Kyse ei ollutkaan siitä, mikä on (elektro)akustisen basson status, vaan siitä, missä kondikiksessa musiikkiliikkeiden instrumentit ovat. Ei varmaankaan Kaisiksen F-Musiikissa ehditä keppejä pitää vireessä, kun myydäkkin pitää, ymmärrän tämän. Kyseisenä lauantaina myyjjillä olisi kyllä lienyt aikaa ottaa muutama skeba syliin ja edes virittää, sen sijaan että juttelivat mukavia. Myymälässä kun ei ollut mun lisäkseni muita asiakkaita, kuin yksi kiipparitestaaja. |
pkuukas 25.11.2014 22:55:03 | |
---|
Santukka: Tänään just kävin Kullaksella soitteleen parilla Custom Shop Fenderillä ja käskin kiristää kaularautoja kummastakin. Ainakin toisen otti het pöydälle ja rupes hommiin. Mun mielestä ~3000 euron soittimen pitäis olla jo lähtökohtaisesti semmosessa tikissä että oksat pois ja pala latvaa. Sehän pian saattais mennä kaupaksi joskus sitä myöten. Hyvä kun sanoit. Vaikka saattaa hätäisemmän silmän näyttää siltä, että henkilökunta jauhaa paskaa ja syljeskelee, siinä myymälän ylläpidossa ja kaupankäynnissä on muitakin vaiheita kuin lattian kuluttaminen. Ja jonkun reissue-fenderin kaularaudan värkkääminen vaatii usein kaula irrottamista tai ainakin löysäämistä. Jää tekemättä pianonmyyjänä elämäntyönsä tehneeltä useammin kuin ei. Siihen se perustuu tuo kehuttu Japaninmeininkikin. Että asiakas ottaa asiakseen ilmoittaa, että tätä minä haluan testata. Siinä vaiheessa sen voi hyvinkin saada tsekattua ihan kotimaassakin, mutta kokemukseni mukaan aika moni suomessa asioiva testailee mielellään ihan rauhassa. Mikä on täysin ok ja kannatettavaa. Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen. |
Santukka 26.11.2014 07:29:38 | |
---|
pkuukas: Hyvä kun sanoit. Vaikka saattaa hätäisemmän silmän näyttää siltä, että henkilökunta jauhaa paskaa ja syljeskelee, siinä myymälän ylläpidossa ja kaupankäynnissä on muitakin vaiheita kuin lattian kuluttaminen. Ja jonkun reissue-fenderin kaularaudan värkkääminen vaatii usein kaula irrottamista tai ainakin löysäämistä. Jää tekemättä pianonmyyjänä elämäntyönsä tehneeltä useammin kuin ei. On varmasti. En sitä sanokaan. Tuolla tosin on omat ukot "pianopuolella" ja "bändipuolella", niin luulis tulevan tehtyä. Muut bassot tuolla oli ihan kohtuullisissa säädöissä, mutta tosiaan kalliimmat laitteet rempallaan. Erikoista, munsta. |
jukkajylli 29.12.2014 00:13:24 | |
---|
ekikoo: Onko kukaan muu sitä mieltä että akustinen bassokitara on yksi turhimmista tuotteista mitä maa päällään kantaa? Vai onko joku törmännyt akustiseen bassoon joka pärjää volyymissä mitenkään kitaroille. Mites vahvistettuna sitten, onko se soundi niin sen väärti että joutuu tätä peukalotuetonta kampetta roudailemaan, kun nauhaton sähköbassokin kuulostaa (subjektiivista) akustisessa musiikissa mukiinmenevämmältä. Mä freelancerina käytän aika paljon aikaa biisien plokkailuun. Akkaribasso on ihan ehdoton siihem hommaan. Musa soimaan sopivalla volalla ja basso kouraan. Ei piuhoja ym säätöö. Akkaribasso on loistava ja terapeuttinen kapistus. And it's just a waste of time.. |
jukkajylli 29.12.2014 00:16:14 (muokattu 29.12.2014 00:17:46) | |
---|
jukkajylli: Mä freelancerina käytän aika paljon aikaa biisien plokkailuun. Akkaribasso on ihan ehdoton siihem hommaan. Musa soimaan sopivalla volalla ja basso kouraan. Ei piuhoja ym säätöö. Akkaribasso on loistava ja terapeuttinen kapistus. Lisäksi ilmasta mikitettynä siinä on hyvä soundi. Zookin biisi Timbuktoo on näin äänitetty. And it's just a waste of time.. |
fox 30.12.2014 10:50:54 | |
---|
Santukka: On varmasti. En sitä sanokaan. Tuolla tosin on omat ukot "pianopuolella" ja "bändipuolella", niin luulis tulevan tehtyä. Muut bassot tuolla oli ihan kohtuullisissa säädöissä, mutta tosiaan kalliimmat laitteet rempallaan. Erikoista, munsta. Tuppaa "tänä päivänä" olemaan pikkusen sillä tavalla, että katteet musakaupassa ei ole mitenkään valtaisia, kilpailu sevverran kiristynyt.. Tuo pre-sales fiksailu jää nykyään monessa puodissa ihan sen varaan, mitä kaverit liikkeessä, siis ne vaki-ukot, ehtii/viitsii ja ennen kaikkea osaa tehdä. Joskus kauan-kauan sitten tuli erään merkin eräällä maahantuojalla tuota muutamassakin puodissa "keikkahommina" tehtyä, silloin ilmeisesti oli sen verran paremmat pohjat liikkeillä ulkopuolista sälliä käyttää? Kyllähän vielä tänä päivänäkin muutamassa kaupassa on kavereita joilla kompetenssi piisaa vähän enemmänkin tuota fiksailua tehdä (terkut Pasille ja Jaskalle!) mutta monessa kivijalassa se homma joko jää tyystin, tai sen verran pyyhkästään, ettei nyt ihan hirveessä kuosissa ole kepit. Mitä sitten noihin ns. kalliimpiin soittimiin tulee, niin nehän juuri on niitä, mitä innokkaat nuoret soittajanalut ensimmäisinä tassuihinsa himoitsee, kuten tuolta aiemmista kirjoituksista mutkan kautta käy ilmi. Jos myyjä ei ehdi/viitsi testausta "rajoittaa" niin niitähän siellä enimmälti käpälöidään. Sitten on kielet ruosteessa ym. ilmiötä. Säädöt noissa tuppaa nykyisin olemaan juuri siinä, millä ne on aikoinaan tehtaalta lähteneet. Ja tehdassäädöthän nyt on lähinnä sellaset, että tsekataan, että soittimessa jollain viisiä kaikki toimii.. Tiettyinä aikoina vuodesta joissakin puodeissa henkilökunnan "apuna" saattaa olla innokkaita tettiläisiä, joille sitten nakitetaan pikku fiksauksia. Useimmiten vaan sitten ne fiksaukset jää siihen, että kielet mahdollisesti vaihdetaan ja sitte soitellaan Sandmania tai Troopperia.. tai jotain muuta. Tietty kaikki tää on valitettavaa, mutta - sellasta se on tänä päivänä soitinkaupoissa. (kyllä ennen oli paremmin, hih..) ;) |
willie 30.12.2014 19:03:42 | |
---|
pkuukas:... Ja jonkun reissue-fenderin kaularaudan värkkääminen vaatii usein kaula irrottamista tai ainakin löysäämistä. Jää tekemättä pianonmyyjänä elämäntyönsä tehneeltä useammin kuin ei. Tää on just tätä.. laitetaan joku pianonmyyjä myymään instrumentteja joista ei juurikaan tiedä mitään. Tyypillistä Fasua. Toista se oli 70-luvulla, kun tien toisella puolella oli PSO. |
pkuukas 31.12.2014 02:10:54 | |
---|
willie: Tää on just tätä.. laitetaan joku pianonmyyjä myymään instrumentteja joista ei juurikaan tiedä mitään. Tyypillistä Fasua. Toista se oli 70-luvulla, kun tien toisella puolella oli PSO. Sanotaan nyt vaikka niin, että pari muutakin juttua on toisin kuin 70-luvulla. Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen. |
theelekrep 14.01.2015 16:34:07 (muokattu 14.01.2015 16:35:22) | |
---|
Kunnolliseen uuden tai vanhankin basson säätöön pitäisi kuulua myös nauhojen levelointi, jos sitä ei ole tehty. Kaikissa tehdastekoisissa soittimissa on nauhojen korkeuksissa helvetinmoisia eroja, kalliimmissa "käsintehdyissä" ne yleensä aina hiotaan asennuksen jälkeen. Se on niin sääli ettei monetkaan tajua mikä potentiaali halvoissakin soittimissa on, jos nauhat laitetaan kuntoon. Nauhojen leveloinnilla kun saa Harley Bentoninkin soittotatsin paremmaksi kuin pakasta vedetyn "säädetyn" USA Fenderin. JP https://soundcloud.com/jp-immonen/phantom
https://soundcloud.com/jp-immonen/catch-on-the-hop |
Keny 16.01.2015 21:31:53 | |
---|
Toi on hyvin totta mitä yllä nauhoista kerrottiin.Viellä tosta kaisan fasusta niin toi ongelma siellä on ollu niin kauan kun koko pulju siinä ollu.Kielet korkeella,epiksessä,kaulat kierot.No joo,esim Soundtoolsilla on pirun hyvin jo homma hallussa ja olen siellä huomannu että helposti ja huomaamatta ne bassot vaan elää.Asiakas voi hyvin asiasta mainita jos säätö tarvetta on ja homma hoidetaan.Tyhmää pokan suunnalta jos havaitsee vian eikä mainitse siitä.Siellä se sitten odottaa seuraavaa testaajaa,eli kandee aina mainita asiasta. Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits |
okabass 17.01.2015 00:11:16 (muokattu 17.01.2015 00:18:53) | |
---|
theelekrep: Kunnolliseen uuden tai vanhankin basson säätöön pitäisi kuulua myös nauhojen levelointi, jos sitä ei ole tehty. Kaikissa tehdastekoisissa soittimissa on nauhojen korkeuksissa helvetinmoisia eroja, kalliimmissa "käsintehdyissä" ne yleensä aina hiotaan asennuksen jälkeen. Se on niin sääli ettei monetkaan tajua mikä potentiaali halvoissakin soittimissa on, jos nauhat laitetaan kuntoon. Nauhojen leveloinnilla kun saa Harley Bentoninkin soittotatsin paremmaksi kuin pakasta vedetyn "säädetyn" USA Fenderin. JP Joo. Puhumattakaan ylihintaisista post- CBS 7endereistä, joiden mahtavuus on subjektiivinen uskonasia. Vähän niinkuin uskominen joulupukkiin. Nauhojen tasoitus, muotoilu ja kiilloitus on tullut tehtyä vuosien ajan ekaksi kaikkiin ostamiini bassoihin ( pl. WAL). Samoin muiden kitaroihin ja bassoihin, joita olen korjaiillut. Minusta se on hyvä lähtökohta. In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka". |
hollstro 17.01.2015 00:32:46 | |
---|
okabass: Joo. Puhumattakaan ylihintaisista post- CBS 7endereistä, joiden mahtavuus on subjektiivinen uskonasia. Vähän niinkuin uskominen joulupukkiin. Nauhojen tasoitus, muotoilu ja kiilloitus on tullut tehtyä vuosien ajan ekaksi kaikkiin ostamiini bassoihin ( pl. WAL). Samoin muiden kitaroihin ja bassoihin, joita olen korjaiillut. Minusta se on hyvä lähtökohta. Niin ja relikointi Mehikon Fenderiin jotta näyttäs vanhalta. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
okabass 17.01.2015 04:25:10 (muokattu 17.01.2015 06:01:36) | |
---|
hollstro: Niin ja relikointi Mehikon Fenderiin jotta näyttäs vanhalta. Jaha päivystys toimii. Mikä relikointi? Kiukkuisuus voi hämärtää näkökykyä. In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka". |
hollstro 17.01.2015 09:03:08 | |
---|
okabass: Jaha päivystys toimii. Mikä relikointi? Kiukkuisuus voi hämärtää näkökykyä. Oothan sei semmonsenkin tehny, vai muistanko väärin? Ja miten toi sun katkera Fender-pointti taas liitty tähän ketjuun. Kaikkiin bassoihin se nauhojen tasaus jossain vaiheessa eteen tulee, vahoihin ihan varmasti. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
okabass 17.01.2015 09:38:38 (muokattu 17.01.2015 09:44:31) | |
---|
hollstro: Oothan sei semmonsenkin tehny, vai muistanko väärin? Ja miten toi sun katkera Fender-pointti taas liitty tähän ketjuun. Kaikkiin bassoihin se nauhojen tasaus jossain vaiheessa eteen tulee, vahoihin ihan varmasti. Enpä ole MIM presariani kolhinut. Ei siinä taida ainuttakaan keikkakolhuakaan olla. Voisin mösjöölle vaikka kuvan pistää nykykunnosta, mutta Mus. Net ei edelleenkään hyväksy kuvia iPadin kautta. Mikä katkera? Jos joku maksaa ylihintaa vaikka potkukelkasta, niin en toki tunne katkeruutta. Ehkä huvittuneisuus, sääli on lähinnä oikea tunne. In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka". |
jukkajylli 17.01.2015 09:52:13 | |
---|
okabass: Joo. Puhumattakaan ylihintaisista post- CBS 7endereistä, joiden mahtavuus on subjektiivinen uskonasia. Vähän niinkuin uskominen joulupukkiin. Nauhojen tasoitus, muotoilu ja kiilloitus on tullut tehtyä vuosien ajan ekaksi kaikkiin ostamiini bassoihin ( pl. WAL). Samoin muiden kitaroihin ja bassoihin, joita olen korjaiillut. Minusta se on hyvä lähtökohta. Hahaa. Mahtavaa. Semmoiseen olen kiinnittänyt huomioni, että sun jokaisessa kommentissa lukee "muokattu". Mistä moinen? And it's just a waste of time.. |
hollstro 17.01.2015 10:21:50 (muokattu 17.01.2015 10:24:54) | |
---|
okabass: Enpä ole MIM presariani kolhinut. Ei siinä taida ainuttakaan keikkakolhuakaan olla. Voisin mösjöölle vaikka kuvan pistää nykykunnosta, mutta Mus. Net ei edelleenkään hyväksy kuvia iPadin kautta. Mikä katkera? Jos joku maksaa ylihintaa vaikka potkukelkasta, niin en toki tunne katkeruutta. Ehkä huvittuneisuus, sääli on lähinnä oikea tunne. Muistelen että sulla on ollut sellainen mehikon Fenderi jonka relikoit näyttämän vanhalta, mutta muistin väärin, se oli Squier. http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=6263759#p6263759 Miten se on sulta pois tai mikä sun motiivi on jos ei kateus? Se paistaa niin läpi noista sun epäasiallista heitoista että turha sitä on yrittää kielttää. vasemmassa lahkeessa-klubin elinikäinen kannatusjäsen |
okabass 17.01.2015 10:26:45 (muokattu 17.01.2015 10:38:37) | |
---|
hollstro: Muistelen että sulla on ollut sellainen mehikon Fenderi jonka relikoit näyttämän vanhalta, mutta muistin väärin, se oli Squier. http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=6263759#p6263759 Miten se on sulta pois tai mikä sun motiivi on jos ei kateus? Se paistaa niin läpi noista sun epäasiallista heitoista että tuha sitä on yrittää kielttää. Potkukelkka-esimerkki kertoo asia oikean laidan. Tuo relikointi oli kokeilu vuodelta 2006, jos joku vaikka pyytäisi relikointia. Huonoksi havaittu sellainen. Passo on jo korjattu, uudelleen maalattu ( CAR). Lisäksi Skuju on 80-luvun alusta, joten se ei vaan näytä vanhalta, vaan on yli 30 vuotta vanha. In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka". |
absqua 17.01.2015 10:28:10 | |
---|
okabass: Potkukelkka-esimerkki kertoo asia oikean laidan. Tuo relokointi oli kokeilu, jos joku vaikka pyytäisi relikointia. Huonoksi havaittu sellainen. Passo on jo korjattu, uudelleen maalattu ( CAR). No hitto. Makeesti olit sen duunannut, mun mielestäni. Eipä sillä, etteikö CAR:kin voisi olla nätti. Always play on one and don't fake the funk. -Bootsy- |
okabass 17.01.2015 10:29:51 (muokattu 17.01.2015 10:31:54) | |
---|
jukkajylli: Hahaa. Mahtavaa. Semmoiseen olen kiinnittänyt huomioni, että sun jokaisessa kommentissa lukee "muokattu". Mistä moinen? Tulee mieleen selventäviä lisäyksiä. Kirjoitan padillä, jolloin tulee myös helposti virhöitä. Kuten nyt "relokointi". In porto perse vitulus est. Käännös: "Satamassa on vasikka". |