Media ja viihde ›

Salakirjojen painattama teos Musta Raamattu. http://www.salakirjat.net/product/2 … raamattu---uusi-kovakantinen-painos
 
Hehjuum, melko sekava teoshan tämä. Etukäteen kiinnostavin osuus, eli "Mooseksen kuudes ja seitsemäs kirja" olivat loppupeleissä muutama aukeamallinen kuvia. Josta herää tietty kysymys, mitä muut 200 sivua on.
 
Kirja muodostui lopulta useammastakin eri teoksesta yksiin kansiin niputettuna, joista vanhin oli muistaakseni 1500-luvulta. Käännetty tosin suomeksi. Jatkuvat kommentit käännöksiin auttoi kyllä ymmärtämään teosta, sillä kaikkia termejä ei ole saatu oikeaoppisesti käännettyä kielestä toiselle.
 
Loppupeleissä ihan kiinnostava kirja, mutta rakenteesta johtuen fiksuinta ajatella kirjakokoelmana yksittäisen kirjan sisään. Mikäli entisaikojen mystiikkaa koskevat teokset kiinnostavat, niin kannattaa lukea. Muille ehkä hivenen turha teos.

Funkånaut: Loppupeleissä ihan kiinnostava kirja, mutta rakenteesta johtuen fiksuinta ajatella kirjakokoelmana yksittäisen kirjan sisään. Mikäli entisaikojen mystiikkaa koskevat teokset kiinnostavat, niin kannattaa lukea. Muille ehkä hivenen turha teos.
 
Täsmälleen samat sanat voisin sanoa ihan tavallisestakin Raamatusta. :D

NHR: Täsmälleen samat sanat voisin sanoa ihan tavallisestakin Raamatusta. :D
 
Taitaa olla normi-raamatun vaikutus nykymenoon snadisti isompi. :)
 
Mutta joo, muuten kyllä.

E: Eikun ei mitään, menee muutenkin ihan liikaa OT:ksi jo. Painan itselleni varoituksen, poistakaa tämä viesti.

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä menossa osa Sodoma ja Gomorra. Sen olen todennut, että useimmissa klassikoissa on hervotonta huumoria, kuten tässäkin. Ideanahan on se, miten vanhetessa kokemus asioista muuttuu ja yritetään rekonstruoida aiemmin tapahtunut muistoina. Paljonhan tämä kertoo siitäkin, kuinka naurettavia olemmekaan. Jotkut osuudet käyvät pitkäveteiseksi minäkertojan vatuloidessa rakkaussuhteitaan, mutta Proustin laboratorionomaisen tarkka havainnointi pitää otteessaan.

tsugaru: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä menossa osa Sodoma ja Gomorra. Sen olen todennut, että useimmissa klassikoissa on hervotonta huumoria, kuten tässäkin. Ideanahan on se, miten vanhetessa kokemus asioista muuttuu ja yritetään rekonstruoida aiemmin tapahtunut muistoina. Paljonhan tämä kertoo siitäkin, kuinka naurettavia olemmekaan. Jotkut osuudet käyvät pitkäveteiseksi minäkertojan vatuloidessa rakkaussuhteitaan, mutta Proustin laboratorionomaisen tarkka havainnointi pitää otteessaan.
 
Pystyykö noita Kadoneita aikiksia lukemaan tyhmempikin ilman tuskastumista?

texjazz: Pystyykö noita Kadoneita aikiksia lukemaan tyhmempikin ilman tuskastumista?
 
Tyhmä tässä lukee ja tuskastuu välillä rakkaussuhteiden ruotimisiin, joita riittää sivukaupalla. Mutta niissäkin aina joitakin huumorillisia osuuksia, joten ei viitsi yli harppoa. Impressionismi ja muu viime vuosisadan alun taide- ja kulttuuriliikehdintä, rautatien ja sähkövalon tulo jaDreyfus-oikeudenkäynti tässä viitekehyksenä, joten ajankuvanakin kiinnostavaa luettavaa.
 
Kun tässä nyt rummutan huumorin puolesta kirjallisuudessa, en tarkoita varsinaisesti kuoliaaksinaurattamis ta, mutta sellaista tarkkuutta henkilöiden käyttäytymisen havainnoinnissa, joka saa kaiken inhimillisen kanssakäymisen vaikuttamaan perin hupaisalta. Tällaista humoristisuutta en tosin edellytä Vargas Llosalta tai Sofi Oksaselta käsittelemiensä aiheiden vuoksi.

Matti Rämö : Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan
 
Taas Rämöltä mukava matkakirja

tsugaru:
 
Kun tässä nyt rummutan huumorin puolesta kirjallisuudessa, en tarkoita varsinaisesti kuoliaaksinaurattamis ta, mutta sellaista tarkkuutta henkilöiden käyttäytymisen havainnoinnissa, joka saa kaiken inhimillisen kanssakäymisen vaikuttamaan perin hupaisalta. Tällaista humoristisuutta en tosin edellytä Vargas Llosalta tai Sofi Oksaselta käsittelemiensä aiheiden vuoksi.
 
Joo. Tuota hupaisuutta sai Hans Fallada Yksin Berliinissä -kirjaan, joka on kirjoitettu heti toisen maailmansodan jälkeen. Ja perin vakavaan asiaan.

Teemu Keskisarja - Raaka tie Raatteeseen
 
Keskisarjan kerrontaa on kiva lukea, ei ole kuivaa historiallista mättöä, vaan ironian kauttakin kertoo Suomussalmen tapahtumista. Ja mielenkiintoista historiaa ajasta ennen sotaa, juntuslaisuudesta, korpikommunismista. Lisää pitää hänen kirjoja etsiä kouriin syksyn pimeitä vasten.

Christopher Sandford - Keith Richards: Satisfaction
 
Aivan kelvollinen Richards elämäkerta. Joskin etenkin 60-lukua käsittelevien jaksojen liiallinenkin "Keef = Stones" painotus hiukan ärsytti. Suomennos varsin onnistunut.

Jukka Takalo - Jokainen on vähän homo
 
Olipa mielenkiintoinen kirja, 5/5 (ei siis kerro nimestään huolimatta homostelusta ;) )

Hannu Rajaniemi - Kausaalienkeli.
 
Kausaalienkeli on kvanttivaras trilogian kolmas ja viimeinen osa jossa paljastuu miten käy mestarivarkaan Jean Le Flambeurin jahdatessa unohdettua menneisyyttä. Trilogia on mielestäni laatutavaraa ja ensimmäinen kirja imaisee mukaansa heti ensimetreillä. Kuitenkin jostain syystä trilogian laatutaso hiipuu mitä myöhemmäksi mennään, tämän kolmannen kirjan ollessa heikoin lenkki.
 
Kirjassa koetaan Jeanin normaaleja oivalluksia ja temppuja, jotka viihdyttävät ja ovat kirjan yksi suola, silti kirja keskittyy eniten kahden edellisen kirjan aukkokohtien paikkaamiseen ja hahmojen taustojen kartoittamiseen. Aukkokohtia edellisten kirjojen jäljiltä onkin jonkin verran. Henkilöhahmojen taustojen valottaminen on tervetullutta, sillä niistä ei paljoa ole infoa viljelty. Päähenkilöiden taustat rakentuvat sarjan mukana paloittain, mikä on yksi kirjan jännityksen luova avainelementti.
 
Lopouhuipennus tuotti kahdenlaista ajatusta. Toisaalta vitutti että loppuratkaisu oli letdown, mutta taiteilijan näkökulmasta se oli kiehtova. Rajaniemi uskalsi rikkoa peruskehykset tarinan kulusta ja loppuratkaisusta. (tai sitten siltä loppu mielenkiinto tai ideat)
 
Loppuarvosana 9/10.

Onko joku jo lukenut Heikki Turusen kirjan Karjalan kuningas (Simpauttajan jatko-osa)?

Slavoj Zizek - Ideologian ylevä objekti
 
Kirjassa käsitellään psykoanalyysin tulkintaa, fundamentalismia, ihmisoikeuskäsityksiä ja postmodernismia.. aika vaikeaa tekstiä.

Jean-Paul Sartre - Minän ulkoisuus
 
Vallan mielenkiintoinen pohdiskeleva kirjoitelma minuudesta ja sen olemuksesta. Kieltämättä olisin voinut saada kirjoituksesta enemmänkin irti, jos tuntisin paremmin Sartren lukemien filosofien tuotantoa, mutta menihän se näinkin. Sen verta nopea luettava lyhyydestä johtuen, että tarttee vielä pariin kertaan lukea, jotta ymmärtäisi paremmin sisällön.
 
Haluan osoittaa, että minä ei ole sen enempää muodollisesti kuin sisällöllisestikään tietoisuudessa: se on ulkona, maailmassa. Se on maailmallinen oleva, aivan niin kuin toisenkin minä.

Alexandre Dumas - Monte-Criston kreivi
 
Ajaton klassikko, joka ei liene pituudestaan huolimatta liian vaikea kenenkään luettavaksi.

Heikki Turusen Karjalan Kuningas luettu. Simpauttajan jatko-osa. Suosittelen. Ei kai tätä elokuvaksi voi ohjata kukaan muu kuin Aku Louhimies/Jörn Donner.

Karl-Ove Knausgård - Taisteluni III
 
Kaikki me olemme kasvatuksen vankeja. Toisilla muuri korkeammalla karata.
 
Knausgårdia lukiessa samalla pännii ja samalla siitä nauttii.