Kitarat: kitarakamat ›

Jucciz: Täytyy kyllä korjata, ettei väärä käsitys jää voimaan: vanhat Fenderit (sekä nuppi- että combokotelot ja myös kaapit) tehtiin kyllä umpimännystä ja etulevy + takalevyt vanerista.
 
Pienemmissä punanuppivahvareissa on minunkin mielestäni kyllä käytetty mdf-tyyppistä levyä sekä etulevynä että rungossa. Liekö mahdotonta noissa isommissakaan?

Itse en kuulu siihen ryhmään jonka mielestä AL olisi jumalasta seuraava kepittäjä. Mutta kysymykseni kuulukin seuraavasti. Allu oli suosittu Suomessa? Kyllä. Sen ajan "superkitaristi". Mutta oliko hän suosittu kitaristipiireissä muualla tätä palloa? Siihenaikaanhan tyylitaitoisia kitaristeja oli ympäri palloa jo vaikka kuinka.

Kefiiri: Pienemmissä punanuppivahvareissa on minunkin mielestäni kyllä käytetty mdf-tyyppistä levyä sekä etulevynä että rungossa. Liekö mahdotonta noissa isommissakaan?
 
Mää en tiedä 80-luvun Fendereistä mitään. Korjasin vaan sen, että muka 60-luvulla olisi käytetty. Silloin ja myös Tweed-aikakaudella Fenderien kotelot tehtiin männystä ja etu- ja takalevyt vanerista.

PJS: "Albert oli Albert" kukas muukaan, mut eiks lopulta tota voi sanoa kaikista soittajista, ei se albertkaan mistään musikaalisesta tyhjiöstä kuitenkaan tullut. Tuntuu vaan et etenkin järvisen osalt suomessa on sellanen kultistinen näkemys asiaan et sitä ei saa pitää minään neroa vähäisempänä hahmona ja automaattisesti on kyse vaan siitä ettei ymmärrä jos erehdyksessä menee asettamaan hänet soittajana "vaan" samalle viivalle muiden blues pohjalta ponnistavien ihan OK kitaristien kanssa.
 
Tokihan se oli varmasti aikanaan härmässä svidun kova juttu, mut toisaalta tääl oli sillon sen ja Tolosen lisäks tasan nolla sellasta kitarajumalana palvottua hahmoa, eikö näin?
 
Ei niitä kitarajumalia maailmallakaan ihan pilvin pimein ollut siihen aikaan, vaikka toki niitä oli ja Albert seisoo muiden tuon ajan kitarajumalien rinnalla. Olet aivan oikeassa, että on erehdys pitää häntä samalla viivalla muiden "vain OK" kitaristien kanssa. Tämä pitkälti siksi, että Albert näytti suuntaa meille muille, oli pioneeri ja tienraivaaja joka vaikutti olennaisesti siihen miten rock kitaraa nykyisin soitetaan.
 
Ei Alppua palvoa tarvitse enkä itsekään häntä palvo, mutta ei myöskään vähätellä pelkästään sen vuoksi, että kitaraa on soitettu myös hänen jälkeen. Olen itsekin monesti koittanut kuunnella vanhoja bluesukkoja sun muita ja koittanut tunnistaa sieltä niitä vaikutteita joita Albertkin ammensi ja jotakin joskus kuvittelen tunnistaneenikin (ainakin yksittäisiä likkejä), mutta olihan Albert siinäkin valossa omaleimainen soittaja joka ei tyytynyt vain toistamaan kuulemaansa. Oikeassa olet myös siinä ettei Albert mihinkään musiikilliseen tyhjiöön syntynyt ja käsittääkseni hän tunsi ja osasi musiikkitarjontaa varsin laajasti.

santa: Itse en kuulu siihen ryhmään jonka mielestä AL olisi jumalasta seuraava kepittäjä. Mutta kysymykseni kuulukin seuraavasti. Allu oli suosittu Suomessa? Kyllä. Sen ajan "superkitaristi". Mutta oliko hän suosittu kitaristipiireissä muualla tätä palloa? Siihenaikaanhan tyylitaitoisia kitaristeja oli ympäri palloa jo vaikka kuinka.
 
No kitaristeja oli, mutta ei Albertin tasoisia kepittäjiä ihan joka oksalla istunut maailmallakaan, vaikka toki niitä oli esimerkiksi Frank Marino tai Gary Moore ovat maailmalta saman ikäpolven soittajia jotka voi ihan kevyesti laskea olevan samalla tasolla Albertin kanssa ja olihan noita muitakin, mutta ei ihan tolkuttoman paljon.
 
Ei tän mun mielestä mikään kusemiskilpailu tarvitse olla. Alppu pukkaa koiranputkea kuten myös myös Gary Moore ja rauha heidän sieluilleen. Ehkäpä minä itse annan nyt tämän asian olla ja hyväksyn sen etteivät kaikki pidä Albertia kitarajumalana:-). Suosittelen kuitenkin lukemaan Albertista kertovan kirja, josta käy aika hyvin ilmi myös se miksi hänestä ei tullut maailmalla supersuosittua superkitaristia joka hän aika monen mielestä olisi voinut olla.

PJS: "Albert oli Albert" kukas muukaan, mut eiks lopulta tota voi sanoa kaikista soittajista, ei se albertkaan mistään musikaalisesta tyhjiöstä kuitenkaan tullut. Tuntuu vaan et etenkin järvisen osalt suomessa on sellanen kultistinen näkemys asiaan et sitä ei saa pitää minään neroa vähäisempänä hahmona ja automaattisesti on kyse vaan siitä ettei ymmärrä jos erehdyksessä menee asettamaan hänet soittajana "vaan" samalle viivalle muiden blues pohjalta ponnistavien ihan OK kitaristien kanssa.
 
Tokihan se oli varmasti aikanaan härmässä svidun kova juttu, mut toisaalta tääl oli sillon sen ja Tolosen lisäks tasan nolla sellasta kitarajumalana palvottua hahmoa, eikö näin?
 
Olihan noina aikoina kitaristeja täälläkin pilvin pimein. Mutta kun ei tunne historiaa niin kaikenlaista voi väittää.

PJS: Ei mitään ihmeellistä, millään rintamalla, mut ne hommat mitä vedetään vedetään niin ettei sanomista jää. Siinä ehkä mulle onkin just se isoin ongelma, ei jää sanottavaa mihinkään suuntaan.
 
Siinäpä se kuitenkin on: miten vähemmän voi olla enemmän, kun enemmänhän on enemmän.
 
Keskitytään olennaiseen: http://areena.yle.fi/tv/2269520?start=3m50s
 
Järvinen kuulostaa suomalaiselta niin kuin tekee Pulliainen, Laiho ja Tolkkikin.

santa: Itse en kuulu siihen ryhmään jonka mielestä AL olisi jumalasta seuraava kepittäjä. Mutta kysymykseni kuulukin seuraavasti. Allu oli suosittu Suomessa? Kyllä. Sen ajan "superkitaristi". Mutta oliko hän suosittu kitaristipiireissä muualla tätä palloa? Siihenaikaanhan tyylitaitoisia kitaristeja oli ympäri palloa jo vaikka kuinka.
 
Dr. Feelgoodiin taisivat Järvistä kosiskella....ainakin.

Jucciz: Mää en tiedä 80-luvun Fendereistä mitään. Korjasin vaan sen, että muka 60-luvulla olisi käytetty. Silloin ja myös Tweed-aikakaudella Fenderien kotelot tehtiin männystä ja etu- ja takalevyt vanerista.
 
Osasivat ne Fenderillä tehdä etu- ja takalevyjä muustakin kuin vanerista. Taitavat ameriikan foorumeilla nimitellä ko. matskua 'masoniteksi' ja olen mä nähnyt sitä mdf:ksi kutsuttavan. Multakin löytyy yksi '63 1x15-blondikoppero, jossa takaseinä on tuota kuitulevyä ja etulevystäkin sitä löytyy yksi kerros vanerilevyyn liimattuna (tonering). Ei tuo ymmärtääkseni mitenkään erityisen harvinaista tavaraa ole BF-fendereissäkään.
 
Kiitoksia taas Kimmolle mielenkiintoisesta luettavasta!

Jucciz: Mää en tiedä 80-luvun Fendereistä mitään. Korjasin vaan sen, että muka 60-luvulla olisi käytetty. Silloin ja myös Tweed-aikakaudella Fenderien kotelot tehtiin männystä ja etu- ja takalevyt vanerista.
 
No, kuuskytluvulla tehtiin myös mustanaamoja ja hopeanaamojakin. Niiden joukossa on rakenteeltaan sellaisia kuin kuvasin, 70-luvulla tuo oli jo ihan standardia ja kuten hyvin tiedät, mallisarjat eivät muuttuneet yhdessä yössä 60-luvusta 70-luvun ominaisuuksiin.

varakeef: No, kuuskytluvulla tehtiin myös mustanaamoja ja hopeanaamojakin. Niiden joukossa on rakenteeltaan sellaisia kuin kuvasin, 70-luvulla tuo oli jo ihan standardia ja kuten hyvin tiedät, mallisarjat eivät muuttuneet yhdessä yössä 60-luvusta 70-luvun ominaisuuksiin.
 
Minä en noista vahvistinpuolista hirveesti tiedä, mutta tuossa 70-luvulla tais kaappien ja vahvareitten puuosat olla koivuvaneria.. Nimittäin tuolloin 70-luvun puolivälin kieppeillä tuli tuolla Brittilässä vähän kieputtua, ja mussiikkiliikkeissäkin ihan "viran puolesta" välillä notkuttua. Siellä kun kahvikupposen äärellä tuli juteltua, kun oltiin "tuttuja, jos kohta ei varsinaisesti kavereita", ja kun tuli puheeksi, että mistäs kaukaa se vieras on poissa, niin siellä ruvettiin taputtelemaan Marshallin kaappeja, ynnä muita brittituotteita, ja sanoivat painokkaasti: "Made from Finnish birch!" eli suomalaisesta koivuvanerista. Tiedä sitten. ;)
Onhan noita "oikeitten kaappien" takalevyjä tehty myös tuosta lastulevystä (chipboard, particle board) , mutta kuten sanoin, tuo puoli on sillee vieraampaa, että tiedä tuosta.
 
ps. Danelectrojen runkoja työstivät tuosta masonitesta...

Hallulle plussa tarkkanäköisyydestä!
 
A.J. ei ole itselleni edustanut ikinä äärimmäistä kitarasankaruutta, kuten ehkä jotkut toiset soittajat, mutta ganesia tuli kyllä teininä kuunneltua loppuelämän tarpeiksi. Ja ymmärrän hyvin, että aikanaan ei ole ollut hänen veroistaan.

jii.haanpaa: Osasivat ne Fenderillä tehdä etu- ja takalevyjä muustakin kuin vanerista. Taitavat ameriikan foorumeilla nimitellä ko. matskua 'masoniteksi' ja olen mä nähnyt sitä mdf:ksi kutsuttavan. Multakin löytyy yksi '63 1x15-blondikoppero, jossa takaseinä on tuota kuitulevyä ja etulevystäkin sitä löytyy yksi kerros vanerilevyyn liimattuna (tonering). Ei tuo ymmärtääkseni mitenkään erityisen harvinaista tavaraa ole BF-fendereissäkään.
 
Joo, jotain aika höttöä on esim. tämän tänään saapuneen '64 Bassman-kaapin takalevy:
https://dl.dropboxusercontent.com/c … fpjwgSulnx6msdXdW8GiOQTYxni3wSjBqKN
 
Varmaan tätä tarkoitit? Totta, ei ole vaneria ei. Pahoittelut off-topicista, jatketaan kaappien rakenteista jossain muualla... ;)

Mielenkiintoinen raportti. En oo kyllä ikinä Pekasta niin välittänyt mutta ihan hyvällä tatsillahan Pekka soitti mutta Pekan soundi oli mielestäni aika tuhnu.

Eikös Järvinen vetänyt myös Peaveyn transistori kamoilla?

Yksi mielenkiintoinen yhdistävä tekijä näillä "kitarasuuruuksilla" on, olivat sitten täältä, tai tuolta, jokainen on kuulostanut itseltään, Cläbät, Henkat, Stevie Rayt....
Vaikka monikin varmasti vetelee mennen tullen noiden äijien jutut, kuulostavat varmasti samalta, vaan ei tunnu ja siitä kai musassa ylipäätään on kyse, SE TUNTUU, jos ei tunnu, ei myöskään kosketa.
Teknisesti voi periaatteessa olla aika paskakin soittaja, mut jos on sielussa jotain muita avuja annettavana, tarviiko loppupelissä muuta?
Onhan sekin ihan hieno asia, jos joku vetää teknisesti ylihyvin, mut paremmin itselle kolahtaa vaikkapa Keef, kuin ynkkä, vaikka teknisesti ovat, jos universumeita olisi kaksin kappalein, eri paikoista kotoisin. Toki toki, vaikuttaahan siinä musamakukin
mitä suurimmassa määrin.
Kyllä Alppu meikäläiseen on tehnyt suuren vaikutuksen, etupäässä Roadrunnerin jutut, se oli se lätty, josta 8v Jukka ei koskaan toipunut, sen verta voimallinen kokemus kaikkinensa ja uskaltaisin väittää seuraavaa ihan omana mielipiteenä tietenkin(älköön nyt kukaan itseään rokki-ukkona pitävä pahoittako mieltään). Istu keskelle sohvaa, Ganesin Roadrunner levylautaselle, käännä volumet riittävän lujalle(kakkoon), levyn nimibiisi, tai Get on soimaan, jos näiden jälkeen/aikana, mikään ei värähdä, tohdi epäillä:Olenko sittenkään Rock-Ukko?
 
Kyllä Albert Järvinen oli yksi oman aikansa/tyylilajinsa suurista.

Jukka Häikiö: Yksi mielenkiintoinen yhdistävä tekijä näillä "kitarasuuruuksilla" on, olivat sitten täältä, tai tuolta, jokainen on kuulostanut itseltään, Cläbät, Henkat, Stevie Rayt....
 
Kyllä Albert Järvinen oli yksi oman aikansa/tyylilajinsa suurista.
 
Naulan kantaan!
 
Järvisellä nimenomaan oli oma tunnistettava (ja aivan helvetin magee) soundi ja tatsi. Aivan kuin esimerkiksi Peter Greenillä tai Beano-Cream-Claptonilla oli omansa.
Ne jotka tätä ei kuule - morjens, ei voi mitään... :)

santa: Allu oli suosittu Suomessa? Kyllä. Sen ajan "superkitaristi".
 
Kyllä Albert oli kitaristijumala silloin 70-luvulla. Kerron teille tarinan ja tämä tarina on tosi.
Silloin wanhaan aikaan oli tyypillistä että keikoja pidettiin koulujen juhlasaleissa ja meikälle rocktarjoilut oli lähinnä Vantaalla Myyrmäen koululla. Oli siinä nuorella miehellä tuijotus päällä kun Hurriganesin keikalla Remu ja Cisse lähti tauolle mutta Albert jäi yksin lavalle polttelemaan tupakkaansa ja sooloili mitä ihmeellisimpiä riffejä ja soundeja ilmekään värähtämättä. Ei pahemmin kommunikoinut yleisöön päin vaan soitteli siinä omia juttujaan kavereita odotellessa. Siis ei mitään hissuttelua vaan audiotuhoa salin täydeltä noin varttitunnin ajan. Huh!
Silloin se mies oli jumala. Ei seitans, eihän kukaan muu vedä tuolla tavalla!
 
Jotenkin ulkomainen tarjonta ei ollut siinä määrin saatavilla kuin nykyään ja ainakin meikälle Albert muodostui nbr 1 kitaristiksi. Roadrunnerin lisäksi Ride On soololevyä kulutettiin ihan kyllästymiseen asti. Se oli silloin. Albertin kuuntelu loppui.
Kasarina alkoikin tulla jo muita kitarajumalia ja niiden tyyli ja soundi oli taas uudenlaista. Uudistumista on tapahtunut positiiviseen suuntaan mun makuuni aina tähän päivään saakka ja sittemmin Albert ei ole ollut enää niin kiinnostava. Nuori polvi ei omaa sitä aikalaisten kokemusta niistä keikoista sekä lehdistössä pyöritystä ja siksi he vertaavat Albertia suoraan vaan kaikkeen muuhun mitä nykyään on kuunneltavissa. Tässä vertailussa ei varmaan ihmeempi soittaja olekaan. Legendat on kuitenkin tehty joka maassa jo takavuosina, ei niitä enää tule.
Mutta joo, kyllä se oli jumala ja keskeisin merkkipaalu suomalaisessa rockhistoriassa. Siksi Albertin kamoissa on varmasti toisenlainen "aura" kuin jonkun muun kamoissa.

- Ride On -

hollstro: Olihan noina aikoina kitaristeja täälläkin pilvin pimein. Mutta kun ei tunne historiaa niin kaikenlaista voi väittää.
 
Tosiaankin, pikkusen potkimalla muistuu mieleen pelimanneja, jotka tekivät aikanaan vaikutuksen teinipoikaan.
 
Hurmerintahan on ollut kehissä jo iät ja ajat, kuin myös Silvennoinen. Lido Salonen/Matti Kurkinen-parivaljakko toimi tautisen hienosti jossain Kalevalan kokoonpanoista. Matti Järvinen teki sen yhden levyn ja... Niin, ja Kurkisen tavoin jo taivaaseen mennyt Petteri Salminen... Kalle Lae, Seppo Alajoki. Ja baitövei Pekka Tammilehto jossain Tähkälän tansseissa Ähtärissä jätti lähtemättömiä fiiliksiä.
 
Toki näissä muisteloissa on inan verran mukana nostalgiaakin, mutta tokkopa olisivat jääneet näin pysyvästi mieleen, ellei miesten tekemisissä olisi lihaa luiden ympärillä.
 
Albert antoi, etenkin livenä, jo pelkällä lähestymistavallaan niin suuren kipinän silloiselle kitaranrassaajalle, että oli pakko kivuta vinttihuoneeseen tutkimaan tarkemmin mikäs tämän kupletin juoni oikein on :)
 
Analysoimatta ja repostelematta asiaa sen kummemmin ymmärrän kyllä myös Pyryn pointin.