Yleistä keskustelua musiikista ›

Kyllä minunkin vanhempani ovat tainneet hieman musikaalisuutta minulta periä... äiti on laulanut kuoroissa ja pianon kanssa hiukan sävellellytkin, isäukko taas on ainakin melkoinen viheltäjä... ;)

Ehkäpä vois sanoa näin, että taiteellisten ihmisten (kuva ,musiikki,ilmaisu) lapsista tulee myös jollain tavalla taiteellisia. Kasvatus lienee avainsana tässä kuitenkin..
 
Niin. Kasvatus on varmasti tärkeä asia. Silti mun vanhemmat ei ole mitään taiteellisia, ja silti molemmat lapset ovat... ei tosin kuvataiteissa, mut musiikillisesti ja mm. kirjalliselta ilmaisultaan. Olen varma, että oma veljeni on ollut jotenkin superlahjakas, koska oppi soittamaan kaikkia soittimia ilman soittotuntejakin aika hyvin. Minä olen siinä mielessä lahjattomampana ollut onnekas veljestäni, että olen häntä matkimalla oppinut monia asioita musiikista, joita en olisi ehkä pelkillä soittotunneilla oppinut, mm. vapaa säestys pianolla, improvisointi. Mä siis olen sitä mieltä, että veljelläni oli tällainen lahjakkuus jotenkin geeneissä, koska hän oli aina selvästi parempi kuin minä, vaikka molemmat musikaalisia olemmekin. Se, mikä veljeni lahjakkuuksiin on vaikuttanut, ei ole selvää.

Saattaahan tuo periytyä, mutta niin ei nähtävästi ole ainakaan minun kohdallani käynyt.
 
Vanhempani eivät harrasta musiikkia, eivätkä ole oikein muutenkaan taiteellisesti lahjakkaita. Itse taas musiikin lisäksi osaan olla luova kirjoittaja.
 
Sanoisin siis, että on sattumaa jos musikaalisuus periytyy. Enemminkin kyse on leimautumisesta.
 
Toivottavasti lapsistani kasvaa jotain..

No mutta hulluus on periytyvää, miksei musikaalisuus?
Ja ovathan ne melkein samat asiat.
Taiteellisen ilmaisun "pakottava tarve" On taakka tappava tai sitten päinvastoin.
 
Kun katsoo konkreettisia elävän elämän kummajaisia, niin tuntuupa ainakin minun silmillä nähtynä 98% rämpyttäjistä sekä, lotraajista ynnämuista mölisijöistä omaavan sukupuun jok on täynnä samaa "vikaa" omaavia.

Faijani on laulaja sanan varsinaisessa
merkityksessä, opiskellut nuorena sibiksessä klassista
puolta ja tehnyt duunia asian eteen.
Mutsi on laulanut kuorossa.

Faija on basso-baritoni, minä baritoni. Saundissa on samaa
mutta fraseeraus on taustoista johtuen melkoisen erilainen.
Faijan rytmitaju on jotain muuta kuin meikäläisen, mulla
svengaa..
 
Periytyvää on mielestäni nuottikorva ja osittain äänenväri.
Laulajaksi tullaan treenaamalla.

Isällä oli Landola ja se osasi jopa pari sointuakin ottaa. Eli ei tässä kuitenkaan mistään kovin musikaalisesta perheestä olla.

luokkakaverin isä oli ala-asteen vanhempainillassa julistanut että "Minä kasvatan lapsistani kulttuuri-ihmisiä!". Käytännössä tämä näkyi siten että pojat pakotettiin vuosikausia soittamaan viulua.
 
Jaa-a, mahtoi vanhemmilla olla vähän omat kunnianhimot pelissä tuossa tapauksessa. Onhan se hyvä, jos joku päättää lapsensa oikein kasvattaa ;) Vois kuvitella kuitenkin, että tuo samainen iskä kierrätti lapsiaan myös konserteissa, teatterissa, näyttelyissä ja festareilla?

Oma isä on musikaalinen, äiti ei. Isän isä oli myös soittaja, soitti haitaria ja viulua lähinnä, joten ehkä se musikaalisuus jotenkin periytyy. Veli suorittaa juuri 3/3 tutkintoa musiikkiopistossa ja ikää on 13. Itselle musiikki on koko elämä ja kitara tärkein instrumentti. Lapsesta saakka on vanhempien vinyylejä kuunneltu ja oli se hurja kokemus, kun pienenä poikana kuuli Pink Floydin Dark Side Of The Moonin ekaa kertaa. Sitä kautta oppi arvostamaan vanhempaa ns."kunnon" musiikkia ja eipä tule juuri radiota kuunneltua. Listapaska on vaan niin karmeaa.
Vanhoja levyjä kuunnellessa tajusi myös sen, kuinka tärkeää soittotaito loppujen lopuksi on. En pysty arvostamaan tyyppejä, jotka tekevät musiikkia tietokoneilla. Ei mahdu minun päähäni. Mutta nyt lähdettiin vähän sivuraiteille alkuperäisestä aiheesta...

Taitaapi olla vanha ketju mutta vastaan silti..
 
Omalla kohdallani tiedän, että isoäidilläni oli aikanaan kymppi laulusta. Äitini harrastanut nuorempana yksinlaulua ja ollut kuorossa. Luulen että jokseenkin olen sieltä puolelta perinyt lauluääneni. :) Setäni taas opetteli nuoruudessaan kitaraa kai soittamaan korvakuulolta ja toinen setäni oli kova musiikin ystävä. Kuitenkin kiinnostus laulamiseen ja soittamiseen lähti itsestäni, eikä varsinaisesti vanhempieni kautta. :)

Olisipa ollut hienoa, jos vanhemmat olisivat lapsena vieneet soittotunneille tai ostaneet soittopelejä, niin kuin joidenkin teistä kuvausten mukaan joissain perheissä tehdään. Olisin saattanut vaikka oppia lapsesta asti soittamaan.
 
Isä on nuoruudessaan soittanut jossakin sen ajan bilebändissä rumpuja ja ilmeisesti myös kitaraa, äiti taas ei mitään. Sisko on joskus soittanut kitaraa ja veli bassoa, molemmat vaikuttavat minun mielestäni musikaalisilta. Isän ansiosta kotona on soinut Eagles, CCR, Bad Company, vanha suomalainen tanssimusa ja radio, joten jotain kuunneltavaa löytyi aina. Toisaalta isän musiikkimakuun eivät kuulu jazz ("miles davis! sikajatsia!") ja klassista kuulin varmaan vasta ala-asteen musiikkitunneilla. Isä ei koskaan ole painostanut meitä lapsia soittamaan, mutta oman innostukseni sytyttyä koulussa hän on saattanut intoilla vanhoista bändiajoistaan ja kaivaa toisinaan Landolansa varastosta. Oli aika hämmentävää joskus tajuta, että osaan soittaa (kitaraa) paremmin kuin isä.
 
Äiti on panostanut musiikkikasvatukseeni vääntämällä radion aina tilaisuuden tullen kiinni ja käskemällä laittaa huoneen oven kiinni, jos mankka tai vahvistin olivat kovalla. Kai äiti on iloinen lastensa soittohommista ja tulee kuuntelemaan esiintymisiä, mutta häneltä tuskin olen perinyt mitään tapoja, tottumuksia tai lahjoja.
 
Eli periytyi, ehkä?

Isä soitteli hanuria, äiti lauleskeli kotona,velipojan kanssa oltiin vuosia samassa yhtyeessä, soitti bassoa ja kitaraa. Oma poika räppäilee!

Isäni oli pelimanni, soitti haitaria ihan kelvollisesti. Itselle haitari ei oikein napannut mutta kiinnostus rockmusaan ohjasi kitaran ja basson varteen. Myöhemmin pojastani on kehittynyt oivallinen rumpali.