Musiikkibisnes ›

Tässä on nyt näitä trendejä, joita olen havainnut reilusti:
 
1) Demolla ei saa levytyssopimusta
- Musiikkivälineiden halpuus, yleiset trendit ja teini-ikäisten poikien syrjäytyneisyys ruokkivat tätä. Jokainen finninaama tahtoo olla hyväksytty ja saada pimperoa. Tätä tehtävää auttaa se, että perustetaan bändi. Koska jokainen finninaama haluaa saada pimperoa ainakin edes vähän niin bändejä on yhtä monta, kuin finninaamoja.
 
Sitten ostetaan halvalla äänikortit ja mikit. Äänitetään sitä Bodom tai Led Zeppelin musiikkia waretetuilla softilla ja julkaistaan. Ensin täytyy tietenkin ottaa promokuvat. Ne ovat hienoja, koska kamerat ovat halpoja ja jokaisessa kaveriporukassa on se yksi autisti, joka osaa erottaa ISOt hampurilaisista. Photoshop laulaa. Brändi rakennetaan sen yhden tarinan varaan.
 
Keikoille mennään pari kertaa ja lähetetään sitä demoa kaikkialle. Promotaan kuinka kova bändi ollaankaan, vaikka kuulostetaan samalta, kuin muidenkin finninaamojen bändit. Näitä demoja sitten tuli kirjekuoressa kymmeniä päivässä ja nyt digiaikana satoja päivässä. Ala nyt siitä sitten kuuntelemaan. Varsinkin, kun kaikilla on vähintään se 1000 fania facebookissa. Miten erottaa finninaamat massasta?
 
2) Keikoilla ei saa levytyssopimusta
- Joskus olen kuullut muutaman bändin saaneen tällä tavalla sopparin. En pitkiin aikoihin. Koska finninaamoja pyörii baareissa joka arki-ilta kolmisen kappaletta on keikkoja useita satoja viikossa. Miten yksikään A&R jaksaa pyöriä noilla? Maileja, joissa luvataan nimet listaan löytyy joka aamu. Eikinosta. Liikaa tarjontaa liian marginaaliselle alalle.
 
3) Suhteilla saa levytyssopimuksen
- Kun kaikki ovat suhteellisen päteviä, mutta tekevät paskaa musiikkia, joka ei myy niin jäljelle jää suhteet. Kun tuntee ihmisiä saa julkaistua vaikka mitä paskaa. Tämä näkyy muunmuassa näissä laulukilpailuformaateissa. Joku osaa laulaa, hänelle on luotu tarina ja brändi ja lisätään joukkoon vielä jonkun tuottajan kirjoittama peruspopkaavabiisi yhdistettynä lyriikoihin, jotka eivät merkitse mitään kenellekään. Näin saadaan rakennettua vuosisatamme popbändi tai -laulaja. Parhain tapa edetä urallaan on siis kulkea kieli ulkona alan ihmisten perseissä ja hommat skulaavat.
 
Omia mielipiteitä ei saa olla. Kaikki täytyy ajatella mainosmiesten näkökulmasta. Elävänä esimerkkinä voin kertoa yhtyeestä, joka neuvotteli yhden suuren kansainvälisen levy-yhtiön kanssa puolisen vuotta. Tapa jolla juttuihin päästiin oli jatkuva pommittaminen, joka oli jatkunut kahdeksan vuotta. Sitten tuottaja ja pomo tulivat tsiigaamaan yhtyeen livekunnon ja neuvottelut jatkuivat. Yhtyettä yritettiin sovittaa Happoradion laatikkoon, vaikka yhtye ei kuulostanut Happoradiolta yhtään. Happoradiolla oli kuitenkin jo omat markkinansa, joten helppo apinoida levyn verran ja sitten vaipua unholaan. Yhtye ei suostunut. Eikä pojista sen koommin kuultukaan.
 
Koko alaa vaivaa rinkirunkkausmentaliteetti. Ainoa syy miksi uskallan kirjoittaa tästä on se, että olen nimimerkin takana. Jos joku alalla oleva tietäisi oikean nimeni niin olisin kusessa.
 
Voisin jauhaa tästä loputtomiin ja puhua radioista, lehdistä ja muista lieveilmiöistä, mutta en jaksa. Älkää tulko alalle. Soittakaa hyvää musiikkia omaksi iloksenne. Tällä alalla sydän särkyy miljoona kertaa.