Etno, proge, latin ›

Warchildista tulossa näköjään aika tuhti juhlapainos.
http://jethrotull.com/war-child-40t … theatre-edition-coming-in-november/
 
Lähinnä kiinnostaa nuo videomateriaalit, tuo Passion Play/Warchild aika kun on ollut melko hämyistä ainakin minulle, eikä mitään kummoista materiaalia tuolta ajalta ennestään tahdo olla.

Hmm nuo bonukset kyllä kiinnostaisi... Warchildia on jostakin syystä tullut kuunneltua aika vähän. Pitääkin panna seuraavaksi tulille;).

antnis: Warchild on Passion Playn lisäksi varmaan huonoin Tullin levy (no joo, Too Old on myös kuraa) ennen kasaria joten ei ihmekään, ettei sitä tule soiteltua.
 
Samaa mieltä. Tuossa vaiheessa Jethro Tull oli todella tylsää musaa. Too old to rock'n roll on....haukotus sentään. Songs from the woodilla bändi taas ryhdistyi pariksi vuodeksi.

Rämppy: Samaa mieltä. Tuossa vaiheessa Jethro Tull oli todella tylsää musaa. Too old to rock'n roll on....haukotus sentään. Songs from the woodilla bändi taas ryhdistyi pariksi vuodeksi.
 
Todellakin ryhdistäytyi, tosin vain vähäksi aikaa mutta pari mukavaa levyä lähti kuitenkin.

Itse pidän "Warchildista" ja väittäisin jopa paremmaksi kuin "Minstrel In The Gallery", joka on jostain syystä kovan levyn maineessa, mutta on loistavaa nimibiisiä lukuunottamatta hiukan valju, etenkin se pitkä teos "Baker Street Muse".
 
"Skating Away", "Two Fingers", "Third Hoorah" (nimibiisin 'reprise', mutta paljon parempi) ja "Sealion" ovat omat suosikit. Sessioissa tehdyt "Glory Row" ja "Rainbow Blues" olisivat voineet korvata pari heikompaa tekelettä levyllä helposti.
 
Joku "Rock Island" vois olla olla Tullin huonoin levy mieluummin.

Kyllä War Child minullekin kelpaa. Eniten sillä ärsyttää saksofonien runsaahko käyttö. Jos ne osuudet olisi korvattu huilulla, olisi lopputulos jo enemmän itselleni mieleen. Ja onhan siellä tiettyä decodaideellizuutta siellä täällä, mutta minusta silti suurin osa kappaleista on varsin hyviä. 2541:n mainitsemien lisäksi esimerkiksi Queen And Country, Bungle in the Jungle ja Only Solitaire on minusta hyvää Tullia. (Ja Two Fingersin alkuperäinen versio Lick Your Fingers Clean, joka löytyy ainakin joiltain Aqualung-painoksien bonuksista, on tuota Two Fingersiä parempi, napakampi ralli.)
Huonoin levy? Kyllä minusta se titteli menee ihan selvästi Under Wrapsille, joka on minusta lähinnä säälittävä yritys Andersonilta luoda ajan hermolla olevaa syntikkavetoista musiikkia (samaa menoa oli jo edeltävä soololevy Walk into Light, noita kahta vuosien 1983-1984 levyä en itse viitsi juurikaan kuunnella).
Loppujen lopuksi pidän ihan kaikista muista Jethro Tullin ja Ian Andersonin albumeista, vaikka Antsiksen mainitsema Passion Play onkin siinä rajoilla (ja silläkin on ihan liikaa saksofonia).
Minusta Rock Islandkin on ihan hyvä levy, ei huono ollenkaan.

vanha_pieru:(Ja Two Fingersin alkuperäinen versio Lick Your Fingers Clean, joka löytyy ainakin joiltain Aqualung-painoksien bonuksista, on tuota Two Fingersiä parempi, napakampi ralli.)
 
Miusta tää "Two Fingers" on se parempi versio. Jos Andersonin fonin käyttö hiukka häiritseekin tuon ajan levyillä, niin John Evanin haitarin soitto taas ei. Myös miehen vihaiselta ampiaiselta kuulostava syntetisaattori on mainio. Juurikin tuolla "Two Fingersillä" kuullaan näitä kaikkia ja siellä synan ja haitarin alla se fonikaan ei haittaa.
 
"A Passion Play" on paljon helpompi lähestyttävä uuden painoksen indeksien myötä, ei tarvi koko järkälettä kuunnella yhdessä tai kahdessa osassa. Siellä on paljon hyvää materiaalia.

2541: Miusta tää "Two Fingers" on se parempi versio. Jos Andersonin fonin käyttö hiukka häiritseekin tuon ajan levyillä, niin John Evanin haitarin soitto taas ei. Myös miehen vihaiselta ampiaiselta kuulostava syntetisaattori on mainio. Juurikin tuolla "Two Fingersillä" kuullaan näitä kaikkia ja siellä synan ja haitarin alla se fonikaan ei haittaa.
 
"A Passion Play" on paljon helpompi lähestyttävä uuden painoksen indeksien myötä, ei tarvi koko järkälettä kuunnella yhdessä tai kahdessa osassa. Siellä on paljon hyvää materiaalia.
 
Pitääkin ehkä ensi viikolla kuunnella taas sekä War Child että Passion Play. Saattaa olla, että jälkimmäisen täyttä arvostamista minulla vaikeuttaa ihan sekin, että sitä edeltävät ja sen jälkeiset muut Tullin 70-luvun levyt on niin mahtavia, ettei se niille mitenkään voi vetää vertoja. Muistan kyllä, että Passion Playlläkin on silti hetkensä, ilman muuta.
Joo, Evanin haitari on mahtava! Sopii ylipäätään hyvin Tullin folkrockiin. Ja huilismin lisäksi olen aina ihaillut Andersonin akustisen kitaran käsittelyä. Vihaiselta ampiaiselta kuulostava syntikka? Mielenkiintoinen luonnehdinta. Pitää tosiaan elävöittää muistikuvia senkin osalta lähitulevaisuudessa.

Olikos muuten mitään syytä tuohon Andersonin huilun vaihtamiseen foniksi? Vaihtelun vuoksiko?

Regalis Apertura: Olikos muuten mitään syytä tuohon Andersonin huilun vaihtamiseen foniksi? Vaihtelun vuoksiko?
 
Eihän se vaihtanut, lisäsi vaan sopranofonin soitinvalikoimaansa.

Okei. Kiitos selvennyksestä;).

Ei se Warchild missään tapauksessa huonoin levy ole. Too Old... ja Under Wraps on kyllä selkeästi itsellä jäänyt vähimmälle kuuntelulle.
 
Too Old.. on vaan jotenkin tylsä. Under Wraps taasen on melko kuraa, vaikkakin viimeaikoina tommonen kasarisynasoundi on jostain syystä muuten viehättänyt. Ehkä siellä nyt pari kohtalaista rallia on.
 
Warchildilla tosiaan back door angels, queen & the country, sealion ja two fingers sieltä parhaasta päästä.
 
E: Niin joku tuossa moitti Minstrel In The Galleryä. Cold Wind To Valhalla on todella tiukka! Eikä ne loppupään biisitäkään ihan paskoja ole.

vanha_pieru: Ian Andersonin Thick As a Brick 1 & 2 live Islannista, jonka linkitin tähän ketjuun jonkin aikaa sitten, ilmestyy DVD:nä, Blu-raynä ja 2CD:nä 25.8. Tätä kovasti toivoinkin.
 
Onkos tämä pätevä paketti. Kun tuo keikka jäi Suomessa näkemättä, niin joskos tällä sitten korvais.

timus: Onkos tämä pätevä paketti. Kun tuo keikka jäi Suomessa näkemättä, niin joskos tällä sitten korvais.
 
Minun mielestä on mahtava paketti. Joitakuita varmaan häiritsee Andersonin äänen nykykunto, minua ei. Soitto nimittäin toimii hyvin ja onhan nyt varsinkin proge paljon muutakin kuin vain laulun ympärille rakentuvaa musiikkia. Esityksessä on jonkin verran myös teatterillisiä piirteitä. Äänen- ja kuvanlaatu on kunnossa.
Ainoa asia mikä keikassa minua ärsyttää, on ne katkokset Thick as a Brick 1:n läpisoitossa, jotka turhaan pätkivät teoksen useampiin osiin (minulla on pelkkä DVD, en tiedä onko sama ongelma myös CD-versiossa). Nuorehko Florian Opahle on minusta mies paikallaan Martin Barren korvaajana.
Voin siis suositella, jos Tullista ylipäätään pidät ja myös Thick as a Brick 2 maistuu.

sori turha viesti;)

Tämmöstä nyt sitten.. http://prog.teamrock.com/news/2015- … -16/jethro-tull-announce-rock-opera

Artturi: Tämmöstä nyt sitten.. http://prog.teamrock.com/news/2015- … -16/jethro-tull-announce-rock-opera
 
Paperilla aika meh..

Herättelen keskustelua...
 
Jos mietin omaa JT historiaa, niin en olisi varmaan innostunut bändistä, ellen olisi ensikosketuksena nähnyt The Rolling Stones Rock and Roll Circuksen vetoa DVD:ltä ollessani teini-ikäinen. Sama juttu kuin The Who:n kanssa.
 
"A Song for Jeffrey" on albumiversiona hyvä, mutta tuo Circuksen veto. Huh huh! Se jos mikä kiteyttää sen, mistä JT:ssa on kyse.
 
Jos oma lempialbumi pitäisi mainita, niin kyllä se on "Stand Up". Se vain iskee kokonaisuutena. Osuu ja uppoaa.
 
Ja "Too Old to Rock'n'Roll: Too Young to Die!" on yksi parhaimmista JT:n albumeista. Onhan siinä mm. sellainen "yksinkertainen", pilke silmäkulmassa väsätty läppäbiisi kuin "Big Dipper". Miten siitä ei voi olla pitämättä?! Ja oma faijahan tuosta albumista tulee mieleen, joten kuten nimikin sanoo, perusrokkarimeininkiä. :)

A_New_Day_Yesterday: Ja "Too Old to Rock'n'Roll: Too Young to Die!" on yksi parhaimmista JT:n albumeista.
 
Minusta noista 70-luvun levytyksistä Too old on helposti huonoin, vaikka se ihan hyvä levy muuten onkin. Yleensäottaen nautin Jethro Tullin 70-lukuisesta materiaalista sen tyylirakkauden vuoksi. Tullissa itselleni maistuu parhaiten folkki ja progeilmaisu kuten Songs from the wood ja Thick as a brick. Kasarilla Andersonin sävellyskynä tylsyi tekemään lähinnä useamman levyn latteaa hevirokkia, vaikkakin pari klassikkobiisiä siltäkin aikakaudelta löytyy. Roots to branches on turhaan unohdettu teos ja oma suosikkini Stormwatchin jälkeen tehdyistä levyistä.
 
Onko tuo Andersonin rokkiooppera rantautumassa Suomeen jossakin vaiheessa?