Aihe: Bassojen missikisat 2014
1 2 3 4 5 6 7 8 9
smo
13.01.2015 11:52:45
okabass: Ari on erittäin pätevä 7endereissä. Hän on omistanut useita vanhoja soittimia, tutkinut ne, ottanut mitat ja materiaalit muistiin. Varmaan ihan kärkipäästä Suomessa. Uskoisin, että mitat ja materiaalit ovat niin lähellä alkuperäisiä kuin nykyisin mahdollista. Pikantti yksityiskohta on, että hän käsittääkseni käyttää noita tehdessään oikeasti tuumamitoitusta, eikä millejä. Jos minä haluaisin 7ender-kloonin, niin soittaisin Arille, Kataja Guitarssiin.
Oli aikoinaan puhetta pienimuotoisesta "puuhailusta". Ari ei ollut silloin paljoa perehtynyt elektroniikkaan, ja oli kiinnostunut tekemästäni MM Sabre etuvahvistin kloonista, ja myös ideasta käyttää subminiatyyriputkia preamppina soittimen sisällä. Minä taas vastineeksi hyvästä käsintehdystä kaulasta. Mutta tuli muita kiireitä.

 
Kyllä. Taisi olla vuotta 2012 kun Arin kanssa bassoa alettin suunnittelemaan. Mulla oli mielessä vintage-tyylinen jazzari vasenkätisenä. Valmista tuli keväällä 2013. Ensin vaihdettiin sähköposteja aiheesta ja myöhemmin kävin Kangasalla tutustumassa Arin pajaan. Jutskattiin bassoista ja mm. koputeltiin eri otelautapuita. Testasin siellä yhtä jazzbassoa ja jäi niin hyvä fiilis että päätin laittaa tilauksen vetämään. Arin testistyrkkari ei ainakaan latistanut ostohaluja (Ampeg b-15 reissue muistaakseni).
 
Väriä mietin aika kauan ja pitkään olin charcoal frostin kannalla. Se on vähän niinkuin graffitin hohtoinen metallic sävy. Ari jopa sekoitti värin mulle näytiksi pajalla että näen miltä se oikeasti näyttää. Päädyin lopulta tuohon sherwood green metalliciin koska charcoal taittuu helposti tosi tummaksi.
 
Otelaudan blokkien oikeat koot ja materiaalit Ari tsekkasi suht tarkasti. Tuosta tuuma vs mm hommasta en ole varma, ei kai tullut puheeksi. Mitat tarkistettiin orkkis -67 bassosta ja materiaali oli kai akryylia. Ari teki blokit lopulta selluloidista kun lopputulema oli todella lähellä orkkista ja matsku helpommin saatavilla. Pleksin väriksi valittiin parchment white kirkkaan valkoisen sijasta. Saatiin enemmän vintage lookkia. Mikit on Arin käämimät split-coilit ettei väliasennoissa ole huminaa, tästä pidän. Reunalistoituskin on tehty alkuperäisiä bassoja kunnioittaen jolloin reunalista yltää myös nauhan pään päälle. Basso viimeisteltiin sellulakalla. Lollipop-virittimet oli toivelistalla mutta ne oli kai liian vaikeat löytää leftinä.
 
Ensiluokkaista tarkkuutta yksityiskohtiin ja muutenkin top notch asiakaspalvelua. Joillekin tietty varmasti turhaa hifistelyä mutta kun vasenkätisenä soittajana on nuo vanhat pelit ja usein juuri ne oikeat speksitkin täysin ulottumattomissa, tuntui kivalta ostaa kerrankin just se itselle sopiva oikealla mojolla varustettu soitin.
Left Hand Suzuki Bass Method
Seba
13.01.2015 16:19:41
 
 
okabass: Älähän nyt post-CBS-Seba urputa. :)
 
Ei mulla ole yhtään fenderiä, pari paranneltua mukaelmaa kyllä :)
okabass
13.01.2015 16:42:14
Seba: Ei mulla ole yhtään fenderiä, pari paranneltua mukaelmaa kyllä :)
 
Tarkoitin ikääsi. Se lienee post-CBS.
In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka".
Seba
13.01.2015 16:44:25
 
 
okabass: Tarkoitin ikääsi. Se lienee post-CBS.
 
Olen stingrayn ensimmäistä vuosimallia juu.
Hannu A
13.01.2015 18:19:26
 
 
Seba: Olen stingrayn ensimmäistä vuosimallia juu.
 
Eli pre-EB Seba
"If you don't feel it, don't play it" - James Jamerson
J0K1
13.01.2015 19:01:45
Post-CBS on 1985 jälkeinen.
MPU
13.01.2015 19:21:31
okabass: Ari on erittäin pätevä 7endereissä. Hän on omistanut useita vanhoja soittimia, tutkinut ne, ottanut mitat ja materiaalit muistiin. Varmaan ihan kärkipäästä Suomessa. Uskoisin, että mitat ja materiaalit ovat niin lähellä alkuperäisiä kuin nykyisin mahdollista. Pikantti yksityiskohta on, että hän käsittääkseni käyttää noita tehdessään oikeasti tuumamitoitusta, eikä millejä. Jos minä haluaisin 7ender-kloonin, niin soittaisin Arille, Kataja Guitarssiin.
Oli aikoinaan puhetta pienimuotoisesta "puuhailusta". Ari ei ollut silloin paljoa perehtynyt elektroniikkaan, ja oli kiinnostunut tekemästäni MM Sabre etuvahvistin kloonista, ja myös ideasta käyttää subminiatyyriputkia preamppina soittimen sisällä. Minä taas vastineeksi hyvästä käsintehdystä kaulasta. Mutta tuli muita kiireitä.

 
Eihän tuo basso oo 7enderiä nähnykkään. Kotimaisen pajan hieno tuote mutta ei missään nimessä mitenkään 7ender.
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
J.Hollström
13.01.2015 19:28:29
Kisojen järjestäjä on varmaan mielissään näistä pre-post-7ender-paskanjauhannoista.
okabass
14.01.2015 01:52:02 (muokattu 14.01.2015 01:56:24)
MPU: Eihän tuo basso oo 7enderiä nähnykkään. Kotimaisen pajan hieno tuote mutta ei missään nimessä mitenkään 7ender.
 
???
Kuka on väittänyt tuollaista? Minä ainakin puhuin kloonista. Lavassakin lukee Kataja Guitars.
In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka".
jaakonam
14.01.2015 03:48:03
 
 
J.Hollström: Kisojen järjestäjä on varmaan mielissään näistä pre-post-7ender-paskanjauhannoista.
 
Kostan tämän suvereenisti lisäämällä arvosteluihin mielivaltaiset tuulikertoimet.
"Basso on yksinkertaisten miesten monimutkainen instrumentti."
jukkajylli
14.01.2015 17:35:07
jaakonam: Kostan tämän suvereenisti lisäämällä arvosteluihin mielivaltaiset tuulikertoimet.
 
Joo lutavietereiden aerodynaamisten ominaisuuksien takia niille pitää antaa hitosti miinusta, jazzareista ny puhumattakaan..
And it's just a waste of time..
fhtagn
14.01.2015 22:38:38
Ja takaisin aiheeseen:
 
Fenderin jenkki-presari, handstained violin burst
https://dl.dropboxusercontent.com/u/12078804/presari.jpg
 
(kuva otettu kännykällä, pahoittelut siitä)
pardy
15.01.2015 00:35:15 (muokattu 17.01.2015 02:21:07)
 
 
Otetaan nyt osaa itsekin, muistaakseni en ole aikaisemmin osallistunut.
 
http://1drv.ms/1ILt0z9
 
Kerrotaan nyt vähän taustatietoja, kun ei ole tehdaskapistus, että mikä on neitojaan:
 
Vuonna 2009 itse rakennettu. Speksejä poimittu sieltä ja täältä, tarkoituksena ottaa bassomaailmasta ne parhaiten itselle toimivat jutut.
 
Body on mahonkia, ja halusin siihen nimenomaan J-mikityksen. Kaulassa on vahvaa Warwick-henkeä: kaula on wenge-bubinga-vaahtera -laminoitu yhdeksästä palasta. Mitat kuitenkin Jazz Bassosta enimmäkseen: esim. satulan leveys 38mm. Otelauta wengeä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana otelautamerkit niin edessä kuin sivussakin sterlinghopeaa.
 
Soitin on lähtökohtaisesti suunniteltu alavireisiin, ja siinä se onkin toiminut loistavasti, vireenä ollut jo monta vuotta Dropped C ja settinä 125-95-75-50.
 
EDIT: Korjauksena, kielityksen osalta toki .95" paksuutta kakkoskielellä aiemmin kirjoittamani .195" paksuuden sijaan.
jaakonam
15.01.2015 02:10:39
 
 
pardy: Otetaan nyt osaa itsekin, muistaakseni en ole aikaisemmin osallistunut.
 
http://1drv.ms/1ILt0z9

 
No NYT.
 
Icemanin ottopoika.
"Basso on yksinkertaisten miesten monimutkainen instrumentti."
rattledad
15.01.2015 17:43:47 (muokattu 15.01.2015 17:52:14)
 
 
Laitetaanpa vanha rouva taas näytille. Kuva on sellainen jossa ei rypyt näy.
https://muusikoiden.net/dyn/users/131541.jpg
jones88
15.01.2015 19:34:03
Schecter Stiletto 5, matkamuistona jenkeistä. Pidän.
http://muusikoiden.net/dyn/users/131547.jpg
"Jollei mies olis kekseliäämpi ku nainen, niin kyllä maailmassa juotais sitte vähä kaljaa." -U. Turhapuro
Isotalo
16.01.2015 20:18:08
MrlK-203c
17.01.2015 17:11:47
Fender Jazz Bass `63 Jaco Pastorius "L14769" klooni, jossa hieman viritetyt SD Antiquity II mikit ja uusituotanto `63 konkka. Omille korville, silmille ja sormille erittäin miellyttävä pakkaus. Huomasin, että peukalon kynsi on kuluttanut kaksi uraa lähelle E-kieltä... Olisikohan aika leikata kynnet?
 
Tässä on Rakastajatar: https://dl.dropboxusercontent.com/u/83795630/Fender%2063.jpg
Parempi myöhään, kun ei milloinkaan
SnowCrow
17.01.2015 17:44:51
Laitetaas oma presarikin mukaan: https://dl.dropboxusercontent.com/u/5474383/whiteprecision.jpg
 
Tämä kalpea kaunotar on Squierin vintage modified -sarjaa, josta musta pleksi vaihdettu kermaisempaan.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)