Aihe: Less is more eli GAS kyykkyyn
1 2 3 4 5 6 7
Stalkah
08.08.2014 10:37:02
 
 
Laulava Kylätohtori: Olen aina sanonut, että laitepuoli on harrastuksena aivan yhtä hyvä ja 'oikein' kuin itse soittokin. En ymmärrä käskyä "keskittyä olennaiseen" millään tasolla. Miksi ihminen ei saisi harrastaa sitä, mitä itse haluaa, vaan pitäisi harrastaa sitä, mikä joidenkin nettihörhöjen mielestä on 'oikein'. Kai ihminen itse tietää parhaiten, mikä hänen harrastuksessaan on olennaisinta.
 
Näinhän se meneekin. Itse kun vedin tuon "olennaiseen keskittyminen" -kortin esiin, niin viittasin lähinnä siihen mikä mielestäni on olennaista omassa harrastuksessani. Jokainen itse päättää, miten homma menee omalla kohdallaan ja mitä kamoja kokee tarpeelliseksi omistaa ja käyttää.
 
Itsekin koen monet efektit erittäin käyttökelpoisina ja mukavina mausteina soitossa, mutta niiden kanssa kikkailu haittaa välillä keskittymistä tehden soitosta jotenkin rajoittuneen oloista. Ne vie sitä vapauden ja ilmavuuden tunnetta. Tän vuoksi saattaa hyvinkin olla, että oma spedulautani karsiutuu aika minimiin lähiakoina ja keskityn entistä tiukemmin muodostamaan soundin sormilla, koska omalla kohdalla tää tuntuu eniten oikealta. Tällä ajattelutavalla tosin monet mausteet jäävät kyllä täysin pois, sillä mitään phaseria tai jotain erittäin atmosfääristä kaikua ei ole mahdollista matkia sormin, mutta ovatko nuo kaikki loppupeleissä niin tarpeellisiakaan.
 
Esimerkiksi itselläni monet käytännön kysymykset vaikuttavat tähän soittokama-asiaan. Tuo poljeskelun aiheuttama häiriö soitossa on yksi ja toinen on jo tässä vaiheessa laajemman spedulaudan n. 1,5v omistaneena muodostunut roudausongelma. Ottaa kupoliin, kun pitää roijata reeneihin aina kitara, spedulauta ja yhden vahvarin omistajana myös se vahvari. Roudaamista siis on ihan tarpeeksi ja tässä on juuri ne soiton kannalta epäolennaisimmat kappaleet, eli spedulauta sisältöineen, heikoilla. Katsotaan, mihin kompromissiin ajaudun tämän setupin suhteen.
"Naulat neljän tuumamitan lyöty pajavasaroin - haukan katse hanskojani vartioi"
Gabe
08.08.2014 11:14:00
darrell: "More is new less."
 
Itse olen kiinnostunut kitarakamoista laitteina ja erityisesti kitaroista myös toiminnallisina esineinä ja siten en koe tarvetta ruoskia itseäni "keskittymällä olennaiseen" eli pelkästään soittoon. Kamaa pitää olla.

 
Minulla tämä vähän vaihtelee. Joskus tulee olo että joku rompe on nyt aivan välttämätön hankinta ja sellainen tulee sitten ostettua ja lopulta myytyä. :D Mutta perusluonteeltani en ole mikään hamstraaja ja liika kama alkaa lopulta ahdistamaan. Satsaan mieluummin laatuun kuin määrään, pari kolme kitaraa ja vahvistinta on itselleni se riittävä määrä. Näihin satsaan sitten sen verran että saan sellaisen kuin tahdon. Mutta myönnen että olen myös kiinnostunut kitarakamoista ja niitä on tullut ja tulee varmasti jatkossakin osteltua puhtaasti mielenkiinnosta aiheeseen.
 
Kuinka moni kokee voimakkaan mielihyvän ja vapautumisen tunteen oston yhteydessä sekä pettymyksen ja/tai häpeää jonkin ajan päästä ostamisesta?
Tarviiko piilotella ostettuja kamoja?

 
Ei ole onneksi tarvinnut piilotella mitään. Vaimo tietää hyvin mitä ja mihin hintaan olen ostanut ja lisääkin saisin ostaa jos haluaisin. Olen aina innoissani ja onnellinen uusista romppeista mutta mitään häpeäntunteita ei hankintoihin ole liittynyt. Huolehdin aina että perheen menoihin on riittävästi rahaa ja että säästöönkin menee roposia, yli menevät rahat menee sitten näihin kamppeisiin.
Laulava Kylätohtori
08.08.2014 11:27:08
Stalkah: Näinhän se meneekin. Itse kun vedin tuon "olennaiseen keskittyminen" -kortin esiin, niin viittasin lähinnä siihen mikä mielestäni on olennaista omassa harrastuksessani. Jokainen itse päättää, miten homma menee omalla kohdallaan ja mitä kamoja kokee tarpeelliseksi omistaa ja käyttää.
 
Juu, en tarkoittanutkaan sinun tekstiäsi. Tarkoitin sitä, että käsketään toisen lopettaa kamarunkkaus ja käyttää se aika soittamiseen.
 
Itse asiassa tuo kirjoituksesi kuvastaa hyvin pitkälti omia ajatuksia tällä hetkellä. Itsekin olen tympääntynyt ylettömään kamarunkkaukseen ja ajattelin keskittyä enemmän soittamiseen. Samoin itselle aiheuttaa wah ja sooloboosti ongelmia pelkkään kitara-piuha-vahvistin asetelmaan siirtymisessä, enkä tiedä vielä, miten sen parhaiten ratkaisisin. Wahia ei tietysti voi korvata, mutta sooloboostia pitää vielä miettiä.
 
Itsekin koen monet efektit erittäin käyttökelpoisina ja mukavina mausteina soitossa, mutta niiden kanssa kikkailu haittaa välillä keskittymistä tehden soitosta jotenkin rajoittuneen oloista. Ne vie sitä vapauden ja ilmavuuden tunnetta. Tän vuoksi saattaa hyvinkin olla, että oma spedulautani karsiutuu aika minimiin lähiakoina ja keskityn entistä tiukemmin muodostamaan soundin sormilla, koska omalla kohdalla tää tuntuu eniten oikealta. Tällä ajattelutavalla tosin monet mausteet jäävät kyllä täysin pois, sillä mitään phaseria tai jotain erittäin atmosfääristä kaikua ei ole mahdollista matkia sormin, mutta ovatko nuo kaikki loppupeleissä niin tarpeellisiakaan.
 
Sama suuntaus itsellä. Spedulauta vain pienee ja tuntuu paljon mojokkaammalta soittaa vain kitara-piuha-vahvarimeiningillä. Ja on oikeastaan aika yllättävä, mihin kaikkeen pystyy ilman niitä polkimia, joita joskus kuvitteli tarpeellisiksi.
 
Esimerkiksi itselläni monet käytännön kysymykset vaikuttavat tähän soittokama-asiaan. Tuo poljeskelun aiheuttama häiriö soitossa on yksi ja toinen on jo tässä vaiheessa laajemman spedulaudan n. 1,5v omistaneena muodostunut roudausongelma. Ottaa kupoliin, kun pitää roijata reeneihin aina kitara, spedulauta ja yhden vahvarin omistajana myös se vahvari. Roudaamista siis on ihan tarpeeksi ja tässä on juuri ne soiton kannalta epäolennaisimmat kappaleet, eli spedulauta sisältöineen, heikoilla. Katsotaan, mihin kompromissiin ajaudun tämän setupin suhteen.
 
Samoin itse roudaan kitaraa, speduja ja nuppia treenikselle. Ja nyt, kun olen viime aikoina jättänyt spedulaudan kotiin, niin onhan se todella paljon helpompaa, nopeampaa, yksinkertaisempaa ja mojokkaampaa. Ennen mojoa tuli speduista, nyt siitä, ettei niitä ole). :)
Jumalat puhuvat hullujen suulla...
darrell
08.08.2014 12:09:16 (muokattu 08.08.2014 12:10:45)
Laulava Kylätohtori: ... tuntuu paljon mojokkaammalta soittaa vain kitara-piuha-vahvarimeiningillä. Ja on oikeastaan aika yllättävä, mihin kaikkeen pystyy ilman niitä polkimia, joita joskus kuvitteli tarpeellisiksi.

 
Joe puristaa ulos pari soundia Les Paulista ja vahvistimesta suht tuoreessa Guitaristin rainassa. Efektinä musta piuha.
https://www.youtube.com/watch?v=ZkGCvLstPrE
 
Edit: pitäisköhän sittenkin keskittyä soittamiseen :-D
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen.
VIPMetal
08.08.2014 12:28:33
 
 
Laulava Kylätohtori: Juu, en tarkoittanutkaan sinun tekstiäsi. Tarkoitin sitä, että käsketään toisen lopettaa kamarunkkaus ja käyttää se aika soittamiseen.
 
Kyllähän se soittaminen enemmän auttaa soundiin, mutta tuskastuttavan hitaasti. =) Kamamuutoksilla saa pikaisia parannuksia/vaihteluja...
 
Itse asiassa tuo kirjoituksesi kuvastaa hyvin pitkälti omia ajatuksia tällä hetkellä. Itsekin olen tympääntynyt ylettömään kamarunkkaukseen ja ajattelin keskittyä enemmän soittamiseen. Samoin itselle aiheuttaa wah ja sooloboosti ongelmia pelkkään kitara-piuha-vahvistin asetelmaan siirtymisessä, enkä tiedä vielä, miten sen parhaiten ratkaisisin. Wahia ei tietysti voi korvata, mutta sooloboostia pitää vielä miettiä.
 
Kyllähän se musiikkityylikin vaikuttaa noihin soittokamoihin. Itellä on kaks settiä valmiina, kun soittohalut yllättää (ja vaimo ei kehitä mitään oheistoimintaa). Tällä hetkellä kakkossetissä ei ole kuin säröpedaali kitaran ja vahvistimen (VHT) välissä. Joku delay/reverb vois vähän tuoda iloa siihenkin, mutta pelottaa että se lähtee kans sitten käsistä. Räkissä on sitte kaikenlaista efektiä&muljutinta ja aina jos tekee mieli vetää vähän raskaampaa vääntöä tuleekin laitettua Mesan räkkivehkeet käyntiin.
 
Sama suuntaus itsellä. Spedulauta vain pienee ja tuntuu paljon mojokkaammalta soittaa vain kitara-piuha-vahvarimeiningillä. Ja on oikeastaan aika yllättävä, mihin kaikkeen pystyy ilman niitä polkimia, joita joskus kuvitteli tarpeellisiksi.
 
Aika vähällähän sitä pärjää. Itellä kun ei ole tällä hetkellä bändihommia eikä tarvi roudata mitään, niin sitä voi lisäillä tarpeettomia palasia settiin. =) mutta nyt tuntuu, että alkaa romut riittämään, kun tuli putkiinkin panostettua tuhansilla euroilla. Sanotaan nyt vaikka että NOS innostus karkasi käsistä. =D
"I'm waiting for a sunrise, I'm waiting for the end"
Generalissimo
08.08.2014 13:55:24
Eiköhän tuo kamarunkkaus ole ihan yksilöllistä... paljon on kovia soittajia, jotka ovat vääntäneet klassikkolevyjä ja joille on riittänyt vuosikymmenet joskus parikymppisenä hankittu eka kunnon kitara ja joku vanha nuppi ja kaappi. Niillä vedetty hamaan tappiin saakka.
 
Sitten on yhtälailla kovia artisteja, jotka ovat vaihdelleet ja aina kokeilleet uutta... pitää vaan kamahommissa vetää ns intuition mukaan ja mistä kiksit saa. ;)
 
Joillekin laitteiden testailu, vaihtelu ja säätäminen, modailu jne on vain niin iso osa hommaa, varmasti joillekin tärkiämpää kuin soittelu.
 
Itse koittanut lähteä hommaan silleen, että kamat pitää olla semmoiset mitä musa vaatii. Sitten kun soppelit löytyvät niin en jaksa hieroa ja vaihdella, paitsi jos vaadittavan musan luonne muuttuu ja vaatii uudenlaista härpätintä. Tämä ei tietenkään ole yhtään enemmän "oikein" kuin mikään muukaan tapa, se on oikein mistä juuri itse saa parhaan mielen.
darrell
08.08.2014 13:59:49
Generalissimo: ... pitää vaan kamahommissa vetää ns intuition mukaan ja mistä kiksit saa. ;)

 
Fakta.
(poislukien pakonomainen tarve ostaa)
 
Itse olen ajatellut, että kamojen täytyy inspiroida, jolloin tämä inspiraatio parhaimmillaan kuuluu myös soundissa.
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen.
RaskasMielinen
08.08.2014 21:08:22
 
 
Myönnän olevani kaamea kamarunkkari, mutta myös soitan todella paljon - tai no niin paljon eli vähän kuin mulla suunnilleen on vapaa-aikaa. Viime aikoina ei tosin ole tullut osteltua juuri mitään, sillä olen hyvin tyytyväinen arsenaaliini tällä hetkellä. Toki ostoslistalla on yhtä ja toista käytännöllisempää juttua, kuten kunnollista virtalähdejärjestelyä jne. - ja aivan varmasti tulen joskus vielä ostamaan/vaihtamaan joitakin kitaroita ja vahvistimia sekä pedaaleja.
 
Sen verran näkökulmaa aiheeseen, että harrastan myös moottoripyöriä, tosin nyttemmin soittoharrastun on jo kaapannut senkin ajan. Tuossa toisessa harrastuksessa minulle ja monelle muulle moottripyörän rakenteleminen on aivan/vähintään yhtä tärkeä osa harrastusta kuin niillä ajaminen. Lisäksi se ajaminenkin jakaantuu vielä sunnuntaikurvailuun ja joskus vähän liiankin totiseen puristamiseen suljetulla suoralla. Toki myös moottropyöräharrastajissa on niitä, joiden mielestä kaikki muu paitsi joku "rautaperse"-ajaminen on turhaa sekä myös nitä, joiden pyörät ovat melkolailla puhtaita näyttelypelejä. Moni on niilläkin foorumeilla toitottamassa omaa valintaansa ainoana oikeana ja dissaamassa muita.
 
Kriittisiä huomioita muiden tekekemisistä sopii kuitenkin esittää, kunhan muistetaan itsekin välillä vilkuilla sinne peilin suuntaan. Joskus joku naamatuttukin on sanonut, että keskittyisit enemmän soittamiseen/musaan - ja vaikka juuri siinä kohtaa ärsyttääkin, niin joskus on jopa pakko myöntää, että oikeassahan tuo on. Toisaalta on joskus tullut itse sanottua suoraan jollekin itseäni paljon paremmalle soittajalle, että loputulos voisi olla paljon parempi, kun edes vähän viitsisit perehtyä vahvistimiin (ja kaiuttimiin) sekä niiden ja etenkin sen kitaran säätämiseen. Joillekin tuntuu jopa jonkin toisentyyppisen plektran kunnolla kokeileminen - edes kerran elämässään - olevan aivvan sairasta ja turhaa kamarunkkausta.
JaaGeRMaisTeR
09.08.2014 13:28:27
Gas loppui hyvin, kun vaihtoi vahvistimet Orangeen ja kitarat tuhti kaulaisiin lessuihin tai johdannaisiin. Eipä sitä muuta tarvitte.
Stalkah
09.08.2014 13:43:53
 
 
darrell: Joe puristaa ulos pari soundia Les Paulista ja vahvistimesta suht tuoreessa Guitaristin rainassa. Efektinä musta piuha.
https://www.youtube.com/watch?v=ZkGCvLstPrE
 
Edit: pitäisköhän sittenkin keskittyä soittamiseen :-D

 
Aivan tarpeettoman pitkä piuha. Hirveetä kamarunkkausta.
 
Ei mutta oikeasti, tää on kyllä mielenkiintoisin keskustelu pitkään aikaan m.netissä. Lisää vaan mietteitä tähän aiheeseen liittyen!
"Naulat neljän tuumamitan lyöty pajavasaroin - haukan katse hanskojani vartioi"
Laulava Kylätohtori
09.08.2014 14:29:44
darrell: Joe puristaa ulos pari soundia Les Paulista ja vahvistimesta suht tuoreessa Guitaristin rainassa. Efektinä musta piuha.
https://www.youtube.com/watch?v=ZkGCvLstPrE
 
Edit: pitäisköhän sittenkin keskittyä soittamiseen :-D

 
Buahhaahhaahaa! Tuo nobody (who ever he is) on pihalla kuin lumiukko, eikä tajua hyvistä soundeista mitään.
 
Satun tietämään, että 5 hyvää soundia vaatii min. 7-10 hyvin stäckäytyvää, läpinäkyvää, tbp, boutique-od:tä, jotka ovat tgp approved.
 
Tuo kaveri ei vaan osaa...
Jumalat puhuvat hullujen suulla...
antnis
09.08.2014 14:37:31
Harrastuksen ylin vaihe onkin sitten tietysti se, että katsellaan juutuubista muiden harrastamista. Ite ainakin tykkään.
Black_Bubblegum
10.08.2014 01:48:53
 
 
milloin otit torjuntavoiton GAS:sta ja miten? Kiva kuulla miten leppoistitte (downshiftasitte) elämäänne kitarakamojen suhteen.
 
Etsin juuri kitaransoiton opettajaa / mentoria ja sitten kun opin jotain alan pudottelemaan efektejä laudasta. Todennäköisempi versio tarinasta on, että vaikka taidot lisääntyväisitkin niin silti kamavemppailu on ja pysyy. Se on kuitenkin fakta, että mitä useammin päättää laittaa rahat pedaalin sijasta soittotuntiin, sen parempi. Näin uskon hlökohtaisesti.
I am hoping that I can be known as a great writer and actor some day, rather than a sex symbol. Steven Seagal
Laulava Kylätohtori
10.08.2014 11:10:56
darrell: Joe puristaa ulos pari soundia Les Paulista ja vahvistimesta suht tuoreessa Guitaristin rainassa. Efektinä musta piuha.
https://www.youtube.com/watch?v=ZkGCvLstPrE
 
Edit: pitäisköhän sittenkin keskittyä soittamiseen :-D

 
Tästä tuli vielä mieleen, että ehkä olisi viisainta ensin opetella se pelkkä vahvari-piuha-kitara-yhdistelmä. Niin, että saa niistä kaikki soundit, kuten Bonamassa tuossa videossa tekee. Ja sitten, jos on tarvetta tai kokeilunhalua, niin alkaa hommailemaan pedaaleita. Saisi varmaan niistä speduistakin aika paljon enemmän irti kuin sillä perinteisellä tyylillä (itse ainakin syyllistyn tällaiseen, tuskin olen ainut), että samalla kuin ostetaan vahvari, ostetaan kassillinen polkimia ja sitten niitä aletaan testailemaan. Ja yhden testi-illan jälkeen pistetään 'huonot' torille ja mennään nettiin kyselemään, että 'mikä spedu ois mulle paras, ku en saa vahvarista mieleisiäni soundeja?".....
Jumalat puhuvat hullujen suulla...
tender.insanity
10.08.2014 13:07:01
Mulle tuli eka Strato pari päivää sitten. Yllätyksenä huomasin että tuli soiteltua pitkään vain kitara kiinni vahvariin menetelmällä. Ja hyvältä kuulosti!
Stalkah
13.08.2014 15:27:57
 
 
Jäi nyt ainakin toistaseks tuon viimeisen haikailemani spedun (Mad Professor Tiny Orange Phaser) hankinta, kun päätin pistää ensin soundin lähtökohtaiset peruselementit niin kuntoon, kuin vaan suinkin mahdollista. Hankin siis kunnon kasan putkia etu- ja pääteasteeseen tulevaa vahvaria varten. Osa NOS -tavaraa ja osa laadukasta nykytuotantoa. Tuli ostettua Uraltonelta, TADin verkkokaupasta ja ihan toriltakin. Nyt ei malttais oottaa tuota Bad Catin saapumista ainakaa yhtää sen enempää kuin aikasemmin!
"Naulat neljän tuumamitan lyöty pajavasaroin - haukan katse hanskojani vartioi"
Muovinen
14.08.2014 07:21:25
 
 
Tässä asiassa olen Ynkän linjoilla. Stratokuume vaivaa vielä ja Carlsbron kombo ois kiva vaihtaa johonkin vastaavaan nuppimalliseen. Muuten GAS on ihan hallitussa vaiheessa ja musanteko luistaa.
Tawsky
14.08.2014 08:19:10
Mitä sitä itseään kiusaamaan, ostaa jos huvittaa. Voi rahansa huonomminkin käyttää, ainakin jos panttaa niitä tilillä.
saatanan paska ade -Traditional
tender.insanity
14.08.2014 10:30:26 (muokattu 14.08.2014 12:00:54)
Ommaa soittoa uudella Squier stratolla ja Laney IRT Studio 1x15" kaappiin pelkällä piuhalla välissä.
 
https://www.youtube.com/watch?v=0Sz8LnwQZGY
 
PS: Voiko stratocasterilla soittaa mitään muuta kuin Ynkkätilua?
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)