Kitarat: kitarakamat ›

Kitaraa valitessa ulkonäkö ja sopuhintaisuus.

Hyviä kommentteja porukoilta:-). Tekee mieli vähän kertoa omista kokemuksistakin. Itse olen aina hankkinut laitteeni vähän fiilispohjalta ymmärtämättä tarkemmin omia tarpeita tai laitteiden ominaisuuksiakaan. Straton ostin koska Hendrix. LesPaulin ostin heti kun siihen tuli mahdollisuus, koska sellainen vaan pitää joka jätkällä olla..... tai ainakin mulla:-). Alkujaan ajattelin, että strato ja pauli kattaa kevyesti kaikki kuviteltavissa olevat sähkökitaratarpeet ja samaa mieltä olen kyllä vieläkin, vaikka viimeisimmässä ostomaniassa tuli muutama kitara lisääkin laitettua. Nämä myöhemmät hankinnat eivät vaan ole enää tarkoittaneet oikein mitään enkä saavuttanut niillä mitään sellaista mitä mulla ei jo olisi ollut. Mulle oli vaan jotenkin pikkupojasta asti ihan selvää, että strato ja pauli pitää olla ja sitten kun ne oli, niin en edes ajatellut tarvitsevani enää mitään. Paitsi että sitten tuli keski-ikä ja rahaa enemmän kuin järkeä ja tulin ostaneeksi muutaman kitaran joita en tarvitse, mutta joihin koitan nyt luoda suhdetta.
 
Vahvistimien kanssa olen ollut vielä enemmän eksyksissä kuin kitaroiden kanssa:-). Viimeisimmän vahvistimeni ostin vuonna 1995 Fender BluesDeVillen ja ostin sen enimmäkseen sen ulkonäön takia. Kyllähän minä sitä näön vuoksi kaupassa olin vähän testaavinani, mutta en minä siitä mitään tajunnut. Se oli hyvännäköinen ja BDV oli niihin aikoihin Fenderin uutuusmalli (tai ei nyt ihan uutuus, mutta musalehdissä oli siitä kohistu ja ajattelin sen olevan varmaan hyvä kun sitä kaikki kehui). BDV:n kanssa ei todellakaan ollut helppo tulla sinuiksi, kun bändimme soitti rokkia ja muutamat biisit oli vähän raskaampiakin ja särösointi oli kuitenkin keskeisessä roolissa. Olen jostakin syystä aina suhtautunut vähän nihkeästi efektipedaaleihin, niin oli ne säröt pikkuisen kiven alla tuon vahvistimen kanssa.
 
Huvittavaa sinällään, että pieneen mieleeni ei tullut vahvistimen vaihto hiukan helpompaan yksilöön, vaan aloin etsimään niitä haluttuja soundeja tuosta ostamastani vahvistimesta. Löytyihän ne sieltä, kun lespaulilla sitä kuritti vähän kovemmalla kädellä, niin ihan uskottavat rokkisoundit sieltä tuli. Ongelma oli vaan siinä ettei vahvistina antantu mitään anteeksi, niin sen kanssa oli soitettava todella tarkasti että se kuulosti hyvältä (soundi jotenkin kuoli heti jos sitä ei soitollansa ylläpitänyt). Alkuun sen kanssa joutui hikoilemaan, mutta myöhemmin olen ajatellut, että se osaltaan teki tosi hyvää mun soitolle koulimalla aktiivisempaa soittotatsia. Niinhän se menee, että passiiviset välineet vaativat aktiivisen soittajan ja aktiiviset välineet passiivisen soitto-otteen.
 
Nyt ihan sitten viimevuosina olen viimein löytänyt pedaalien ihmeellisen maailman ja keksinyt samalla, että sopivilla lisälaitteilla tuon oman läjän saa taipumaan uskottavasti ihan mihin tahansa. Olen oikeastaan tyytyväinen siihen että olen soittanut samoilla kamoilla niin pitkään, niin ne ovat tulleet tutuiksi ja sitä ymmärtää paremmin omien laitteidensa kotkotuksia. Toinen juttu on ollut, että uskon käyttämieni välineiden vaikuttaneen omaan soittajaidentiteettiini. Meinaan, että jos koittaa jollakin bluesvahvistimella soittaa heviä ilman efektejä, niin sitä joutuu aika pohjiaan myöden miettimään mitä se hevi oikein on perimmiltään ja joutuu käyttämään mielikuvitusta:-). Toisaalta nyt kun keksi nuo polkimet, niin on tullut mieleen, että turha sitä on hakata päätään seinään, kun ratkaisut ovat lopultakin aika lähellä.

Hyvää pohdintaa hallulla! Tutuissa kamoissa on kyllä aina omat etunsa.

hallu: Niinhän se menee, että passiiviset välineet vaativat aktiivisen soittajan ja aktiiviset välineet passiivisen soitto-otteen.
 
Hyvää tarinaa hallulla! Tämä yksi kohta tosin ei auennut aivan täysin. Sen tajuan, että jos ääni meinaa sammua joko kitaran tai vahvistimen ominaisuuksien vuoksi nopeasti, niin siihen voi vaikuttaa toki tatsilla, esim. vibraamalla. Mutta mitä ovat "aktiiviset välineet" ja miten ne jotenkin vaativat "passiivista" soitto-otetta? Olisiko esimerkkiä?

Kitaroita on tullut hankittua sillä ajatuksella että olisivat erilaisia keskenään, jotta saisin kokemusta ja ymmärrystä monenlaisista soittopeleistä. On floikallinen, kiinteätallaisia, lankkuja ja puoliakustinen, ohutkaulainen ja paksumpikaulaisia, passiivimikillisiä ja aktiivimikillinen, 25,5" skaalaisia ja yksi baritoni 27" skaalalla. Kaikilla niillä on kiva soittaa. Osittain hommassa on kyse sen "oman jutun" etsinnästä, mutta ei täysin. Koska oma musiikkimaku on laaja, niin minulla on halua opetella soittelemaan erilaisia tyylejä ja se onnistuu helpoimmin kun on niihin hyvin sopivia välineitä.
 
Vahvistinpuolella sama juttu, tosin pienemmässä mittakaavassa, eli on sekä mallintava laite aktiivimonitoreineen että putkivahvistin, jossa tosin on oikeastaan monta eri vahvistinta samassa. Oli halu tutustua kumpaankin maailmaan, mallintavilla kun saa mainiosti jonkin tietyn ikonisen soundin helposti. Monipuolisuus on siis olennainen juttu niissä. Ja putkivahvistin taas tuli hankittua ajatuksella "kyllä nyt edes yksi pitää olla koettuna". Ja josko putkarissa olisi sitä jotakin, joka tukisi soittamisen oppimista hyvin. Ja onhan siinä, aivan mainio juttu että tuli hommattua!
 
Hinta on sillä tavalla ollut kriteerinä, että aivan yltiökalliita soittopelejä ei ole tullut hommattua, mutta toisaalta ei myöskään varsinaisia halpiksia. Olen etsinyt hyvää laatua, ilman että saa maksaa itsensä aivan kipeäksi.
 
Ja vaikka varsin aikuinen olenkin jo iältäni, niin kyllä ne idolitkin välillä vaikuttaa. Esim. Petrucci-plektroja tuli hommattua ja nehän jäivätkin käyttöön, kun ovat näppeihini justiinsa passeleita.

sustain65: Hyvää tarinaa hallulla! Tämä yksi kohta tosin ei auennut aivan täysin. Sen tajuan, että jos ääni meinaa sammua joko kitaran tai vahvistimen ominaisuuksien vuoksi nopeasti, niin siihen voi vaikuttaa toki tatsilla, esim. vibraamalla. Mutta mitä ovat "aktiiviset välineet" ja miten ne jotenkin vaativat "passiivista" soitto-otetta? Olisiko esimerkkiä?
 
Hevimetelivehkeethän soi melkein itsestään koska aktiivimikit ja higain-vahvarit. Perinnevehkeillä soittaa kovat jätkät joilla soundi on näpeissä. Tässä tällanen sarjakuvaversio asiasta.

Muovinen: Hevimetelivehkeethän soi melkein itsestään koska aktiivimikit ja higain-vahvarit. Perinnevehkeillä soittaa kovat jätkät joilla soundi on näpeissä. Tässä tällanen sarjakuvaversio asiasta.
 
Näinhän se menee, toki hiukan sarjakuva-analogialla kärjistettynä. Tämän takia olen itsekin vaihtamassa seiskakielisen aktiivimikkejä passiiveihin (kaulaan mietin jopa P90 -mikkiä), koska noista aktiiveista puuttuu se tietty eloisuus. Ite tykkään just esim. single coileilla varustetussa stratossa siitä, että soittajana saa tehdä työtä sen soundin eteen. Aktiiveilla se tuuttaaminen on liian "helppoa" ja kovan ulostulon takia mikit ajavat epäluonnollisen paljon yli monia säröpiirejä aina speduista vahvarien etuasteisiin muuttaen soundin jopa luonteettoman muhjuksi. Toimii ehkä joillekin, mutta ei itselleni.
 
Musavehkeitä valitsen ite ensisijaisesti tarpeen, soundin ja käytännöllisyyden mukaan. Jos jonkin soittovarusteen ihan oikeasti tarvitsee ja haluaa, niin kyllä siihen rahat löytyy, se on vaan ajan kysymys, eli hinta ei varsinaisesti hirveästi vaikuta. Näin siis ainakin pitkään käytössä viihtyneiden kamojen suhteen. Lyhyempää mukana roikkuneiden välineiden kanssa taas oon saattanut tehdä heräteostoksia ja kokeiluhenkisiä hankintoja, joka varmaan saneleekin osasyyn siihen, miks nää on päätyneet lähtemään kiertoon lopulta lähes kaikki. Välillä on "joutunut" ostamaan tavaraa sen kummemmin testaamatta tai jopa kuulematta, kun täällä synkällä itärajalla musaliikkeiden valikoima on mitä on ja sitä itselleen kunnollista setuppia on halunnut kuitenkin aktiivisesti etsiä.
 
Hallulla oli tosiaan hyvä tarina, jonka kaltainen yllättävän monella soittajalla on varmaan takanaan.

Otetaanpas esimerkiksi vaikkapa Eddie van Halen, jolla on jonkin verran kyllä gainia käytössä useissa biiseissä. Ei kovin passiivinen soitto-ote kuitenkaan, ainakaan minun mielestäni. Kyllä se nyt on ihan soittajasta kiinni kuinka sitä "ihan itsestään soivaa" laitteistoaan käyttää. Ja tietty itse musan vaatimuksista, mikä tyyli ja soundi mihinkin sopii.

No periaatteessa on niin, että parhaat soittajat saavat musiikin kuulostamaan hyvältä, oikeastaan ihan täysin riippumatta siitä minkälaisilla laitteilla musiikkia tehdään.
 
Tämä johtuu siitä, että etevimmät pystyvät kuulemaan koko ajan musiikin kokonaisuuden ja sovittamaan oman soittimensa siihen.
 
Usein ainakin sen tason bändeissä missä itse olen, tällaista taitotasoa ei soittajilla välttämättä ole, ja toisaalta näkemys siitä, mikä kuulostaa hyvältä, voi olla erilainen. Voidaan myös tavoitella ehkä muhkeampaa ja kylläisempää äänimaailmaa, jolloin soiton miksaaminen on haastavamapaa.
 
Kun volyymit nousevat ja bändi soittaa äänellisen tilan jota kuinkin täyteen, vaatimustaso laitteistoon ja sen käyttöön nähden kasvaa.
 
Täytyy soittaa juttuja jotka sopivat syntyneeseen tilaan ja täydentävät sitä sekä löytää saundeja, jotka miksautuvat kokonaisuudessa.
 
Monet saundit ja erilaiset jutut soolona soitettuna voivat kuulostaa hienoilta, mutta hyvin miksautuvan saundin löytäminen ei ole välttämättä helppoa, ja yhtye ei välttämättä osaa soittaa omiin juttuihin sopivalla tyylillä.
 
Kyllä minulla menevät nuo ostokset yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Kokeilen kaikenlaisia juttuja, ja sitten syntyy joku oivallus, ja alkuperäinen idea hylätään, mutta hankitusta kitarasta löytyykin jokin käyttökelpoinen piirre, jota pystyy hyödyntämään.
 
Tutkiminen, kokeilu ja luovempi näkökulma musiikkiin on silti minusta kiinnostavaa, ja tavallaan kyllä elän mieluummin jonkinlaisessa taiteellisen epävarmuuden maailmassa, saati että tekisin huippumuusikoiden kanssa varman päälle jotain ihan kivan kuuloista musiikkia - samalla tietäen, että joku on tehnyt saman jo aiemmin ja monta kertaa paremmin.
 
Itselle sopiva soittimen ergonomia, säätimet ja tietysti se, että laitteet soivat yleensäkin hyvin, ovat tärkeitä kysymyksiä. Klassiset Telecaster ja Les Paul sekä hyvä putkivahvistin ovat minusta oikein hyviä lähtökohtia, ja jos niistä pääsee hiukan noiden omien mieltymysten suuntaan, niin hyvähän se on.

Stalkah: Aktiiveilla se tuuttaaminen on liian "helppoa" ja kovan ulostulon takia mikit ajavat epäluonnollisen paljon yli monia säröpiirejä aina speduista vahvarien etuasteisiin muuttaen soundin jopa luonteettoman muhjuksi.
 
No tämä asia riippuu kyllä erittäin paljon siitä että millaiseen vahvariin ja millaiseen kanavaan sitä kitaraa ajaa. Itsellä taas kävi niin että vahvarin kakkoskanavan "edge" vaihtoehto etuasteelle toimii mainiosti (myös) aktiivimikeillä, tuoden aivan uuden sävyn ja vaihtoehdon soundipalettiin.
 
Mutta toki myös kuvailemallasi tavalla käy varsin helposti. Jos on ihan kaikki potikat kaakossa, niin saahan sitä muhjua. Ja sekin toisaalta toimii joillekin tai jossakin.
 
Ja plussaa muuten GiovanniDiRondolle hyvästä kirjoituksesta!

sustain65: No tämä asia riippuu kyllä erittäin paljon siitä että millaiseen vahvariin ja millaiseen kanavaan sitä kitaraa ajaa. Itsellä taas kävi niin että vahvarin kakkoskanavan "edge" vaihtoehto etuasteelle toimii mainiosti (myös) aktiivimikeillä, tuoden aivan uuden sävyn ja vaihtoehdon soundipalettiin.
 
Mutta toki myös kuvailemallasi tavalla käy varsin helposti. Jos on ihan kaikki potikat kaakossa, niin saahan sitä muhjua. Ja sekin toisaalta toimii joillekin tai jossakin.
 
Ja plussaa muuten GiovanniDiRondolle hyvästä kirjoituksesta!
 
Tietysti meinasinkin, että kyse on aina kokonaisuudesta, joka on osiensa summa. Aktiivimikeillä vaan käy helpommin se, että soundi menee "överiksi". Vertaan tätä ihan siihen, että siellä missä passiivimikeillä on esim. high gain -soundissa vielä luonnollista ja ilmavaa särösoundia, ei välttämättä aktiiveilla saada enää yhtään niin luonnollisen kuuloista lopputulosta. Omakin vahvarini käyttäytyy aivan erilailla aktiiveilla ja passiiveilla. Kyllähän aktiiveillakin saa hyviä soundeja, mutta tykkään passiivien pienemmän ulostulon antamasta säätövarasta, jolloin vahvari pysyy paljon käyttökelpoisempana isoillakin säädöillä. Vaikea selittää, mutta tällaisia kokemuksia itselläni on joka tapauksessa omien kamojen kanssa. Subjektiivisia kun kuitenkin ovat, niin en rupea tietystikään yleistämään.
 
Mainitsemasi Van Halen taas miustakin onnistunut pitämään suhteellisen säröisen soundinsa kuitenkin elävänä ja musikaalisena. Miusta tää on vaa merkki siitä, että kyllä se on mahdollista saaha se kitara / vahvari -yhdistelmä hengittämään ja kuulostamaan tietyllä tavalla luomulta säröstä ja muista säädöistä absoluuttisesti riippumatta, jos vain osaa ja haluaa.
 
Nyt kyllä menee vähän muuhun, kuin välinevalintojen tekoon tää keskustelu ;P

Harvemmin tulee ostettua mitään musakamaa mitenkään vakavasti harkiten. Lähinnä mieleen tulee nyt epin lucille, kun aitoon ei ollu varaa ja sellanen sitten tulla tupsahti torille myyntiin :) kyllä nuo kepit on aina enempi ja vähempi löytäny mut kuin toistepäin :P niin yamahan sg3000s kuin hagströmmin uuspainosjimmy on hankittu tyyliin vartin harkinnan jälkeen, kiinanihme sen jälkeen päivän harkinnalla kun kaveri moisen oli tilannut... bassoa mietin kyllä tovin, saatto olla viikkoja jopa mutta kuka sitä bassoa nyt kuolaiskaan (j/k) :D
Itellä painaa vaakakupissa hyvin paljon ulkonäkö, jopa ehkä enempi kuin soundi, kun soundille voi tehdä myös jälkikäteen aika paljon, ulkonäölle taas vähempi. Hinta on köyhälle duunarille se eniten rajoittava tekijä ja sen jälkeen jos jaksaa kiinnostaa, mietitään eettisyyttä yms.

Stalkah:
Nyt kyllä menee vähän muuhun, kuin välinevalintojen tekoon tää keskustelu ;P
 
Joo, parempi että joku siirtäisi takaisin aiheeseen. :)
 
Yritän itsekin hitusen ohjata takaisin. Sillä, että pääsee itse kokeilemaan soitinlaitetta käytännössä on ollut myös hankinnoissa usein iso merkitys. Tosin poikkeuskin löytyy, Dusenbergin kitaran ostin ihan kokeilematta. Ja siinä on varmaan mukavimman, sopivimman ja helpposoittoisimman tuntuinen kaula omaan käteeni mitä ikinä on tullut kokeiltua. Hmmm? Mitä tästä opimme? Ehkä emme mitään.

No kiitos hallu, nyt selkis mitä tarkoitit. Ihan samoilla linjoilla täällä ollaan!

Nyt muuten juuri kuumottelee kitarapuolella ajatus, että hommaisi V-mallisen 6-kielisen baritonin tai semibaritonin eli 26,5" tai 27" skaalaisen. Sellaisia vaan ei kauhiasti taida olla. Siinä välinevalinnassa yhdistyisivät ulkonäköasiat, soittotuntuma ja soundit. Niin ainakin pääkopassa!