Joillain bändeillä on selkeästi omanlaisensa soundi. Sellainen, että kun kuulet jonkin kappaleen, ei jää mitään epäselvyyttä mikä esittäjä on kyseessä. Paras esimerkki jonka keksin lienee 70-luvun Genesis. Lieneekö syynä syntikkasoundi vai mikä, mutta koskaan ei ole Genesiksen biisiä kuunnellessa tarvinnut bändin nimeä arvailla. Kysynkin nyt, millä muilla bändeillä on mielestäsi täysin oman kuuloista musiikkia? Mikä sen soundin synnyttää? There is no dark side of the moon really. As a matter of fact it's all dark. |
Teijo K. 24.05.2004 11:57:38 | |
---|
Joillain bändeillä on selkeästi omanlaisensa soundi. Sellainen, että kun kuulet jonkin kappaleen, ei jää mitään epäselvyyttä mikä esittäjä on kyseessä. Paras esimerkki jonka keksin lienee 70-luvun Genesis. Lieneekö syynä syntikkasoundi vai mikä, mutta koskaan ei ole Genesiksen biisiä kuunnellessa tarvinnut bändin nimeä arvailla. Kysynkin nyt, millä muilla bändeillä on mielestäsi täysin oman kuuloista musiikkia? Mikä sen soundin synnyttää? Hmm Jethro Tullilla se Andersonin lauluääni, ja huilunkäyttö erottavat. Myös skitarasoundit on sellaiset tunnistettavat. Gentle Giantilla taas se bändisoundi on kanssa tunnistettavissa. Kaikkien soimannien yhteistyö jne. Soundin synnyttää minusta persoonallisten muusikoiden yhteistyö. Jos vertaa näiden sinänsä hyvien studiokettujen soittamiin albumeihin, niin se mikä puuttuu on juuri tuo yhteistyö. Yksittäisiä tunnistettavia soundeja voi vaikka löytyäkin. Hurjasa noiruudessani poltin tupakkia. En enää. |
Lennu 24.05.2004 12:11:39 | |
---|
Soundin synnyttää minusta persoonallisten muusikoiden yhteistyö. Jos vertaa näiden sinänsä hyvien studiokettujen soittamiin albumeihin, niin se mikä puuttuu on juuri tuo yhteistyö. Yksittäisiä tunnistettavia soundeja voi vaikka löytyäkin. Kyllä Jean S:nkin tunnistaa parista ensimmäisestä tahdista, oli piisi sitten mikä tahansa. |
Kapane 24.05.2004 12:13:15 | |
---|
Linkin park elisa jumppaa taas.. tossa tytössä on vaaroja
[Kyllä Lähtee] MEKKALA #1 |
PornoDaddy 24.05.2004 12:19:30 | |
---|
Proge bändeissähän näitä juuri on. Gentlen ja tullin kyllä allekirjoitan ja tähän joukkoon voisi sitten lisätä Neal Morsen tuotokset mukaan lukien Spocks Beardit. Sitten vähän tälläisista maanläheisimmistä tyypeistä voisi mainita Lenny Kravizin (äijällä on muuten aikalailla nätit kotisivut) jostain syystä aina kuulee aika nopeasti, että hei tämähän on Lennyn biisi. Aikuisviihde on elämän ruokakerma! IMIK #6 |
Teijo K. 24.05.2004 12:26:03 | |
---|
Kyllä Jean S:nkin tunnistaa parista ensimmäisestä tahdista, oli piisi sitten mikä tahansa. Onko kaikki pakko aina arkipäiväistää tuollalailla? :) Hurjasa noiruudessani poltin tupakkia. En enää. |
paavi 24.05.2004 12:36:20 | |
---|
Soundin synnyttää minusta persoonallisten muusikoiden yhteistyö. Jos vertaa näiden sinänsä hyvien studiokettujen soittamiin albumeihin, niin se mikä puuttuu on juuri tuo yhteistyö. Yksittäisiä tunnistettavia soundeja voi vaikka löytyäkin. Täysin samaa mieltä!
|
Tapani L 24.05.2004 12:39:05 | |
---|
YUP:lla ainakin on ja Linkin Parkinkin tunnistaa myös heti. |
Bee-äf 24.05.2004 12:43:03 | |
---|
Linkin park Nickelback :p |
Sammakko 24.05.2004 12:45:07 | |
---|
Eppu normaali.
En tykkää. |
paavi 24.05.2004 12:46:01 | |
---|
Linkin park Saattaa olla. Itselleni kaikki ns. nu-metal-bändit kuulostaa aika samalta. --- Itse asiassa tässä asiassa ollaan menty huonompaan suuntaan viime vuosina. Kun kaikki kompressoidaan täysin lyttyyn ja pyritään mahdollisimman tiukkaan ja ehkä rankkaan soundiin, tottakai bändit alkavat kuulostaa enemmän toisiltaan. Tämän huomaa eritoten uudessa metallissa ja jonkinmoisessa power pop/rockissa. Mä pidän bändin yhtenäistä soundimaailmaa erittäin tärkeänä asiana ja parempi vielä, jos se maailma on vielä omaperäinen. |
Niq 24.05.2004 12:50:54 | |
---|
Kolmas Nainen. Vaikka biisit vaihtelee bluesista tangon kautta rokkiin, niin silti niissä kaikissa on jotain samaa. Siis soundillisesti, tietysti sävellys/sovitus vaikuttaa myös paljon. I have a cunning plan |
RHirvela 24.05.2004 12:52:21 | |
---|
Tähän on kyllä pakko sanoa notta AC/DC. Myynnissä: Tokai Les Paul ja Line6 Guitarport. |
Lennu 24.05.2004 12:55:08 | |
---|
Onko kaikki pakko aina arkipäiväistää tuollalailla? :) Hehee, pahoittelen. En voi itelleni mitään. |
Tapani L 24.05.2004 12:57:00 | |
---|
Saattaa olla. Itselleni kaikki ns. nu-metal-bändit kuulostaa aika samalta. No mun mielestä Linkin Parkilla on erittäin tunnistettava soundi (johtunee siitä, että ovat vääntäneet sen yhden suht hyvän kappaleen 2 levyksi). Linkin Parkin uusin hittibiisi (Breaking the Habit) on kyllä ihan hyvä. Ei mitään perus Nu-Metallia (ei siinä taida olla särökitaroita ollenkaan eikä edes sitä ärsyttävää räppäriä). |
Henga 24.05.2004 13:00:41 | |
---|
No mainstream-musiikista en niin paljon tiedä, mutta tässä ainakin nämä kaksi bändiä joista ei voi erehtyä: Jethro Tull Ozric Tentacles |
Dunga 24.05.2004 13:04:12 | |
---|
Faith No More, ei voi erehtyä. It´s hard to be a tonttumies.... IMIK #4 [Kyllä lähtee] |
Nimismies 24.05.2004 13:07:03 | |
---|
Tähän on kyllä pakko sanoa notta AC/DC. Totta puhut. Absoluuttisesta Nollapisteestä, Liekistä ja Leevi and the Leavingsista on aika vaikea myöskään erehtyä. "Nimismies saa ajaa pihaan"(koska hän kuuluu sisäpiiriin) -Absoluuttinen Nollapiste: Suvannossa Ylpeä Ilme |
Axelino 24.05.2004 13:12:41 | |
---|
Melkein kaikilla 60-70-luvun bändeillä on erittäin tunnistettava soundi. Kyllä esim. Yes:in ja Doorsin biisit tunnistaa heti, johtuen aika paljon uruista ja laulajan äänestä. Jethro Tullin, Pink Floydin ja Led Zeppelinin tunnistaa myös helposti. Sitten taas 60-luvun "Beatles-kopio" bändit kuulostaa kaikki ihan samalta Don't make me come down there! -God |
Henga 24.05.2004 13:20:24 | |
---|
Totta puhut. Absoluuttisesta Nollapisteestä, Liekistä ja Leevi and the Leavingsista on aika vaikea myöskään erehtyä. Hyvä pointti muuten. Abso ja Leevi on erityisesti oman tiensä kulkijoita, joka on nykyään niin harvinaista tässä maailmassa. Liekkiin en niin paljon ole vielä perehtynyt että tietäisin.. |