Aihe: Enthrone The Unborn & Prayed And Betrayed 12.2.-14.3.2015
1
VVrath
11.01.2015 19:36:42 (muokattu 13.01.2015 12:04:07)
ENTHRONE THE UNBORN & PRAYED AND BETRAYED KOTIMAAN KIERTUEELLE 13.2.-14.3.2015!
 
Enthrone The Unborn julkaisee alkuvuodesta 2015 kauan odotetun kakkosalbuminsa kotimaisen 57Recordsin kautta, jonka myötä yhtye polkaisee 8 keikan mittaisen kotimaan kiertueen käyntiin yhdessä jyväskyläläisen Prayed And Betrayed -yhtyeen kanssa. Kiertueella nähdään mukana myös lukuisia muita kotimaan metallinimiä paikallissupporteina.
 
Enthrone The Unborn on vuonna 2011 perustettu keravalainen, melodista death metallia soittava nelihenkinen yhtye. Musiikissaan koukuttavia kitarariffejä sekä puhdasta ja murinalaulua yhdistelevä Enthrone The Unborn on taattua niskakipumateriaalia mm. In Flamesin, As I Lay Dyingin ja miksei myös esimerkiksi Lamb Of Godin ystäville. Yhtye on julkaissut tähän mennessä 4 singleä ja "And the Sky Is Ours" -debyyttialbuminsa (mm. Kaaoszine 9/10, Inferno 3/5, Metallimusiikki.net 4/5). Tämän ohella yhtye on esiintynyt kotimaassa kymmeniä kertoja sekä myös pyörähtänyt Barcelonassa asti.
 
http://www.enthronetheunborn.net/
https://www.facebook.com/Enthronetheunborn
https://www.youtube.com/watch?v=gSBRIQmCvYA
https://www.youtube.com/watch?v=mjL4k4dVGLs
 
Prayed And Betrayed on vuonna 2012 perustettu, suurelle yleisölle vielä tuntematon, jyväskyläläinen melodeath-orkesteri. Yhtyeen musiikki on sekoitus ilkikurisia riffejä sekä aggressiivista rumputulta höystettynä asiaankuuluvilla murinoilla. Mikäli esimerkiksi Hypocrisy ja Kataklysm ovat lähellä sinua, niin tässäpä orkesteri kuunneltavaksi. Yhtye julkaisi kesällä uuden "The Abundance of a Sickened Mind" -EP:n jonka myötä soitti muutaman keikan mm. Joensuussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Muutamien miehistönvaihdosten myötä yhtye on vakiinnuttanut kokoonpanonsa, joka koostuukin nyt nuorista nälkäisistä metallipäistä, jotka odottavat tilaisuutta näyttää taituruutensa niin julkaisu- kuin esiintymispuolella.
 
https://www.facebook.com/PrayedAndBetrayed
http://www.reverbnation.com/prayedandbetrayed
https://www.youtube.com/watch?v=9tw9iQd-KYo
 
Kiertueaikataulu:
12.2. Suistoklubi, Hämeenlinna + Asa-Noir PERUTTU!
13.2. On the Rocks, Helsinki + Medicated
14.2. Varjobaari, Tampere + Saattoväki
20.2. Ilokivi, Jyväskylä + My Grimace
6.3. Rock House Kulma, Kajaani + Skirmish
7.3. Hevimesta, Oulu + In Human
13.3. La Barre, Joensuu + Distress Of Ruin
14.3. Club Cosmopoli, Kerava + 1
 
Soittoaikataulut ja lipputiedot julkistetaan hieman myöhemmin.
 
Järjestäjä: Northern Solitude Entertainment
http://northernsolitude.fi/
https://www.facebook.com/northernsolitudefinland
VVrath
11.01.2015 19:38:35
HKI
Helsingin keikan liput 5€, soittoaikataulut julkistetaan myöhemmin.
 
Helsingin keikasta löytyy nyt myös Facebook-event, josta voi seurata tuoreimpia uutisia koskien Helsingin keikkaa 13.2.2015: https://www.facebook.com/events/1520351754909077/
 
TRE
Tampereen keikan liput 4€, soittoaikataulut julkistetaan myöhemmin. Keikka toimii MM-kyykän epävirallisena jatkopaikkana. Ystävänpäivääkin on hyvä tulla viettämään.
 
Keikasta löytyy myös luonnollisesti FB-event: https://www.facebook.com/events/888560347863309/
Julkistamme siellä ajankohtaisinta informaatiota koskien ko. 14.2.2015 Tampereen keikkaa.
 
JKL
Jyväskylän keikan liput ovat 5€, soittoaikataulut julkistetaan tuttuun tapaan hieman myöhemmin.
 
FB-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/894426987263777/
 
KAJAANI
Kajaanin keikan liput ja soittoaikataulut julkistetaan myöhemmin.
 
Tapahtuman löytää nyt Facebookista: https://www.facebook.com/events/327316167469910/
Päivitämme tänne tuoreimpia kuulumisia keikkaan liittyen.
VVrath
12.01.2015 18:47:02
OULU
Oulun keikalle on ilmainen sisäänpääsy (huom! narikkamaksu 2€), soittoajat julkistetaan myöhemmin.
 
Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/799781350095706/
VVrath
15.01.2015 09:16:40
Keravan keikan lippujen hinta ja soittoaikataulut julkistetaan hieman myöhemmin.
 
FB:stä keikka löytyy: https://www.facebook.com/events/396976317124813/
VVrath
15.01.2015 20:01:24
Facebookin puolella menossa pientä kilpailua, jossa palkintona ilmaislippua ja uutta levyä!
 
https://www.facebook.com/northernso … 945169595496067/?type=1&theater
VVrath
16.01.2015 14:35:05
Kaaoszine haastatteli Enthrone The Unbornia kiertueen ja uuden levyn tiimoilta: http://kaaoszine.fi/enthrone-the-unborn-haastattelu-2015/
VVrath
04.02.2015 19:25:39
Keravan keikalle support-paikka jaoissa. Lisätiedot Facebookissa: https://www.facebook.com/northernso … 28.773984789281216/954173501262343/
VVrath
11.02.2015 18:37:47
Enthrone The Unbornin 27.2. julkaistaava "LXXVIII"-albumi nyt Kaaoszinella ennakkokuuntelussa: http://kaaoszine.fi/ennakkokuuntelu-enthrone-the-unborn-lxxviii/
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)