Rummut: soittaminen ›

Kimd: Kuinkas moni yleensä käytännössä improvisoi lennossa? Miten teet itse Kaijan keikalla? Osa Jazz bändeistäkin tuntuu soittavan biisit aina samalla tavalla..
 
No niin, ihan hyvä kysymys.
Ihan ensinnäkin täytyy todeta että Kaijan keikat (tiukkarakenteista pop/rockia) ja vapaa sooloilu tai jazz (usein vahvasti improvisoitua) ovat toki ihan eri asia, niin ilmaisultaan ja siltä mitä soittajalta odotetaan.
Kaijan keikoilla soitan biisit aina samalla rakenteella, ja pääosin samoilla kompeilla, mutta fillien suhteen pyrin improvisoimaan ja soittamaan rohkeastikin mitä päässä kuulen, ja komppienkin kanssa improvisoin jonkun verran. Ei niin että muuttaisin joka tahdissa komppiani, vaan niin että soitan eri keikoilla erilaisia variaatioita. Melko vähäistä improvisointia, mutta silti sitä on sielläkin. Mutta tuo pieni improvisointi on tosi tärkeää etenkin oman mielenkiinnon ylläpitämiseksi 6 vuoden pestin aikana. Ja ne ovat myös hyvä keino herätellä/potkia perseelle bändikavereita kun ollaan keikalla. Sillä vältetään autopilotille menoa.
 
Vaikka Jazzmies tuossa tapansa mukaan kärjistää (improvisointi = huono käsikirjoitus), niin en ole ihan samaa mieltä kuitenkaan. Improvisointihan ei siis tuskin koskaan tarkoita sitä, että kaikki keksitään paikan päällä (ihan niinkuin Speedy sanoi, 100% improa ei ole juuri olemassakaan). Vaan improvisointi tarkoittaa usein sitä, että käsikirjoitus on kyllä olemassa (ainakin löyhä sellainen), mutta sen puitteissa on vapauksia. Kohtauksesta on esim. tiedossa alku- ja lopputilanne, mutta näyttelijöiden on itse luotava matka niiden välillä.
Käsikirjoitus voi siis olla huono tai hyvä, se ei vielä määritä lopputulosta, vaan ne näyttelijät tai ohjaaja, määrittävät. He saattavat saada kehnonkin sävellyksen lentoon, tai pilata hyvänkin valmiin kehyksen. Kaikki siis eivät todellakaan välttämättä sovellu improvisointiin, se on tosi vaikea laji.
Itse koen olevani melko huono improvisoimaan, ellen ole täydellisen rentoutunut. Ja se toimii vain todella tuttujen soittajien seurassa, kun uskallan soittaa myös huonosti. Mutta paljon varmemmin toimin muusikkona jos mulla on aikaa valmistautua.
 
Jos jazz-bändit soittavat samalla tavalla keikasta toiseen, niin aika nopeasti sen alkaa yleisökin vaistoamaan riskin oton puutteena tai jännitteettömyytenä, jotka ovat kuitenkin jazz-musiikin suola. Jazz-musiikin ydin on kuitenkin se tulkinnan vapaus mikä soittajille annetaan, jazz-kappaleet ovat oikeastaan vain väline tuolle tulkinnanvapaudelle.
 
Koska improvisointi ei ole koskaan sataprosenttista, kyse on siis ennenkaikkea siitä, minkä vaikutelman soittaja (esim. Roysterin tapauksessa) antaa kuulijalleen.
Itse vaistoan hänen soittonsa lick-pohjaiseksi, vaikka hän vapaissa sooloissaan saisi soittaa mitä ikinä haluaa. Koen siis että hän soittaa jotain ennalta opeteltua ja on hieman sen vanki, eikä hänen soittoonsa tule sitä spontaania kipinää mikä vapaassa soolossa pitäisi mielenkiintoni yllä. Kyllähän ennaltaopeteluja lickejä voi käyttää menestyksekkäästi hyväkseen ja soittaa silti mielenkiintoisesti (Esim. Steve Gadd on mainio esimerkki), mutta se ei missään nimessä riitä, että niitä vain latelee peräkkäin.
Voi myös olla että Roysterin myös jotenkin muutenkin silittää mua vastakarvaan, se ei vain ole koskaan mua puhutellut.
Mutta taas tuossa toisessa mainitussa pätkässä rumpali antoi minulle vaikutelman siinä hetkessä syntyvästä soitosta, mikä on tärkeätä pitämään mielenkiintoni yllä.
 
Tiivistän vielä: Ei siis ole kyse siitä että soiton jazz-musiikissa olisi oltava 100% improvisoitua, vaan kuulijalle synnyttävä vaikutelma siitä, että musiikki on vapaalla tai edes vapaahkolla matkalla, eikä etukäteen hiottujen liikesarjojen ohjaamaa. Vielä koska jazz-musassa soitetaan yleensä paljon asioita ja nuotteja, niin ei niiden vaikutussuhteita voi etukäteen opetella "lickeinä", vaan asiat on päätettävä soittotilanteessa.
Jos tuota vaikutelmaa ei synny, tylsistyn. Jos tylsistyn, niin vaihdan levyä tai lähden keikalta pois.
Simple as that. :)
 
Jazzmiehen yhtye Jamaze on sikäli erilainen tapaus, että sen kappaleet ovat vahvasti (lähes) läpisävellettyjä, kyse onkin tavallaan pop-kappaleiden (en keksinyt parempaakaan termiä) esittämistä jazzin muotokielellä.
Mutta toki Jazzmies improvisoi niiden kappaleiden puitteissa, vaikka musiikki ei perinteistä jazzia (teema-soolot-teema) olekaan. Mutta koska kappaleiden sävellykseen on panostettu paljon enemmän verrattuna perinteiseen jazziin, se musiikki ei tarvitsekaan niin paljoa improvisaatiota.
Sillä on jo sitä sävellystä, ei tarvitse enää säveltää. :D