkiseltään tulee mieleen Fender Custom Shop/American Vintage 57 tai 56 mallit. Torillakin pyörii noita ihan säännöllisesti kun malttaa vain kytätä. Nuo kaikki mainitsemasi vaihtoehdot ovat omalla tavallaan hyviä, pakko varmaan todeta vain tylsästi että ei muuta kun testaamaan! Olen kokeillut tuota tohtorin 56 AVRIa ja siinä on ainakin todella mukavasoittoinen kaula omaan tassuun.
 
Aloin miettimään, että kuinkahan matalia/kapeita noissa on nauhat? Fenderin sivuilla ilmoitetaan, että "vintage style". Onkohan se yhtäkuin pienet nauhat? Ite oon tykästynyt vähän isompiin, esimerkiksi medium jumboihin.
 

 
Pappasfin: No mikä ettei, hyvältähän noi kuulostaa ja heitetään tuleen lisää bensaa ja otat
mukaan vielä yhden vaihtoehdon lisää eli Tom Andersonin Classic S straton, ihan hemmetin hyvä strato
 
jahas, aletaanpa googlaan ja tsekkaan miltä Tom Anderssonit vaikuttaa ;-)
 
iec: Juu tuo Kitarapajalla käynti jo sinänsä aiheuttaa aina GASia, kun näkee ne kaikki komeat kitarat... Pari päivää sitten päätinkin että on pakko laittaa hieman rahaa sivuun joka kuukausi, jotta sitten voisi ostaa made in USA tai made in Japan-kitaran itselle lahjaksi kun pyörähtää seuraava tasakymmen mittariin.
 
No mulla on ollu ihan sama homma menossa nyt pari-kolme kuukautta, mutta näillä palkoilla kitarakolikkopossuun vaan vähän nihkeesti on kertyny. oli pakko vähän jouduttaa säästämistä myymällä eilen yksi kitara pois.
 
iec: Sullakin Tsugu Way näyttää olevan jo pari made in USA-kitaraa, mutta lisää pitää saada ;)

No itse asiassa ei oo ku yksi USA. Japseja on (vielä) tosin kaksi. Eilen myymäni Foto Flame oli kolmas japsi.
 
Mutta joo, ei siis Gas hellitä. Ei perhana. Koko ajan haaveilee uutta ja lisää. Ihme materialistinen tavaran (= kitaroiden) hamstraaja on meikäläisestä tullu. Ihan ku se tekis onnellisemmaksi ihmisen ku saa vähän väliä uuden kitaran ;-)
 
Montakohan kymmentä kertaa sitä on vakuutellu vaimolle (ja samalla itselle), että "nyt tällä kertaa tämä on se lopullinen unelmien kitara. Tämä ei vaihdu ikinä" .

Tsugu Way: Mitäpä tuumaatte? Gabe? Tohtori? Joku muu? ;-)
 
Jos Tom Andersonit mahtuu budjettiin niin tsekkaa nyt ihmeessä myös Ruokankaat. Torilla pyörii satunnaisesti VSOP:ta alle parin tonnin. On nimittäin aivan loistavia kitaroita. Ite ekaa kertaa tajusin sen että sähkökitaran puut voi oikeesti soida sillon kun VSOP:llani esnimmäisen soinnun rämpäytin.
 
AVRIkin löytyy ja ei siitäkään mitää pahaa sanottavaa, omani tosin aika kaukana alkuperäisestä kuosista.

Tsugu Way: Palataanpas jälleen takaisin tänne strato-keskusteluun, kun uudet hankinnat kuumottaa. Ei näköjään tuo Custom Shopin Robin Trower tuonut mielenrauhaa pysyvästi, vaan pikemminkin päinvastoin. Niin mainio kitara, että nyt haluttaa sille kaveriksi joku yhtä hyvä vintage-henkinen toinen strato..
 
Siinä on sellainen vaaramomentti, että kun hommaa kunnon straton, niin ne "ihan jees" ja "pirun hyvä hintaisekseen" stratot ei enää kelpaakaan. Tai ei sillä, että tietoisesti ajattelisi, että tuolla paskalla en enää soita, vaan sitä automaattisesti tarttuu aina siihen parhaaseen ja se vähemmän hyvä jää huomaamatta nurkkaan pölyttymään. Näin itsellä, jokaisella tietysti omat mieltymyksensä.
 
Eilen myin pois mun Foto Flame japsi-straton. En ois raskinut luopua, kun huippu kitara sekin. Mutta pakko on jollain saada pohjakassaa, ku ei tällänen persaukinen duunari voi marssia Kitarapajalle ja ostaa käteisellä tuosta vaan uutta AVRIa tai Custom Shoppia. No nyt on vähän pohjakassaa, niin vois siihen kuukausi pari säästää lisää ja lähtä torille tai pajalle..
 
Mutta kuumotuksen kohteita on muutama. Ja siihen toivoisin kommentteja:
 
1. AVRIt. Kattelin Fenderin sivuilta niitten specsejä. Aika monennäköistä näyttää olevan mm. kaulan profiilia jne? Ja samoin otelautamateriaali näyttää vaihtuvan vähän vuosimallin mukaan. Ittellä himottais tuhdihko vaahterakaula. Eli pitäiskä se hankkia sitten semmonen 70-mallin mukainen? Mitenhän tuo 54`? Siinähän on soft V? Mutta Fenderin sivujen specsien mukaan aavistuksen kapeampi kaula kuin muissa? Onko näistä kokemusta? Tohtori? ;-)
 
Aloin miettimään, että kuinkahan matalia/kapeita noissa on nauhat? Fenderin sivuilla ilmoitetaan, että "vintage style". Onkohan se yhtäkuin pienet nauhat? Ite oon tykästynyt vähän isompiin, esimerkiksi medium jumboihin.
 
Kyllä esim. '62 rupu ja '56 vaahtera ovat täydellisen erilaisia, mutta molemmat erittäin hyviä. 70-luvun malleista ei ole mitään omakohtaista käsitystä, mutta 50-luvun malleissa on vaahteraotelaudat (ei tosin kaikissa, esim. '59:ssä (edittiä sen verran, että '59:kin saa vaahteralla, mutta vain 3T sunburstina)). Torilla olisi yksi '70 AVRI, jossa on U-profiili, jonka sanotaan olevan hieman jämäkämpi kuin slim-C. Tiedä sitten, mitä tarkoittaa, mutta voi olla, ettei mikään kovin tuhti ole. Tosin tuo hieman voi myyjän mieltymyksistä riippuen tarkoittaa aivan mitä vain.
 
Mutta tuossa '56:ssa on soft-V ja melko tuhti kaula. Ei mikään pesäpallomaila, mutta huomattavasi paksumpi kuin esim. '62:n C-profiili. Tosin se on mukavan "pyöreä" ja peukalo alimmilla kielillä á la Hendrix onnistuu helposti. Vuoden 54 mallia en ole kokeillut, joten siitä en uskalla sanoa mitään.
 
Vintage-nauhat ovat juuri niitä pieniä nauhoja. Mutta itse tykkään kovasti. Tosin juuri tuolla '56:lla on helpompi soittaa esim sointuja ylänauhoilta (>12.) kuin "halvemmissa" vintage-nauhakitaroissa. Se soi puhtaammin ja helpommin, eikä tarvitse painaa niin kovaa ja tarkkaan. Laadukas nauhatyö lienee juuri niitä kalliiden ja halpojen kitaroiden eroja, joita ei joidenkin lähteiden mukaan ole edes olemassa. ;)
 
AVREissakin tuntuu olevan eroja. Se aikaisempi '62 oli myös todella hyvä kitara, mutta kyllä tämä on ensimmäinen, josta tietää, mitä tarkoittaa, kun puut soivat hyvin...
 
2. Eric Clapton on Jumala. Oon aina fanittanut Claptonia. Ja alinomaan ihmettelen miksei minulla ole Clapton Signaturea. Jostain syystä olen kuitenkin vieroksunut sitä mallissa oleva boostia ja tallablokkausta. Näistä Claptoneistahan näyttää olevan liikkeellä torillakin usein niitä about 1000-1500 hintaisia "tehdasversioita" vaimitänenyton. Ja sitten kalliimpia Custom Shoppeja. Kokemuksia näistä molemmista kellään?
 
3. Sitte Oulunsoitinjatarvikkeessa ois aito 79`Fender Stratocaster. Hinta on muistaakseni 1700 euroa. Sitäkin olen iettinyt..
 
4. Ja neljäs ois tuo torilla oleva Amfisoundin Jimi Hendrix-strato. Aivan helkkarin komea. Mutta oiskohan liiankin erikoinen? Kun mulla kuitenkin tää Fender-pakkomielle ;-)
 
Mitäpä tuumaatte? Gabe? Tohtori? Joku muu? ;-)
 
Claptonin straton specsit ovat itselle väärät, joten ne eivät ole ikinä kuumottaneet millään tavalla. 70-luvun stratoista on aika ristiriitaista tietoa, joten kokeilematta tuskin kannattaa ostaa. Tuossa joutuu kuitenkin maksamaan siitä iästä, joten jos kokee sen sen arvoiseksi ja kitara on hyvä, niin miksei.
 
Tuon Amfin ostaisin vain todelliseksi pitopeliksi. Vähän sellainen kutina, että se ei ole missään tapauksessa niitä helpoimmin myytäviä. Mutta epäilemättä laatukitara...

Laulava Kylätohtori: Siinä on sellainen vaaramomentti, että kun hommaa kunnon straton, niin ne "ihan jees" ja "pirun hyvä hintaisekseen" stratot ei enää kelpaakaan. Tai ei sillä, että tietoisesti ajattelisi, että tuolla paskalla en enää soita, vaan sitä automaattisesti tarttuu aina siihen parhaaseen ja se vähemmän hyvä jää huomaamatta nurkkaan pölyttymään. Näin itsellä, jokaisella tietysti omat mieltymyksensä.
 
Näin kävi minullekin. 80-luvun Goldstar oli hyvä kitara, ei mitään valittamista. Mutta sinne se nurkkaan jäi pölyttymään CS Fenderin hankinnan jälkeen, tasoero oli huomattava vaikka Tokaissa oli BKP mikit ja terästalla. Aina tuli sitten napattua se parempi käteen kun sai raavittua sen vähäisen soittoajan. Nyt tämän viimeisen straton jälkeen en ole saanut gasia aikaan edes testaamalla, mikä on todella piristävää vaihtelua. Onhan se vaihtelu virkistävää tiettyyn rajaan saakka, mutta jossain kohtaa pitää varmaan vain päättää että tämä on nyt hyvä ja tällä mennään. :)

Gabe: Näin kävi minullekin. 80-luvun Goldstar oli hyvä kitara, ei mitään valittamista. Mutta sinne se nurkkaan jäi pölyttymään CS Fenderin hankinnan jälkeen, tasoero oli huomattava vaikka Tokaissa oli BKP mikit ja terästalla. Aina tuli sitten napattua se parempi käteen kun sai raavittua sen vähäisen soittoajan. Nyt tämän viimeisen straton jälkeen en ole saanut gasia aikaan edes testaamalla, mikä on todella piristävää vaihtelua. Onhan se vaihtelu virkistävää tiettyyn rajaan saakka, mutta jossain kohtaa pitää varmaan vain päättää että tämä on nyt hyvä ja tällä mennään. :)
 
Se on vain niin ylitsepääsemättömän vaikeaa tehdä se päätös. :D
 
Mutta jos olisi tarjolla kaikin puolin yhtä hyvä yksilö kuin tuo '56 niin voisin vaihtaa sen tähän juuri tällä värillä:
 
http://www.fender.com/guitars/strat … age-59-stratocaster/0111600846.html
 
Jotenkin tympeää, kun kaikki skebulit ovat pelkkää sunburnia. Ja vastoin aikaisempia kuvitelmiani luulen, että ruusupuu on sittenkin se meikäläisen juttu. Olisihan se kyllä hienoa, kun vaihtaisi kaikki stratot yhteen, jolla saisi kaikki hommat hoidettua. Monen erilaisen kitarankaan systeemi ei toimi, koska treeneissä soitetaan omia funk pohjaisia biisejä puhtailla/reunarosoilla ja toisaalta Zeppelin/Hendrix ym. covereita, niin ei todellakaan jaksa alkaa roudaamaan kahta kitaraa treeneihin.
 
Tokain ainut ongelma on, että se ei jostain syystä (oletettavasti tallan JB Jr.) toimi parhaalla mahdollisella tavalla fuzzien ym. kanssa. Muilla kitaroilla sinkkutallamikillä saa paljon paremmat fuzz ja ge booster soundit...

Laulava Kylätohtori: Siinä on sellainen vaaramomentti, että kun hommaa kunnon straton, niin ne "ihan jees" ja "pirun hyvä hintaisekseen" stratot ei enää kelpaakaan. Tai ei sillä, että tietoisesti ajattelisi, että tuolla paskalla en enää soita, vaan sitä automaattisesti tarttuu aina siihen parhaaseen ja se vähemmän hyvä jää huomaamatta nurkkaan pölyttymään. Näin itsellä, jokaisella tietysti omat mieltymyksensä.
 
Tohtori puhuu taas asiaa :-)
 
Kyllähän tätä pitää kyllä miettiä, että ei hommaa uutta kitaraa vaan hätäisesti pelkän ulkonäön - tai sen että raha kuumottaa taskussa - vuoksi riviin pölyttymään.
 
Kyllä esim. '62 rupu ja '56 vaahtera ovat täydellisen erilaisia...
...Vintage-nauhat ovat juuri niitä pieniä nauhoja... AVREissakin tuntuu olevan eroja.
 
Juu, enpä taida kyllä hätäisesti nyt tilata kokeilematta näistä mitään toiselta puolen suomea.
Pitää ainakin tuo nauhahomma kyllä tsekata, että istuuko itselle pienet. Mulla on semmonen karkea tuntuma, että omiin näppeihin kovin matalat ja kapeat nauhat ovat hankalat. Koko kitara tuntuu jotenkin nihkeältä soittaa. Se johtuu varmaan siitä, että bendatessa sormen nahkaa kihnuttaa sitä otelautaa vasten. Paksuilla nauhoilla jää ilmaa otelaudan ja sormen nahan väliin.
 
Ja sitte noiden vuosimallien erojakin vielä täytyy tutkailla ja vertailla..

Laulava Kylätohtori:
Tokain ainut ongelma on, että se ei jostain syystä (oletettavasti tallan JB Jr.) toimi parhaalla mahdollisella tavalla fuzzien ym. kanssa. Muilla kitaroilla sinkkutallamikillä saa paljon paremmat fuzz ja ge booster soundit...
Kokeiles osuuko joku Rich Mengan vinkeistä avuksi:
http://menga.net/getting-a-metal-so … -out-of-a-stratocaster-the-easy-way

Tsugu Way:
 
Ja sitte noiden vuosimallien erojakin vielä täytyy tutkailla ja vertailla..
 
Kyllähän kaksi samanlaistakin Stratoa yleensä tuntuu hieman erilaiseltä käteen vaikka olisi ihan uusistakin kysymys. Myöskin joka merkillä on näin. Soittimet kun ovat yleensä aina enemmän tai vähemmän yksilöitä niin eroja on aina.
Kalliimpien soittimien kohdalla, ainakin minusta, kannattaa kokeilla ihan itse ja todeta mikä istuu ja tuntuu&soundaa mukavalta.
Toki on kaulaprofiileita, jotka antavat suuntaa, mutta ei varsinkaan vanhoissa kitaroissa ole läheskään aina samanlaiset kaulat samassa vuosikerrassa. Ihan vintage osastoon kun mennään mikitkin on tehty niin, että on todella monenlaisia soundeiltaan.

Oikeastaan tuli vielä mieleen, että mikäli Suomesta löytyisi vaikka 10 kpl 54 tehtyä stratoa ja sitä verrattaisiin näihin uudempiin 54 CS kitaroihin niin kuinkahan moni olisi edes sinnepäin. Ihan sama varmaan kaikkissa 50-luvun ja suurimmaksi osaksi 60-luvunkin kitaroita.
Mikit kun on tehty ennen enemmän sillä tyylillä, että sitä lankaa on silmämääräisesti sopivasti. Eli joissain mikeissä lankaa on enemmän ja tiiviimmin kuin toisessa. Samoin on kauloja varmaan hiottu käsin, joten varmasti vuosimalli antaa suuntaa mutta tuskin uusi esimerkiksi CS 56 on soundiltaan tai kaulaltaan kovinkaan monen originaalin esikuvansa kanssa identtinen.

mpekkanen: Oikeastaan tuli vielä mieleen, että mikäli Suomesta löytyisi vaikka 10 kpl 54 tehtyä stratoa ja sitä verrattaisiin näihin uudempiin 54 CS kitaroihin niin kuinkahan moni olisi edes sinnepäin. Ihan sama varmaan kaikkissa 50-luvun ja suurimmaksi osaksi 60-luvunkin kitaroita.
Mikit kun on tehty ennen enemmän sillä tyylillä, että sitä lankaa on silmämääräisesti sopivasti. Eli joissain mikeissä lankaa on enemmän ja tiiviimmin kuin toisessa. Samoin on kauloja varmaan hiottu käsin, joten varmasti vuosimalli antaa suuntaa mutta tuskin uusi esimerkiksi CS 56 on soundiltaan tai kaulaltaan kovinkaan monen originaalin esikuvansa kanssa identtinen.
 
Vuoden ja sarjan "fiilis" kai tossa ratkaisee enemmän eikä se että onko se identtinen. Onhan Fenderillä esim. Thinline Deluxe Tele katalogissaan mut eihän siinä ole edes aitoja Wide Range-mikkejä yms. Esimerkkejä kyllä löytyy.

Sarko: Vuoden ja sarjan "fiilis" kai tossa ratkaisee enemmän eikä se että onko se identtinen. Onhan Fenderillä esim. Thinline Deluxe Tele katalogissaan mut eihän siinä ole edes aitoja Wide Range-mikkejä yms. Esimerkkejä kyllä löytyy.
 
Juurikin näin. Tärkein, minusta, on kuitenkin se että soitin istuu omaan lapaseen hyvin. Nämä yleensä selviää vain kokeilemalla, niin soundi kuin kaulaprofiilitkin...
Toki saahan sitä tilata ja ostaa kokeilemattakin, mutta parhaiten nämä itselle sopivat soittimet löytyy yleensä kun niitä itse kokeilee.
Ainakin itse suosittelen kokeilemaan ennen ostoa varsinkin kalliimissa soittimissa, mutta muutenkin.

Laulava Kylätohtori:Jotenkin tympeää, kun kaikki skebulit ovat pelkkää sunburnia...
 
Mut hei, loppupeleissä sunburst on kaikkein tyylikkäin väri. Karkkivärit viehättää hetken, mutta vanha kunnon sunburst kestää pitempää katselua ;-)