Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Koskettimet »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Paras silent piano rahasta viis.
1 2
kris74
28.12.2014 11:31:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Minkä silent akustisen pianon ostaisitte jos rahasta ei olisi väliä?
 
Meidän roland on nyt hajoamassa lopullisesti, uusi pitäisi hankkia. Hankintaa on kuitenkin tarkoitus venyttää vielä vähän, jotta tuo taapero ihan pikkuisen kasvaisi. Nyt olisi kuitenkin aika alkaa suunnitella, osto olisi 1-2 vuoden päästä. Mähän olen soittanut hyvinkin pitkälle, mutta ajanpuutteen vuoksi ei ole tullut soitettua juurikaan muutamaan vuoteen. Meillä oli kotona yamahan flyygeli ja opistossa steinway, joten hyvään ääneen olen tottunut, kotoa muutettua ostin rolandin käytännön pakosta ja sillä on sinnitelty tähän saakka. Mun nykysoitolle riittäisi kyllä hyvä digitaalinenkin, jotain uusinta ja parasta mallia kävin koesoittamassakin pari vuotta sitten, mutta jos tuo lapsi alkaa soittaa niin pitää olla akustinen tietysti. Naapureita säästämiseksi kuitenkin silent olisi varmaan hyvä valinta. Huonolla akustisella en itse suostu soittamaan, keskinkertaiset akustiset on mun korvaan kamalia myös. Itse asiassa melkein kaikki pystypianot, johtuen tietysti flyygelitaustasta. Tilaa ei flyygelin kokoiselle kuitenkin ole, eikä tule. Eli pitäisi olla mahdollisimman hyvä ääni, mutta digitaalisuuden mahdollisuus myös. Musiikkia kovin arvostavat isovanhemmat ovat kollektiivisesti luvanneet, että kun aika tulee, niin rahalla ei ole väliä tähän tarkoitukseen. Eli nyt on mahdollisuus hankkia kerralla paras mahdollinen, melkein rahasta viis. No, on siinä nyt joku raja, ehkä joku max 20 000, mutta ei sekään ole ehdoton.
 
Mitä harkitsisitte? Onko yamaha ainoa joka tekee silent akustisia? Yamahan sivuilla noita malleja on, mutta meidän kaupungissa on vain yksi silent kokeiltavissa. Eli pitää tehdä retki jossain vaiheessa Isoon kaupunkiin. Etukäteen vaan pitäisi selvittää, että mitä hakea ja mitä pohtia.
 
Mitä tekisitte?
 
tarmo
28.12.2014 21:15:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Yamahan uusi silent on toimiva. YU -sarjasta löytyy ihan laadukasta, itse hankin YU1 silentin ja olen tyytyväinen hankintaan. Lisäksi ainakin Bechstein tarjoaa myös silent -vaihtoehtpja. En tiedä Bechsteinin tarjoaman silentin tasosta, mutta pianot on ainakin laadukkaita.
 
baron
29.12.2014 00:46:40 (muokattu 29.12.2014 00:47:28)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä ostin Yamaha C3 silentin johon oon tyytyväinen mutta se on kyllä flyygeli! Mahtuu sun hintahaarukkaan kun ostin käytettynä.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
juini
30.12.2014 11:26:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tsekkaisin Yamahan transacoustic mallin (u1-kokoinen). Pitänee tosin tilata ulkomailta.
 
outoniemi
31.12.2014 19:00:19 (muokattu 31.12.2014 19:02:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ostaisi enää silent-pianoa (nyt on Yamaha U1), kosketus ei ole normaali akustisenakaan. Ostaisin tavallisen akustisen ja lisäksi digitaalisen.
 
Kawailla on myös vastaava any time systeemi, siitä ei ole kokemusta.
 
baron
01.01.2015 01:40:30
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

outoniemi: En ostaisi enää silent-pianoa (nyt on Yamaha U1), kosketus ei ole normaali akustisenakaan. Ostaisin tavallisen akustisen ja lisäksi digitaalisen.
 
Kawailla on myös vastaava any time systeemi, siitä ei ole kokemusta.

 
Mä ihmettelen? Miten silentin kosketus akustisena muka poikkeaa normaalista? Eihän siinä pitäisi olla mitään eroa?
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
outoniemi
01.01.2015 14:12:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

baron: Mä ihmettelen? Miten silentin kosketus akustisena muka poikkeaa normaalista? Eihän siinä pitäisi olla mitään eroa?
 
On, koska pystymallissa koneisto pitää säätää niin, että vasarat on kauempana kielistä kuin normaalisti. Kuulemma tätä ongelmaa ei ole flyygeleissä.
 
tarmo
01.01.2015 15:30:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

outoniemi: On, koska pystymallissa koneisto pitää säätää niin, että vasarat on kauempana kielistä kuin normaalisti. Kuulemma tätä ongelmaa ei ole flyygeleissä.
 
Ehkä tekniikka teknistyy ja kehitys kehittyy, mutta... Omassa 2014 vuosimallin Yamahassani mekanismi kytketään päälle pedaalilla, joka siirtää vasarat. Akustisessa tuntumassa en ole huomannut yhtään mitään eroa ja jokusta pianoa on kuitenkin tullut soitettua.
 
Ei millään pahalla, mutta kannattaa käydä kokeilemassa, niin ei tarvitse toimia muiden mielipiteiden varassa.
 
outoniemi
01.01.2015 16:03:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tarmo: Ehkä tekniikka teknistyy ja kehitys kehittyy, mutta... Omassa 2014 vuosimallin Yamahassani mekanismi kytketään päälle pedaalilla, joka siirtää vasarat. Akustisessa tuntumassa en ole huomannut yhtään mitään eroa ja jokusta pianoa on kuitenkin tullut soitettua.
 
Ei millään pahalla, mutta kannattaa käydä kokeilemassa, niin ei tarvitse toimia muiden mielipiteiden varassa.

 
Mun piano on nelisen vuotta vanha, tietääkseni systeemi on edelleen sama. Pedaali siirtää sen tangon vasaroiden ja kielten väliin, ei vasaroita. Ja tangon takia pitää olla enemmän tilaa siellä välissä.
 
Mutta moni muukin on sanonut, ettei huomaa eroa ja toiset taas on eri mieltä. Riippuu varmaan soittotyylistä ja henk. koht. ominaisuuksista. Itse reagoin voimakkaasti vaihteluihin kosketuksessa.
 
baron
01.01.2015 16:55:15
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

outoniemi: Mun piano on nelisen vuotta vanha, tietääkseni systeemi on edelleen sama. Pedaali siirtää sen tangon vasaroiden ja kielten väliin, ei vasaroita. Ja tangon takia pitää olla enemmän tilaa siellä välissä.
 
Mutta moni muukin on sanonut, ettei huomaa eroa ja toiset taas on eri mieltä. Riippuu varmaan soittotyylistä ja henk. koht. ominaisuuksista. Itse reagoin voimakkaasti vaihteluihin kosketuksessa.

 
No mulla on silent flyygeli ja mun mielestä siinä ei ole mitään eroa.
 
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
tarmo
01.01.2015 17:09:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

outoniemi: Mun piano on nelisen vuotta vanha, tietääkseni systeemi on edelleen sama. Pedaali siirtää sen tangon vasaroiden ja kielten väliin, ei vasaroita. Ja tangon takia pitää olla enemmän tilaa siellä välissä.
 
Mutta moni muukin on sanonut, ettei huomaa eroa ja toiset taas on eri mieltä. Riippuu varmaan soittotyylistä ja henk. koht. ominaisuuksista. Itse reagoin voimakkaasti vaihteluihin kosketuksessa.

 
Tuskin mekaniikka on muuttunut. Yamahan Silent on kuitenkin uudistettu, about vuosi sitten. Harmi homma, jos vaikuttaa akustisen tatsiin, säädöt kuntoon.
 
outoniemi
02.01.2015 18:27:16
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tarmo: Tuskin mekaniikka on muuttunut. Yamahan Silent on kuitenkin uudistettu, about vuosi sitten. Harmi homma, jos vaikuttaa akustisen tatsiin, säädöt kuntoon.
 
Virittäjän kanssa on asiasta keskusteltu, säätää ei voi enempää...no, pitää joka tapauksessa flyygeli saada, kyllä tuon kanssa pärjää siihen saakka :)
 
kris74
03.01.2015 16:22:23
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meillä ei ole tilaa flyygelille, valitettavasti. Ei kertakaikkiaan ole, vaikka miten ajattelisi. Harmi, jos tatsi on erilainen. Kai silentit kuitenkin käyvät musiikkiopistoon?
 
outoniemi
03.01.2015 17:08:12 (muokattu 03.01.2015 17:09:14)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kris74: Meillä ei ole tilaa flyygelille, valitettavasti. Ei kertakaikkiaan ole, vaikka miten ajattelisi. Harmi, jos tatsi on erilainen. Kai silentit kuitenkin käyvät musiikkiopistoon?
 
Tietenkin käy ja kuten sanoin, monet ei edes huomaa eroa.
 
Mutta nykyisellä kokemuksellani hankkisin tavallisen akustisen ja digitaalisen hiljaiseen harjoitteluun. Yamahoissa taitaa silent tuoda lisähintaa vajaa pari tonnia ja sillä saa ihan kohtuullisen digin. Lisäksi jos digitaalipianossa on kaiuttimet, ei tarvitse soittaa aina kuulokkeilla, mikä pitemmän päälle ei ole välttämättä hyväksi korville. Yritin kytkeä silenttini kaiuttimiin, mutta kohina ja häiriö oli sietämätön. Sen jälkeen kun hankin digitaalisen, en ole käyttänyt silent toimintoa juuri lainkaan, soitan akustisesti aina kun voin ja muulloin digillä.
 
juini
03.01.2015 17:46:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

..., mutta kohina ja häiriö oli sietämätön. Sen jälkeen kun hankin digitaalisen, en ole käyttänyt silent toimintoa juuri lainkaan...
 
Taitaa olla kosketushäiriö liittimessä tai piuhassa. Toki pianon saa ulkoisiin kaiuttimiin kiinni. Itselläni on silent pianon päällä digipiano (Roland FP-7). Soittelen usein akustisen pianon koskettimilla ja digipianon soundilla ja äänentoistolla, koska akustisen pianon ääni on varsin hallitseva. Kuulokkeita ei tosiaan jaksa pitkäaikaisesti käyttää.
 
Kokeilin myös pikku-Geneleccejä ja moderneja äänilähteitä (Roland Sonicell ja softa-pianoja). Päädyin kuitenkin nykysetuppiin, vaikka ulkonäöllisesti ei olekaan kaunein mahdollinen.
 
Voisin vaihtaa nykysysteemin mainitsemaani transacousticiin, jos kustannukset eivät olisi mukana päätöksenteossa.
 
kris74
03.01.2015 20:05:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Meillä ei ole tilaa akustisen lisäksi elektroniselle. Tekee tiukkaa että saadaan se silentti mahtumaan ja mitään ylimääräistä ei sen lisäksi kyllä mahdu.
 
Eikö tuo transacoustinen ole kuitenkiin vaan paremmin ohjelmoitu digitaalinen? Eli että kaikki ne äänet on vain ohjelmoitu siihen pianoon eikö niitä tuoteta akustisesti soittaessa? Mä en ihan ymmärrä sen pointtia. Jos akustisen haluaa niin silloinhan haluaa että se ääni tuotetaan vanhalla tavalla mekaanisesti kaikkine äänenväreineen? Eikö sen transacousticin kanssa jokainen äänen väri ja sävy ole jo valmiiksi ohjelmoitu ja jonkun muun soittama ja kone vain välittää sen, olkoonkin että hienolla ohjelmalla?
 
juini
03.01.2015 22:23:40
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

kris74: Meillä ei ole tilaa akustisen lisäksi elektroniselle. Tekee tiukkaa että saadaan se silentti mahtumaan ja mitään ylimääräistä ei sen lisäksi kyllä mahdu.
 
Eikö tuo transacoustinen ole kuitenkiin vaan paremmin ohjelmoitu digitaalinen? Eli että kaikki ne äänet on vain ohjelmoitu siihen pianoon eikö niitä tuoteta akustisesti soittaessa? Mä en ihan ymmärrä sen pointtia. Jos akustisen haluaa niin silloinhan haluaa että se ääni tuotetaan vanhalla tavalla mekaanisesti kaikkine äänenväreineen? Eikö sen transacousticin kanssa jokainen äänen väri ja sävy ole jo valmiiksi ohjelmoitu ja jonkun muun soittama ja kone vain välittää sen, olkoonkin että hienolla ohjelmalla?

 
Oma systeemi ei toki vie yhtään ylimääräräistä tilaa. Digipiano on akustisen kannen päällä. Ei tuota setappia voi kuitenkaan vakavalla naamalla suositella kenellekään.
 
Transacoustic on oikea U1-piano, jossa on silent-systeemi sekä hieno kaiutinviritys pianon sisällä. Voi soittaa myös sämpälättyä flyygeli-soundia, sämplättyä rhodesia yms. Soundiin tulee mukaan pianon oma resonanssi.
 
On varmaan hieno, tiedä sitten onko hintansa arvoinen.
 
M.i.k.key
04.01.2015 11:38:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mä vertasin U1-YUS1-U3-YUS3 syksyllä ja päädyin viimeisimpään. Loistava akustisesti ja sähköisesti. Vantaanportin äffällä oli toi U1 transacoustic silloin myös esillä, vaikutti ihan mielenkiintoiselta.
 
möllisty
juini
25.01.2015 18:15:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Saako tiedustella, mihin päädyit?
 
Kävin jokin aika sitten testaamassa Vantaan Fasulla ketjussa hehkuttamaani Transacousticia (U1). Seuraavassa mietteitä:
- Itselleni tärkeä ominaisuus on mahdollisuus soittaa pianoa tavallista akustista hiljaisemmalla äänellä. Tämä toimi hyvin
- Mahdollisuus soittaa pianolayer-soundeja tuottaa mielestäni selkeästi lisäarvoa. Esim. FM-tyylisen pianon lisääminen akustiseen soundiin oli varsin inspiroivaa
- Hintaero U1 silent pianoon on marginaalinen. En näe juurikaan syytä ostaa U1 silenttiä ilman Transacoustic-toiminnallisuutta. Eri asia on, jos haussa on U3-piano tai YUS-sarjan piano
 
Kehitysehdotuksia jäi myös useita (Yamahan insinöörit ottakaa vinkkiä. Totta ihmeessä seuraatte tätä palstaa...)
- Soundien lukumäärä on rajallinen, miksei samantien laiteta edes 128 soundia?
- Rhodes-soundi oli turhan siisti
- Samoin Hammondit olivat varsin vaatimattomia, mahtoiko olla myöskään leslien-nopeuden vaihtoa
- Kokeilin myös laittaa Totoa soimaan pianosta ja soittaa päälle akustisella. Levymusiikki ei kuulosta hifiltä pianosta soitettuna. Tuohon tarkoitukseen sopii huomattavasti paremmin esim. pikku-Genelecit. Tätä "ongelmaa" ei tosin voine helposti ratkaista edes Yamahan insinööri
 
kris74
17.10.2015 12:53:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En vielä ole päätynyt mihinkään ja hyvä niin, koska tässä välissä ovat transakustiset tulleet. Yritin käydä liikkeessä kysymässä, mutta myyjä ei tiennyt transakustisista yhtään mitään, ei edes niiden olemassaoloa
Eikä siellä ollut kokeiltavanakaan kuin yamahan U1 (karmea) ja U3, joka nyt ehkä menetteli, mutta ei innostanut. Pitäisi päästä kokeilemaan YUS 3 ja YUS 5 ttä jossain, sellainen sitten transakustisena. Mutta eihän sitä voi kokeilematta ostaa ja Helsingissä taitaa olla lähimmät YUS mallit. Myyjä ei osannut niistäkään sanoa oikein yhtään mitään, lähinnä myyvät U1 stä ilmeisesti. Mutta mieluummin oon ilman koko pianoa kun U 1 n ostan, se on aika karsea kuitenkin. Kyllähän sillä varmaan aloittelija soittaa, mutta ei se mikään nautinto kyllä voi olla.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «