Aihe: Wovenhand (US)+Plain Ride, pe 10.10. Ääniwalli, Hki
1
Artemi
23.09.2014 19:30:16
WOVENHAND SAAPUU SUPERMASSIVEN ENNAKKOKLUBILLE
Pe 10.10.2014 Helsinki, Ääniwalli
 
16 Horsepower -yhtyeestä tutun David Eugene Edwardsin nykyinen kokoonpano Wovenhand konsertoi Helsingissä Ääniwalli-klubilla perjantaina 10. lokakuuta. Liput Supermassive-festivaalin ennakkoklubille tulevat myyntiin Tiketissä maanantaina 1. syyskuuta.
 
Vahvatunnelmaista alt. countrya, neo-folkia ja vaihtoehtorockia soittava Wovenhand jatkaa 16 Horsepower -nokkamies David Eugene Edwarsin seikkailuja kristillisen mytologian, henkisen itsetutkiskelun ja synkkien ihmiskohtaloiden parissa. Vuodesta 2001 toiminut yhtye on toistaiseksi julkaissut seitsemän studioalbumia, joista viimeisin on huhtikuussa ilmestynyt Refractory Obdurate.
 
Aikaisemmin Suomessa ainoastaan kevään 2010 klubikeikoilla vierailleen Wovenhandin ajankohtainen uutuusalbumi on yksimielisesti nostettu bändin kirkkaimpien helmien joukkoon. Yhtyeen aikaisempaa tuotantoa raskaampana soivaa levyä on verrattu jopa Swansin tuotantoon, ja Edwarsin vangitsevat lauluosuudet sijoittuvat edelleen Nick Caven ja Mark Laneganin välimaastoon.
 
22.-26.10.2014 järjestettävän Supermassive-kaupunkifestivaalin ennakkoklubina toimivaan Wovenhand-konserttiin on ilmainen sisäänpääsy festivaalipassilla. Sisäänpääsy vaatii ennakkoilmoittautumisen 8.10.2014 mennessä, lisätiedot www.tiketti.fi.
 
LIPUT:
Myyntiin ma 1.9.2014 klo 9.00
- ennakkoon Tiketistä alk. 25 EUR
- ovelta 26 EUR
 
urlhttp://wovenhandmosaic.com/url_
urlhttps://fi-fi.facebook.com/plainride/url_
urlhttps://www.facebook.com/Aaniwalli/url_
urlhttp://supermassive.fi/url_
Artemi
06.10.2014 12:03:55
Tämän viikon perjantaina Ääniwallissa! Supermassive-passilaisille tiedoksi että ylihuomenna keskiviikkona 8.10. on viimeinen päivä ilmoittautua tänne; lisätiedot Tiketistä.
 
Wovenhand-"Dirty Blue":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=ImvMxXY64EU/url_
 
Wovenhand-"Hiss":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=wYKyhDw4mvM/url_
 
Plain Ride-"Skeleton Kites":
 
urlhttps://www.youtube.com/watch?v=08PcMn_xqMs/url_
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)