Kitarat: kitarakamat ›

Oma eka kitara, ltd m-53 on käynyt niin monta soittotuntia ja niin rankkaa kädenjälkeä että eipä tuota varmaan kovin moni enää ottaisikaan.
 
E: Mikä sivunaloitus!

Kaikella on hintansa, mutta markkinahintaan en tuu luopumaan ekasta bassostani (Yamahan joku rbx) enkä ESP viperista.

Mun Jackson King V Elite. Made in japan ja kaikki herkut. Mainio kitara ja mun eka oikea king v joten tunnepuolelta löytyy myös syitä miksi en luovu siitä ihan helpolla. Siis en luovu. :)
 
Sitten on vielä tuo torilta ostama edwards les paul mistä en luovu koska sekin on aivan tajuttoman hyvä kitara. V ja LP onkin aika samalla viivalla joten en oikein pysty eroomaan kummastakaan ja sen takia kirjoitin molemmista. Ne täydentävät toisiaan. Mutta jos jommasta kummasta olisi aivan pakko luopua, niin kait se olisi king v kummiskin koska tuo lp vaan vie syrämmen.

http://muusikoiden.net/dyn/users/126597.jpg
 
Grassroots on ollu jo muutaman vuoden pitopeli.

Gibson Voodoo X-Plorer. Vaikka halvaantuisin kaulasta alaspäin, niin toi jäis. Muilla niin nöpönnuukaa. Ainiin, tää olikin ketju missä murtovarkaat tiedustelee seuraavia keikkojaan.

Mitä! luopuuko joku kitaroistaan!?! :-D. Itse en osaa kuvitalla myyväni oikeastaan yhtäkään soittimistani (paitsi tuon basson, joka on puhtaasti käyttöesine vailla intohimoa). Jos joku ihme pakkorako tulisi, niin varmaan nuo uusimmat hankintani lähtisivät ensin. Mun ensimmäinen kunnollinen kitara Fender Stratocaster, jonka sain jo lapsena ja joka on kulkenut mukanani suurimman osan elämääni, varmaan tuhkataan mun kanssa. Sääli polttaa hyvää kitaraa, mutta en vain kestä ajatustakaan että se viipyisi kenenkään muun sylissä:-).
 
Loput kamat jää pajalleni. Se saa myydä ne ja ostaa vaikka kaljaa:-D. Itse en myy en ilman pakkoa.

30-vuotislahjaksi silloiselta kihlatulta ja kavereilta saamani ameriikan stankku-tele ei kyl lähe oikeen mihinkään hintaan. Ellei summa ole seittemännumeroinen.

Vuonna 2001 paikallisesta liikkeestä uutena ostamani japanilainen Tokain Strato, johon oli jo Musamaailmassa asennettu SD:n mikit.
 
Kitara on tatsiltaan ja soundiltaan loistava, kuin juuri minua varten tehty. Lisäksi tunnearvo on mittaamaton, tuolla olen kaikki keikatkin soitellut. Eikä siitä edes saisi mitään, jos sen myisi. Muutaman satasen varmaan.
 
Muita on tullut ja mennyt, mutta hassua, miten tuo Tokai on edelleen paras kitara, jonka olen ikinä omistanut. Kyllä tämä tulee aikanaan arkkuun minun kanssani...

Mr. Speed: Munsta tää ketju kaipais Räbbänää.
 
Asiat ovat Oulussa keskimäärin hyvin.
 
Itse olen myynyt yhden kitaran ikinä, vuosi oli 1984.
Kitaroita ei kuitenkaan pyöri nurkissani kuin vain noin 20.

Tämä ESP LTD H-207 on kyllä sellanen peli etten luovu siitä ikinä. Jos joskus hajoaa, metsästän tilalle toisen identtisen. Oma yksilö on tosin uniikki, koska siihen on lisätty stop tail joka on normaalisti vain 307-mallissa. Push-potikalla kun saa vielä mikit puolitettua, niin soundi on mukavan monipuolinen.
 
I just love it.

Niin monta vehjettä on ollut, joista on tullut sanottua ne maagiset sanat, tätä en myy ikinä, yhtä monta kertaa on samat sanat syöty. Pisimpään oli Lottosen LP, eli 19 vuotta. Oikeastaan sen myyminen oli jonkin asteinen testi itselle, noin niinkus materiariippuvuuden saralla ja täytyy sanoa, ei kirpaissut lainkaan ja jos jonkun olisi voinut luulla kirpaisevan, niin tuo se olisi ollut, sen verran paljon yhteistä matkaa takana. Yhtään vempelettä ei ole, josta en voisi luopua ja hyvä niin. Nyt on numero uno:Navigator LP, tautisen hyvä ´59 henkinen keppi, josta en myöskään aio sanoa, ettenkö siitä joskus luopuisi, sittenhän sen näkee, mitä nurmen päälle jää, kun on viimeisen kerran hönkäisty....
Lelut on kivoja, vaan ei niihin rakastua auta.

Universe Green Dot. Siinä on vaan jotain... jotain mitä missään muussa vehkeessä ei ole ollut.

Profiilikuvassa oleva Fender The Walnut Strat on ollu mulla jo 30v. Ajattelinkin että jos rupean kitaroitani myymään, niin sen myyn viimeiseksi. On kuitenkin melko harvinainen ja onhan sille kertynyt jo hieman myös tunnearvoa.

Hmm. Ehkä ensimmäinen kitarani (teräskielinen akustinen), sitten yksi sähkis jolla olen soittanut lähes kaikki keikkani ja mahdollisesti myös yksi vintagekitara. Mutta toki, jos niistä tarpeeksi fyrkkaa saisi niin myyn. Esineitähän ne vaan on, loppujen lopuksi.

Laulava Kylätohtori: Vuonna 2001 paikallisesta liikkeestä uutena ostamani japanilainen Tokain Strato, johon oli jo Musamaailmassa asennettu SD:n mikit.
 
Kitara on tatsiltaan ja soundiltaan loistava, kuin juuri minua varten tehty. Lisäksi tunnearvo on mittaamaton, tuolla olen kaikki keikatkin soitellut. Eikä siitä edes saisi mitään, jos sen myisi. Muutaman satasen varmaan.
 
Muita on tullut ja mennyt, mutta hassua, miten tuo Tokai on edelleen paras kitara, jonka olen ikinä omistanut. Kyllä tämä tulee aikanaan arkkuun minun kanssani...
 
Olipa melkein samanlainen tarina kuin itsellä. Mulla on kans Tokain japsistrato, jonka vaimoni osti mulle lahjaksi Musamaailmasta 2006 Claptonin konserttireissun aamuna. Se oli samalla mun eka stratocaster-tyylinen kitara.
 
Kitara on tatsiltaan ja soundiltaan loistava, kuin juuri minua varten tehty. Lisäksi tunnearvo on mittaamaton (vaimon lahja, Clapton reissu, eka strato).
 
Muita kitaroita on tullut vaihdeltua koko ajan edestakaisin. Just nyt on toinen hyvä Tokai (Brownie) menossa vaihtoon, mutta tuo ensinmainittu Blackie ei vahdu koskaan :-)

Kaksi löytyy. Ekan vuoden Peavey Wolfgang Quilt sekä PRS David Grissom gold top ...

SG 61 Reissue 2012. Äärimmäistä parhautta joka suhteessa.
Helkkarin kova nälkä/jano/kylmä pitää olla, ennenkuin laitan tämän lihoiksi.

Mä olen kuullut, että kaikille tulee vastaan päivä, jolloin joutuu luopumaan ihan kaikesta. Siihen asti ajattelin kuitenkin ton mun valkoisen am.std. straton pitää, vanhetaan yhdessä.

Gibson SG Custom -73. Tämän kanssa on kasvettu ja aika paljon yhdessä koettu lähes 40 vuoden aikana. En mä tuolla enää juuri soittele, mutta se ei lähde ikinä:
 
http://dl.dropbox.com/u/6768090/sg.jpg