Kitarat: kitarakamat ›

zedder: Voisihan tätä kysymystä ehkä käsitellä niinkin että unohdetaan sähköiset osat ja tallat sekä sekä muut kohtuullisen helposti tarpeen niin vaatiessa vaihdettavat komponentit:
 
Onko takeita siitä että 1500 euron kitaran puu- ja pintäkäsittelytyöt on tehty hintansa verran paremmin kuin 500 euron kitarassa?
 
Jos unohdetaan tunnesiteet, niin voi hyvinkin olla mahdollista että halvemman hintaluokan kitarasta tulee _itselle_ parempi ja sopivampi työväline komponenttien vaihdon myötä kuin mitä se lähteissä kalliimpi oli. Toisaalta, tämähän taitaa olla itsestäänselvyys. 1500 euron uusi kitara kun ei useimmiten ole vielä mikään custom -soitin joka olisi täysin omien mieltymysten mukainen. Joskus halvempi "keppi" osuu tuurilla paremmin kohdalleen.
 
Tunnesideasiat muuttavat joka tapauksessa kaiken. Jotkut kun keräilevät tarkoituksella soittimia nurkkiinsa eikä silloin käytännössä parempikaan kaukoidässä tehty kelpaa kun ei ole "aito asia".
 
Olet osaltasi oikeassa, mutta täytyy huomata sellainen asia, että kun siihen 500 euron kitaraan vaihdetaan ne helposti vaihdettavat komponentit laadukkaisiin, niin se yllätten ei olekaan enää 500 euron kitara, vaan ehkä tuhannen euron kitara;-).... tai jopa kalliimpi riippuu ihan niistä komponenteista.
 
Moni tosin sanoo ettei ne komponentit vaan ne puut, mutta meinaan vaan että jotakin se kova kotelo, paremmat mikit, virittimet, sun muutkin maksaa. Itse olen tuumaillut, että kalliissa kitarassa ylipäätään kaikki on koitettu tehdä vähän laadukkaammin, mutta miksipä sitä työtä ei voisi tehdä itsekin. Jos taitoa on niin vaikka koko kitarankin voi värkätä itse. Kitaroita kuitenkin ostetaan merkkien ja mielikuvien perusteella.... ja ulkonäön perusteella.
 
Se lavassa oleva logo on laadun tae, vähän niin kuin sertifikaatti tms. johon ostaja joko luottaa tai ei luota. Jos luottaa, niin on valmis maksamaan siitä merkistä ja jos ei luota, niin sillä merkillä ei ole väliä. Valmistaja itse päättää minkä arvon omalle logolleen "allekirjoitukselleen" antaa. Jotkut ovat tarkkoja siitä minkälaiseen tekeleeseen sallivat nimensä laittaa ja toiset taas laittaa logonsa mihin sattuu. Merkki on kuitenkin yrityksen omaisuus ja ehkä arvokkain omaisuus ja sitä merkin arvoa rakennetaan maineen avulla vuosikymmenten saatossa. Historia on täynnä esimerkkejä merkeistä, joissa sitä arvoa on kehitetty ja vaalittu ja sitten tulee joku johtaja joka hetkessä ulosmittaa menneiden sukupolvien työn myymällä kallis merkki halvalla.

VIPMetal: Mutta puhutaanko tässä nyt uutena vai käytettynä ostetusta?
 
Aivan. Olen lukenut tätä ketjua miettien automaattisesti käytettyjä keppejä, koska kuka hullu nykyään enää ostaa uusia. No, täytyyhän jonkun nekin ostaa. Itsekin muutamaan aikoinaan haksahtanut ;)

hallu: Se lavassa oleva logo on laadun tae, vähän niin kuin sertifikaatti tms. johon ostaja joko luottaa tai ei luota. Jos luottaa, niin on valmis maksamaan siitä merkistä ja jos ei luota, niin sillä merkillä ei ole väliä. Valmistaja itse päättää minkä arvon omalle logolleen "allekirjoitukselleen" antaa. Jotkut ovat tarkkoja siitä minkälaiseen tekeleeseen sallivat nimensä laittaa ja toiset taas laittaa logonsa mihin sattuu. Merkki on kuitenkin yrityksen omaisuus ja ehkä arvokkain omaisuus ja sitä merkin arvoa rakennetaan maineen avulla vuosikymmenten saatossa. Historia on täynnä esimerkkejä merkeistä, joissa sitä arvoa on kehitetty ja vaalittu ja sitten tulee joku johtaja joka hetkessä ulosmittaa menneiden sukupolvien työn myymällä kallis merkki halvalla.
 
Aika vähissä taitavat nykyään olla ne merkit ja brändit joihin voi ja kannattaa sokeasti uskoa. Jopa yksittäiskappaleina eli käsityönä tehdyt amerikkaisten premium -merkkien kitaratkin kun näemmä ovat yhä useammin jonkinasteista sekundaa.
 
Tuota tuotemerkin pilaamisen merkitystä ei selvästikään ole tajuttu joissakin kitarapajoissa.
 
Käytetty arvosoitin alkaa kenties olemaan nykyään turvallisempi ostos kuin uusi, muutaman vuoden käytetystä kitarasta näkee jo varmemmin millainen on lopputulos eikä tarvitse maksaa ylimääräistä. Onhan uudessa toki takuu, mutta on siinä oma vaivansa lähetellä kallista kitaraa edestakas isojen vesien ylitse vaikka tehdas kyydit maksaisikin.

Kun näistä puista puhutaan, niin yleensähän halvempikin kitara voi soida lähes yhtä hyvin kuin kalliimpi, se on vaan puista JA mikeistä kiinni mitkä siinä on kiinni. Tietyt mikit toimivat tietyissä puissa paremmin kuin toisissa ja sen mukaan halvemmankin kitaran voi saada soimaan erittäin mukavasti kun löytää oikean yhdistelmän. Esim. mun Dean endgame vmnt on vähän alle 400e ja kiina, kun vaihdatin siihen jazz/jb setin, oli kuin taivaan portit olisivat auenneet verrattuna stock mikkeihin.
 
Tietty noissa puissa on sitten ne pienet asiat takana jotka voi olla joskus jopa ratkaisevia verrattuna halvempiin, ainakin joillekin.
 
Miä tulee ulkonäköön kalliimpien ja halvempien välillä, niin kyllä siitä 1000-2000e Jacksonista huokuu sellainen "tuo on kallis" tunne kun sitä katsoo, eli monesti sen huomaa jos on kyseessä kalliimpi kitara. Kalliit Jacksonit esim. näyttää todellä jämäkiltä sotaratsuilta.

Muovinen: Aivan. Olen lukenut tätä ketjua miettien automaattisesti käytettyjä keppejä, koska kuka hullu nykyään enää ostaa uusia. No, täytyyhän jonkun nekin ostaa. Itsekin muutamaan aikoinaan haksahtanut ;)
 
Yritin tuossa jokin aika sitten ostaa oman maun mukaista super stratoa käytettynä Mnetistä, mutta aika laihoin tuloksin. Halusin nimen omaan sellaisen kitaran, jonka kohdalla ei tarvitsisi tehdä yhtään kompromissia. Tarjouksia tuli ja hintahaitari vaihteli 1500 - 3000 välillä. Kovasti olisin halunnut ostaa tuon 3k kepin, mutta myyjä luopui viime hetkellä. Lopputulos oli se, että ostin uuden.

Oon aatellut, jos joskus olisi rahaa ja pitäis customi teetättää niin Warmoth ois järkevin. Ok, pulttikaulanen pitää hyväksyä, mutta muut speksit saa ihan mielen mukaan. Eikä tule kalliiksi jos tohtii silmäkarkeista luopua ja hakee vaan hyväsoundista käyttöpeliä... jos verrataan tunnetuihin käsityöpajoihin niin oikein hyvät hinnat. Tolla 1500€ irtois jo just semmonen peli ku haluaa...

Oma pitkän ajan ykköskitara on keskihinnan yläpään kitarasta palacasteriksi muuttunut raato. Elämänsä ameriikan Ameriikan Strat Plussana joskus 80-luvun lopussa aloittanut palikka on säilynyt kaulana näihin päiviin asti. Vaihdoin siihen joskus rungon, taisi olla niin että innostuin Kinmanin sivuja plärätessä vintage-tallan ajatuksesta, ja siihen päästäkseen pitäisi runkokin vaihtaa. Sattui sitten löytymään sopiva, joka tuntui tyhjänä ollessaan oikeinkin kivasti soivan kopauttaessa. Siihen kiinni sen ajan parhaan tiedon mukainen talla, eli gotohin teräsblokilla oleva vintagetalla, ja Kinmanin mikit. Lopputulos oli paljon elävämpi ja reippaampisoundinen epeli kuin lähtötilanne, ja sillä on sitten sahattu teini-iästä asti. Samalla myyntiarvo on tuhottu nollaan, mikä on soittamista ajatellen optimitilanne.
 
Tuoreimmat ostokset on sitten skaalan eri ääripäät, Suhr ja Squier Classic Vibe. Tai no, Squierihan on jo keskihintaista hipova eikä ihan halvin ritsa. Suhrissa ilahduttaa sen äärimmäisen helppo soitettavuus, pitkä sointi ja orkkista mukavampi ergonomia, soundissa on pirskahtelevaa kirkkautta jota ei muissa kalikoissani ole, voi olla mikeistäkin kiinni, en tiedä. Squierissa ilahduttaa se että se oli käytettynä aika halpa. Ei se oikein noille isoveljilleen pärjää vaikka ihan hyvä onkin.
 
Keskihintaisista kitaroista on enemmän iloa, koska niitä voi ostaa enemmän! P90-keppi pitäisi olla jokaisella! Samoin yksi strato, tele, LP ja joku tilukeihäs. Sen jälkeen sitten jotain erikoisempaa jos siltä tuntuu. Kaikkiin 2000e kiinni ni ei riitä meikäläisen tulot ikinä.

hallu: Olet osaltasi oikeassa, mutta täytyy huomata sellainen asia, että kun siihen 500 euron kitaraan vaihdetaan ne helposti vaihdettavat komponentit laadukkaisiin, niin se yllätten ei olekaan enää 500 euron kitara, vaan ehkä tuhannen euron kitara;-).... tai jopa kalliimpi riippuu ihan niistä komponenteista.
 
300e ysäri japsi Jakson, 300e 3 kpl mikkejä ja 300e floikka ja kas n. tonni täynnä. Puutyöt on kyllä sijoituksen arvoset.

antikristus: 300e ysäri japsi Jakson, 300e 3 kpl mikkejä ja 300e floikka ja kas n. tonni täynnä. Puutyöt on kyllä sijoituksen arvoset.
 
Olipas melko hintavia mikkejä ja kalliimpuoleinen floikka. Tällä korjaa tallaongelmia huomattavasti edullisemmin:
 
http://www.thomann.de/fi/schaller_original_tremolo_lockmeister_c.htm

petrip: Yritin tuossa jokin aika sitten ostaa oman maun mukaista super stratoa käytettynä Mnetistä, mutta aika laihoin tuloksin. Halusin nimen omaan sellaisen kitaran, jonka kohdalla ei tarvitsisi tehdä yhtään kompromissia. Tarjouksia tuli ja hintahaitari vaihteli 1500 - 3000 välillä. Kovasti olisin halunnut ostaa tuon 3k kepin, mutta myyjä luopui viime hetkellä. Lopputulos oli se, että ostin uuden.
 
Mikä löytyi? Tyler?

Itse en kiinnitä huomiota hintaluokkaan soittimia ostellessani. Alle 500 hintaluokassakin on yllättäjiä. En osaa edes kaivata parin tonnin ES-kolmekolmevitosia kun oma käytetty Tokai ES-60 tarjoaa omaan makuun erinomaisen soundimaailman. Vaikka olisi varaa ostaa yli tonnin keihäitä, jättäisin varmaankin silti ostamatta.
 
Tavallaan halvempien kitaroiden rosoisuus ja huonompi status kalliimpaan verrattuna viehättää mua, se tarjoaa tavallaan omanlaista haastetta saada soitin soundaamaan hyvältä. Eikös Princellä ole maine halpistelejen soittajana? Jos näin on, niin soundaa silti hyvältä omaan korvaan herran kitaratyöskentely. Yhtyeeni soolokitaristi soittaa Wolfin telellä, jonka osti käytettynä allen kahdensadan. Kehui yhdeksi parhaimmista hankinnoistaan.
 
Muutenkin jos soittotyyli on raaka ja kovakourainen (vrt. minä), niin halvemmassa on parempi pysytellä. Tapa jolla kohtelen soittimiani on muutenkin lähestulkoon Mick Ronson-tasoa, joten isojen rahojen satsaaminen soittimiin olisi vaan huono idea jälleenmyyntiarvon kannalta. Kanssamuusikot vaan kauhistelisi jos soittelisin kalliimman hintaluokan kepeillä, haaskaustahan se vaan olisi.

Musakauppaan ja epiphonen les paul ja gibsonin les paul rinnakkain. Siinä on muuten iso laatuero.

_PaZi_: Musakauppaan ja epiphonen les paul ja gibsonin les paul rinnakkain. Siinä on muuten iso laatuero.
 
Totta. Epi pesee Gibsonin 6-0.

Globalisaation ja automaation valtaamassa nykymaailmassa parasta on juurikin se, että käyttökelpoista tavaraa saa edullisesti. Kiinalaiset, jos jotkut, osaavat massatuotannon ja jos sillä 300€:n kitaralla ei onnistu luomaan musiikkia tai edes tapailemaan Smoke on the Wateria, on vika muualla kuin soittimessa.
 
Custom on tietysti aina custom. Itsekin pidän siitä että sohvani on tehty käsin Italiassa valitsemastani, Rooman katakombeissa asuvien maahisten kaatamasta jalopuusta ja verhoiltu Amurin tiikerin nahalla, mutta voin aivan mainiosti istua Jyskin kahdensadan vinyylituolissakin. On jopa täysin mahdollista että Jyskin penkki tuntuu omaan perseeseen mukavammalta/kotoisammalta.
 
Tiedän, huono analogia, sillä skebassa on enemmän liikkuvia osia. Nämä liikkuvat osat ovat tosin myös vaihdettavissa ja maailmasta on vaikea keksiä enempää myyttejä ja taikauskoa sisältävää teollisuudenalaa kuin kitarakamat. Sen siitä saa, kun puhutaan niinkin subjektiivisesta asiasta kuin soundi ja kaikki pääsevät nettiin esittämään siitä mielipiteensä.
 
Eli, vastaukseni topicin kysymykseen on: en tiedä. Ehkä kaikki, ehkä ei mikään. Let's rock!

Laulava Kylätohtori: Totta. Epi pesee Gibsonin 6-0.
 
Japsi Epiphone Les pauli pesee Gibsonin reikäsen version :)

Meisselimies: .....jos sillä 300€:n kitaralla ei onnistu luomaan musiikkia, on vika muualla kuin soittimessa....
 
Mietin, että jos pitäis nopsasti jotenkin yllättäen äkkiä pomppasta lavalle, niin en kyllä ekana mieti mikä kitara pitää olla vaan kyllä päälimmäisenä on se mitäs soitetaan ja sitten vaan menoksi. Tuollaista 300-600 euron soitinta luulisin olevan lainattavana ihan riittävästi, jotta hyvät bileet jatkuu. Mitä enemmän sen oman huomion saa käännettyä itsestä ja omista kamavaatimuksista sinne yleisön puolelle, niin suunta on käsittääkseni oikea.
 
Muilta osin näköjään asenteeni tähän aiheeseen on edelleen sama minkä kirjoitin sivulle 10 melkein 5 vuotta sitten. Ehkä tässä on jotain sellaistakin että osa soittajaporukasta kokee olevansa sellaista "ruman ankanpoikasen pelastajaa" eli vaikka soitin onkin edullinen ja rupuinen vailla luxus-elementtejä, niin se jotenkin vaan kiehtoo siinä omassa yksilöllisyydessään.
 
Kukin valitsee arvojensa, fiiliksensä ja lompakkonsa mukaisesti, mitäs siinä muuta.

Kyllä mun American Deluxen kaula paremmalta kädessä tuntuu kuin tosi halpa Squierin kaula vaikka siitä paremmaksi on viilattukin.
 
Mutta olisihan se kiinnostava nähdä sokkotestin tulokset eli
 
Lainataan 5-6 erilaista esim. Strato mallista kitaraa eri hintaluokista.
 
Laitetaan kokeneelle soittajalle liina silmille ja verhon taakse soittamaan kuulijoille.
Sitten annetaan valmiiksi huollettu ja viritetty kitara käteen ja soitoksi.
 
Kitaristi ja kuulijat antaa sitten soiton jälkeen palautteen mutta ei toisilleen vaan avustajille ettei tule "olen-samaa-mieltä-kun-en-tahdo-että-huomaavat-etten-tajua-mitään" kommentteja.
 
Kun testi tehdään tarpeeksi monta kertaa eri soittajilla ja eri kitaroilla saadan tarpeeksi vertailumateriaalia josta voi sitten vetää johtopäätöksiä joissa ei ole mitään päätä eikä häntää.

Kamart: ... Lainataan 5-6 erilaista esim. Strato mallista kitaraa eri hintaluokista...
 
No tuossa nyt ei ole kuin 4, mutta: http://www.youtube.com/watch?v=QCEdT2d43jU&list=TLd_bl-dU7R3A
 
Enpä ole koskaan ennen hokannut hajun olevan noinkin merkittävä tekijä kitaran hinnassa. Ja tämän sanon puhtaasti sarkastisella äänenpainolla.
 
Edit: huomionarvoista sekin, että Chapmanilla on sellainen etulyöntiasema että hän on jo etukäteen hipelöinyt kitarat säätöihin ennen kyseistä testiä. Siinä päässee jotenkuten yhdistelemään eri ominaisuuksia malliin ja hintalappuun.

Kamart:
Mutta olisihan se kiinnostava nähdä sokkotestin tulokset eli
 
Lainataan 5-6 erilaista esim. Strato mallista kitaraa eri hintaluokista.
 
Laitetaan kokeneelle soittajalle liina silmille ja verhon taakse soittamaan kuulijoille.
Sitten annetaan valmiiksi huollettu ja viritetty kitara käteen ja soitoksi..
 
Riffi-lehti teki joskus kauan sitten tällaisen testin, jossa oli eri merkkisiä ja hintaisia stratoja. Sokkotestaajana toimi Dave Lindholm. Muistaakseni tuli aika yllättäviäkin tuloksia.