Jazz ›

Aikoinaan lähti kitarahommat liikkeelle rokkimetallipuolelta, ja nyt yliopistossa bänditoiminnan kautta on alkanut musiikkimaku laajeta ja uusia suuntia täytyy lähteä aukaisemaan. Kitarajazziin kosketus on pientä, hieman autumn leavesin melodiaa tapailtu ja jotain fuusiojazz tabeja latailtu ja itketty, kun ei sormet taivu ja nopeus riitä.
 
Eli ehdotuksia opeteltaviksi kappaleiksi, mistä löytyy teoriaa ja oppitunteja, miten opetella kappaleita yms.
Omista taidoista voi sanoa että teoriatietämys ei ole vielä kehumisen arvoista, soitannollisesti pysyy kyllä jo kitara kourassa.
 
Kuuntelussa ollut mm, Snarky Puppya, Medeski Martin & Woodia, Miles Davisia, John Coltranea, Herbie Hancockia...

Itse noin kymmenen vuotta sitten olin aika lailla tismalleen samassa tilanteessa. Voisin kirjoittaa tähän pitkää tarinaa omasta kasvusta, mutta annan nopsaan muutaman selkeän ja helppotajuisen vinkin mallia "mitä tein ja mitä olisi pitänyt tehdä" :)
 
- kuuntele paljon jazzia, muitakin kuin kitaristeja. Toisin sanoen kehitä korvaasi. Tarkoituksena ei missään nimessä ole jättää rock-maailmaa pois, vaan lisätä yleistä tietoisuutta siihen, miten jazz-puolella toimitaan.
 
- treenaa kuulemasi innoittamana fraseerausta. Koita soittaa nyt jo osaamiasi juttuja, kuten Blues-skaalaa, duuriskaaloja, arpeggioita ym siten että fraseeraat ne "jatsina" svengaten. Tässä kohtaa yliampuminen ei ole väärin :) kiinnitä erityistä huomiota rytmiin! Tätä ei voi liikaa painottaa.
 
- soittakaa bändien kanssa jatsia. Teemoja, sooloja, nelosia, monttuja, kaikkea mitä kuulette ja keksitte kannattaa käyttää hyödyksi.
 
-äänitä itseäsi mahdollisimman paljon!
 
- kesälomalla on hyvä käydä kesäkursseilla. Suomijatsarit jakavat mielellään osaamistaan. Esimerkiksi sibisjazz-kurssilla, tai Imatra big Band -festareiden kurssilla pääsee varmasti tutustumaan maan eturivin tyyppeihin.
 
-olet yliopistossa, kuten meikäkin silloin joskus. Osaat varmasti ottaa haltuun esimerkiksi Mark levinen jazz-teoriakirjan avulla tässä musassa piilevän teoriapuolen.
 
-toinen tärkeä kirja on charlie Parker omnibook, josta (kuten kirjassakin sanotaan) ei kannata opetella kokonaisia sooloja, vaan pieniä pätkiä, likkejä - joita voi sitten viljellä omassa soitossaan.
 
- internet/YouTube on hyvä paikka, mutta pyri lähdekriittisyyteen siellä. Aina.
 
-jossain vaiheessa voi kokeilla siipiään nuotintamisessa. Jokin hyvä soolo tai juttu on mahdollista selvittää levyltä kuuntelemalla. Nykyteknologialla on myös helppoa hidastaa ja toistaa esimerkiksi tahti kerrallaan jotakin vaikeaselkoista sointua tai osiota. Pyri nuotinnoksissasi heti mahdollisimman tarkkaan työhön. Tästä on jatkossa hyötyä!
 
- tunnusta itsellesi että jatsin opiskelu on aikaa vievä prosessi. Älä yritä oppia kaikkea kerralla.
 
- omat mokani matkan varrella olivat seuraavat:
Kävin kyllä kursseilla(käyn edelleen), opiskelin fraseerausta ja tein nuotinnoksia, mutta en käyttänyt niitä oikeastaan mihinkään. Toisin sanoen opiskelin kielen rakennetta, lauseita ja sanoja - mutta kun tuli aika puhua, tuli ulos pelkkää muminaa... Toisin sanoen en ehkä vaatinut itseltäni tarpeeksi. Se oli helppoa perustella siten että "täähän on vaan harrastus tässä bilettämisen ja oikeiden asioiden(tm) opiskelun ohella...
Mutta siis. Eiköhän näillä selviä eteenpäin ja kysymyksiä kohdatessa mnet vastaa kyllä kun nöyrästi kysyy :)

Kiitos varsin kattavasta vastauksesta, ainoastaan ehdotuksia helpoiksi opeteltaviksi kappaleiksi/kuunteluun jäin kaipaamaan.
 
Kuinka aloittelijaystävällisiä nämä kesäkurssit ovat? Minkälainen taitotaso tulisi siis olla ennen kuin mukaan lähtee? Minkä hintaisia?
 
Termit nelonen ja monttu aivan uusia itselle, pieni selitys?
 
Itsellä olisi suunnitelmana opetella improvisointia käsittääkseni moodipohjalta, eli opettelisin 3-4 yleisintä moodia intervallipohjalta, eli miettimällä enemmän nuottien intervallia kuin sijaintia otelaudalla. Mixolydiania on jo hieman otettu haltuun koska soveltuu oman bändin sooloihin hyvin, mitkä muut olisivat aiheellisia? Dorian, Locrian, Aeolian? Tavoitteena keskittyä esim. 1 viikko täysin yhteen moodiin ja sitten toivottavasti pystyä hallitsemaan muut yhä helpommin kun voi vain ajatella "nostan kolmosta/kutonen alennettu".
 
Oma pääasiallinen bändi soittaa funkkia, joten silläpuolella jazztietämys toimii todella hyvin, mutta myös puhtaampi jazz-bändi saattaa olla kehitteillä, jossa mahdollisesti covereita standardeista mutta myös omaa matskua. Itseä pitäisi kyllä äänittää enemmän kun helppo ratkaisu sillekin löytyy reenivahvistimesta (yamaha thr10)

Kiitos varsin kattavasta vastauksesta, ainoastaan ehdotuksia helpoiksi opeteltaviksi kappaleiksi/kuunteluun jäin kaipaamaan.
 
Ei mitään, tää oli ihan tietoisesti valittu, konseptitason vastaus :) kuunneltaviin kappaleisiin ja artisteihin voisin esittää sellaisen näkökulman, että jazz-musiikki on ehtinyt vuosien saatossa kehittyä (ja nyt en sinänsä puhu tyyleistä, äänitystekniikasta, tai saundeista, jotka on mennyt suuntaan jos toiseen) - vaan puhun soittajien tavasta käsitellä harmoniaa eri aikakausilla. Toisin sanoen, yhden artistin tuotantoon tutustuminen on kuin kurkistaisi avaimenreiästä huoneeseen :) eli pieni hissan tuntikin saattaa jossain vaiheessa olla hyödyllinen ;)
 
mutta koska haluan antaa joitakin joitakin nimiä ennen kuin tylsistyt ja lopetat lukemisen, niin itselleni sellainen kitaristi on ollut, ja on edelleenkin maailman tärkein, on Grant Green. Tärkeinä pidän myös Louis Armstrongin ja Ella fitzgeraldin yhteislevytyksiä, sekä delta bluesista ammentavaa laulajatarta Cassandra Wilsonia. Mutta nää on vaan mulle niitä avaimenreikiä :)

Kuinka aloittelijaystävällisiä nämä kesäkurssit ovat? Minkälainen taitotaso tulisi siis olla ennen kuin mukaan lähtee? Minkä hintaisia?
 
Se vähän riippuu siitä millä osa-alueella olet aloittelija. Jos kitaran soittaminen onnistuu vaivatta noin niinkuin fyysis-teknisesti jo, niin sekaan vaan!
 
Vinkkinä se, että tuossa maailmassa ei juurikaan millään tabuilla mennä, suosittelen nuotinluvun halttuunottoa. Ainakin sillä tasolla että ymmärtää sävellajit, rytmit, äänten paikat viivastolla ja muut merkinnät. Kesäkursseilla on yleensä aikaa myös henk koht treenaamiseen, että saa stemmat kasaan. Eri kesäkursseilla tehdään vähän eri asioita, ei kannata valita yhtä ja pysyä siellä, vaan koittaa käydä laajasti :) mutta siis rohkeasti sekaan, niin viikossa muodostuu jo varmasti hyvä kuva siitä miten tuossa maailmassa toimitaan :)
 
Hinnat löytyy internetistä, mutta kyllä niitä kesätöillä maksaa. Ite ainakin heti alkuun ilmotin että tuona ja tuona viikkona pidän palkattoman loman ja lähden kaupunkiin X soittamaan ja pitämään hauskaa :)
 
Termit nelonen ja monttu aivan uusia itselle, pieni selitys?
 
Älä yritä oppia kaikkea kerralla ;) kyllä nää tulee vastaan vielä!

Itsellä olisi suunnitelmana opetella improvisointia käsittääkseni moodipohjalta, eli opettelisin 3-4 yleisintä moodia intervallipohjalta, eli miettimällä enemmän nuottien intervallia kuin sijaintia otelaudalla. Mixolydiania on jo hieman otettu haltuun koska soveltuu oman bändin sooloihin hyvin, mitkä muut olisivat aiheellisia? Dorian, Locrian, Aeolian? Tavoitteena keskittyä esim. 1 viikko täysin yhteen moodiin ja sitten toivottavasti pystyä hallitsemaan muut yhä helpommin kun voi vain ajatella "nostan kolmosta/kutonen alennettu".
 
Kyllä kyllä, moodien opettelu helpottaa äänten löytämistä otelaudalta, ja on erittäin hyvää perustason opeteltavaa!
 
...mutta jazz(tai funk) -soittamisessa ei oikeastaan ole kyse siitä. Itsellänikin oli alussa sellainen harhakuva, että "valitaan yksi moodi, jonka avulla mennään sointuvaihdos kokonaisuudessaan "läpi" ja kun sointu vaihtuu, vaihdetaan moodia. Asian voisi ajatella enemmänkin sointu- kuin moodilähtöisesti. Soinnuissa on kappaleen harmonian ydin. Ja moodien opiskelun myötä lisäksi ehkä paras harjoitus on se, että koitat soittaa kitaralla esimerkiksi autumn leaves-biisin sointuja arpeggioina ääni kerrallaan siten että soinnun vaihdoksen kohdalla teet liikkeen esimerkiksi menossa olevan soinnun septimiltä seuraavan terssiin, tai toisin päin :) sitten sitä "jazzia" on se, että aletaan muita sointuja niiden "alkuperäisten" tilalla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan :)

Oma pääasiallinen bändi soittaa funkkia, joten silläpuolella jazztietämys toimii todella hyvin, mutta myös puhtaampi jazz-bändi saattaa olla kehitteillä, jossa mahdollisesti covereita standardeista mutta myös omaa matskua. Itseä pitäisi kyllä äänittää enemmän kun helppo ratkaisu sillekin löytyy reenivahvistimesta (yamaha thr10)
 
Joo, funkista ja bluesista mäkin oon siirtyny djääz-hommiin.

Mulle tulee mieleen, että aina kannattaa opetella uuden biisin melodia ja sanat ensimmäisenä, niin hyvin että ne osaa ulkoa missä vain. Se on hyvä lähtökohta soolosoittoonkin: improvisaatio melodian muunteluna. Harjoituksena vaikka tämmöinen, että soittaa komppinauhan päälle jazzstandardia niin että soittaa ensin puhtaasti melodiaa ja sit chorusten myötä etääntyy vähän kerrassaan siitä, lisää koruja, vaihtaa ääniä... Melodisia sooloja kuunteleekin helpommin kuin armontonta moodipilitystä :)

Olen itse jo jostain tämän neuvon napannut, ja noudattanut niissä vähäisissä jazzkappaleissa jotka olen opetellut. Enemmän kylläkin nojannut melodian oppimiseen kuin sanojen, taitavat olla suurimmaksi osaksi instrumentaaleja (chicken, take five). Nyt kyllä enemmän nuotinlukua kitaralle opetellut kuin uusia kappaleita.

Hyviä pointteja on tullut tässä. Pari minunkin suunnalta. Korva, korva ja korva - eli kuuntele vanhoja klassikkolevyjä, käy konsertteissä, kuuntele itseäsi ja muita soittaessa. Silloin ne korvat kasvavat.
 
Älä pelkää virheiden tekoa, ota riskejä - nyt ja sitten. Parhaat fillaristitkin ovat kaatuneet muutaman kerran. Kopsaa vanhoja staroja, mutta kaadu omalla tyylilläsi.
 
Lopuksi muutama muusikko, jota kannattaa kuunnella ja kopsata:
 
Kitaristejä:
Wes Montgomery
Grant Green
Kenny Burrell
Jim Hall
 
Muita (In no particular order):
Thelonious Monk
Dexter Gordon
Sonny Rollins
Jimmy Smith
Bill Evans
Ahmad Jamal
Chet Baker
Art Blakey
Max Roach
Paul Chambers
Frank Sinatra
Billie Holiday
Ron Carter
Lester Young
Ben Webster
Herbie Nichols
Count Basie
 
jne. jne. jne.
 
Lukuvinkkejä:
Quincy Troupe ja Miles Davis: Miles (hyvä ja hauska story, paikkoitellen keskinvertaisesti todenmukainen)
Robin. D. Kelley: Thelonious Monk (melko uusi yliopistotasoinen, mutta helppolukuinen, teos)
Ted Giola: The Jazz Standards (tässä jazzin kaanon-biisit historiallisesti selitettynä levy-vinkkeineen)
Laurence Bergreen: Louis Armstrong, An extravagant life
 
Onnea matkalle, joka yleensä kestää vähintäin yhden elämän.
 
Tässä loppukevennyksenä erään rautalankakappaleen alkuperäinen versio:
http://www.youtube.com/watch?v=0HwQxdrmwY8

Itse neuvoisin lähtä soittamaan jotain helppoa kiertoa aluksi pelkillä nelisointu-arpeggioilla. Soita aluksi pelkillä kokonuotteilla menevää linjaa, siirtyen aina seuraavan soinnun lähimpään nuottiin. Sitten kun tämä alkaa menemään, voi tehdä saman jutun kahdeksasosa-nuoteilla. Sitten voi jo alkaa sekoittamaan mukaan 9, 11 ja 13. (e: näiden jälkeen alat vielä lisäilemään offbeatille kromaattista liikettä linjoihin. Tällä saa viimeistään sen jazz-soundin.)
Tämän ideana on oppia alusta saakka soittamaan linjat niin melodisesti, että kuuntelija kuulee jo pelkästä soolosta mikä sointukierto on kyseessä.
 
Toinen tärkeä asia on opetella likkejä mahdollisimman paljon. Eli hankkia sitä "sanavarastoa". Samalla yrittää analysoida, miksi kulloinenkin likki kuulostaa hyvältä kulloiseenkin sointuun tai tilanteeseen.

Joo tosiaan. Se korvan kehittäminen on tärkeetä, että voi soittaa jazz bändissä. Siinä on niin paljon kyse siitä, että pystyy kuunteleen kaikkea mitä rumpalit ja basistit säätää.
 
Teoriaa kandee opiskella, kun ne soinnut on vähän ufoja aluksi.
 
Helpoimpia tapoja lähestyä sitä itse sooloamista on itellä ollut swingin kautta. Arpeggioita. Vähän kuin jokainen sointu pitäisi saada soimaan. Sit pikkuhiljaa alkaa siirtyyn monimutkaisempiin juttuihin ja skaaloihin. Palikka jazzi ensin kuntoon.
 
Ja paljon sitä jazzin kuuntelua ja sen historian opisekelua. Tähän vielä lisäksi paljon muiden muusikoiden juttujen opiskelua.
 
Itse en ole ikinä ollut kova oppiin mitään likkejä kitaralla. Yritän aina ajatella, miksi joku on soittanut tässä kohtaa näin ja ymmärtää sen teorian kaiken alla ja sit soveltaa sitä omaan soittooni.