Kitarat: kitarakamat ›

Juuh. Ei kai kitaristeja yleensäkään ole mitään järkeä verrata toisiinsa, paitsi että voihan sitä huvikseen jutustella. Jokainen soittaja tekee omaa juttuaan (paitsi että nykyään yhä useampi tekee toisten juttuja) omassa ajassaan, omalla tyylillään, joko omana itsenään tai sitten osana bändiä. Lahjakkaimmat heistä keksivät jopa oman jutun josta tulee sitten mahdollisesti vieläpä muiden kopioima ja ihailema tyylisuunta. Joku sitten vaan vetää bändinsä biisejä. Kun vertasin Alppua srv:iin, VH:iin jne, tarkoitin lähinnä että mitä tulee esikuvana olemiseen oman sukupolvensa rokkareille ja kitaristeille, Alppu oli heitä vastaava Suomessa ja pohjoismaissa, ei maailmanlaajuisesti, kuten nämä isot starbat. Omaa tyylisuuntaa Albert ei kehittänyt, eikä minusta omaa tunnistettavaa soundia. Lisäksi Albert ei ollut Hurriganesin ns. kantava voima, kuten kitarajumalat usein ovat, vaan se oli Remu. Suomi heräili siihen aikaan sotien jälkeisestä alemmuustilasta ja alkoi pikkuhiljaa saada omaa jalansijaa tälläkin saralla. Nyt kun pohja on näiden uranuurtajien esimerkillä rakennettu, voi A. Laiho ja kumppanit astella leuka pystyssä mille tahansa stagelle ja soittaa ulkomaan pellet suohon.

tender.insanity: Järvisen soittoon en ota kantaa, mutta Hurriganes on mielestäni aika skeidaa. Ei sitten iske yhtään. Ehkä se on kova juttu ollut silloin aikoinaan, muttei kuitenkaan liikauta suuntaan eikä toiseen.
 
Minusta Järvinen teki parhaat juttunsa nimenomaan Hurriganesin jälkeen, ei Hurriganesissa...

Laulava Kylätohtori: Minusta Järvinen teki parhaat juttunsa nimenomaan Hurriganesin jälkeen, ei Hurriganesissa...
 
Jep. Lähinnä viittasin esimerkiksi tuohon aiempaan Tavastian keikkalinkkiin. Se nyt jäi. Pahoittelen.

joku muu sikko: Juuh. Ei kai kitaristeja yleensäkään ole mitään järkeä verrata toisiinsa, paitsi että voihan sitä huvikseen jutustella. Jokainen soittaja tekee omaa juttuaan ...
Albertti-vainaa sanoi jossain haastattelussa, että otelauta ei oo mikään kilparata.

Järvisen soitto kuulostaa vieläkin hyvälle.

Kontiak: Järvisen soitto kuulostaa vieläkin hyvälle.
 
Näin. Kuulosti hyvältä Ride Onin ja Royalsin aikaan pikkupoikana ja kuulostaa yhä edelleen. Yksi parhaista. Onhan näitä isolla maailmalla soittajia, mutta meillä on ainakin yksi Iso soittaja. Se on Järvinen. Minun mielestäni.
 
Hurriganes? Juu, toimii. Blue Suede Shoes, True Fine Mama ja se se levy, mikä se nyt on, jonka kannessa ne istuu Cadillacin kyydissä , huikeeta...

Laulava Kylätohtori: Minusta Järvinen teki parhaat juttunsa nimenomaan Hurriganesin jälkeen, ei Hurriganesissa...
 
No ehkä just se "heti Hurriganesin jälkeen"- aika soololevynsä ja Royalsin aikaan. Mutta se myöhempi, puku päällä soittelun aika ei ainakaan meikälle kolahtanut yhtään. Mies näyttikin ihan Cläpältä. Sen takia varmaan Albertin kuuntelu loppui ja EVH sun muut alkoi tulla tilalle näppärine sormineen.
 
Eniveis, omalta osaltani myönnän kyllä että se aika kun Albertista alettiin kuulla rock-soittajana, oli merkitsevää. Monikaan meistä ei osannut edes arvioida soittamisen taitoa kun vasta aloiteltiin itsekin. Rock-meininki niillä vaan Ganesissa oli niin hyvä. Siihen aikaan.....

Osteri: No ehkä just se "heti Hurriganesin jälkeen"- aika soololevynsä ja Royalsin aikaan. Mutta se myöhempi, puku päällä soittelun aika ei ainakaan meikälle kolahtanut yhtään. Mies näyttikin ihan Cläpältä. Sen takia varmaan Albertin kuuntelu loppui ja EVH sun muut alkoi tulla tilalle näppärine sormineen.
 
Samoja tuntemuksia. Hieno hommahan se 80-luvun lopulla tapahtunut Järvisen nosto talkkarin hommista takaisin levyttäväksi ja omalla nimellään keikkalevaksi artistiksi oli. Mutta se toteutus jätti meikäläisen kylmäksi. Iso bändi korvaamassa jotain, mihin Järvinen aikanaan pystyi paremmin yksinään tai parin asialleen omistautuneen tyypin kera. Ymmärrän kyllä sen puku päällä soittavan Clapton-tyylisen bluesin "vanhemman valtiomiehen" hahmon. Mutta ehkä kipinä oli jo sammunut.
 
Albert Järvinen Bandin keikassa v. -89 oli omalla kohdalla muistettavinta nähdä lapsuuden sankarit Maijanen ja Järvinen samalla lavalla.

Järvisestä on aina tullut jotenkin mieleen SRV.
Blackmore sanoi ettei Vaughan ole mitenkään erikoisen taitava kitaristi, mutta se intensiteetti jolla Vaughan soittaa on uniikkia.
Minusta sama oli Järvisellä.

balanced1: Järvisestä on aina tullut jotenkin mieleen SRV.
Blackmore sanoi ettei Vaughan ole mitenkään erikoisen taitava kitaristi, mutta se intensiteetti jolla Vaughan soittaa on uniikkia.
Minusta sama oli Järvisellä.
 
Ensin pitäisi määritellä "taitava kitaristi". Mielestäni SRV ja Järvinen olivat taitavia Blues kitaristeja.

balanced1: Järvisestä on aina tullut jotenkin mieleen SRV.
Blackmore sanoi ettei Vaughan ole mitenkään erikoisen taitava kitaristi, mutta se intensiteetti jolla Vaughan soittaa on uniikkia.
Minusta sama oli Järvisellä.
 
En tiedä, missä yhteydessä Blackmore tämän on todennut, mutta mies ei ymmärrykseni mukaan ole koskaan erityisemmin kitarasankareita arvostanut. Taisi kerran todeta, että kuunnelkaa saksofonisteja. Keskinkertainen fonisti on taitavampi ja mielikuvitusrikkaampi kuin vastaavan tason kitaristi, jos vaikutteita haluatte. Tai jotain tähän suuntaan.
 
Järvisellä oli mielestäni oivallusta ja uniikkia ilmaisua. Ja parhaimmillaan soitto oli silloin kun se intensiteetti oli vaikuttavaa. Loppua kohti juurikin se alkoi hiipua.
 
Sekä Järvinen, että SRV soittivat 'tanan lujaa, mutta eihän se volyymi silti ollut jutun juoni...

blues guitar: Ensin pitäisi määritellä "taitava kitaristi". Mielestäni SRV ja Järvinen olivat taitavia Blues kitaristeja.
 
Lue rivien välistä..kumatkin on omia sankareita, etenkin SRV.

Lonesome: En tiedä, missä yhteydessä Blackmore tämän on todennut, mutta mies ei ymmärrykseni mukaan ole koskaan erityisemmin kitarasankareita arvostanut. Taisi kerran todeta, että kuunnelkaa saksofonisteja. Keskinkertainen fonisti on taitavampi ja mielikuvitusrikkaampi kuin vastaavan tason kitaristi, jos vaikutteita haluatte. Tai jotain tähän suuntaan.
 
Järvisellä oli mielestäni oivallusta ja uniikkia ilmaisua. Ja parhaimmillaan soitto oli silloin kun se intensiteetti oli vaikuttavaa. Loppua kohti juurikin se alkoi hiipua.
 
Sekä Järvinen, että SRV soittivat 'tanan lujaa, mutta eihän se volyymi silti ollut jutun juoni...
 
Nin totesi. Itse olen suuri Blackmore-fani ollut aina. Siis Blackmoren konnenttu oli positiivinen

balanced1: Järvisestä on aina tullut jotenkin mieleen SRV.
Blackmore sanoi ettei Vaughan ole mitenkään erikoisen taitava kitaristi, mutta se intensiteetti jolla Vaughan soittaa on uniikkia.
Minusta sama oli Järvisellä.
 
SRV oli kuitenkin paljon taitavanpi kitaristi kuin Blackmore.

Puavali: SRV oli kuitenkin paljon taitavanpi kitaristi kuin Blackmore.
 
Millä perusteella? Itse fanitan molempia todella paljon, mutta kysyn, koska minusta näitä on vaan niin vaikea verrata tai pistää paremmuusjärjestykseen...

Puavali: SRV oli kuitenkin paljon taitavanpi kitaristi kuin Blackmore.
 
No ei tod!
Bläkkäri osaa soittaa monenlaisia juttuja kun taas SRV:ltä kuultiin vain bluesia, välillä ripaus jazzia.
Bläkkäri teki kuolemattomia kitarariffejä, SRV ei niinkään.
Bläkkäri oli arvaamaton ja jännittävä esiintyjä. SRV vaan ilmeili.
Kummallakin oma soundi, Bläkkärillä tunnistettavampi.
 
Huippuja kummatkin, mutta Blackmore monipuolisempi.
 
Järvinen ei lähelläkään näitä ukkoja vaikka tyylikäs musikantti olikin.

SRV soitti kuitenkin paremmin bluesia ja jazzia kuin Riku joten tasapeli! Niin ja Dave Lindholm oli (on) kovempi soittaja kuin Jaervinen.

Blackmorea ei nyt kannata sotkea tähän ollenkaan, koska hän on nero ja kitarajumala.

antnis: SRV soitti kuitenkin paremmin bluesia ja jazzia kuin Riku joten tasapeli! Niin ja Dave Lindholm oli (on) kovempi soittaja kuin Jaervinen.
 
Mutta laiho ja tolkki on nopeimmat. ja batio. varsinkin batio. niin kerta. nyt ja aina.