Rock, pop, alternative ›

Olin Oulussa Raatin kentällä ZZ Topin keikalla 13.6. 2014. Paikalle oli jäätävästä ilmasta huolimatta saapunut kiitettävä määrä kuulijoita. Stadion ei ollut kuitenkaan lähellekään loppuunmyyty. Silmiinpistävää oli yleisön hyvin varttunut keski-ikä. Voisin jopa veikata, että yli 50. Ainakin sillä K-18-alueealla, jonne minulla oli lippu. Ja ihmisten promillemääräkin oli silmiinpistävän korkea. Ei siis ihme, että ZZ Topin keskitempoinen äijämäinen varttunut vanhan liiton bluesrock ja hittikimara upposivat yleisöön. Mutta minuun ei. Keikan jälkeisistä kommenteista ja sosiaalisen median päivityksistä päätellen epäilen, että minä olin ainoa joka ei keikasta pitänyt. Mutta kertookohan se siinä tapauksessa enemmän minusta, kuin kyseisen keikan tasosta.
 
Näin edellisen kerran bändin keikan kymmenen vuotta sitten. Silloin keikka oli sen verran tylsä, että puolessa välissä settiä valitsin mieluummin oluenjuonnin anniskelualueella. Odotukset olivat nyt siis hyvin varovaiset. Mahdollisuus täytyi kuitenkin antaa, koska onhan bändi kuulunut merkittävästi musiikilliseen perustaani kolmisenkymmentä vuotta. Eliminator oli varhaisteininä parasta mitä olla saattaa. Sen myötä myös vanhempi tuotanto tuli otettua aika tarkkaan haltuun. Myöhemmin kitaransoiton aloitettuani tushit ja lagranget olivat niitä kaikista ensimmäisiä opettelemiani riffejä.
 
Mutta sitten Raatin stadionille. Keikka alkoi kuin leffa. Näyttävä alkuintro, jossa oli kalkkarokäärme ja vähäpukeinen nainen autiomaassa. Siinä lomassa pääosaesittäjien nimet taululle. Intron loppuvaiheessa väsyneen oloinen rumpali astui näyttävän rumpusetin taakse. Lopuksi iäkkäät päätähdet Billy Gibbons ja Dusty Hill tulivat lavalle yleisön hurratessa. Got Me Under Pressure on kyllä menevä aloitusbiisi. Ei siitä mitään valittamista. Mutta sitten muu keikka olikin melkoisen puuduttavaa keskitempoista tylsähköä bluesrokkia. Toki Gimme All Your Lovin on bilebiisien aatelia - ja sai nytkin yleisön suorastaan sekaisin. Taustanauhana biisin ajan näkyi se vanha alkuperäinen video kyseisestä biisistä. Huomasin seuraavani enemmän sitä, kuin päätähtien kankeahkoa, mutta etukäteen suunniteltua liikehdintää valkokankaan edessä. Aivan hyvin olisi riittänyt se, että biisi olisi katseltu (ja vaikka kuunneltukin) valkokankaalta ja artistit olisivat vaikka levähtäneet sen hetken.
 
Gibbons ja Hill olivat naamioituneet tyylinsä mukaisesti pitkään partaan, isoihin aurinkolaseihin ja päähineisiin. Näin ollen he olivat ihmisinä tunnistamattomia. Katsojan näkökulmasta he jäivät mielestäni todella etäisiksi. Jos naamiot otettaisiin pois, niin heitä tuskin kukaan tunnistaisi. Keikan aikana tuli jotenkin mieleen suomalainen joulupukki. Hänestä kuitenkin löytyy usein enemmän inhimillisyyttä, koska silmät sentään useimmiten näkyvät. Tuo ZZ Toppien tarkkaan mietitty imago puri aikoinaan neljätoistavuotiaaseen varhaisteiniin, mutta nyt Raatissa se jätti kyllä jotenkin tympeän olon. Tuli ikävä mm. Jaggeria ja kumppaneita, joiden kasvoilla näkyvät eletyt vuodet ja se ilo ja inhimillisyys mitä keikoista edelleen nauttivilla artisteilla yhä on.
 
Moni katsoja hehkutti keikan jälkeen partasuiden soitantoa hyväksi. Missä se näkyi? Mielestäni soittaminen oli hyvin kankeahkoa. Koko keikan silmät kiinni soittanut rumpali näytti nukahtavan patteristonsa taakse. Basisti möyrytti todella matalilla taajuuksilla ja säröillä. Ajoittain se oli miltei sietämättömän kuuloista. Billy Gibbons soitti vähäeleisesti sen mitä täytyi soittaa. Mutta ei se mielestäni mitään loistavaa tällä keikalla ollut. On hän toki koko uraa ajatellen loistava kitaristi, mutta ei se kitarointi juuri tuona iltana siis erityisen upeaa ollut. Illan aloittanut Ben Granfelt oli mielestäni taidokkuudeltaan ja monipuolisuudeltaan paljon parempi.
 
En siis pitänyt keikasta kovinkaan paljoa. Mietinkin jälkeenpäin, että olikohan juuri tuo keikka nyt erityisen huono, vai kuulostaako ja näyttääkö ZZ Top nykyvuosina aina keikalla tältä. Jos vastaus on jälkimmäinen, niin onkohan niin, etten ylipäätään pidä ZZ Topista enää kovinkaan paljoa. Onhan se niinkin, että vuosien myötä maku muuttuu. Se mikä toimii varhaisteininä, niin ei toimi ehkä enää keski-iän kynnyksellä. Ehkäpä näin.