Bänditoiminta ›

Tuossapa on MySpacesta pelastettua blogia Rockotteen keikkauran alkupuolelta.
 
06 maalis 2011
Jalasjärvi Rock'nGo
26.2.2011 Peltokerroin, Jalasjärvi
 
Tulipa melkein kolmen kuukauden keikkatauko, koska Hervannassa sijaitsevassa juottolassa oli sattunut jonkun sortin vesivahinko, ja orkesterimme tammikuun keikka peruuntui.
Tulipa melkein kolmen kuukauden treenitauko, koska jostain syystä orkesterimme keskinäiset aikataulut eivät antaneet myöten kuin huikeaan kolmeen treenikertaan, ja demonauhoituksien aloitukseen. Siispä taas perinteiset ennen keikkaa treenit, jotka tällä kertaa pidimme oikein edellispäivänä.
 
Lauantai-illan koittaessa, pikkuhiljaa tutuksi tuleva töttis Teemuineen saapui noutamaan allekirjoittanutta.
Kamat kyytiin ja eteenpäin hakemaan loppuorkesteri ja suuntaamaan kohti Jalasjärveä.
Kamat pystyyn ja soundcheck pikaisesti läpi, yhden päätevahvistimen antaessa pelottavia valomerkkejä "CLIP"-tekstin vieressä. Monitoreihin ei siis tohtinut tuutata ihan niin paljon tavaraa kuin olisi toivonut. Onneksi olemme niin saatanan kovia ammattilaisia että vetäisemme biisit pilkulleen oikein vaikka umpikuuroina pilkkopimeässä. Ja minä juoksen cooperissa 3700m ja tienaan kuusinumeroisen summan kuukaudessa. Eli totta puhuen pieni pelko hiipi perseeseen että kuinkahan sitä käy jos pääte pimenee lopullisesti.
 
Sitten itse asiaan, eli ei kun syömään ja juomaan. Viereinen pizza&kebab toimitti meille ruumiin ravintoa jonka jäkeen siirryimme takaisin Peltokertoimen puolelle nauttimaan nestemäistä hengen ravintoa, ja odottamaan sitä maksavaa asiakaskuntaa jotka meille tämän lystin kustantaa. Basistimme tilittäessä lapsuuden traumoistaan jotka pulppusivat pintaan minun huonojen Reinikais-imitaatioiden myötä, meinasimme tukehtua alkoholijuomiimme luullessamme että Tuksu saapui taloon. Sisään nimittäin asteli Blondi nainen seurueensa kanssa, toinen silmäys osoitti pelon aiheettomaksi, kyseessä oli vain polttariporukka jonka juhlakalu painoi hyvästi alle sata kiloa, eli korkeintaan hieman enemmän kuin Tukiaisen vasen reisi.
 
Ystävällismielisen äänimiehemme mennessä lepäämään (tai lepuuttamaan hermojaan) orkesterimme jatkoi virvokkeiden nauttimista ja huonojen juttujen kertomista.
Vuorokauden vaihtuessa sunnnuntaiksi äänimiehemme kömpi luolastaan ja neljä lievästi humaltunutta Rock-jumaluuden ruumillistumaa marssi lavalle.
"Hölöpötinpöpötinpöö... ...ME OLEMME ROCKOTE!" Tahdinlyönti ja kötinät käyntiin.
Monitorista tuli ihan sen verran kuin pitikin ja soittofiiilis kolahti kattoon. Pahana puolena vaan se että se vaikutti myös yleisöön, toki merkitystä voi olla myös sillä että Kompurasormi ja minä olemme Alfauroksia isolla A:lla, mutta eräs naispuolinen yleisönedustaja villiintyi niin täysin että tuli lavalle asti. Minua rupesi jo pelottamaan koskemattomuuteni ja itsemääräämis oikeuteni puolesta ja sain soperrettua että olen naimisissa. Tämän jälkeen testosteronin tuoksun huumannuttama naaras otti seuraavaksi kohteekseen Jussin, joka näytti kuin piestyltä koiranpennulta kun tämä liikaa juonut naisihminen ahdisti hänet nurkkaan, ihan kirjaimellisesti. Meinasi siinä soitto vähän kärsiä kun olisi naurattanut niin perkeleesti. Tosin se ilo loppui hyvin lyhyeen.
Bändäri-wannabe lähti ensin lavalta, sitten koko baarista järjetyksenvalvojien tukiessa neidin askeleita. Hyvä näin, mutta kun se saatana kaatoi mun lonkeron! Mulla siis oli lavalla vesituoppi ja lonkerotuoppi, ja näistä kahdesta sen oli pakko kaataa se lonkero, jumalauta...
Vetelimme setin läpi ilman sen ihmeempiä tapahtumia, mitä nyt joku rokkipoliisin tekele yritti huudella muka hauskoja "soittakaa paranoid", tyyppisiä letkautuksia.
Kasvattaisi ensin parta- ja häpykarvoituksen ja onnistuisi pääsemään soittajaksi edes yhdelle keikalle, niin nuo huutelutkin olisi voinut ottaa "rakentavana kritiikkinä".
Menipä eräs vanhempi herrasmies toivomaan että soittaisimme lisää.
Sitä sai mitä tilasi; vetäisimmepä ensimmäistä kertaa lähes kolmen vuoteen kappaleen, jonka kertosäe tarttuu päähän kuin sperma karvoihin: Me vihataan Mambaa! Terveiset siis Vaaran Terolle... Ja päätimme settimme Black Sabbath suomennokseen Kuole nuorena, lisää terkkuja!!
Keikan jälkeen eräs herra Ohjelmatoimiston pitäjä tuli jopa esittämään meille tarjouksen, että rupeaisi myimään meidän keikkojamme, mutta kun tämä on vaan harrastus että tällä keikka tahdilla siitä touhusta ei rikastuisi kukaan, mutta kyllä se vähän egoa hyväilevää oli...
 
Lippumyynnin laskentaa, lisää lonkeroa, kamat kasaan ja kotia kohti!
 
Niin saatana!
Mehän sanoimme palaavamme Peltokertoimeen, ja sen me myös teimme.
Sinäkin joka epäilit että meitä ei kahdesti huolita samaan paikkaan; Me emme ole mikään jokaiselle jotakin tyyppinen bilebändi joka on varma valinta, me olemme Rockote ja me nousemme kuin usva paskasta.
_12 joulu 2010
Maailmanlopun merkkejä Koskenkorvalla
5.12.2010 Koskenkirkas, Koskenkorva
 
Tyypillinen joulukuinen sunnuntai... Ensimmäinen mielikuva tästä maailmasta on kolmivuotiaan pikkuneitin kysyvä ääni; "Saako tulla viäreen?" ja sitten ei enää uni tullutkaan ja kyse ei ollut keikkajännityksestä vaan Eevi nimisestä ihmiselohopeasta joka pomppi lattian, sängyn, minun rintakehäni, äitinsä pään ja minun kivespussieni väliä, ja ilmoitti ettei häntä enää nukuta.
No itsepä olen isäksi ruvennut niin ei muuta kuin ylös, samalla kauhistellen että miten helvetissä sitä jaksaa valvoa yli puolen yön, kun kello näytti sellaisia lukemía jonka aikaan saisi käydä potkimassa kukon ylös ja kiekumaan.
Alkuillasta väsymyksen yrittäessä ottaa ylivaltaa kurvasin puolimiljoonaa ja risat ajetun volkswagen merkkisen (arvo)autoni treenikämpän pihaan ja rupesin purkamaan kamojani autosta sisätiloihin, pitäähän sitä nyt treenitkin pitää jos kerran keikalle ollaan menossa.
Hetken päästä saapuikin loppuosa orkesteristamme, ryyditettynä kahdella lievästi humaltuneella yleisön edustajalla.
Ja treenit meni lievästi sanottuna penkin alle ja rupesin jo kauhistelemaan että näinkö menee koko ilta? Onneksi pääsin turruttamaan hermojani ja maksaani Kompurasormen luvatessa toimittaa kuskinvirkaa.
 
Saavuttuamme tuohon kirkkaanviinan kotipitäjän ainoaan anniskeluliikkeseen meiltä ruvettiin kysymään pääsymaksua, onneksi portieeri uskoi että me ihan oikeasti soittaisimme reilun tunnin kuluttua. Olisi toki ollut aika Spinal Tappia jos olisi pitänyt ostaa lippu omalle keikalle.
Katsastimme lavan ja totesimme että mikäli keikkamme kuvattaisiin, niin se voitaisiin myidä pornahtavalla nimellä "Neljä mulkkua ja piukat paikat". Lavalle mahtui nimittäin rumpalimme ja yksi vapaa valintainen soittaja. Päädyimme pienellä neuvottelulla siihen että minä vetäisin setin läpi illan pääesiintyjän vahvistimella, niin saatiin kalusto määrää hieman pienemmäksi.
Seuraavaksi takaraivooni hiipi mielikuva tuplasti isommasta Sopupelistä missä kuulemma soitimme liian lujaa, mielessäni pohdin yleisön kuulonsuojaus politiikkaa.
Mutta vittujakos minä siitä, me ollaan rokkibändi ja me vedetään rokkibändin volumella.
Soundchekki pikaisesti läpi ja naapuriin syömään...
 
Tässä vaiheessa rupesi pelottamaan, sillä Veli ei tilannut pitsaa, ei jumalauta edes lastenannosta.
Ja kyseessä on mies joka normaalisti vetelee treeneissä suklaalevyn, perhepizzan jämät, banaanin, kaksi cremetäytteistä muffinssia, paketillisen prinssinakkeja ja minun pekoni-juustoruisleivät huuhtoen ne alas puolellatoistalitraa hiilihapotettua sokerilientä, ja treenien jälkeen pohtii että mitähän sitä söisi kun pääsee kotiin. Seuraavaksi tulisivat vissiin heinäsirkat seuranaan ilmestyskirjan neljä ratsumiestä. Sen verran lopun tunnelmissa mentiin...
 
Keikka lähti puskemaan raiteillansa pendolinon tavoin, tosin oli ehkä hyvä että ei niin pieni rumpalipoikamme ei syönytkään mitään koska rumpujakkara ei kestänyt hänen nykyistäkään elopainoa, siinä sitten yritin miettiä jotakin vitsiä ta edes lähes järkevää sanottavaa kun rumpalimme yritti korjailla jakkaraa soittokuntoon. Onneksi yleisössä oli ystävällinen herrasmies joka toimitti lyömäsoitintaiteilijallemme uuden istuimen. Näky oli tragikoominen, jakkara oli sen verran matala että soitto näytti samalta kuin olisi laitettu Kalle 8-vee ape hangereilla varustetun harlikan selkään. Urheasti rumpalimme joka biisin välissä lisäili takkeja ja muuta eteen osunutta perseensä alle korokkeeksi, ja vielä piti desiBelit kurissa.
Eräässä vaiheessa settiä, sisään meinasi tulla vanhempi mieshenkilö joka jäi tuijottamaan meitä suu auki ja postui takaisin pakkaseen. Hän saapui takaisin sisään muutaman minuutin kuluttua, hakiko hän korvatulpat vai rohkaisu ryypyn, sitä tarina ei kerro.
Illan toisena pakollisen huoraus-biisinä vetäisimme hyvin ajankohtaan sopivan Kuuma kesä nimisen iskelmän, ja yleisö oli myyty.
Keikan jälkeen rytmittääjäämme tultiin kehumaan suhteellisen sankoin joukoin, ja syystäkin. Se on vaan niin ristus hyvä notta!
Settimme jälkeen meiltä tiedusteltiin oilsiko ohjelmistossamme enemmänkin covereita, ilmoitin että on, mutta vedämme kyllä pääasiassa omaa materiaalia. Tämän homman pitää olla hauskaa eikä tuntua työltä. Ja sinä päivänä kun Rockote rupeaa kiertämään kuppiloita vedellen vain ikivihreitä finnhitsejä niin minä otan Lady Gagalta suihin!
 
Rock on!!!
 
-JT-
 
ps. Kiitokset Harman poppoolle, erityisesti äänimiehelle.
pps. Kiitokset myös sille ystävälliselle jakkarateknikolle joka iloisen yhdeksänkymmentäluvun lopulla yritti takoa päähäni kitaransoiton alkeita.
19 loka 2010
Oilfest
16.10.2010 Tuurin nuorisoseura
 
"Ympyrä on sulkeutunut", oli ensimmäinen ajatukseni kun kävelimme kohti Tuurin nuorisoseuran bäkkäriä, tämä touhu toi hyvin elävästi mieleen noin kolmen vuoden takaisen, uramme ensimmäisen keikan Kortesjärven Syysrockissa, jossa paikalla oli yleisöä hyvinkin inhorealistisesti vauvasta vaariin. Vain 18-30 vuotias keskikaljahuuruinen kohdeyleisömme loisti poissa olollaan. Nyt poissa näyttivät olevan myös vauvat ja vaarit.
Änkeydyimme kamojemme kanssa bäkkärin sopukoihin sovun, ja Denyalin heebojen antaessa tilaa. Jos joskus, niin nyt oli kaukana se Mötley Crüemainen rock'n'roll-glamour
ja tilalla oli sitä jotakin, mitä Wirtasen Tuuli-Tukka jossain haistattelussa kuvaili muistellessaan uransa alkukeikkoja jolloin he olivat menneet Heinolasta milloin minnekäkin Takahikiälle Datsun 100A:lla backlinet sylissä. Kaukaisilta tuntuivat myös toissakertainen keikka jolloin baarinpitäjä murehti riittääkö olut varannot valomerkkiin asti, ja jopa viikon takainen Jurvan reissu, kun istuimme hotellihuoneessa pohtien saisiko rikkinäisen TV:n ja säpäleisen hotellihuoneen ikkunan markkinointikuluihin.
Mutta saatana, ei tätä rahan, maineen tai glamourin takia tehdä. ME OLEMME ROKKIBÄNDI! Meidän tehtävämme on kavuta sinne lavalle ja antaa palaa, oli yleisönä hampaattomia mummoja, humalaisia rokki-poliiseja tai vaikka sitten vain ne tyhjät seinät.
Näin me teimmekin, ja lähdimme kotiin, toivottavasti Lekkeri saa polttoöljynsä ensi talveksikin.
 
Kiitokset mukana olleille!
 
Maanpinnalle palautettu rock-jumala JT
10 loka 2010
Tarinaa Tarinasta
8.10.2010 Tarina, Jurva
 
Tajusin tehneeni taloudellisen itsemurhan kuullessani että viikko meidän keikkamme jälkeen olisi Jurvalaisen Tarina-ravintolan 2-v synttärit ja esiintyjänä olisi joku lähialueelta kotoisin oleva bändi nimeltä Klamydia. No turha itkeä kaatunutta kaljaa, ei auta kuin nuolla se lattia puhtaaksi....
 
Keikka iltamme oli perisuomalainen syysilta, pimeä, kylmä ja sateinen. Muutenkin meinasi olla yleisluontoinen syysmasennus päällä kun vihreä "Töttis" niminen pikkubussi saapui noutamaan allekirjoittanutta lapualaisen tiiliverhoillun velkahelvetin pihasta. Herra nimeltä Teemu oli taas ystävällisesti luvannut toimittaa meille artistilogistiikan ja äänentoistopalvelut ja auttoi järjestelemään flunssaisen soittajapojan instrumentit autoon.
Tämän jälkeen nokka kohti Seinäjoen sivukylää nimeltä Nurmo, jossa Kompurasormi nousi kyytiin. Sitten hakemaan matalataajuustaiteilijaa törnävän suunnasta. Ja tarkoitan kyllä kaupungin osaa, en sitä tiettyä hoitolaitosta vaikka basistista kyse onkin.
 
Matka jatkui kohti sateista yötä ja Jurvaa...
 
Perillä meitä odottiva arvoisa rumpalimme yhdessä tämäniltaisen äänimiehemme Juhanan kanssa, sekä tietysti paikan ystävällinen henkilökunta, sekä valtaisa määrä julisteita joita komistiva hieno logomme sekä kasvokuvat jotka saisivat Narkissoksenkin särkemään peilinsä. Paitsi että julisteita ei näkynyt, ei sitten yhtä ainoatakaan. Tiedustelin varovaisesti syytä ja sain pelkäämäni vastauksen, että he eivät ole saaneet julisteita.
Sydämelliset kiitokset vaan sille Itellan idiootille jonka palkkaa orkesterimmekin maksoi maxi-kirjeen hinnalla joka ei koskaan saapunutkaan perille. Meinasin jo vaipua synkkyyteen miettiessäni illan faktoja. Ei julisteita, mainoksia tms. mistä kukaan olisi tiennyt että olisimme esiintymässä, viikon päästä samassa paikkaa ihan oikea nimibändi ja samana iltana meidän kanssa naapuripitäjässä Uniklubi, ja minä olin luvannut meidät lippuriskillä soittamaan. Mutta jälleen kerran päti kaupallinen viisaus; Hyvä ruoka, parempi mieli. Syötyämme saimme vinkin siirtää setin alkamista sovitusta puoli yhdestä niin että setti loppuisi valomerkkiin, tällä tavoin kuulemma väkeä tulisi naapurikuppilasta pilkun jälkeen tuomaan meidänkin kassaamme rahaa.
 
Neiti, jonka nimeä en muista, antoi meille hotellihuoneen avaimen ja lähdimme sinne lepäämään ennen keikkaa.
 
Lepäämisestä tuskin saattoi puhua, koska suunnitellut kahden kaljan BB-kännit vaihtuivat ilmaisen oluen ja lonkeron kiskomiseen ja juttujen taso ja volume olivat sitä luokkaa että olisi huoneessa luullut meidän isjastamme olevan 30 keski-ikäistä TeHyläis naista pikkujouluristeilyllä.
 
Äänimiehemme sentään pitivät ammattimaisen asenteen ja menivät yhdessä huoneemme parisänkyyn nukkumaan.
 
Aloitimme settimme vähän jälkeen yksi ja taisimme vetää uramme toiseksi pienimmälle yleisölle, joka oli kyllä ilahduttavan hyvin mukana. Ei sentään tullut samanlaisia traumoja kun orkesterimme ensimmäisellä keikalla joskus hämärässä mennesyydessä, jolloin äidit painoivat kädet lastensa korville ja rupesivat taluttamaan heitä ulospäin kun rupesimme soittamaan.
 
Ja keikan jälkeen meidän egojamme kasvatettiin sillä että meiltä tultiin pyytämään nimmareita. Vittu kun ei enää meinattu mahtua töttikseen...
 
Summa summarum tai jotain sinne päin...
38 myityä lippua, aamuun asti venähtänyt yö, helvetin huonoa huumoria.
Silti lähtisimme uudestaan Tarinaan.
 
Ja tiedoksi niille jotka pitävät muusikoita juoppoina:
Tämä ammattikunta on olosuhteiden uhreja, ruvetkaa väki tulemaan baareihin jo yhdentoista jälkeen niin ei orkesterille jää niin paljon aikaa tapettavaksi ennen keikkaa. Ja hukuttaminen on erittäin tehokas tapa tappaa.
 
JT
24 elo 2010
Rockote JALLUssa
21.8.2010 Peltokerroin, Jalasjärvi
 
"Pari bändiä peruutti huomiselta meidän markkinatapahtumasta Jallusta, pääsettekö te?", luki tekstiviestissä joka tuli Peltokerroin nimisen kuppilan omistajalta.
Samantien puhelinrinki pystyyn ja kotoapoistumisanomukset vetämään.
Luvat myönnettiin joka pojalle!
Mietiskelin itsekseni että yksikään itseään kunnioittava rokkibändi ei voi jättää väliin "Jallu" nimistä tapahtumaa, viitattiin siinä sitten tähdellisiin nesteisiin tai naisanatomian oppikirjaan.
Pettymykseni oli sitäkin suurempi kun tajusin että "Jallu" tarkoittikin Jalasjärveä, ja tapahtuman nimi oli Aukusti. Eihän se oo ROCK, no nieltyäni pettymykseni ja saavuttuamme tuona tihkusateisena alkuiltana tyylikkäästi hivenen myöhässä sovitusta, mieleni aurinko kirkastui. Me soittaisimme ulkoilmassa rekan lavalla. Se on ROCK!!
Nautittuamme kuka pizzaa, kuka kebabbia seinän takana sijaitsevassa ravintolassa siirryimme katselemaan "lämppäribändiä" joka huonon muistini vuoksi saattoi olla nimeltään joku muukin kuin "Exhausted". Ilma oli viileä mutta yleisö lämpesi poikien soitolle, ja niin teimme mekin, jätkät veti hyvin!
Exhaustedin lopetetua pistimme egomme povitaskuun ja rupesimme auttamaan heitä roudaamisessa. Tämä tuntui herättävän monissa kummastusta, meidän mielestämme asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, varsinkaan kun itse soitimme heidän rumpusetillä.
 
Ja sitten itse keikkaan...
Mitä tähän voisi sanoa ilman isompia liioitteluita; ME VEDETTIIN HYVIN!
Ei tullut nurinoita liiallisista desiBeleistä, ja Veli sai takoa kannuja ihan sydämensä kyllyydestä. Ennen keikkaa piti puhallella sormiin mutta parin ensimmäisen pikajunan omaisen kappaleen jälkeen rupesi tulemaan hiki.
Yleisöstä löytyi taas se perinteinen hyvänthoinen huutelija, jolle olisi pitänyt omistaa seuraavaksi soitettava kappale, pyysin nöyrästi anteeksi ettemme viitsi omistaa hänelle kappaletta nimeltä "Kuole nuorena"
Vedellessämme herkkää heviveisua nimeltä "Homi Homini Lupus", saimme lavan eteen parit tanssitytötkin, mutta koska settilistamme on kiveen kirjoitettu, karkoitimme heidät "Älä väitä!" nimisellä kappaleella, joka on omistettu erään pojan muistolle ja hänen vanhempiensa tuskalle. Turha tulla syyttämään meitä yleisön kosiskelusta, jääköön se Tuiskun Antille lantion keikutuksineen.
Vetelimme keikan tyyilipuhtaasti loppuun ja siirsimme kamamme syrjään, niin että paikkakunnan oma karaokeprinssi pääsi viihdyttämään yleisön sitä(kin) osaa joka ei meidän genrestämme erityisemmin piitannut. Tämän jälkeen kamat autoon ja kotiin...
 
-Osa-aikainen Rock-jumala-
 
Ps.
Kaikille bändeille jotka veivaavat konstailematonta, räyhäkästä rokkia niin Peltokerroin on paikka joka kannattaa kokea, ainakaan meille ei tullut kertaakaan mieleen, että emme tulisi tänne vielä uudestaan.
19 elo 2010
Rockote on kovempi kuin Kari Peitsamo
Osallistuimmepa kilpailuun nimeltä Riksun Roll...
 
Tämmöistä vastakaikua saimme...
 
Bändin skabaan lähettämä kappale: Ota minut, kertoo teinipoikamaisesta unelmien täyttymyksestä kiertelemättä, ja niin ihanan naivin tenhoavasti, että melkein punastuttaa. Toisella kuulemalla bändi antaa vähän kaksijakoisen kuvan itsestään: onko tämä Sleepy Sleepers inkarnaatio vai uusi Eppu Normaali? No, ehkä Kari Peitsamo tekisi tällaista musaa jos osaisi. Rockote ei kuitenkaan vienyt ihan kaikkia raadin jäseniä nirvanaan, mutta yhtyeen MySpacesta löytyvä basistin metsästys tarina nauratti kaikkia. Pyysimme Rockotteelta myös toisen ääninäytteen ja saimme vastaukseksi Kiellettyä Rakkautta nimisen kappaleen. Eli yläasteen paineiden purkaus jatkukoon. Ihan hillitöntä.
 
Tähtiäkin tuli oikein neljä viidestä, mutta toi Kari Peitsamo....
Ei millään pahalla Karia kohtaan ja Sliippareihin ja Eppuihinkin meillä on eroa kuin Yöllä ja Dingolla, mutta juominen ja naiminen ovat kuuluneet rock-kategorian alle menevien kappaleisiin kauemmin kuin allekirjoittanut (ei enää ihan teinipoika) on elänyt.
Siksi siis katu-uskottavuuden vuoksi edelleen laulamme myös noista aiheista rinta rottingilla, anteeksi pyytelemättä ja kieli poskessa hammasta purren!
 
http://www.riksunroll.com/?page_id=119
 
Emmepähän ainakaan mene "aikuis-rock" puolelle, mitä siitäkin tulisi?
Antti Tuiskua muistuvan laulajan tulkitsemia Mamba-sound-a-likeja, hyi hitto!
 
-JT-
 
13 kesä 2010
Savolaista rokkia ja solvauksia Vimpelin yössä
"Mistä vitusta te saatte riitävän isot PA-kamat?", eräs tuttavani kysyi kun kuuli että olemme menossa Vimpelin Sopupeliin soittamaan ja juhlistamaan henkilöitä jotka olivat saaneet älliä ja kukkia tai jotka valmistuivat johonkin ihan oikeaan työhön.
No tyhmyydestä sakotetaan, en vain ollut tajunnut että tämä Sopupeli on parisataa paikkainen anniskeluravintola, mutta hinta oli sen mukainen että treenikämpän kamoilla vedettäisiin. Apuun riensi herra Maijala, joka uhrasi aikaansa ja bändinsä laitteita, että emme menettäisi kasvojamme.
 
Keikkaa edeltävänä päivänä hätäiset treenit joissa opeteltiin uusi coveri ihan vaan tätä keikkaa varten, ja allekirjoittanut rääkyi flunssaisen kurkkunsa paskaksi, ja matalataajuus taiteilija meinasi saada jonkun sortin rasitusvamman ranteeseensa. Just näin.
 
Lauantain alkuilta koitti ja tuhatjalkaisen palaa muistuttava auto kurvasi pihaan kyydissään kolme iloista soittaja poikaa ryyditettynä kahdella äänimiehen tekeleellä.
Ei muuta kuin kamat ja vokalisti kyytiin ja kohti pesäpalloilun luvattua maata.
 
Perille päästyämme meille imoitettiin ystävällisesti että äänenpaine max. 80dB.
Manasin tämän kamojen riitävyyttä pohtineen tuttavani mielessäni jonnikin minne aurinko ei paista, mutta ei auta itku, ei.
 
Backlinet pikaisesti kasaan, jonka jälkeen äänimiehet ystävällisesti ilmoittivat että arvon soittajat voisivat siirtyä jo syömään. Ilmeisesti kaunisteltu versio siitä että olimme tiellä.
 
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja allekirjoittaneelle olutkin maistui, toki ihan lääkinnällisessä mielessä kurkun voiteluun. Tylsistyttävän ja lähes humaloittavan odottelun jälkeen kiipesimme lauteille ja aloitimme. Parin ensimmäisen herkän ja hempeän hevirokkirallin jälkeen joku naisihminen rupesi huutelemaan että mistä olemme kotoisin. Vastasin tyylilleni uskollisena puhtaasta sydämestäni. "Erään sukulaismieheni mukaan emme ole mistään kotoisin." Neito jatkoi tiedon tivaamista ja päätin lopettaa keskustelun ilmoittamalla että musiikkimme on savolaista, kaikki vastuu jää kuulijalle.
 
Soiton lomassa kiinnitin huomiota kuppilan omistajan levottomaan liikehdintään etupään miehemme ympärillä. Vedettiin hiukkasen liian lujaa, sata deeBeetä paukkui. koko ajan rikki vaikka juuri mitään ei otettu laitteista ulos.
 
Omistimme eräälle sukulaismiehelleni latinankielisellä nimellä varustetun kappaleen ahneudesta kateudesta ja omanedun tavoittelusta. "Paskimmalta bändiltä mitä hän on koskaan kuullut"
 
Setti meni läpi hieman rumpuvoittoisella miksauksella ja ainakin allekirjoittanut löysi vanhoistakin kappaleista ihan kokonaan uusia paikkoja joissa mokata.
Päästyämme lavalta bäkkärin puolelle kuulimme omistajalta, että naapurista oli tullut valituksia. Mietin mielessäni että vaatii urheilumieltä pitää kuppilaa jossa soitetaan elävää musiikkia mikäli naapurissa asustaa joku desiBeli-pelle, joka hyväksyy pesäpallokarnevaalit mutta vihaa rokkia. Nostan huivia!
 
Lastatessamme kamoja autoon, tämä keikan aikana huudellut naishenkilö tuli käymään kanssani suurin piirtein seuraavanlaisen keskustelun.
 
"Teidän pitäis antaa teidän miksaajalle potkut"
"Miksi?"
"Muuta ei kuulunut kuin rummut."
"Tuskin löydämme sellaista miksaajaa joka osaa miksata rummuista lähtevän äänen pienemmälle että pysyttäiisiin tämän paikan desibeli rajoissa."
 
"Niin joo, te vedätte ihan hyvin mutta.."
"Annas kun mä arvaan. Mä en osaa laulaa."
"No en mä sittä mutta.."
"Anna tulla ihan rohkeesti vaan! Kyllä mä kestän! Et oo ensimmäinen joka niin sanoo,
mutta siksi mä vedänkin rokkibändissä enkä Idols karsinnoissa."
 
Tätä jatkui hetken aikaa kunnes keskustelukumppanini pudotti todellisen pommin.
"Kun sun ääni ja ulkonäkö ei sovi yhteen..."
"Kui?"
"No kun sä näytät vähän Antti Tuiskulta."
 
Orkesterimme muilla jäsenillä oli kyllä hyvin hauskaa, mutta minun teki mieleni itkeä, ainut asia mikä tuli mieeleeni oli, että huonomminkin voisi olla, voisin kuulostaa Antti Tuiskulta.
 
-JT-
23 touko 2010
Rockote Köpingintuvalla lämppärinään Toto
"Pääsettekö 12.3?", ystävällinen naisääni kysyi, kun soitin ja tarjosin elävän musiikin elämystä heidän anniskeluravintolalleen. Emme aluksi päässeet. Eräiden sattumien kautta tuo kyseinen ilta vapautuikin, tosin viittä päivää ennen H-hetkeä. Niinpä allekirjoittanut otti puhelimen paskaiseen kouraansa ja herätti tämän ystävällisen naisäänen. Teki mieli potkaista itseään kun ei tullut mieleen että ravintolatyöntekijät eivä välttämättä ole hereillä puoli yhdeksältä perjantaiaamuna. No harvoin sitä tekee sängyssä olevaa naista noin pienellä eleellä tyytyväiseksi. Keikka lyötiin lukkoon, ja julisteet postiin. Helatorstain aattona nelihenkinen orkesterimme lähti kohti Vähäkyröä, jonne saavuimme ihan ilman eksymisiä. Kohteliaasti sisään esittelemään itsensä ja perinteiset "mistä sisään ja missä vedetään?" keskustelut. Roudaus oli sikäli helppoa että ei ollut portaita ja stage oli tasan tarkkaan siinä mihin kamat ovesta tuotiin. Roudauksen vaikeudet alkoivatkin tilanteon vuoksi. Pöytiä piti siirrellä että saimme tilaa kamoille ja valtaville egoillemme, ja tämä piti tehdä hiljaa koska asiakkaat tahtoivat katsoa Totoa. Se siitä Rock'n'Roll glamourista. Se ei olisi vielä riipinyt taitelijasielua, jos joku olisi lontoonmurteella veivannut Africaa, mutta tällä kertaa kyseessä olikin nahkaspeedway kisat. Viimein pääsimme itse ravaamaan edestakaisin piuhojen ja muiden erinäisten äänentoistoäbläkkeiden kanssa vatsojen jo huutaessa kolesterolin täyteistä täytettä. Vielä viimeiset viilaukset soundcheckin loppuun ja syömään. Tiedoksi ja varoitukseksi: paikkakunnan ainoa grilli menee kiinni kymmeneltä. En muista että olisin eläissäni ollut niin kiitollinen Laihian olemassa olosta, tosin Herkkugrillin syvä luataavaa ruoka-arvostelua en pysty tekemään, koska nälkä oli niin kova että armeijassa tarjoiltu aamupuurokin olisi ollut hyvää. Lähes täysillä vatsoilla takaisin Köpikseen, ja kompurasormi painui tiskille kinumaan (ilmaista) kaljaa. Kahveista oli ollut puhe mutta omistaja rouva tuijotti kuin tyhmää... Hänelle se tuntui olevan itsestäänselvyys eikä kerjäämisen aihe. Saimme värkit päälle kun eräs ikäneito punaisessa tuulipuvussaan tuli toivomaan että soittaisimme "niin lujaa että hänen sielunsakin kuulee" No toivon mukaan hänen sielunsa lähti hänen kanssaan viettämään koti-iltaa tai otti korvatulpat mukaan. Meidän lyömäsoitin taitelijamme kun ei osaa soittaa hiljaa. Itse keikka meni kuin bänditreenit konsanaan. Vedimme settimme läpi erillisessä huoneessa jonka oviaukosta oli ainoa kontakti yleisöön. Muutaman viimeisen kappaleen aikana rupesi "treenikämppään" saapumaan yleisöä, viivantmoor huutoja ei kuulunut mutta ihan oikesti pyytivät meitä vetämään lisää... Paranoid ja parit muut kaupan päälle. Jotain tunnettuakin olisi kuulemma pitänyt eräälle tyttöihmiselle soittaa, mutta me emme ole jukeboksi, siinä vaiheessa tästä tulisi työtä eikä taidetta. Kamat kasaan ja keskustelua alkuasukkaiden kanssa joista eräs kertoi soittavansa kitaraa ja bassoa, ja olisi välttämättä halunnut saada rumpusettimme takaisin soittokuntoon, että olisi päässyt testaamaan taitojaan silläkin saralla. Herra tyytyi kohtaloonsa ja tuumi että olisi hänellä ollu liian raskaat kengätkin. Vapautimme basistimme sen illan palveluksista ja lähetimme hänet yöpuulle valmistautumaan muutaman tunnin kuluttua alkavaan työpäivään. Saimme trio muodossa kamat autoon ja menimme hakemaan sopimuksen mukaisia kahvejamme.
Raskas kenkäinen wannabe rumpali katsoi aiheelliseksi liittyä seuraamme, ja ilmeisesti Sam oli pannut jotain hänen juomaansa koska, hän kiroili ja sekoili, ja kertoi olevansa bläkmäziziän tai jotain sinne päin. Kuulemma jos hän haluaa jotain, hän myös saa. Sen vuoksi ilmeisesti pelkäsi itsekin itseään. Kuulimme myös että hän oli rituaaleillaan tappanutkin jonkun tahi joitain. Ainakin herra onnistui käytöksellään taikomaan itsensä oven ulkopuolelle. Jätimme vähänkyrön taaksemme ja lähdimme kotia kohti treenikämpän kautta. Loppukaneettina täytyy todeta että henkilökunta oli todella ystävällistä, asiakaskunta ns. tyypillistä. Ehkäpä joku kaunis tai sateinen päivä tulevaisuudessa palaamme ja tämänkertaisesta viisastuneena otamme raamatun matkaan mustan magian harrastajien varalta.
 
-JT-
28 huhti 2010
Show must go on.. ja keikka myyntiä...
Hip hei!
Bandi taas saatu keikka kuntoon ja parit uudet biisitkin väännetty.
Mutta hupsista keikkaa kun pitäis saada keikkaa.
Allekirjoittanut siis otti puhelimen kouraan ja rupesi soittelemaan ympäriinsä anniskeluravintoloita ja tarjosi rytmiryhmäämme keikoille.
 
Langan toisessa päässä oli välillä jos jonkin sortin persoonaa...
Täytyy vain todeta että onneksi tämä on harrastus eikä työ,
muuten pitäis muuttaa linjaa bilebändiksi tai sitten vetää ne Juicet ja Baddingit
Epuilla ja Kolmannella naisella ryyditettynä.
 
Onneksi silti löytyy ystävällisiä ja ennakkoluulottomia ihmisiä
jotka ottavat nimettömän omaa tuotantoa soittavan rytmiryhmän esiintymään.
Osalla kun tuntuu olevan hinnasta puhuttaessa se mentaliteetti että pitäisi hypätä taksiin ja ajaa omalla kustannuksella hakemaan eduskuntatalon pylvääseen teipattu viidenkymmenen euron seteli.
 
Ja teille ammattiksenne keikkoja myivät ihmiset, minä nostan hattua!
 
-JT-
26 huhti 2008
Rockote Kurikassa
Olimmepa 25.4. kuluvaa vuotta keikalla Kurikassa, Catchy nimisessä anniskeluravintolassa. Tuntui että korkeammat voimat olivat esiintymistämme vastaan, keikkapäivämäärää puljattiin moneen otteeseen, ja kun suuri päivä oli jo ovella, arvon lyömäsoitintaiteilija ilmoitti olevansa oksennustaudin kourissa. Noh, tauti tuli voitettua ja keikkapaikalle saavuttua navigaattorin opastuksella melko reippailla lisäkilometreillä ryyditettynä.
Ja sitten alkoi vaikeudet...
Kompurasormisen soolokepittäjän ykköskitaran potikka oli jumissa, jollain ihme tuurilla sentään auki-asennossa, mutta PiiVii pysyi mykkänä, virrat tuli mutta ei ääntä... onneksi illan toinen esiintyjä suostui lainaamaan styrkkariaan että saatiin desibelejä ilmoille, tosin soundi maailma hieman kärsi. Soundchekin aikana saimme todellisen fanin; Herra likinuori lippispää, jonka tytär oli 16, 17 - vai mitä se nyt oli - vuotias. Olimme kuulemma "liika hyvä paikka tänne... eiku liika hyvä bändi tänne paskakuppilaan..." Suuttui vaan saatana kun meillä ollut ittellä kynää ja paperia että olis saanu nimmarit. Tässä vaiheessa rupesi jo tuntumaan hyvin ankealta odotella baarissa selvinpäin ja vettä juoden, jokseenkin luonnontonta ja ei kovin rock-uskottavaa. Niinpä lähdimme syömään pizzaa ja palattuamme huomasimme että yleisöä oli noin 10 henkilöä, eikä edes sitä tosifania. No yleisöä tuli saman verran lisää ja veivasimme settimme läpi ilman suurempia kömmähdyksiä. Mitä nyt joku saatanan nihilisti oli käynyt vääntämässä säröpedaalista volumet nollille. Oli aika orvon kuulonen intro eräässä biisissä. Kiitoksia vaan.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Lehdessä olleista vääristä tiedoista, sairauksista, juoppohullusta fanista, navigaattoreiden ja soittovehkeiden pettämisistä huolimatta, Rockote on edelleen piikkinä aikuisrockin lihassa.
"Rockote on lupaava punkahtava rokkipoppoo Kauhajoki-Jalasjärvi-akselilta" Kurikka lehti 24.4.2008
Mistäköhän tuo paikkakunta tieto on ongittu? Jos siellä suunnalla nähdään lippispäätä riemuidioottia kynä ja paperilappu kourassa niin se on varmaan metsästää meiltä nimikirjoitusta lehtitiedon perusteella.
Onnea etsintään!
-JT-