Pitgrind 28.05.2014 03:58:26 | |
---|
Terve Olen tässä jo pidemmän aikaa mietiskellyt jonku soittimen aloittamista ja vaihtoehtoja käytyäni läpi, jotenkin sello on jäänyt miellyttämään. Ainahan sitä kuulee että "viulua pitäis aloittaa soittamaan nuorena", mutta jotenkin en jaksa uskoa tähän, varsinkaan kun tavoitteena ei ole ryhtyä ammattimuusikoksi, vaan lähinnä omaksi iloksi ja naapureiden kiusaksi soitella. Asun itse Turussa, jotenka haluaisin tiedustella muutamaa asiaa: - Onko täällä millai opetusta tarjolla? - Onko mahdollista käydä koittamassa soittamista, sillä en välttämättä haluaisin pistää vähistä tuloistani edes käytettyyn selloon, ennen kuin tiedän että se oikeasti on jotain mitä haluan jatkaa? - Minkä hintaisia ovat tunnit? - Oma musiikillinen taustani on lähinnä kitaransoitossa, ja siinäkin aika vähäpätöinen. Hyötyä/haittaa/ei vaikuta juurikaan? - Jos se innostus siitä lähtee, mistä kannattaa lähteä hakemaan soitinta? Ovatko käytetyt soittimet kannattava lähtökohta? (Hieman katselin uusien hintoja nopeasti ja rupesi kauhistuttamaan) Kiitos jo etukäteen avusta. |
perttime 30.05.2014 20:55:36 | |
---|
Itse en mitään tiedä - mutta Turussa näyttäisi olevan ainakin 3 liikettä, joissa myydään selloja. En olisi hirmuisen yllättynyt, jos niistä löytyisi myös vinkkejä opetuksesta. |
Jaava 01.06.2014 12:40:26 (muokattu 01.06.2014 12:42:01) | |
---|
Selloja saa kaupasta. Käytettyjä liikkuu ainakin musiikkiopistojen ilmotustauluilla. Jos haluat halvan opettajan, kannattaa ehkä etsiä joku opiskelija opettajaksi. Vähän raa'asti sanottuna sellon ja viulun ero verrattuna kitaraan on siinä, että kitaralla täysi ummikko voi soittaa ihan nättejä biisejä. Sellon kanssa sulla menee ainakin vuosi ennen kuin kukaan voi edes valehdella haluavansa kuunnella sun soittoa ja aika monta vuotta ennen kuin niiden pokka pitää valehtellessa. Eli kärsivällisyyttä tarvitaan. Kaikesta musiikillisesta taustasta on hyötyä, koska sun pitää oppia kuulemaan ihan itse, ovatko äänet puhtaita. "Katastrofien ei pitäisi kestää näin kauan, haluan aamiaista!" |
Itse olen selloa soittanut noin kahdeksan vuotta, lopetin nyt tosin juuri kitaransoiton tieltä. Turun opetustarjonnasta/muusta en tiedä kun asun pk seudulla, mutta ainakin voin sanoa että kitaransoitosta on paljonkin hyötyä. Sormet on tottuneet painamaan kieliä jne. (jos noin nyt voi sanoa). Nuottiavain on tietysti eri, selloa soitellaan f-avaimella. Uusi soitin nyt tuskin on välttämätön alkuun, mutta ainahan se kuulostaa paremmalta kuin käytetty. Kannattaa vaan testata sitten jos on käytettynä hankkimassa noiden ns. susiäänien varalta. n. 1300 eurolla saa jo ihan uuden ja hyvän sellon. En usko sillä olevaan mitään väliä minkä ikäisenä soiton aloittaa, kunhan intoa löytyy! :) |
blackmore81 16.06.2014 20:09:09 (muokattu 16.06.2014 20:10:11) | |
---|
Itseäkin kiinnostaisi kyllä tuo sellon soiton aloitus. Toisaalta taas hirvittää ajatus aloittamisesta näin aikuisiällä. Eihän tällä iällä enää miksikään mestariksi tulla, mutta omaksi iloksi olisi kiva soitella. Tiedän kyllä ettei helppo soitin ole kyseessä ja varmaan siksi tällainen epävarmuus on mielessäni pyörinytkin. Mutta onhan se kyllä hieno soitin. Toisaalta pitäähän sitä elämässä haasteita ollakin? En tiedä mitä sitä tekis :D What the hell is wrong with freedom? That's what it's all about |
emmyliina 12.03.2016 15:18:31 | |
---|
Mites tähän ketjuun aikanaan kirjoittaneet - aloititteko sellonsoiton? Mistä hankitte tai vuokrasitte (Turun alueella) sellon ja missä kävitte tunneilla - vai kävittekö? Täällä yksi aikuinen sellonsoitosta haaveileva kuulolla. |