Minusta tuli v. 1973 syksyllä olosuhteiden pakosta jonkinlaisesta harmonikan soittajasta pändimme basisti. Voi mikä tuskien tie, mutta urani loppuvaiheessa olin parempi basistina kuin aiemmin haitaristina. Harmonikan soitosta bassonsoittoa ajaellen oli kyllä hyötyä, kun oli tuntemusta harmoniasta, jonka tuntemista kaikkien basistien olisi syytä osata nuotinluvun ohella. Nyt ei enää bassoa ole, mutta kurttu kylläkin. Koneisiin olen sekaantunut ja musaa teen niilä nyt harratuksekseni. Äänitteille teoksiani on myös päätynyt. Kyllä basso on edelleenkin pändin munat mlestäni. :) |
Mä oon ennenkin sanonu olevani bassoriipuvainen. Ilman tukevaa, kunnollisella atakilla olevaa bassoo mun mahdoton vetää. Perjantaina pyysin kolme kertaa bassoo kovemmalle, ennenkun olin tyytyväinen. Eilen onneks vaan jouduin kuuntelemaan, kun solistia säestänyt rumpali - koneurkuri - duo kilkuttelimänemään... basso oli perkele oktaavin - kaks liian korkee. Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää. |