Kitarat: kitarakamat ›

sonya: Kiitos kaikille neuvoista, kävin F-musiikissa tänään katselemassa ja kokeilemassa ja luultavasti hankin kitaran ja vahvarin ennemmin sieltä kuin thomannilta.
 
Tämä tarina on siis saamassa onnellisen välitilinpäätöksen. Välitilinpäätöksen sikäli että jos vain innostut, niin tuskin jää viimeiseksi kitaraksesi ja tuskinpa vahvistimeksikaan.
 
Itse olin haaveillut sähkökitaran soittamisesta jo teininä, kun paras kaveri sai faijaltaan sähkökitaran ja sen jälkeen minkä kitaran nyt milloin sattui haluamaan. Itse en saanut vaikka omillakaan vanhemmillani se ei ollut rahasta kiinni. Heidän mielestään olin epämusikaalinen (ehkä olenkin, mutta ihminen saavuttaa ainakin välttävän tason missä vain haluaa) ja minun piti mieluummin keskittyä hyviin arvosanoihin koulussa. Jotain tuosta oli varmasti jäänyt kaivelemaan, kun verkkokauppa.com:in avajaisissa kolme vuotta sitten otin hetken mielijohteesta pahvilaatikkoläjästä Squier by Fender -stratosetin ("kitara" + "vahvistin" + viritin) mukaani kassalle.
 
Hurahdin täysin eli siitä alkoi armoton treenaaminen ja kun olin mielestäni oppinut edes jotakin, niin myös armoton kamarumba. Oma välitilinpäätäkseni on noin 20 kitaraa/bassoa sekä kymmenkunta vahvistinta, akustinen piano, syntikka, sähkörummut, PA-systeemi sekä läjä kitarapedaaleja ja muuta sälää. Äsken lopetin sellaisen noin 3,5 h soittosession, kun sormet alkoivat ottamaan jo liian kipeetä (hankalampia sointuja ja niiden sahaamista pitkin otelautaa) ja pitää säästellä nakkeja, sillä tuo noin kolme tuntia on mulle normi iltapuhde.
 
Paljon kamaa on tullut myös myytyä ja vaihdettua. Niin sanottuja hyviä halppiksia ei enää arsenaalistani löydy, mikä on suurimmaksi osaksi turhamaisuuttani ja haluani fiilistellä, kun ei tartte näin nelikymppisenä kysellä faijalta sen enempää lupaa kuin rahakaan (läpi harmaan kiven -asenteeni koskee sekä harrastuksiani että työminääni).
 
Pointtini on siinä, että jos minun nyt pitäisi ostaa itselleni sähkökitara hintaan 200 - 300 euroa, niin ostaisin käytettynä jonkun vähän vanhemman joko Koreassa tehdyn Epiphonen (24,75" eli les paul -skaalalla ja humppareilla eli kaksikelaisilla mikeillä) tai Japanissa tehdyn Jacksonin (super-strato eli 25,5" strato-skaalalla ja vähintään tallassa humppari eli kaksikelainen mikki). Nykyään Epiphonet tehdään Kiinassa ja halvemmat Jacksonit Intiassa (kalliit Japanissa ja kalleimmat USA:ssa). Jos enemmän tuonne hardrock/metallimusaan kallellaan olevat Jacksonit eivät miellyttä silmää, mutta haluat mahdollisimman monipuolisen kitaran - ja jos vielä budjetti joustaa satasen tai kaksi - niin ostaisin jonkun vanhemman sellaisen Tokain tai Fenderin straton, joka on tehty Japanissa ja sellaisella lisävaatimuksella, että tallassa on oltava humppari sekä keskellä ja kaulan juuressa yksikelainen eli seinglecoil. Humpparin soundi on paksumpi ja singlecoilin kuulaampi. Nämä määrittelyt ovat yleistyksiä asian yksinkertaistamiseksi.
 
Aloittelijan on kuitenkin vaikea ostaa käytettyä, koska ei ole tietoa ja nimenomaan kokemuksen tuomaa tietoa silmissä ja sormenpäissä. Hyviä vinkkejä saa täältä, mutta se ei ole sama asia. Siksi jos nyt ostaisin ensimmäistä ja edullisepaa allaround-kitaaraa kaikella nykyisellä tiedollani ja kokemuksellani, niin ostasin jostakin hyvin palvelevasta musaliikkeestä jonkun paremman Squierin (Fenderin lowend-merkki siis), ja nimenomaan humppari + 2 x singlecoil -mikityksellä. Otelautamateriaaleista sen verran, että ruusupuussa on vähän tummempi soundi ja paljaassa vaahterassa vastaavasti kirkkaampi ja kuulaampi. Stratoissa on vibra-talla/tremolo, mutta sitä ja sen säätämistä on turha pelätä. Siihen joutuu vaikka musaliikkeen palveluna kitara olisi kuinka hyvissä sädöissä. Puu elää ilmankosteuden mukaan ja nyt on tulossa talvi pakkasinen mikä kuivattaa myös sisäilman. Myös kiinteätallaiset tarvitsevat säätämistä ja säätäminen on syytä ottaa haltuun jos ei halua opettelemalla soittamaan jousipyssyllä... Ei se säätäminen mitään rakettitiedettä ole. Täällä ja muualla netissä on hyviä ohjeita - ja se tärkein: maltti on valttia, pieniä mutoksia kerrallaan ja kärsivällisyytä odotella niiden vaikutusta (kaularaudan säätäminen: säädä mutteria enintään neljäsosa kierroksen verran vuorokaudessa).
 
Omassa kitaraumbassani on se hyvä puoli, että otekäsi on niin adaptoitunut kaikkeen, että vaikka omat mieltymykset ovat jo löytyneet, niin totun nopeasti mihin vain kaulaan jos kitara muuten miellyttää.
 
Sellaista Squier-kitarapakettia älä kuitenkaan osta, jossa kitara on Bullet tai Affinity, sillä omani oli aivan hirveää kuraa, etenkin metalliosien ja mikkien osalta. Lisäksi puuosat olivat ilmeisen huonosti kuivuneet, sillä koko laitos eli omaa elämäänsä liiankin kanssa. Toisaalta opinpahan säätämään kitarani itse, mikä siis on tärkeää (ks. edellä). Myös kyseisen paketin vahvisin oli huono vitsi (10 wattinen Squier). Ihan ok puhtaat soundit siinä tosin oli, mutta overdrive/rokkisärö -osasto on jotakin aivan kauheaa.
 
Osta siis ensihätään joku edullinen ja mahdollisimman monipuolinen mallintava vahvistin (kuulokeliitäntä on syytä olla) ja palaat asiaan sitten kun taidot ovat karttuneet. Sitten kun pääset hommassa jyvälle, niin tulet huomaamaan, että vahvistin vaikuttaa soundiin paljon enemmän kuin kitara ja että vahvistimen soundeja voi maustaa efektipedaaleilla.
 
Ainakin F-musiikissa on joku ale ja etenkin jos ostat sekä kitaran että vahvistimen ja instrumenttikaapelin niiden välille (muista myös viritin ja plektrat sekä ehkä hihnakin ja varakielet sekä laukku tai topattu pussi), niin mahdollisuutesi tinkiä hinnoista - myös mahdollisesti jo alennetuista - ovat varsin hyvät. Yksittäinkin ostettuna neuvottele vähintään Thomannin hintaan. Vantaan Retail Parkin F-musiikissa on ollut jonkun verran myös käytettyjä, usein hyvinkin edullisesti - ja etenkin niiden hinnoista kannattaa yrittää vielä tinkiä.