Rock, pop, alternative ›

Timetokill: Joo, maailman ehkä paras rock-kitaristi ei varmaan osannut virittää kitaraa mieleisekseen. Harmi, kun Muusikoiden netin todelliset prot eivät olleet Balancen studiosessioiden aikaan käytettävissä. :D
 
Kaikella kunnioituksella ja arvovaltaasi väheksymättä: käytä korviasi, niin huomaat saman. Tai sit jos et huomaa, korvat ei vaan toimi. Ei tämä ilmiö rajoitu vain Balance-levyyn. Jo ekalla levyllä on samaa joissain biiseissä: yks tai kaks ohuinta kieltä on tuntuvasti alavireessä. Kai Eddie sillä yritti kompensoida joitain sointuotteita paremman kuuloisiksi, mutta vapaat kielet kuulostivat puolestaan paikoin tosi karmeilta tiettyjen sointujen seassa.
 
Ja samaahan Eddie itsekin tuskaili ääneen jo uran alkuaikana haastatteluissa: kitara on hankala soitin saada koko matkalta vireeseen. Kieltämättä moni muu kitaristi siinä onnistuikin jostain mulle tuntemattomasta syystä paljon paremmin. Loppukaneettina mainittakoon, että EVH on mulle tärkeä ja innostava rock-kitaristi, arvostan soittajana todella korkealle.

No... vähän mustaa huumoria. Itse en kuule mitään ongelmaa, vaan nimenomaan pidän FUCK:n ja Balancen kitarasoundista erityisen paljon. Right Now:ssa ja Feelin' biisissä siinä on jotenkin paholaismaisen hieno soundi... vähän jotain samaa kuin Gilmourilla parhaimmillaan.
 
Ehkä mulla ei sitten ole "absoluuttinen kitarasävelkorva". Joskus teininä soitin pari vuotta akustista, mutta en ole muusikko itse... eli kuuntelen ehkä eri korvalla.
 
Tällaisen jutun löysin EVH:n virittämisestä.
 
Tuning
 
Though rarely discussed, one of the most distinctive aspects of Van Halen's sound was Eddie Van Halen's tuning of the guitar. Before Van Halen, most distorted, metal-oriented rock consciously avoided the use of the major third interval in guitar chords, creating instead the signature power chord of the genre. When run through a distorted amplifier, the rapid beating of the major third on a conventionally tuned guitar is distracting and somewhat dissonant. Van Halen developed a technique of flatting his B string slightly so that the interval between the open G and B is a perfect, beatless third. This consonant third was almost unheard of in distorted-guitar rock, and allowed Van Halen to use major chords in a way that mixed classic hard rock power with "happy" pop. The effect is pronounced on songs such as "Runnin' With the Devil", "Unchained", and "Where Have All the Good Times Gone?".

Tässä nyt sotketaan tehokkaasti soittotatsi ja -tekniikka, soundi, meininki ja mitä näitä on. Epävireinen kitara kuulostaa vain, noh, epävireiseltä - muut musiikilliset aspektit ovat kokonaan toinen juttu. Kyllä mää aika tarkka vireasioista olen, myönnetään, mutta jossain musassa epävire häiritsee vähemmän kuin jossain muussa.
 
Onneks Van Halenillakin on paljon kamaa, jossa vireasiat ei häiritse. :)
 
Timetokill: Tällaisen jutun löysin EVH:n virittämisestä...
 
Juu, tuttua kertomaa. Varta vasten tiettyjen intervallien mukaan virittäminen vaan saa puolestaan monet muut jutut kuulostamaan entistä epävireisimmiltä. Sehän kitaran virityksessä aina on ongelma: se on täynnä kompromisseja.
 
Edellä mainitulla sitten puolestaan ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että bändi päättää yhteistuumin virittää kitarat ja basson vaikkapa puolisävelaskeleen tai neljäsosasävelaskeleen johonkin suuntaan. Kyse oli kitaran kielten keskinäisestä vireestä.

Jucciz: Tässä nyt sotketaan tehokkaasti soittotatsi ja -tekniikka, soundi, meininki ja mitä näitä on. Epävireinen kitara kuulostaa vain, noh, epävireiseltä - muut musiikilliset aspektit ovat kokonaan toinen juttu. Kyllä mää aika tarkka vireasioista olen, myönnetään, mutta jossain musassa epävire häiritsee vähemmän kuin jossain muussa.
 
Onneks Van Halenillakin on paljon kamaa, jossa vireasiat ei häiritse. :)
 
nii ymmärrän pointin juu. mut mulle esim epäivireinen skepa soitettuna sellasella tietyllä tatsilla toimii monesti paljo kovempaa ko vireinen mikäli se palvelee sitä tilanetta. siis joo onhan se siis epävireinen ja siitä se ei mihinkää muutu mutta lähinnä että oikeessa tilateessa se tuo vaan oman vibansa juttuun. ja en nyt tiiä oliko tossa edes mitää järkee mitä koitin selittää mutta joo. mut tarkalla nuottikorvalla on varmasti hyvät ja huonot puolensa niinku epätarkallaki :)

Kyllä v***ttais, jos ois niin tarkka nuottikorva, että KÄY IKÄVÄSTI KORVAAN kuunnella tuota Balance-levyä kahden ylimmän kielen osalta. Kuitenkin tämä kitaran kompromissi-viritys on ollut maailman ajat käytössä lähes kaikilla kitaristeillä. Eikä se tosiaankaan ole mikään EVH:n tavaramerkki. Sen koommin kuin vaikkapa Alex Lifesonin. Tai niiii-in monen muun.
Onhan tähän sittemmin tullut helpotusta monin tavoin. Mutta eipä tuo ole vielä rock-musiikissa häirinnyt.

MarkoA: Kyllä v***ttais, jos ois niin tarkka nuottikorva, että KÄY IKÄVÄSTI KORVAAN kuunnella tuota Balance-levyä kahden ylimmän kielen osalta.
 
En ole itse korviani tai kuuloani valinnut. Joskus olisi varmasti helpompaa ihan todellisena puukorvana. Ja varmuuden vuoksi, ettei herneitä mene kenenkään nenään, en viittaa keneenkään keskustelijaan.
 
Kuitenkin tämä kitaran kompromissi-viritys on ollut maailman ajat käytössä lähes kaikilla kitaristeillä.
 
Nyt varmaan ymmärsit väärin, sillä tätä mieltähän minäkin olin. Se vire, jota EVH käyttää, ei puolestaan ole paras mahdollinen kompromissi, vaan siinä tiettyjen juttujen sävelpuhtautta painotetaan toisten kustannuksella. Jotkut jutut kuulostavat tällöin paremmilta kuin "kompromissivireessä" (jota muuten virallisesti tasavireeksi kutsutaan), mutta vastaavasti toiset taas kärsivät. Sävelten välisen vireisyyden parantamista on kokeiltu mm. aaltoilevilla nauhoilla (esim. True Temperament), Earvana-satuloilla yms., mutta millään poppakonstilla ei päästä täysin eroon siitä, että kitara ei koskaan ole täydellisessä vireessä. Yleensä ja useimmissa tapauksissa se ei kuitenkaan haittaa.
 
Eikä se tosiaankaan ole mikään EVH:n tavaramerkki.
 
Ks. edellinen kohta: nimenomaan ei ollutkaan, vaan verrattuna tasavireeseen Eddie päätti laskea kielen tai parin virettä, jotta duuriterssit kuulostaisivat hänen korvaansa paremmilta. Tätä taktiikkaa ei onneksi käytä kovin moni muu, koska suurimpaan osaan kitarointia se sopii aika huonosti - ja kyllä sen ongelmat tulevat myös monissa muissa Van Halenin biiseissä esiin. Kuuntelepa vaikka Fair Warning -levyltä Hear about It:in intron näppäily sieltä loppupuolelta (vähän alle puolen minuutin kohdalta) kun ohuimmilla kielillä käydään. Jos nuo sävelet eivät satu sun korvaan, en voi auttaa, ja oon itse asiassa hieman kateellinen.
 
Onhan tähän sittemmin tullut helpotusta monin tavoin. Mutta eipä tuo ole vielä rock-musiikissa häirinnyt.
 
Miksi soitimen vire juuri rockmusiikissa olisi jotenkin vähemmän olennainen juttu? Mun mielestä rockmusiikki on ihan varteenotettava taiteenlaji.

Tuo Hear About It:n intro on yksi parhaimmista introista ikinä eikä siinä ole mitään vikaa;)... En ainakaan itse kuule pahempaa epävireisyyttä (varmaan olen sitten puukorva:P) Kiva soitella itsekin flangerin kera.

Regalis Apertura: Tuo Hear About It:n intro on yksi parhaimmista introista ikinä eikä siinä ole mitään vikaa;)... En ainakaan itse kuule pahempaa epävireisyyttä (varmaan olen sitten puukorva:P) Kiva soitella itsekin flangerin kera.
 
Hieno intro ja hieno soundikin (vaikka flangerista en välitä), mutta se vire... No, nää on näitä ja tuolla on tollasta.

Jucciz:
Nyt varmaan ymmärsit väärin, sillä tätä mieltähän minäkin olin....
 
..Ks. edellinen kohta: nimenomaan ei ollutkaan, vaan verrattuna tasavireeseen Eddie päätti laskea kielen tai parin virettä, jotta duuriterssit kuulostaisivat hänen korvaansa paremmilta.
 
...Miksi soitimen vire juuri rockmusiikissa olisi jotenkin vähemmän olennainen juttu? Mun mielestä rockmusiikki on ihan varteenotettava taiteenlaji.
 
Juups, ei ollut Jucciz sulle kohdistettu nuo vireeseen liittyvät kommentit, muuta kuin ihmettely että tuollainen epäkohta käy korvaan. Muuten nuo oli tuonne jossa ilmoitettiin tylysti EVH:n keksineen B-kielen epävirittämisen.
Se on se vanha peli a-mollin ja avoimen G:n kanssa. Siitä sitten valitset mitä teet ;)
Shakki ja matti.
 
Yhtään ei ollut tarkoitus rock musan arvoa vähätellä kun totesin, että ei siinä niin haittaa jos ei ihan justiinsa ole. Neil Youngia ei varmaan voi kuunnella ollenkaan jos on niin tarkka korva?

MarkoA: Neil Youngia ei varmaan voi kuunnella ollenkaan jos on niin tarkka korva?
 
Kuuntelen todella mielelläni ja tykkään hirmuisesti. Yks omia suosikkejani. Tää on hyvin kontekstiriippuvaista.

Itse oon kans mieltynyt tohon Van Hagariin enemmän kuin Rothin aikaiseen tuotantoon, ja varsinkin F.U.C.K. ja Balance ovat kestäneet kuuntelua.
Ehkäpä niissä on aikaa kestävämpi soundi ja tuotanto kuin 5150- ja OU812-levyissä. Myöskin Right Here, Right Now-livetuplaa on tullut luukutettua.

jonesmichael: Itse oon kans mieltynyt tohon Van Hagariin enemmän kuin Rothin aikaiseen tuotantoon, ja varsinkin F.U.C.K. ja Balance ovat kestäneet kuuntelua.
Ehkäpä niissä on aikaa kestävämpi soundi ja tuotanto kuin 5150- ja OU812-levyissä. Myöskin Right Here, Right Now-livetuplaa on tullut luukutettua.
 
Juuri näin. Hagarin aikaisessa tuotannossa on melodisempi ja "progressiivisempi" ote. Pidän jopa noista 80-luvun softeista AOR-hiteistä todella paljon. Hagar toi aivan uutta songwriting-otetta Van Haleniin.
 
Tuonne kirjoitin Balancesta arvosteluni:
http://www.palasokeri.com/levyt/104851

Timetokill: Hagarin aikaisessa tuotannossa on melodisempi ja "progressiivisempi" ote. Pidän jopa noista 80-luvun softeista AOR-hiteistä todella paljon.
 
En nyt taas hetkeen ole paljon kuunnellutkaan bändiä ja monet biisit jotenkin jopa unohtuneet. Mutta tosiaan erityisesti Hagarin aikainen musa on minunkin mieleeni. Kappaleena "Dreams" erityisen kärjessä, niinkin AOR:rää kuin onkin :) Taitaa tuolla hyllyssä olla Hagarin sooloista Livin It Up ja ehkä joku toinenkin, en muista.
 
Jucciz
Tuo epävire-juttu niissä VH biiseissä oli muuten mielenkiintoinen huomio. Mulle ihan uusi tieto. Ilmeisesti olen sen verran huumassa niitä kuunnellu että tarkkuudessa menneet ohi ihan satasella. Mut mielenkiintoinen pointti. Kiitos.

Dreams, Love Walks In ja Why Can't This Be Love ovat täydellistä AOR:ää. Huippubiisejä jokainen.
 
Imelistä Bon Jovi/Journey-vaikutteista huolimatta nuo biisit eivät ole sillä tavalla "ylilällyjä".
 
Diggaan ihan kybällä. Loistavaa melodista rockia. Tuosta tyylisuunnasta ei ollut tietoakaan DLR:n aikoina. I, II ja Fair Warning ovat kyllä hienoja kiekkoja, mutta kuitenkin sellaista yksiulotteista junttimättöä. Ilman Eddien kitarointia noita en jaksaisi kuunnella enää sekuntiakaan.
 
5150, F.U.C.K ja Balance ovat taas puolestaan "best of both worlds" kamaa. Loistavia rocklevyjä ja bändi parhaimmilaan (minusta), vaikka Balancen aikoina välit kiristyivätkin. Jotkut Judgment Day, Poundcake, Big Fat Money, Feelin', Right Now ja Pleasure Dome esimerkiksi... parhautta, eikä DLR olisi ikinä pystynyt laulamaan noita biisejä puoliksikaan yhtä upeasti. OU812 ei ehkä kokonaisuutena niin onnistunut.
 
PS: Täällähän alkaa tulla levykaapista muitakin Hagar-faneja ulos. Niin sitä pitää. :D

 
PS: Täällähän alkaa tulla levykaapista muitakin Hagar-faneja ulos. Niin sitä pitää. :D
 
Laulajana mulle selkeästi kaksikosta kovempi, varsinkin nykykunnoissa voittaa, sirkuspellenä ehkä vähän jää Davelle, vaikka pilkettä pöntössä onkin reilulti.
 
Sehän juuri hienoa tavallaan näin retrospektiivisti onkin, kun se on vähän niin kuin 2 eri (hyvää) bändiä...
 
Myös "Sami Hakaristin" soolomatsku on itselle läheisempää, ei aivan niin överimahtipontista ja pröystäilevää ehkä, varsinkaan pre-halen.
 
Ehkä tän vois tiivistää näinkin pieneksi:
I Cant drive 55 VS Just a gigolo.

Heitetäänpä lisää vettä myllyyn (ihan hyvässä, mutta provosoivassa hengessä). :D Katselin 1983 liven DLR:n kanssa (joka oli yhtä tuskaa). Michael Anthony ja EVH pelastivat backup-laulullaan tuossa, mitä pelastettavissa oli - ja sitten katsoin heti perään tämän.
 
https://www.youtube.com/watch?v=pcOWTwqasbY
 
Eli webcamilla taltioitu, vahvasti myötähäpeää aiheuttava live viimeiseltä 2012-kiertueelta. Täytyy sanoa, että DLR on nykykunnossaan suoranainen vitsi. Jos se oli surkea laulaja livenä 1983, niin nyt täytyy sanoa, että ukko ei osaa laulaa enää sitäkään vähää. Tämä on suunnilleen yhtä viihdyttävää kuunneltavaa kuin styroksin hankausääni.
 
Tällainen heikohko kuvan- ja äänenlaatu ei tietenkään tee oikeutta millekään yhtyeelle, mutta silti tämä on ehkä paskin koskaan näkemäni livetaltiointi (yhdeltäkään merkittävältä bändiltä). Voi vain kuvitella, mitä nuo 20.000 lipun ostanutta pitivät näkemästään. Itse olisin kävellyt kuluttaja-asiamiehen puheille ja vaatinut fyrkat takaisin.
 
Ei mene kaaliin, että joku voi digata tätä pölvästiä. Tietysti, jos sirkuspelletasoinen esiintyminen ilman mitään laulutaitoa on se ykkösjuttu, niin sitten. :D
 
Osuva kommentti tuolta YT:stä:
 
As a big VH fan, I find this ridiculously bad. It's not the musicianship from Eddie and Al, it's simply DLR. One of the greatest rock bands ever, one of the greatest guitarists of all time(the best imo) is into it's final touring days and is fronted by a joke. Any VH fan or rock n roll fan knows that DLR was all about showmanship over musicianship live in concert and that past in his earlier days, but not anymore. I saw them on the 2007 tour and it was not too bad, DLR surprised me actually. But this is just plain shit and I suspect it will only get worse when and if they tour again. Sammy haters just don't get it....the DLR era was over and should have stayed over. VH got slightly different with Sammy, but they were still a great rock n roll band in every possible way and VH with Sammy still put other bands to shame. I just finished listening to a bootleg of VH in Chicago in 1993 doing the song Pleasure Dome and it blows this performance away. I will enjoy the VH albums I have, which is every one they released, and the memories of 2 shows....but this band is shit with DLR back.
 
Olisin lisännyt vielä: Some bands just don't know when to quit. :)

hjukke: I Cant drive 55 VS Just a gigolo.
 
Nätisti paketoitu. Red Rocker ftw.

Jos muistan oikein niin tuolla 2012-13 kiertueen alkupuolella Davella oli suumikki (vähän naurettava mielestäni) mutta myöhemmin normimikki. Muistaakseni taisi laulaakin vähän paremmin loppua kohti...

Timetokill: Dreams, Love Walks In ja Why Can't This Be Love ovat täydellistä AOR:ää. Huippubiisejä jokainen.
 
Imelistä Bon Jovi/Journey-vaikutteista huolimatta nuo biisit eivät ole sillä tavalla "ylilällyjä".
 
Diggaan ihan kybällä. Loistavaa melodista rockia. Tuosta tyylisuunnasta ei ollut tietoakaan DLR:n aikoina. I, II ja Fair Warning ovat kyllä hienoja kiekkoja, mutta kuitenkin sellaista yksiulotteista junttimättöä. Ilman Eddien kitarointia noita en jaksaisi kuunnella enää sekuntiakaan.
 
5150, F.U.C.K ja Balance ovat taas puolestaan "best of both worlds" kamaa. Loistavia rocklevyjä ja bändi parhaimmilaan (minusta), vaikka Balancen aikoina välit kiristyivätkin. Jotkut Judgment Day, Poundcake, Big Fat Money, Feelin', Right Now ja Pleasure Dome esimerkiksi... parhautta, eikä DLR olisi ikinä pystynyt laulamaan noita biisejä puoliksikaan yhtä upeasti. OU812 ei ehkä kokonaisuutena niin onnistunut.
 
PS: Täällähän alkaa tulla levykaapista muitakin Hagar-faneja ulos. Niin sitä pitää. :D
 
Menkää takaisin kaappiin ja ottakaa Hagar mukananne.