Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Ohuet kaulaprofiilit
1 2
azlag
10.10.2014 09:27:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En pikaisella haulla onnistunut löytämään tämän asian selvittämiseen tähtäävää ketjua joten laitetaan utelua tulille.
 
Uutta kitaraa pitäisi taas ennemmin tahi myöhemmin alkaa ostelemaan ettei pääse unohtumaan miltä moinen tuntuu. Mutta, tärkeimmäksi speksiksi olen määrittänyt ohuen, ibanezmaisen kaulan. Ja vaikka hakusessa on nimenomaan seiska, uskoisin että ainakin suuntaa antavasti eri valmistajilla eri malleissa on samankaltaisia kaulaprofiileja. Korjatkaa toki jos olen täysin väärässä.
 
Ymmärrän että ibanez:ien kaulaprofiili perustuu siihen että ne ovat ensinnäkin ohuita (1/12 nauha 19/21mm seiskoissa, kutosissa luonnollisesti vähemmän), latteita otelaudoiltaan (uusimmat lienevät enimmäkseen 16") ja latteita myös kaulan takaa (eli eivät pyöreitä, pesäpallomailamaisia). Näitä ominaisuuksia kaipailen.
 
Onko muilla valmistajilla erittäin ohuita kauloja? Mayonesini pääsee lähelle. Jacksonin kokeilemisesta olen haaveillut (Dinky, Soloist, Broderick Soloist). Washburn:in Parallaxe- ja Deanin RC-sarjalaiset kuulemma ovat vielä ibaneziakin ohuempia. Tähän sitten loppuukin teoreettinen tietämykseni ja kokemusta ei ole senkään vertaa. Washburnin Parallaxe koukuttaisi ihan vallan valtavasti atm., floikkineen kaikkineen. Dean RC:tä olen kokeillut mutta en pitänyt, tuntumasta enkä ulkomuodosta. Ibanez (RGD2127FX, vaihtoehtoisesti jokin muu prestige joka ei sisältäisi neonvihreää, kultaa tai kukkakuvioita) olisi varma veto mutta jotain muutakin tekisi mieli kokeilla, vaihtelun vuoksi.
 
Ongelmani on se, että sormet ovat niin lyhyet että hyvä kun ylettyy vaaksaa mittaamaan prinssinakista. Koska vielä pyrin välttämään kunnon rock-otetta jossa peukalolla voi soittaa vaikka barre-sointuja - jos on nimeltään Hendrix - ja yritän pitäytyä tiluliluleimaisessa klassisessa otteessa, kovin paksut kaulat eivät ole optio. Nyt kun asiaa ajattelee, seiskoihin hassahtaminenkaan ei välttämättä ollut kovin optimaalista mutta mennään näillä.
 
Yli kahden tonnin kitarat ovat periaatteellisista syistä poissa laskuista, joten custom shop:it karsiutuvat myös.
 
Kokemuksia, näkemyksiä? Kiitos!
 
KUNU
10.10.2014 09:40:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ei ole käyny mielessä että valkkaat muuten itelle sopivan kitaran ja viet kunnon kitarapajalle missä ohentavat kaulan sulle sopivaksi?
 
Jos tämä vaihtoehto ei miellytä niin Ibanezin UV taikka EBMM Petrucci vois sopia hyvin. Erilaiset kaulaprofiilit nuissa on, Petruccissa ohut C mikä tuntuu tosi pieneltä kädessä vaikka on vissiin aivan himpun verran UVta paksumpi jopa. Universe varsinkin tuolta 90 luvulta sisältää tosi ohuen kaulan, 2000 luvun tuotannosta en ossaa sen kummemin sanoa ko on vähäistä kokemusta ja seki vuosia sitten.
 
Suhr=Ongelma
azlag
10.10.2014 10:09:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan sekin yksi optio, siis viedä kitarapajalle. Toinen on tehdä se itse. Enemmän miellyttäisi silti ajatus siitä että ostaisi suoraan sen napakympin, ilman ylimääräisiä säätöjä ja/tai kuluja ynnä modailuista johtuvaa arvon alennusta. Täsmennän silti että työkalua etsin, en näytekappaletta, ja tarkoitus ei olisi koskaan myydä vaan kun varmaa ei ole kuolema ja verot...
 
Ibanezin UV777 on ollut pidempään jo aika vahvoilla vaihtoehdoista, nimenomaan tuo musta-hopea (sen kanssa voisi elää, 2000-lukulaista/-luvun vaihteen mallia?) ja niitä näyttäisi järkeviin hintoihin silloin tällöin pyörähtävän torillakin. Tuon voisin sanoa olevan kolmantena listalla tällä hetkellä. Mitä tulee uuteen Universeen, en ole kovin vakuuttunut Premium-luokan soittimien tasosta vaikka vain yhden omistankin. Vaan kun kerran mielipiteensä muodostaa niin vaikea siitä on päästä eroon. Lisäksi vihreä väri on jotenkin henkilökohtainen kauhistus. Upotusten ja lavan logon uusiminen menisi taas säätämiseksi. JEMit varmasti mahtavia myös, ja ohutkaulaisia mutta Kultaa ja Hintaa.
 
Petrucci täytyy painaa mieleen jos joskus tulee asiasta vaikka keskustelua, mutta kyseisen mallin skippaan omakohtaisesti niillä tekosyillä että hintaa on runsaasti ja erittäin pinnallisesti todettuna muoto ei miellytä omaa silmää, ei vaan pysty, ei kykene. Arvosteluiden ynnä muiden toisen käden mielipiteiden perusteella mahtava kitarahan se on, joka suhteessa :)
 
Osteri
10.10.2014 10:15:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tervetuloa lyhytsormisten klubiin :)
Vaikka itse en seiskoja harrastakaan, niin muuten jo ihan 6-kielisissä olen sopivimmat kaulat löytänyt nimenomaan Washburnin valikoimista. Kommentoin tässä nyt yleisesti otsikon aihetta ohuista kaulaprofiileista.
 
Enimmäkseen tällä hetkellä soitan Washburnin WM24 kitaralla ja sopii näppeihin erittäin hyvin. Kun muualla jossain keskustelussa olen narissut Gibsonin kaulojen paksuudesta niin sekin asia tuli ratkaistua hankkimalla 90-lukulainen Washburn P runko ja siihen loput speksit esikuvansa mukaan. Soittaminen paljon mukavampaa kuin perus G-kauloilla, soundit tunnistettavissa hyvillä duncaneilla (... ai niin eihän näitä saa verrata, nyt taisi tulla pyhäinhäväistys....).
 
Ohutta kaulaa varmaan kannattaa hakea myös ESP/LTD tallista. Mulla oli kerran sellainen LTD 1000- joku deluxe ja sekin oli melkoisen näppärä. 12 nauhalta ehkä hieman ahdas mutta muuten jees.
 
Tuo Washburnin Parallaxe sarja on varsin mielenkiintoinen ja sekin kanttaa katsastaa - sulle seiska ja mulle sellainen normi valkoinen six string http://www.washburn.com/products/electric/PX-SOLAR160WHM.html
 
Kirjoitan.....siis ehkä en just nyt soita....
kekkuliheikki
10.10.2014 10:19:24
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hommaa kapeakaulainen joku R1-R2.
 
Kramer Nightswan tai ProAxe. ESP Maverick...Charvel Fusion...Peavey Vandenberg...jne...
 
En allekirjoita.
azlag
10.10.2014 11:41:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Osteri: Tervetuloa lyhytsormisten klubiin :)
 
Kiitos kiitos! :) http://www.washburn.com/products/electric/PXS297FRB.html - melkein pitää tuollainen laittaa siinä tapauksessa tilaukseen. Oikeastaan taisin kaipailla vain käyttäjäkokemusta Washburneista (ibanezeista niitä jo on) mutta lyötäneen tällä lukkoon ellei mustia hevosia ilmesty.
 
kekkuliheikki: Hommaa kapeakaulainen joku R1-R2.

Kramer Nightswan tai ProAxe. ESP Maverick...Charvel Fusion...Peavey Vandenberg...jne...

 
Eh, täytyy tunnustaa tietämättömyyteni nimittäin R1-R2 eivät oikein auenneet. Edes googlettelulla. Sen sijaan nuo muut näyttävät oikeinkin lupaavilta, niitä ei taida kuitenkaan löytää enää kuin hyvällä tuurilla käytettyinä. Mieluummin jotain "klikkaa, osta ja kokeile"-hengessä. Onko näin että ohuimmat kaulaprofiilit löytyvät parhaiten 90-luvun mallistoista? Jotain sen suuntaista henkeä olisin aistivinani?
 
Jackson ja ESP lienevät ohutkaulaisia mutta eivät kuitenkaan ihan samoissa sfääreissä Ibanezin ja Washburnin kanssa? Jackson Dinky käsittääkseni lähinnä? Yhtäkään seiskakielistä jacksonia en ole omistanut mutta kutosia on ollut muutamakin. Kerrassaan mahtavia kepukoita, ei pääse yli eikä ympäri.
 
Krice
10.10.2014 12:11:34 (muokattu 10.10.2014 12:12:12)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sellainen juttu kannattaa muistaa, että kaulan paksuudella ei ole mitään merkitystä jos siitä ei ota blues-otetta eli käsi kaulan ympärille ja peukulla ala-e:tä. Otelaudan leveys / kielten välit on se mihin sormien on yletyttävä. Lyhytsormiselle mensuuri on tärkeämpi kuin kaulan paksuus, tosin itse soitan lyhytsormisena 25,5" normaalimensuurin kitaralla. Pitää vain sisäistää omat puutteet ja työskennellä niiden mukaan. Jos katsot esim. Michael Angelo Bation soittamista niin eipä tunnu lyhyet nakkisormet paljon haittaavan menoa.
 
Entropia666
10.10.2014 12:21:41
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jacksoneista ainakin ysärin japanilaisissa pulttikauloissa on ohuita profiileja. Pienellä varauksella myös läpikaulat, oma Grover Jackson RR on ilmeisesti todella ohut läpikaulaksi, kun taasen jenkkiversiot ovat läskimpiä.
 
Uusi nettisivu! Inkvisitor || Kuvia: H A J E . F I
zedder
10.10.2014 12:21:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Krice: Sellainen juttu kannattaa muistaa, että kaulan paksuudella ei ole mitään merkitystä jos siitä ei ota blues-otetta eli käsi kaulan ympärille ja peukulla ala-e:tä...
 
Ehkä itse koet asian olevan noin, mutta oma näkemykseni on erilainen: On kyllä aivan eri asia ja tuntuma soittaa speedneck -kaulaisella Jacksonilla kuin esim 60s profiilisella Gibsonilla tai paksuhkokaulaisella Edwards -flygarilla. Jopa Jackson RR1 hiukan työntää minua luotaan. Toki noilla kaikilla voi soittaa suunnilleen samat jutut, mutta yhtä mukavaa se ei ole.
 
On sillä kaulan paksuudella ja kämmentuntumalla siis oma merkityksensä vaikkei peukalolla kieliin kajoaisikaan, minun mielestäni ja omalla kohdallani asia on noin.
 
Jokaisella on oikeus kieltäytyä aikuisten kitaroista.
azlag
10.10.2014 13:13:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: On sillä kaulan paksuudella ja kämmentuntumalla siis oma merkityksensä vaikkei peukalolla kieliin kajoaisikaan, minun mielestäni ja omalla kohdallani asia on noin.
 
Olen kyllä myös vahvasti sitä mieltä, että etenkin jos pyrkii pitämään sen peukalon kaulan keskellä siinä alkaa olemaan eroa että onko sen kaulan paksuus 2cm vaiko 5cm. Kärjistetty esimerkki :) Etenkään jos ei halua pitää kitaraa kainalokuopassa. Ja vaikka eroa ei heti soittaessa huomaisikaan kovin valtaisaksi, muutaman tunnin soittelun jälkeen saattaa alkaa kyynärvarsissa sellainen rakkausmainen polttelu että niissä hellyyden tunteissa alkaa pakostakin tirahtamaan tippa linssiin. Toisillahan (uskoisin että pitkäsormisilla ihmisillä) tilanne on juurikin päinvastainen. Vai onko se sitten siitä kiinni että millainen ote kaulasta kenelläkin on. Mensuurin suhteen en ole huomannut juurikaan eroa tuumalla sinne, tuumalla tänne.
 
Numb
10.10.2014 14:35:55
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

zedder: On sillä kaulan paksuudella ja kämmentuntumalla siis oma merkityksensä vaikkei peukalolla kieliin kajoaisikaan, minun mielestäni ja omalla kohdallani asia on noin.
 
Täällä toinen, jolla näin. Plus että kaulan profiili vaikuttaa.
 
Tuossa taannoin yhden kitaran kun ostin, niin aiempi omistaja totesi kaulan olevan hänelle liian tuhti. Minulle taas se on siellä mukavuusalueen ohuemmassa päässä.
 
Sävelet ja sanat, kitara ja laulu: Dunnet Head
KUNU
10.10.2014 14:55:02 (muokattu 10.10.2014 14:55:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

azlag: Ibanezin UV777 on ollut pidempään jo aika vahvoilla vaihtoehdoista, nimenomaan tuo musta-hopea (sen kanssa voisi elää, 2000-lukulaista/-luvun vaihteen mallia?) ja niitä näyttäisi järkeviin hintoihin silloin tällöin pyörähtävän torillakin. Tuon voisin sanoa olevan kolmantena listalla tällä hetkellä. Mitä tulee uuteen Universeen, en ole kovin vakuuttunut Premium-luokan soittimien tasosta vaikka vain yhden omistankin. Vaan kun kerran mielipiteensä muodostaa niin vaikea siitä on päästä eroon. Lisäksi vihreä väri on jotenkin henkilökohtainen kauhistus. Upotusten ja lavan logon uusiminen menisi taas säätämiseksi. JEMit varmasti mahtavia myös, ja ohutkaulaisia mutta Kultaa ja Hintaa.
 
Mulla on tuo UV7bk ja kaula on varhmaanki ohuin seiskan kaulaksi millä olen soitellu, tuo on mulle ainaki helpoin valinta. Tuota keppiähän saa myös tuona Silver Dot mallina, elikkä muuten vissiin täysin sama mutta eri värimaailmaa. Ja satulaki tuossa on tuo 48mm ko esim useissa FR mallin kepeissä on 49mm, seki vaikuttaa huomattavasti heti kaulan tuntummaan. Esim verratessa Caparisoniin ja Ibaneziin niin tuon 1mm eron kyllä huomaa heti ko ottaa kitaran kätheen.
 
Suhr=Ongelma
jhlamm
10.10.2014 16:37:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Helpoiten täyden napakympin saa teettämällä sen kitaran vaikka amfisoundilla tai vastaavalla. Onhan se kallista sinänsä, mutta eikös semmosilla perus spekseillä kuitenkin siedettävänä pysy hinta, kun verrataan esim Jacksonin Broderickin siguun. Uskonpa vielä, että ammattimainen rakentaja pystyy antamaan valottavaa kuvaa noihin profiileihin, ja tämä yhdistettynä omiin haluihin, tuottaa melko varmasti buenoa tavaraa.
 
"Human beings, who are almost unique in having the ability to learn from the experience of others, are also remarkable for their apparent disinclination to do so."
KUNU
10.10.2014 16:51:31
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jhlamm: Helpoiten täyden napakympin saa teettämällä sen kitaran vaikka amfisoundilla tai vastaavalla. Onhan se kallista sinänsä, mutta eikös semmosilla perus spekseillä kuitenkin siedettävänä pysy hinta, kun verrataan esim Jacksonin Broderickin siguun. Uskonpa vielä, että ammattimainen rakentaja pystyy antamaan valottavaa kuvaa noihin profiileihin, ja tämä yhdistettynä omiin haluihin, tuottaa melko varmasti buenoa tavaraa.
 
Jos tässä on budjetti alle 2000 tonnia niin sillä ei kummosta 7 kielistä customia saa, jos edes saa. Skervesenin vois saaha mutta aina nuissa piilee pieni jännitysmomentti mitä sieltä tullee.
Ostat kitaran ja pajalle kaulan hiontaan vain, tullee halmemmaksi. Joskus kysyin kaulan hiontaa niin 200-300 euron välissä olivat riippuen pajasta.
 
Suhr=Ongelma
JaaGeRMaisTeR
10.10.2014 17:46:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KUNU: Jos tässä on budjetti alle 2000 tonnia niin sillä ei kummosta 7 kielistä customia saa, jos edes saa. Skervesenin vois saaha mutta aina nuissa piilee pieni jännitysmomentti mitä sieltä tullee.
Ostat kitaran ja pajalle kaulan hiontaan vain, tullee halmemmaksi. Joskus kysyin kaulan hiontaa niin 200-300 euron välissä olivat riippuen pajasta.

 
Katseet tuonne Polskien suuntaan. Ran tekee tuollasen seiskan halvimmillaan 1400€. Näin siis nettisivut osaa kertoa.
 
Humanoid
10.10.2014 20:11:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KUNU: Mulla on tuo UV7bk ja kaula on varhmaanki ohuin seiskan kaulaksi millä olen soitellu, tuo on mulle ainaki helpoin valinta. Tuota keppiähän saa myös tuona Silver Dot mallina, elikkä muuten vissiin täysin sama mutta eri värimaailmaa. Ja satulaki tuossa on tuo 48mm ko esim useissa FR mallin kepeissä on 49mm, seki vaikuttaa huomattavasti heti kaulan tuntummaan. Esim verratessa Caparisoniin ja Ibaneziin niin tuon 1mm eron kyllä huomaa heti ko ottaa kitaran kätheen.
 
Ei tuo ehkä ohuin kaula ole mitä Iboista olen soittanut, mutta selkeästi yksi parhaista. UV7BK:n profiili on todella hyvä. Eniten silti pidän tästä LTD H-207:n profiilista joka on varmasti paksuin mitä on tullut soiteltua :) Schecterit pääsee aika lähelle.
 
KUNU
10.10.2014 21:54:05 (muokattu 10.10.2014 21:54:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Humanoid: Ei tuo ehkä ohuin kaula ole mitä Iboista olen soittanut, mutta selkeästi yksi parhaista. UV7BK:n profiili on todella hyvä. Eniten silti pidän tästä LTD H-207:n profiilista joka on varmasti paksuin mitä on tullut soiteltua :) Schecterit pääsee aika lähelle.
 
Kerro toki mikä on Ibanezin seiskoista ohuempi.
 
Suhr=Ongelma
pappasfin
10.10.2014 22:11:30 (muokattu 10.10.2014 22:19:52)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KUNU: Kerro toki mikä on Ibanezin seiskoista ohuempi.
 
Kyllä tuo taitaa Ibanezin seiskoista olla se ohkaisin ja saman mittainen kuin JEM 7v7 kitarassa. On muuten sairaan hyvä kaula ja muutenkin laatu peli ja ite tykkään noista blazen mikeistä millä taipuu soundit moneen hommaan.
 
Hemmetin hyviä soittimia.
 
Edit:
 
Oli pakko tarkistaa, muuten on kaulan mitat samat JEM 7v7 ja UV/B:ssa paitsi radius on JEM Radius 430 mmR ja UVB 400 mmR
 
Soundillisesti noissa on hienoista eroa, hyvät soundit molemmissa ;D
 
PappaSFin
KUNU
10.10.2014 22:19:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

pappasfin: Kyllä tuo taitaa Ibanezin seiskoista olla se ohkaisin ja saman mittainen kuin JEM 7v7 kitarassa. On muuten sairaan hyvä kaula ja muutenkin laatu peli ja ite tykkään noista blazen mikeistä millä taipuu soundit moneen hommaan.
 
Hemmetin hyviä soittimia.
 
Oli pakko tarkistaa, muuten on kaulan mitat samat JEM 7v7 ja UV/B:ssa paitsi radius on JEM Radius 430 mmR ja UVB 400 mmR

 
Eri tuntuma nuissa kuitenki on, 7bkssa on erilainen käsittely ja vaikka specien mukaan pitäis olla sammaa luokkaa paksuus niin rohkenen väittää että eroja nuissa on. Kumpiki loistavia kauloja tosin
 
Suhr=Ongelma
pappasfin
10.10.2014 22:27:11 (muokattu 10.10.2014 22:28:58)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

KUNU: Eri tuntuma nuissa kuitenki on, 7bkssa on erilainen käsittely ja vaikka specien mukaan pitäis olla sammaa luokkaa paksuus niin rohkenen väittää että eroja nuissa on. Kumpiki loistavia kauloja tosin
 
Musarit on kanssa mainoita pelejä myös mistä jo aikaisemmin mainitsit, noitakin kannattaa aloittajan harkita ja testata, hyvin tehtyjä laatu soittimia. Pitäiski mennä testimään se uusin malli Majesty ja millainen se on verrattuna aikaisempiin malleihin, ihan vaan mielenkiinnosta.
 
PappaSFin
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «