| Aihe: Soittotaidon ylläpitäminen vähemmällä treenillä? | 1 |
|---|
 aalataur
09.06.2014 18:55:29 (muokattu 09.06.2014 18:58:18) | |
|
Kysymys kokeneemmille soittajille (miksei toki muillekin), jotka ovat jossakin vaiheessa elämäänsä treenanneet tekniikkaa paljon: oletteko havainneet sellaista ilmiötä, että jossakin vaiheessa saavuttaisi sellaisen tason, jossa kelvollisen soittotekniikan *ylläpitäminen* vaatisi huomattavasti vähemmän treenitunteja? Mitään suurta teknistä kehitystähän luultavasti ei tällä tyylillä tapahdu, mutta tarkoitan ylläpitoa.
Jostakin joskus luin, että Satch treenaa tunnin päivässä ja että se hänen mukaansa riittää, kun pohjatyö on aikanaan tehty. Satch nyt ei ehkä ensimmäinen nimi listassa ole jos puhutaan virtuooseista, mutta kuitenkin kyllähän se ihan kelvollisesti tiluttaa edelleen.Tämä ilmiö ainakin pitää paikkansa esim. kuntosaliharjoittelussa, eli kun lihaksen voimatasot on nostettu tasolle X kovalla treenillä, niiden pitäminen sillä tasolla vaatii vähemmän työtä. Lihaskadon voi estää aika kevyellä treenillä, kun voima on kerran hankittu. Ns. ylläpitävä treeni.
Voiko samaa soveltaa missään määrin kitaraan? Kuinka paljon päivittäistä soittoa tarvitsette minimissään, te sellaiset ns. teknisemmän soittotavan (tilu, nopeussoitto) jossakin vaiheessa opetelleet kitaristit?
Selkeästihän kitaransoitossa on myös tietopuolinen osaaminen, skaalojen tuntemus ja musiikillinen sanavarasto, jonka luulisi säilyvän aika pitkänkin soittotauon yli. Fyysinen soittokyky on se mikä rapistuu nopeasti. Mutta kuinka nopeasti?
http://hikipedia.info/wiki/Tilutus | |
Mä oon huomannut että tietyt jutut jää sillee selkärankaan mutta jotkut tekniikat on sillee, että ku on vähänki aikaa soittamatta niin ei osaa enää.
esim. Jotkut perus avosointujen rämpyttäminen menee mutta jos oot vuoden soittamatta niin ei joku supernopee alternate picking enää lähde.
Toki on helpompi oppia se uusiks kuin kokonaan puhtaalta pöydältä. | |
aalataur: Fyysinen soittokyky on se mikä rapistuu nopeasti. Mutta kuinka nopeasti?
Eipä tuo selviä kuin kokeilemalla. Mutta soittotaito on sellainen juttu, että ei pysy jos ei soita säännöllisesti. Jos soittaa usein ja pitää esim. viikon tauon välillä niin sillä tuskin on mitään vaikutusta, mutta jos alkaa laiskottelemaan niin se kuuluu soitossa. Sitä on tapahtunut, että treeni ei vain kiinnosta eikä pysty soittamaan edes omia kappaleita ilman hutilointia. | |
Joskus aiemmin tuli treenailtua tosi paljon tekniikkaa varsinkin ja muut jutut jäi vähän vähemmälle. Nyt taas oon yrittäny vähän laajentaa osaamista kitaran parissa, ja siksi teknisemmät jutut jäänyt vähän vähemmälle. Luulen kuitenkin kun on sen ns. pohjatason saavuttanut jossain niin sen pitäminen on vaivatonta. Mä yritän kyllä soitella huonompinakin aikoina edes vähän, koska esim. jo viikon soittotauon jälkeen joudun kyllä "verryttelemään" tai lämmittelemään ihan kunnolla ennen kuin tatsi löytyy taas.
Jos lähtisin treeni-/soittoaikaa vähentämään niin tekisin jonkunlaisen soitto aikataulun, jonka mukaan treenaisin sitä ja tänä eri päivinä, jolloin sellanen oma pitkätkalsaritjalassa sooloilu jäis vähän vähemmälle. Jos taas tavoitteena ei ole kehittyä kummemmin niin vetelisin vaan sellasta kamaa mistä tykkään aina kun ehdin ja huvittaa. Kokeilin joskun tiukempaa treenaus metodia tyyliin 30 min päivässä tiukasti, mutta koska tykkään soittaa pitkätkalsaritjalassa sängyn päällä, se ei sopinut minulle.
Ei varmaan mitään hyötyä tästä sulle, mutta kunhan kirjottelin jotain. | |
Kyllähän tuo rapistuu, mutta oon huomannu, että tekniikka palaa takaisin paljon nopeammin kuin kesti hankkia sitä. Viime vuotena oli parin viikon, kuukaudenkin taukoja, kun kärsin intissä, mutta varmaan tän vuoden tammikuun lopussa olin jo samalla tasolla kuin ennen gonahteluani
if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal | |
Täällä on oikeestaan ainakin omasta mielestäni olennaisimmat pointit tullu jo esille. Toi analogia punttailuun jopa jokseekin toimii. Itelläni on ollut jo jokusen vuoden se tapa tekniseen soittoon liittyen, että koulutusalani lukuvuoden aikana (ei musiikillinen) ei monesti ehdi oikeesti keskittyä siihen, että treenais ahkerasti tekniikkaa, joten pitkin vuotta se tekniikka ylläpidetään viikonloppusahauksella ja jollain perustreenillä ja -soittelulla. Tatsi pysyy jokseekin yllä mut kehitystä ei tapahdu, voi jopa olla et nopeus lähtee laskuun tai muuta pikkufibaa tulee. Kesän aikana tilanne on sit vähän toinen kun sitä keppiä ehtii lohkoa vaikka duunissakin kävis, himassa ei oo odottamassa sivukaupalla opintoja tekemistään. Toisin sanoen ite olen pitänyt omaa terää yllä ns. jojoefektillä; kesäsin oon ottanu aina vahingot takas siitä, mitä lukuvuoden aikana pelkän pienen ylläpitävän soittelun aikana on tapahtunu. Mut tätä vois varmasti karsia soittamalla pitkässä juoksussa enemmän.
Yks asia jo mainituista on tosiaan myös, että jos sä et oikeesti ole jotain yli kuutta kuukautta koskemattakaan kitaraan/ajattelemattakaan musiikkia, niin melko hyvänkin soittokunnon saa pohjatyön tekemisen jälkeen kasaan suht. vaivatta ja nopeasti. Muutamasta päivästä viikkoon kun sahaa monipuolisesti vanhat jutut läpi (ja vähän koomapotilaille suunnattua kamaa synkronisaatioon ja whatnot) niin aika nopeesti huomaa, et soitto alkaakin taas sujua! Vaatii siis melko hälläväliä-asennoitumista musaan hyvän pohjatyön jälkeen, että soittotaidon sais oikeasti sieltä pääkopan perukoilta "poistettua". Alkuperäiseen aiheeseen on vähän hankala sanoa, miten paljon kenenkin pitäis soittaa et niin ja näin hyvä taso pysyis yllä ja laskeeko miten nopeesti. Itse kuvittelisin et noi on hirvittävän pitkälle soittajakohtasia asioita, mitkä riippuu juuri omasta fysiikasta, tasosta, musiikillisesta ymmärryksestä, ylläpitävän treenin keskiarvoisesta määrästä jne.. |  käsi
19.06.2014 13:27:31 | |
|
En tiedä mitä tarkoitit vanhalla, mutta itse en ole enää niin nuori, joten tuon tähän vähän omia kokemuksia esille. En ole koskaan ollut kummoinen soittaja, mutta keikkoja on tullut soitettua paljon. Nuorempana soittohommat jäi välillä kokonaan pois vuosiksi. Nyt kun ikää on tullut musiikista onkin tullut itselleni paljon vakavempi harrastus kuin koskaan ennen.
Joutuu iän myötä tekemään paljon töitä että kehittyy. Enemmän kuin alle parikymppisenä. Mutta mikään ei ole mahdotonta. Nopeuden saaminen on mulla ollut se kaikkein vaikein, en ollut nuorempanakaan mikään supernopea tiluttaja. Olenkin korvannut nopeutta fiiliksellä ja mietin tarkemmin mitä soitan.
Kehitystä tapahtuu kyllä. Vähän hitaammin mutta se innostaa treenaamaan kovempaa koko ajan.
Välillä on kiireitä että en ehdi soittaa oikeastaan yhtään, mutta kun väkisin vääntää aikaa edes sen 15-30min päivässä. Tuona aikana kun kelaa läpi keskittyneesti kourallisen harjoituksia auttaa se ylläpitämään taitoa. Vaikeammat tekniikat tietysti on vaikeampi ottaa haltuun mitä enemmän ikää tulee. Jos jostain syystä tulee pidempi katkos siihen treenaamiseen huomaan sen hyvin äkkiä että olen menettänyt "tatsia", mutta se tulee takaisin nopeasti. PÄivä tai pari intensiivistä treeniä niin onkin jo taas tatsi takaisin mutta on jopa parempi jälleen.
Lepoa tarvii että kehittyy. Ja pelkkä mielikuva harjoittelukin auttaa.
Koskaan mikään ei ole liian myöhäistä, vaikeampaa vain.
Yhteinen vitutus yhdistää |  LaMotta
19.06.2014 13:30:15 (muokattu 19.06.2014 13:40:15) | |
|
Riippuu varmaan vaatimustasosta. Treenata voi aivan älyttömästi, turhaan. Sitten voi treenata tehokkaasti ja järkevästi, vähemmän. Lienee yksilöllistä kuinka paljon on järkevää treenata tosissaan per päivä. Tunti päivässä systemaattista tekniikkatreeniä on aika paljon. Itsellä menee kyynärvarsi jumiin jo vähemmästäkin. Mutta sellaista fiilispohjaista soittelua voi tehdä yhtä soittoa helposti tunnin-pari. Huomaahan tuon jo keikoillakin, että toisen setin loppupuolella alkaa olla aika valmis lopettelemaan väsymyksen vuoksi. Osa syy tähän on ehkä se, että sitä turhuutta joutuu tekemään silloin kun olisi pitänyt jo nukkua aikaa sitten.
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
Mulle tämmöinen "silloin tällöin" soittelu soveltuu ihan hyvin. Välillä on pitkiäkin aikoja koskematta kitaraan (useampi viikko), mutta nopeasti se kitarointi palaa mieleen kun kitaran nappaa kouraan. Toisaalta, vaikka olisikin yksin kotona pari päivää, niin soittelu on sitä, että tunnin jaksaa ja sitten siirtyy tekemään jotain muuta. Tai sitten vain alkaa säätämään soundeja =)
Toisin sanoen, soitan kitaraa silloin kun on tarvetta ja siltä tuntuu. Kuten kun on biisinteko meneillään tai keikkaa tulossa. Ei minusta ole ikinä siihen, että kyyhöttää nurkassa kitaran kanssa huulta purren kahdeksan tuntia.
Mieluummin vähemmän ja tehokkaasti kuin niin paljon, ettei ole enää kivaa. Pätee niin soittamiseen kuin silloin kun jaksoi salilla käydä. |  urbancowboy
26.06.2014 21:50:35 (muokattu 26.06.2014 21:58:28) | |
|
Ite soitin ehkä joku puolisenvuotta, kunnes tuli 2v taukoa. Nyt kuukaus sitte akustinen käteen ja soitto oli samalla tasolla ku sillon lopetettaessa. Ja nyt reilussa kuukaudessa on tapahtunu huomattavaa kehitystä. Eli näköjään kitaran soitto on vähän ku pyörällä ajoa, kun sen oppii niin ei sitä ns. unohda helposti, tietysti nää nopeussankarit varmaan ruostuu, mutta ihan samat biisit lähti ku pari vuotta sitten. Oma tyyli siis sormisoittoa naikkarilla, taitotaso siltä osin Dear Prudence.
Itellä huomannu sellasen hauskan jutun et jos on joku teknisempi kohta biisissä ja sitä hinkkaa vaikka vartin putkeen ja ei onnistu millään. Tyyliin pari säveltä menee aina väärään kohtaan tms. Sit vaikka illalla kylmiltään saa sen vedettyä. Useasti käyny tällee. Kai se on joku hermorata juttu. | |
urbancowboy: Itellä huomannu sellasen hauskan jutun et jos on joku teknisempi kohta biisissä ja sitä hinkkaa vaikka vartin putkeen ja ei onnistu millään. Tyyliin pari säveltä menee aina väärään kohtaan tms. Sit vaikka illalla kylmiltään saa sen vedettyä. Useasti käyny tällee. Kai se on joku hermorata juttu.
Näin käy mulle kaiken aikaa :) just esim. yks yö tossa yritin varmaan pari tuntia nauhottaa system of destructionin sooloa eikä millään meinannu lähteä ja sitten aina tunteja myöhemmin kun nakit on kuitenkin vielä vetreät soitosta, kulkee soitto paremmin. Sen takia taukoa kannattaa soittamisen välillä pitää niin on mielikin virkeämpi kuin kahden tunnin paahtamisen jälkeen. | |
aalataur: Kysymys kokeneemmille soittajille (miksei toki muillekin), jotka ovat jossakin vaiheessa elämäänsä treenanneet tekniikkaa paljon: oletteko havainneet sellaista ilmiötä, että jossakin vaiheessa saavuttaisi sellaisen tason, jossa kelvollisen soittotekniikan *ylläpitäminen* vaatisi huomattavasti vähemmän treenitunteja? Mitään suurta teknistä kehitystähän luultavasti ei tällä tyylillä tapahdu, mutta ta
Jostakin joskus luin, että Satch treenaa tunnin päivässä ja että se hänen mukaansa riittää, kun pohjatyö on aikanaan tehty
Jos Joe Satriani treenaa joka päivä tunnin, niin sehän on paljon, jos laskee muun soittamisen päälle: keikat, soundcheckit, äänittämisen, säveltämisen, ym. Mun mielestä soittamisen tai minkä tahansa muunkin motorisen taidon ylläpitäminen vaatii jatkuvaa treenaamista ja soittamista. "Kelvollinen soittotekniikka", mitä se sitten onkaan? Osaa soittaa haluamaansa musiikkia hyvin, ehkä jotain sinnepäin? | |
Se on kun pyoralla ajo.
Mutta yllapitamisen ja kehittymisen valilla on suuri ero. Yllapitamiseen riittaa jokapaivainen soitto ja lammittelyt alle.
En allekirjoita. | |
Mun mielestä riippu paljon puhutaanko fyysisestä vai henkisestä aspektista. Tottahan tietyt sormien lihakset vahvistuu soittaessa tiettyjä juttuja ja rapistuu jos niitä ei pitkään aikaan käytetä. Toisaalta (mielipidekysymys ja ehkä offtopic, pahoittelen) tekninen osaaminen saa usein mielestäni tällasissa keskusteluissa turhan paljon huomiota. Tiluttaa osaa ja oppii kuka tahansa joka vähänkin yrittää, ja sormien notkeuden ja voiman voi saada parin viikon treenillä takas jos ei esim vuoteen soita mitään. Se voiko ihmisen musikaalisuus rapistua ajan myötä ei välttämättä liity soittoKYVYN ylläpitämiseen paljoa, mut saa silti mielestäni turhan vähän ajatusta näissä.
Ihmisen soitosta (ja minenomaan SOITOSTA) ehkä 10 prosenttia on tekniikkaa ja loput sitä miten asennoidut instrumenttia ja sen tekemiä ääniä kohden, miten ne äänet liikuttaa sua ja miten sä vuorovaikutat yhdessä sun aivojen ja käsien ja näiden kahden tekemien äänien kanssa. Mun mielestä paljon tärkeämpää on nimenomaan ylläpitää kykyä kuunnella kitaran tekemiä ääniä ja musiikkia ylipäätään (sävelkorvaa if you want to call it that) ja sitä miten sä pystyt yhdistelemään niitä ääniä ja saamaan aikaan sussa itsessä tai kuuntelijoissa aikaan tunteita, edes vaikka pientä värinää pallean alla.
Tietenkin tässäkin on teknisiä juttuja kuten et miten sä kosket kitaraa, artikuloit nuotteja, vibraat ja venytät, mut ne kaikki tuntuu olevan ainakin mulla tärkeysjärjestyksessä tunteiden takana. Kitaraa soitetaan fiilisten takia, siksi koska se on kivaa ja halutaan et ainakin joku toinen vois kuunnella sun soittoa ja musiikkia ja saada siitä jotain spirituaalista irti. Mä paljon mieluummin kuuntelisin päässäni aivojeni luomia äänien kombinaatioita ja kuvittelisin soittavani niitä ja keskittyisin paljon enemmän miltä se tuntuu musta, kun vaikka kanniskelisin mukanani shredneckiä ja tekisin sormiharjoituksia liikennevaloissa yms. Toi itseasiassa on hyvä vinkki musikaalisuuden ylläpitämiseen, se et mahdollisimman selkeästi pyrit kuulemaan sen mitä kuulet päässäs ja keskityt siihen, ja mitä enemmän keskityt, sitä enemmän kuva siitä melodiasta tai musiikinpätkästä selkenee ja se on paljon helpompi soittaa kun viimein saat kitaran käteen, ja sillä tavoin myös yhdistää muihin mahdollisiin musikaalisiin ideoihin mitä sulla saattaa olla. shredaaminen on ihan kivaa mut se ei koskaan saa olla tärkeysjärjestyksessä ylimpänä. Sä soitat musiikkia, et pelkkiä sooloja.
Terveisin Steve Vai-fanaatikko joka ei tiedä lyhyen ja ytimekkään kirjoituksen essenssiä, mutta f*** it anyway.
''Sorry for the tune up between time, but what the hell, cowboys are the only ones who stay in tune, anyway...'' |  Tonski
01.07.2014 23:34:12 (muokattu 01.07.2014 23:34:35) | |
|
am91666: Mun mielestä riippu paljon puhutaanko fyysisestä vai henkisestä aspektista. Tottahan tietyt sormien lihakset vahvistuu soittaessa tiettyjä juttuja ja rapistuu jos niitä ei pitkään aikaan käytetä. Toisaalta (mielipidekysymys ja ehkä offtopic, pahoittelen) tekninen osaaminen saa usein mielestäni tällasissa keskusteluissa turhan paljon huomiota. Tiluttaa osaa ja oppii kuka tahansa joka vähänkin yrittää, ja sormien notkeuden ja voiman voi saada parin viikon treenillä takas jos ei esim vuoteen soita mitään. Se voiko ihmisen musikaalisuus rapistua ajan myötä ei välttämättä liity soittoKYVYN ylläpitämiseen paljoa, mut saa silti mielestäni turhan vähän ajatusta näissä.
Ihmisen soitosta (ja minenomaan SOITOSTA) ehkä 10 prosenttia on tekniikkaa ja loput sitä miten asennoidut instrumenttia ja sen tekemiä ääniä kohden, miten ne äänet liikuttaa sua ja miten sä vuorovaikutat yhdessä sun aivojen ja käsien ja näiden kahden tekemien äänien kanssa. Mun mielestä paljon tärkeämpää on nimenomaan ylläpitää kykyä kuunnella kitaran tekemiä ääniä ja musiikkia ylipäätään (sävelkorvaa if you want to call it that) ja sitä miten sä pystyt yhdistelemään niitä ääniä ja saamaan aikaan sussa itsessä tai kuuntelijoissa aikaan tunteita, edes vaikka pientä värinää pallean alla.
Tietenkin tässäkin on teknisiä juttuja kuten et miten sä kosket kitaraa, artikuloit nuotteja, vibraat ja venytät, mut ne kaikki tuntuu olevan ainakin mulla tärkeysjärjestyksessä tunteiden takana. Kitaraa soitetaan fiilisten takia, siksi koska se on kivaa ja halutaan et ainakin joku toinen vois kuunnella sun soittoa ja musiikkia ja saada siitä jotain spirituaalista irti. Mä paljon mieluummin kuuntelisin päässäni aivojeni luomia äänien kombinaatioita ja kuvittelisin soittavani niitä ja keskittyisin paljon enemmän miltä se tuntuu musta, kun vaikka kanniskelisin mukanani shredneckiä ja tekisin sormiharjoituksia liikennevaloissa yms. Toi itseasiassa on hyvä vinkki musikaalisuuden ylläpitämiseen, se et mahdollisimman selkeästi pyrit kuulemaan sen mitä kuulet päässäs ja keskityt siihen, ja mitä enemmän keskityt, sitä enemmän kuva siitä melodiasta tai musiikinpätkästä selkenee ja se on paljon helpompi soittaa kun viimein saat kitaran käteen, ja sillä tavoin myös yhdistää muihin mahdollisiin musikaalisiin ideoihin mitä sulla saattaa olla. shredaaminen on ihan kivaa mut se ei koskaan saa olla tärkeysjärjestyksessä ylimpänä. Sä soitat musiikkia, et pelkkiä sooloja.
Terveisin Steve Vai-fanaatikko joka ei tiedä lyhyen ja ytimekkään kirjoituksen essenssiä, mutta f*** it anyway.
Loistava kirjoitus, vähän offtopikkia (uskosin aiheen olleen pääasiallisesti teknisen soittotaidon ylläpitämiseen liittyvä) mut ehdottomasti asiaa, palkitsin plussalla! Tota 10% soitosta on tekniikkaa -väitettä en ehkä ite aivan ymmärrä, sillä se riippuu aika homona soittajasta, musatyylistä, soitettavasta materiaalista jne. Olen ite usein kuunnellut kitaristeja, joiden soiton en hyvällä tahdollakaan voisi sanoa koostuvan 90% nuottien valinnasta ja loput tekniikasta.
Mut tauko tosiaan vaikuttaa myös musikaalisesti korvien välissä mm. siihen, miten kitaraa käsittelee nuottivalintojen/fraseerauksen kannaltakin.. Ite oon joskus jopa huomannut soittavani tauon jälkeen omasta mielestäni musatyylisidonnaisesti musikaalisempia sooloja kuin tekniikan treenikausina.. joskus. Lukija tiedostaa tämän lukemalla etten implikoi äskeisellä mitään puhtaasti kääntäen verrannollista suhdetta. | |
Välillä jos elämäntilanne on sellainen, ettei ole aikaa, yritän löytää joka päivälle vaikka viitisen minuuttia. Lickejä ja riffejä soittelee ja sekaan sointuja. Tatsi ei laske siten niin syvään kuoppaan. Joskus laiskottaa ja se kostautuu siinä vaiheessa kun saa motivaation takaisin.
"In order to play fast, you have to first learn how to play slow." -Michael Angelo Batio | hevikukko
22.08.2014 00:27:43 (muokattu 22.08.2014 00:35:36) | |
|
Olen ollut kiireinen koko kesän ja soittokamat ovat vaihtuneet, soittohalut ovat olleet poissa, energiaa enemmän ja vähemmän käyttää musiikkiin. Tänään illan tunneilla testasin uusia vermeitäni puolisen tuntia ja otin kouraan laukusta Music Man JP6:n. Naama kolahti näkkärille ja jostain ihmeen maan uumenista sormet vaan totteli ajatusta sekä jopa tekniset biisit vain tulivat suoraan sormiin oikein. Aivot olivat mukana heti ja homma toimi erinomaisesti.
Onko sitten niin että paljon treenatut asiat ja sormien venyttely satunnaisesti sekä muutaman minuutin soittelu silloin tällöin pitää tatsin pinnassa?? Oli miten oli, olen erittäin iloinen ja tyytyväinen illan fiilistely treeneihin. Ikää ei lähde pois, vaan tulee lisää. Oppia ikä kaikki! Hiljaisemmat kuukaudet musiikin lomassa on hyvä vaan hypistellä kitaraa ja kuvitella edes soittavansa...näin se palkitsee.
P:S Olen akustisesti harvakseen näppäillyt bendauksia sekä käyttänyt rannetta pikkaamiseen. Yrittänyt saada jonkun näköisiä melodia kiemuroita aikaiseksi pikaten hitaasti sekä sweepannut sointuja ohimennen. Kaikki muutaman minuutin ajan yhteensä kerran viikkoon ja tämä auttoi pitämään ajatukset sekä fysiikan mukana!!!!
Allekirjoitus: | hevikukko
22.08.2014 00:48:41 (muokattu 22.08.2014 00:51:11) | |
|
am91666
Plussaa kirjoituksestasi myös täältä!
Tonski: Olen ite usein kuunnellut kitaristeja, joiden soiton en hyvällä tahdollakaan voisi sanoa koostuvan 90% nuottien valinnasta ja loput tekniikasta.
Huutonaurua ilman ääntä! xD
Joo eli 90% tekniikkaa ja loput shaissee...
Oli pakko vaan pasteta, koska tää herätti hilpeyttä meikäläisessä :O Itse ehkä lukeudun näihin soittajiin kun pitää saada aikaiseksi vain ääntä :DD Hahaha
Elikkäs ei treenit eikä esiintyminen vaan sitä aitoa hommaa......Älämölöä kitaralla jotta korvat huutaa armoa armottomalta säröltä. Mautonta myönnän, mutta en varmasti ole ainoa!?? Hauskaa pitää olla jokaisessa tilanteessa, kun kitaralla pitää irroitella kovaa ja ilman aivoja!
Allekirjoitus: | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
