Rummut: rumpukamat ›

Joskus ala-aste aikoihin kaverin kans mietittiin, että vois perustaa pändin ja mä valitsin siinä samassa rummut kun iso-veli soitti myös rumpuja..

Kaveri perusti ala-asteella bändin ja ilmoitti että minä olen sitten rumpali. Setin ostin pari vuotta myöhemmin. Sittemmin kun musiikki alkoi innostamaan kunnolla, huomasin että rummut on paras soitin meikäläiselle.

Muutamia vuosia sitten faija koitti opettaa isobroidia soittamaan, mutta eihän siitä mitään tullut.. Joten opetti sitten minua, hyvällä tuloksella. Isä opetti perusjuttuja, sitten aloin vähän "innostumaan" enemmän tästä rummuttelusta ja sitä se sitten lähtikin..Aloin opetella itse kaiken näköstä. Nyt soitellut enemmän/vähemmän aktiivisesti n. 5 vuotta. Kivaahan tuo on...

Huvitti.

Kaveri soitti skittaa, ja mähän tuumasin, että perkele, kyllähän munkin täytyy jotain soittaa. Se oli ekaks vaan vitsi, mutta jotenkin kummasti siitä tuli ihan vakava juttu...
 
Rummut mua on aina kiehtoneet. Kuitenkin suurin osa rumpaleista on poikia ja mulla on tapana tehdä asiat ei-tyttömäisesti, niin rummut oli ilmiselvä valinta. Sitä paitsi, ovathan ne komeat soittimet :) Kaikki huippurumpalit on poikia/miehiä, joten täytyyhän sitä näyttää, että tyttökin pystyy :)

No, en oikeastaan tiedä. Johtuu varmaan siitä että ovat niin (joskus) komiat ja (joskus) kookkaat vermeet.

Elikkäs, mikä sai teidät aloittamaan juuri rumpujen soiton, miksei jotain muuta instrumenttia?
 
Itselläni alkoi siitä, kun tuli hetken mielijohteesta ostettua Newsoundit. Miksi juuri rummut, kai siksi, että osasin peruskompin ja jotain, mitään muuta en osannut soittaa.
 
Kahdeksanvuotiaana oli koulussa mahdollisuus kokeilla soittaa sellaisella jollain koulun "hopeanvärisellä" remon rumpusetillä. Soittaminen tuntui jotenkin kiehtovalta ja joku siinä soittamisessa tuntui niin maagiselta. Eipä siitä rumpujensoittamisesta sen jälkeen ole tahtonut tulla loppua ollenkaan.

Se vaan tuntui oikealta. "I felt the force towards drumming"
 
Jotenkin vaan toi rytminen puoli on aina ollut silleen lähellä sydäntä.

Se osa vain jäi minulle.
 
EDIT: joo ja nyt myöhemmin siitä on tullut elämää tärkeämpää ja blah blah blah.

Ehkä joskus bändi-musiikin tunneilla ylä-asteella tuli kipinää aiheeseen. Tosin silloin syttyi moni muukin kipinä ja kitarallahan tässä on soiteltu useampikin vuosi ennen yhteisoiton ihanuutta, joka johtikin rumpujen tuloon takaisin kuvioon.
 
Kaipa se on jonkinlainen rytmijuttu tai jotain tekee vaan mieli rytmittää soittoa tai jotain... en osaa selittää!

Rokki kolahti. Ei sävelkorvaa, mutta rytmitajua kyllä. Ei vaihtoehtoja...

Se on ihan pienistä asti ollu semmonen selvä valinta. Joskus 5 vuotiaana kasasin kaiken maailman laatikoista ja kattiloista ja mitä tahansa löysi komeroista omia settejä ja mätkin niitä ihan innoissani. Varsinaisen rumpujen soiton alotin vasta n. 6 vuotta sitten. Mutta se on aina ollu ihan selvä juttu.

Isoveli pakotti, olin liian pieni pistämään vastaan.

Siks ku olin AINA halunnu.

Isänikin soitti rumpuja, ja se oli kiinnostanut minua 7 vuotiaana. Ainiin, joo. Olen uusi täällä jos ihmetteltte että kuka minä olen:)Olipa helkkarin tyhmä vastaus.

Huvitti.
 
tämä.

Minulla kipinä alkoi alle kouluikäisenä koska mielestäni Kiss-orkesterin Peter Criss oli kova tyyppi (totuus valkeni hieman myöhemmin sitten:D). Ensinnä pieksin mummolassa sohvatyynyjä mummon kauppakassista pöllimilläni puukepeillä.
Ensimäinen soittimeni oli kuitenkin kitara, koska rumpuja ei suostuttu minulle ostamaan kovan äänensä takia.
Vasta vuonna -91 ostin ensimmäiset omat rumpuni ja sen jälkeen ei ole tarvinut katua valintaa... tosin ei kyllä ennen sitäkään.
Kaikki kuitenkin tällä palstalla tietää että rumpalit on maailman kovimpia jätkiä!

aloin soittaa rumpuja, köskä äitee oli ostanu rummut meille joskus ja hän itse soitti niitä.

Heitetään sivukysymys. Mikä sait teidät soittamaan sellaista musiikkia kuin nyt soitatte?
 
Itse voin aloittaa. Joskus ala-asteella kun olin vuoden pari soittanut jo rumpuja satuin vahingossa hakemaan Napalm Death nimisen bändin Nazi punk fuck off -biisin. Siinä kuulin ekaa kertaa tuplabasarit ja se kuullosti joltain niin hienolta, että oli ite pakko kasata koulussa vanhasta setistä tuplasetti ja kokeilla. Eihän siitä sitten mitään tullut, mutta yrittänyttä ei laiteta.
 
Vuosi tai Pari myöhemmin tapasin ylä-asteen seitsemännellä luokalla kitaristin joka tykkäsi metallimusiikista ja tykkäsi soittaa sitä. Silloin kolahti tosi rajusti Slipknot ja aloitimme yhdessä vähän kevyemmästä musiikista raskaampaan siirtyen. Ja siinä ollaan tänäkin päivänä. Bändi on vaan laaajentunut, ja pauffermetallia soitellaan.