Kitarat: akustinen ›

Paasosen kitarat tarjoavat paljon enemmän kuin vastaavanhintaiset tehdasvalmisteiset. AP teki minulle viime vuonna D-koppaisen kitaran, joka on maailmanluokan huippusoitin saundin, materiaalien ja työnjäljen osalta. Ja vertauskohtana on useita premium-luokan tehdasvalmisteisia ja nimekkäiden rakentajien boutique-soittimia. Mainittakoon vielä, että D-mallin alta myymäni Paasosen OM löysi hyvän kodin tunnetun suomalaisen jazzkitaristin luota. Soitinrakentajan voi ottaa huomioon asiaakkaan toiveita saundin, herkkyyden jne. suhteen, mikä ei ole mahdollista tehdassoittimien kanssa.

varakone: Lowden voisi olla kova juttu. Mulla ei ole muuta toivetta kuin sähkökitaramainen herkkyys (soi melkein ajatuksen voimalla) ja voimakas picking/fingerstyle -kelpoinen soundi sellaiseen claptonmaiseen soitantaan. Nuotiokompit jätän muille. Mikitys tulee tottakai laitettavaksi.
 
Eli ajatukset vielä hajallaan.
 
Mulla oli samantyyppiset kriteerit ja päädyin Martin OMJM-malliin. Tässä John Mayerin speksein valmistetussa mallissa on sitkaa hieman herkemmin "käynnistyvä" engelman kuusikansi ja kapeampi kaula muihin OM-Martteihin verrattuna.
Toki tonnin edulisempi kuin täällä aikaisemmin mainittu OM42. Huippukitara kuitenkin.

Aika paljon pulittaa rojaltit JM:sta, mutta se ei kitaraa huononna. Customshopit yleensä kaikessa varmistaa että vain parasta käytettävissä palikkaa ja osaa kitarassa. Ei kuitenkaan kirveellä veistettyä poronsarvea satula eikä mikään muutu oikeasti standard tehtaiden versioon. Väitän että laatukitaroissa kun mennään noihin hintaluokkiin, niin kotimaiset käsityöläiset tekisi vielä paremman= hinta antaa mahdollisuuden oikeasti vapaat kädet soundin ja laadun suhteen ja kuuntelevat toiveita.
Lavassa lukee jotain muuta kun tunnettu ja jälleenmyyntiarvot on hankalia mut tässähän ei lienekään kyse parhaiten soivasta vaan status quosta eikä soittamisesta, vai?

Aika vaikea tehtävä löytää vaikka Martinin parhaista parempaa.
Santa Cruz, Collings, Lowden etc pikkupuljut kotimaisia käsityöläisiä unohtamatta voi onnistua, ehkä. Jos lähtis siitä että kuka tekee universumin parhaat kitarat ja jonon ohi rajattomalla pudjetilla, niin mikä ettei. Mielenkiintoista olisi kuulla kuinka paljon parempi tuli kuin 8000e tehtaiden CS kasatut huiput. Veikkaan että soundissa tulee tietty raja vastaan jossa kaikki on jo täydellistä ja vain käytetty kitara kiteytyneenä omaan uniikkiin renosointiin voi ylittää.

Oma kokemus on rajallista, mutta esim. 42-sarjan Martin on huippukitara, vaikka pakko todeta, olisin toivonut omalta 000-42:lta vielä enemmän.
 
Koskaan ei kannata unohtaa vintage-osastoa; mun akustisten huippu löytyi Gibson L-00:sta vuodelta 1937. Miksi? Adirondack-kansi, brassi-otelauta, X-bracing, yleisesti kevyt rakenne, hirveä mojo. Akustisessa kannattaa todellakin hakea omia mieltymyksiä. Omasta mielestä homma jää kahteen, joko olet Martin- tai Gibson-soittajia - ja haet tältä alueelta sopivan pelin. Alkuperainen varmasti toimii, mutta itse L-00:aa ostaessa punnitsin vahvasti Collingsin C10:n kanssa.

Mun suppeahko kokemus akustisista Gibsoineista on antanut ymmärtää että niiden sointifilosofia on hieman erilainen kuin Martinien. Siinä kun huippu-Martin on jopa räyhäkäs ja voimakas, on Gibson kontrolloidumpi ja tasalaatuisempi saundiltaan. Samoin vanhanliiton blues on enemmän Gibsonin kotikenttää siinä missä Martin on kantristandardi, vaika kyllähän noita Gibsoneita näkee kaikissa genreissä menestyksekkäästi käytetyn.
 
Mun kokemukset Santa Cruz-kitaroista on että ovat aivan loistavia, joskin niiden esikuvat ovat vahvasti pre-war Martinit joiden toisintoja Martinkin tekee.
 
Olen myös testannut montaa Versoulin akustista (mulla on sähkökitara ja basso, joten olen "kanta-asiakas") ja ne on erittäin varteenotettavia soittimia ja Karilla on vahva näkemys niiden takana ja työnlaatu parasta mihin olen ikinä törmännyt. Martin ja Gibson mm. jäävät selvästi jälkeen yksityiskohtien viimeistelyssä.
 
Kun akustiseen laitaa sen 4000-8000 € niin voi olla varma että kitara on hyvä, mutta kuinka paljon se sitten paranee kun hinta lisääntyy on eri asia ja siinä maksetaan jo asioista joita on instrumentin paranemisen suhteen hankala perustella.

Siinä kun huippu-Martin on jopa räyhäkäs ja voimakas, on Gibson kontrolloidumpi ja tasalaatuisempi saundiltaan. Samoin vanhanliiton blues on enemmän Gibsonin kotikenttää siinä missä Martin on kantristandardi
 
Martin tosiaan soi upeilla ylä-äänillä. Itse tykkään Gibsonin blues-sävyistä ja olen aina ollut ihastunut J-45 Gibsonin keskiääniseen soundiin. Martin on jotenkin liian tyylikäs. Aloittajan pitää valita, hakeeko Gibson- tai Martin-tyyliä, ja tykkääkö hienostuneemmasta vai rosoisemmasta soundista. Fingerpickingiin molemmista löytyy hyviä malleja.

Pkn1957: Minulla onn Santa Cruzin lippulaiva OM Grand, joka on loistava. Vielä sitäkin parempi on kuitenkin Loefiltä tilaamani ja speksaamani OM/D. Käsittämättömän hieno ääni ja herkkäsointinen. Jos nyt hankkisin en edes harkitsisi muuta kuin Loefiä. Ja hinnat ovat laatuun nähden kohtuuliset.
 
Voitko kertoa minkähintaisista kitaroista on kyse ja mikä tekee Loeftin paremmaksi. Millä se on saatu paremmaksi? Valmistustapa, rakenne, materiaalit, työnjälki?
 
Mitkä ovat soinnin ja soitettavuuden salaisuudet akustisissa kitaroissa?