Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Tietokoneet ja musiikkiohjelmat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Monipuolinen softa hakusessa, ehdotuksia otetaan vastaan.
1
MauCer
22.06.2014 23:10:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vuosien aikana on tullut kokeiltua monta ohjelmaa, mutta mihinkään en ole syvästi perehtynyt. Nyt hinku progressiivisen trancen ja ambientin tekoon on suuri, ja midikiippari on pian postissa. Kärsivällisyys alkaa olla aika lopussa, eikä huvittaisi käydä montaa ohjelmaa läpi hakuammunnalla. Löytyykö muusikoilta ehdotuksia seuraavanlaisilla kriteereillä:
 
-Synkkaa hyvin niin midin, kuin äänitteidenkin kanssa. Midin käyttö on helppoa, ja äänien liikuttelu ja muokkaus käy näppärästi.
-Omien soundien generoiminen onnistuu monipuolisesti. Valmiita mutta vapaasti muokattavia soundeja löytyy mielellään ilmaiseksi. Haluan kyetä selaamaan erilaisia ääniä, ja hyvän pohjan löytäessäni voisin muokata siitä jotain aivan uuden kuuloista.
-Äänien muokkaus ja rakentaminen on monipuolista. Haluan esimerkiksi kyetä ohjelmoimaan jonkin napin kiipparista tekemään soivasta äänestä kitaran omaisen pitch harmonicin. Tai aftertouch-arvon ylittäessä tietty raja, soiva ääni muuttuu tai siihen tulee esimerkiksi kaikuefekti soinnin ajaksi.
-Iso plussa olisi, jos kykenisin valitsemaan työpöydällä esimerkiksi tietyt raidat, sekä midiä että ääniraitaa, ja pystyisin ajamaan molemmat hetkellisen efektin/filtterin läpi. Esimerkiksi exponentaalinen hetkellinen nopeutus muutaman sekunnin pätkälle menettämättä tekeleen midiluonnetta.
-Tuon kaltaisia efektejä saisi löytyä purkista vakiona.
-Koska tavoite on tehdä monipuolista "mindfuckia", ensisijaisesti toistuvaan looppaavaan rytmiin rakennettu (fruityloops) softa on epäkäytännöllisen oloinen (tai sitten en osaa käyttää).
-Maksullisuus ei ole ratkaiseva tekijä, mutta maksullista ohjelmaa on päästävä kokeilemaan ennen ostoa.
-Saisi pyöriä sulavasti tarvittaessa myös uudehkolla läppärillä. (Ei välttämättömyys, mutta eiköhän kaikki harrastetason ohjelmat nykyään pyöri.)
 
Kiitoksia jo etukäteen =)
 
cosmob83
23.06.2014 15:43:47 (muokattu 23.06.2014 15:59:39)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MauCer: Vuosien aikana on tullut kokeiltua monta ohjelmaa, mutta mihinkään en ole syvästi perehtynyt. Nyt hinku progressiivisen trancen ja ambientin tekoon on suuri, ja midikiippari on pian postissa. Kärsivällisyys alkaa olla aika lopussa, eikä huvittaisi käydä montaa ohjelmaa läpi hakuammunnalla. Löytyykö muusikoilta ehdotuksia seuraavanlaisilla kriteereillä:
 
-Synkkaa hyvin niin midin, kuin äänitteidenkin kanssa. Midin käyttö on helppoa, ja äänien liikuttelu ja muokkaus käy näppärästi.
-Omien soundien generoiminen onnistuu monipuolisesti. Valmiita mutta vapaasti muokattavia soundeja löytyy mielellään ilmaiseksi. Haluan kyetä selaamaan erilaisia ääniä, ja hyvän pohjan löytäessäni voisin muokata siitä jotain aivan uuden kuuloista.
-Äänien muokkaus ja rakentaminen on monipuolista. Haluan esimerkiksi kyetä ohjelmoimaan jonkin napin kiipparista tekemään soivasta äänestä kitaran omaisen pitch harmonicin. Tai aftertouch-arvon ylittäessä tietty raja, soiva ääni muuttuu tai siihen tulee esimerkiksi kaikuefekti soinnin ajaksi.
-Iso plussa olisi, jos kykenisin valitsemaan työpöydällä esimerkiksi tietyt raidat, sekä midiä että ääniraitaa, ja pystyisin ajamaan molemmat hetkellisen efektin/filtterin läpi. Esimerkiksi exponentaalinen hetkellinen nopeutus muutaman sekunnin pätkälle menettämättä tekeleen midiluonnetta.
-Tuon kaltaisia efektejä saisi löytyä purkista vakiona.
-Koska tavoite on tehdä monipuolista "mindfuckia", ensisijaisesti toistuvaan looppaavaan rytmiin rakennettu (fruityloops) softa on epäkäytännöllisen oloinen (tai sitten en osaa käyttää).
-Maksullisuus ei ole ratkaiseva tekijä, mutta maksullista ohjelmaa on päästävä kokeilemaan ennen ostoa.
-Saisi pyöriä sulavasti tarvittaessa myös uudehkolla läppärillä. (Ei välttämättömyys, mutta eiköhän kaikki harrastetason ohjelmat nykyään pyöri.)
 
Kiitoksia jo etukäteen =)

 
Mä luulen että noin pääsääntöisesti sun vaihtoehdot on Live 9, Bitwig, Logic Pro, Cubase, Pro Tools, Sonar, Digital Perfomer, Samplitude, Reaper, Reason ja öö, mitäs mä vielä unohdin? Elektronisen musan puolella taitaa tuo Live (ja nyt kovana kilpailijana Bitwig) olla se yksi suosituimmista (Logic Pro'n lisäksi). Siinähän on tuo Max for live joka mahdollistaa omien juttujen ohjelmoimisen, että eiköhän siinä pääse aika reippaasti kustomoimaan.
 
Äänien muokkaamisesta: Jos puhutaan syntikan ohjelmoimisesta, niin eiköhän siihen vaikuta enemmän oma tuntemus syntikoiden ohjelmoimisesta, samplaamisesta ja efekteistä, kuin DAW:in ominaisuudet. Vai minkälaisesta "äänen muokkausta ja rakentamista" tarkoitat?
 
Rohkeasti tässä väittäisin että jos koet että ohjelmat ovat olleet rajoittavia, niin se enemmänkin johtuu tuosta "mutta mihinkään en ole syvällisesti perehtynyt" -jutusta, kuin siitä etteikö ohjelmilla voisi tehdä vaikka ja mitä. Minulla ainakin tökkäsee ennemmin oma luovuus kuin ohjelman tarjoamat mahdollisuudet.
 
Edit: En ole Fruity Loopsia pikaista demoilua lukuunottamatta kokeillut, mutta luulen että silläkin saa tehtyä vaikka ja mitä.
 
simple_impulse
23.06.2014 15:54:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ensiksi, olen itsekin aloittelija, joten voit suhtautua tähän skeptisesti...
 
Sinulla on hakusessa todennäköisesti enemmän kuin yksi softa. DAW on se peruspaketti, mutta jos haet ääniä ja efektejä, harva DAW itsessään sisältää riittävästi. DAW on se runko kaikelle muulle. Itse käytän DAW-ohjelmana REAPERia, joka on kohtuuhintainen ja melko monipuolinen.
 
Noiden valmiiden äänien suhteen oletan, että trance ja ambient tyyliset VST syntikat olisivat se sinun juttusi. VST-palikoita voi lisäillä miltei mihin tahansa DAW-ohjelmaan. Niitä voi sitten käyttää sillä kiipparillasi DAW-ohjelman kautta.
 
Efektien suhteen on sama juttu. Niitä saa VST palikoina ja ne toimivat aika hyvin kaikissa DAW-ohjelmissa. REAPER osaa reitittää efektejä monipuolisesti, mutkikkaatkin yhdistelmät ovat mahdollisia.
 
Kokeile. Miltei kaikkia ohjelmia pääsee demoamaan. Ilmaisia VST palikoita on tuhansia, niillä pääsee alkuun. Kun tietää paremmin, mitä haluaa, on helpompi etsiä.
 
cosmob83
23.06.2014 16:34:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

simple_impulse:
Sinulla on hakusessa todennäköisesti enemmän kuin yksi softa. DAW on se peruspaketti, mutta jos haet ääniä ja efektejä, harva DAW itsessään sisältää riittävästi. DAW on se runko kaikelle muulle. Itse käytän DAW-ohjelmana REAPERia, joka on kohtuuhintainen ja melko monipuolinen.

 
Sorry, ihan pikkaisen pilkunviilaamista harrastan tässä. Ja tämä toki mielipidekysymys, mutta; Väittäisin että aika monen DAW:in omilla efekteillä ja syntikoilla pääsee pitkälle. Erityisesti jos suuntaus on tuonne EDM puolelle. Ymmärtääkseni uusin Logic Pro sisältää myös aika paljon roipetta. Cubase (joka on minun pääasiallinen DAW) ehkä ainut puutos on kunnon samplerin puuttuminen, joka voi olla joillekkin ongelma tai sitten ei. Ymmärtääkseni myös uusimmassa Sonarissa on aikamoinen määrä kilkettä mukana ja luulisin että muillakin DAW softilla on aika kattava paketti. Että kyllä niillä DAW omillakin pääsee ja pärjää pitkälle.
 
simple_impulse
23.06.2014 16:42:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Cosmo on oikeassa, niilläkin jotka paketissa tulee voi pärjätä. Esim. Bitwig:issä näyttää olevan muutama soitin/syntikka mukana.
 
Mutta mikään ei estä käyttämästä lisäpalikoita, ne ovat helpohkoja asentaa ja antavat mukavan lisän. Kannattaa tutustua.
 
daredevil
23.06.2014 16:46:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

MauCer:
-Omien soundien generoiminen onnistuu monipuolisesti. Valmiita mutta vapaasti muokattavia soundeja löytyy mielellään ilmaiseksi. Haluan kyetä selaamaan erilaisia ääniä, ja hyvän pohjan löytäessäni voisin muokata siitä jotain aivan uuden kuuloista.

 
Tämä onnistuu mielestäni parhaiten rautasyntsalla.
 
Neljä kanavaa riittää musiikin tekemiseen
cosmob83
23.06.2014 16:49:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

simple_impulse: Cosmo on oikeassa, niilläkin jotka paketissa tulee voi pärjätä. Esim. Bitwig:issä näyttää olevan muutama soitin/syntikka mukana.
 
Mutta mikään ei estä käyttämästä lisäpalikoita, ne ovat helpohkoja asentaa ja antavat mukavan lisän. Kannattaa tutustua.

 
Toki kannattaa tutustua tarjontaan. Kommenttini kumpusi lähinnä siitä typerimmästä virheestä jonki moni aloittelija (minä mukaanlukien) tekee/tein; Etsii jatkuvasti sitä jotain maagista plugaria josta tulee se maaginen soundi ja jota prot käyttävät. Tämmöinen "gearslut" syndrooma johtaa siihen että a) ei koskaan opi käyttämään oikeasti niitä työkaluja mitä on ja b) ei opi kuuntelemaan.
 
Kalmo
23.06.2014 18:24:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noita mainintoja DAW:n kunnollisesta opettelusta ei kannata tosiaan pistää "no kylhän mä nyt..."-mappiin.
Täysimittaisen Cubasen, SONARin tms. suunnilleenkaan läpikotaiseen opetteluun ei alkajalta vuosi riitä. Niistä löytää ja oppii vuosikymmenet työkseen äänittänytkin vielä uusia jekkuja. Sen huomaa ko. softien käyttäjäfoorumeilla.
 
Kun esim. SONARin käyttöohjeessa on 1800 sivua niin se kertoo, että siinä on vähän muutakin kyseessä kuin äänittäminen. Yksi inssi juuri esitti osuvan vertauksen, että kun aloittelija käynnistää SONARin tai vastaavan, se on suunnilleen sama, kuin hän astuisi ummikkona Abbey Roadin studioon. Ja silti foorumit ovat täynnä posteja tyypeiltä, jotka hermostuvat, kun eivät parin päivän "vaistojen varassa menemisellä" pääse puusta pitkään.
 
Ohjelman käyttämisen lisäksi on sitten koulutettava omat korvansakin kuulemaan asioita.
 
Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5 Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän.
washburn
23.06.2014 19:14:37
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joo mut esim Logic Pro X on niin simppeli käyttöliittymältään, että aloittelijakin pääsee nopeasti perusasioihin kiinni. Hienouksia toki löytyy sitten pinnan alta enemmän kun tutkii ajan kanssa.
 
Live long and Prosper
simple_impulse
23.06.2014 20:39:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olisi kyllä mahtavaa, jos joku kertoisi meille aloittelijoille edes, mikä on oleellista ja mikä ei.
 
Omat havainnot olivat, että kannattaa tosissaan yrittää ymmärtää, mitä tarvitaan mihinkin.
 
Itselläni oli yllätys, että niin iso osa systeemistä keskittyy äänittämiseen ja rautaliityntöihin; ne ovat varmaankin kaikki kaikessa, jos pelataan aitojen instrumenttien kanssa. Mutta itse en osaa soittaa mitään "oikeaa" instrumenttia, joten iso osa on turhaa (siis minulle). Sama juttu latenssin kanssa, minimilatenssi on tärkeä jos soittaa niin, että ääni kiertää koko systeemin läpi, mutta itselläni on syntikansoitto niin hidastempoista, että latenssi saa olla aika iso.
 
Instrumenteissa tärkeimmät asiat lienevät MIDI ja musiikin (soinnut, harmoniat sun muut) ymmärrys. Käsittämättömän paljon saa kaikkea paranneltua jo MIDI-VST palikoilla.
 
Efekti-, miksaus ja masterointipuolella onkin sitten loputtomasti juttua, mutta kun on hanskassa gain staging, EQ ja kompressointi, aika pitkälle pääsee. Ja on VST palikat niihin asioihin hanskassa.
 
Siis näin aloittelijana olen ymmärtänyt, toki tiedän, että pro tasolla vaatimukset ovat ihan toista luokkaa.
 
cosmob83
23.06.2014 20:49:59 (muokattu 23.06.2014 20:53:34)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

simple_impulse: Olisi kyllä mahtavaa, jos joku kertoisi meille aloittelijoille edes, mikä on oleellista ja mikä ei.
 
Det är kukku de! :) Jos itse säveltää, nauhoittaa ja miksaa oma musiikkia (kuten EDM puolella on tapana) niin siinähän sitä sarkaa on ja paljon. Oleellista ja keskeistä on paljon, niin paljon että sitä kaikkea ei voi kerralla sisäistää. Jos saan suositella, niin jos toi elektronen musiikki on se mikä topicin aloittajaa kiinnostaa, niin suosittelisin perehtymään semmoiseen kirjaan kuin Dance music manual. Siitä on vähän aikaa sitten ilmestynyt kolmes painos. Teoksen on kirjoittanut Rick Snoman. Kyseinen kirja kattaa perusteet aika laajalta alueelta (äänitysteknologia, musiikinteoria yms).
 
Edit: yksi asia mikä tuli mieleen tuosta että mikä on oleellista; Kuuntelu ja kuunteleminen. Eli se että vehkeet/huone on sellainen että kuulee mitä oikeasti tekee ja sitten vielä se että oppii kuuntelemaan. Ja tämä kuunteleleminen (aktiivisena toiminta, ei siis passiivisena "kuulemisena") tarkoittaa siis niin melodia/harmonia/vire asioita kuin myös teknisemmin että oppii kuuntelemaan missä taajuuksilla on mitäkin, mitä eri muljuttimet tekevät yms.
 
simple_impulse
23.06.2014 21:14:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuo Snoman löytyi kirjastosta, vanhempi painos tosin. Ihan suositeltava opus, tosin ei sitä kuukaudessa ymmärryksen kanssa lue, on siinä senverran paljon asiaa. Ajattelin tilailla tuon uuden version ihan omaksi kun aika ja raha antaa myöden.
 
Sellainen opus kuin "Äänityön kivijalka" kirjoittaja taisi olla Jukka Laaksonen(?), on aika hyvä tuohon "insinööripuoleen" mutta se ei ota kantaa musikaaliseen puoleen.
 
Mutta jotta ei mene ihan koulumaiseksi; kannattaa kokeilemalla etsiä sitä omaa juttua. Ei soittamaan opi kirjasta. Pala kerrallaan. Kun saa jotain oikeasti aikaan, on sitten mielenkiintoa siihen miksailuun sun muuhun. Mutta vaikka osaisi kaiken tekniikasta, jos hommassa ei ole makua, ei etene.
 
Tuosta kuulemisesta, se on myös osittain lahja ja osittain opittavissa; vaimolla on "täydellinen" sävelkorva ja kyllä siitä aina kuulee kun menee pieleen. Ihan mahdotonta kun on monta instrumenttia päällekkäin ja tullaan sanomaan, että *joku* on epävireessä. Itse tajusin eron vasta kun (MIDI-)korjaus oli tehty.
 
cosmob83
23.06.2014 23:56:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

simple_impulse: Tuo Snoman löytyi kirjastosta, vanhempi painos tosin. Ihan suositeltava opus, tosin ei sitä kuukaudessa ymmärryksen kanssa lue, on siinä senverran paljon asiaa. Ajattelin tilailla tuon uuden version ihan omaksi kun aika ja raha antaa myöden..
 
Snoman on mielestäni yksi parhaimpia EDM opettajia/kouluttajia. Mies uppoutuu aika tarkasti aiheeseen kuin aiheeseen. Kirjan lisäksi hän on tehnyt video tutoriaaleja joita voi ostaa sivulta: www.dancemusicproduction.com. Käsittelee periaatteessa samat asiat noissa videoissa kuin kirjassa, mutta syvemmin. Kyseisen lähteen lisäksi suosittelisin vähän köykäysempää, mutta monipuolisempaa: www.sonicacademy.com
Ja sitten ihan DAW:in käyttöön oppimista: groove3.com, macprovideo.com ja lynda.com
 
Hanuriin
24.06.2014 12:13:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

washburn: Joo mut esim Logic Pro X on niin simppeli käyttöliittymältään, että aloittelijakin pääsee nopeasti perusasioihin kiinni. Hienouksia toki löytyy sitten pinnan alta enemmän kun tutkii ajan kanssa.
 
Jos Logic ei riitä niin siinä tapauksessa maailma ei riitä. Logicissa tulee mooonta synaa mukana ja niillä saa tehtyä ihan vaikka mitä. Ja minkä vaan synan perään voit lyödä vaikka mitä plugareita, joten oman soundin tekeminen on vain vaivannäöstä kiinni.
 
Silti sanoisin, että rajattomia mahdollisuuksiakin arvokkaampaa Logicissa ovat hyvät presetit, joita tutkimalla ja muokkaamalla oppii enemmän kuin mitenkään muuten. Presettien avulla pääset nopeasti oikealle hehtaarilla ja voit keskittää tarmosi twiikkaamiseen ja yksityiskohtien hiontaan.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «