Aihe: Pikkujouluristeily tulossa?
1
Kranaatti
20.11.2002 15:24:51
Vihjeitä risteilymatkustajalle:
 
Kun laivareissuun lähdetään, on miesten pukeutumiskoodi smart&casual ts. suorat housut, pikkutakki ja skraga.
Jalkaan vedetään hapsukengät ja valkeat froteesukat.
Tällaisella perussetillä pääsee jo mukavasti kiinni risteilytunnelmaan.
 
Löytyy toki muitakin vaihtoehtoja. Joskus pikkutakki voi olla
yksinkertaisesti too much, joten sen voi heittää sivuun ja kokeilla
hieman rennompaa tyyliä.
Silkkipaita (sini-puna-lila suosituin) ja trendikäsvkapea nahkakravatti toimii jo sellaisenaankin mutta jos haluaa pelata
varman päälle, voi päälle kiskaista vielä Inkakuvio -liivin.
Hyvä puoli tällaisessa pukeutumisessa on, ettei erotu liikaa porukasta.
 
Sanomattakin on selvää, että jos et itse oksenna päällesi, joku toinen
tekee sen puolestasi laivan tiivistunnelmaisessa yökerhossa.
ämän vuoksi päivälaivalle kannattaa varata toinen vaatekerta ja se
voikin sitten olla jo jotakin vähän rennompaa.
 
Viimeisin tuulahdus Etelä-Suomen muodin polttopisteestä Mietoisten Mutu-Puvusta kertoo seuraavaa: "Laivan päivätansseissa kysytään eniten herroja, joilla on päällään kivipestyt
valkoiset farmarihousut ja Mikahäkkis-aiheinen paita, joko kolleke tai tyylikäs t-paita. Jalkineina on poikkeuksetta mustat puolikengät, joiden sisältä löytyvät ne tutut valkoiset tennissukat.
Myös viiksien kasvattamista suositellaan ennen matkaan lähtöä nk. flaksin takaamiseksi"
 
Miten itse risteily sitten etenee? Seuraavassa esimerkki yleisimmästä toimintamallista. Hommahan alkaa jonottamisella laivan buffet-ravintolaan, mikä on valittu lähinnä siitä syystä, että siellä saa juoda niin paljon kaljaa ja viinejä kuin jaksaa.
 
Kun sittenvatsat pulleina matkalaiset hoippuvat läskipöydästä pihalle, kutsuu
myymälän kirkkaat valot tekemään edullisia ostoksia, mahdollisesti jopa löytöjä..
 
Ostoskärryyn löytää usein tiensä litran tappi kossuvodkaa, kaksi keissiä mustaa Koffia (alk.vol 7,2%) sekä joku herkullinen likööri mitä osataan kotipuolessa arvostaa. Laivatuliaisia nääs. Sen lisäksi,
että ostokset tax freessa (suom. täxrii) katsotaan parhaaksi hoitaa pois
alta pahimman rysiksen aikoihin, aiheuttaa joulun läheisyys monissa
erityistä ostopainetta. Kärryyn sujahtaakin herkästi vielä viisi (viisi neljän
hinnalla -tarjous) boxia Gröna Kuloreita, keissi Tuborgin jouluolutta ja
viisi levyä edullista laivasuklaata (300 g taxfree-hinta 14 FIM).
Vertailun vuoksi mainittakoon saman tuotteen (tosin vain 200g) verollinen
hinta Citymarketissa 8,90 FIM.
Savukehyllystä se luvattu Norttikartsa naapurille.
Itsehän matkalainen ei normaalioloissa polta mutta laivaristeily on
poikkeus, täällä sijoitetaan laatuun. Kassan tyrkkyhyllystä löytyy
sopivasti näyttävät Grenadier´s laatusikarit tähän tarpeeseen.
 
Oikein arvattu, nyt hyttiin ryyppäämään. Hytin ahtaasta vessasta löytyy
läpinäkyvät muovimukit, joihin blandataan aromikkaat ja väkevät vodka-kola-paukut.
Jotkut pitäytyvät kuitenkin tiukasti kaljalinjalla, koska lämmin laivaolut maistuu aina hyvälle eikä mustaa Koffia tarvi niin kovasti lipittää. Hytissä vedellään tietysti myös
sauhuja, kielloista piittaamatta.
 
Kun on ryypätty itsevarmuus pintaan, ollaan valmiita suuntaamaan hapsukengät kohti laivan sykkivää iltaelämää.
Hytistä lähdettäessä on monilla, ikään kuin käytännön pilana (ei ikinä omassa
hytissä), käydä hytin vessassa tyhjentämässä suoli ja jättää vetämättä.
Kansi jätetään luonnollisesti auki ja vesihanat kierretään täysille kuumaavettä.
Hytinomistajan on yöllä on sitten mukava tulla daamin kanssa jatkoille lämpimään
ja kosteaan kakka-saunaan.
 
Laitettiinpa kakka-sauna sitten päälle tai ei, alkaa kello tässä
vaiheessa ehtoota helposti lähennellä puoltayötä ja illan kohokohta
midnight-show on käsillä.
 
Matkalla tanssiravintolaan ehtii pubissa huitoa vielä yhdet nopeat kyytipoikien kera. Porukan liideri tilaa usein tässä vaiheessa kovaan ääneen vielä sädetikkupaukut koko remmille. Ei olla köyhiä eikä kipeitä.
Kun tähtiartisti astuu yökerhon estraadille, muodostuu tanssilattialle
välittömästi valtava ryysis. Parit löytävät toisensa, kihla- ja
vihkisormukset sujahtelevat taskuihin ja käsilaukkuihin, ollaan villejä
ja vapaita. Kaikkien ilta ei tosin suju yhtä hienosti.
 
Joillakin matkaajilla alkaa kihinä kupolissa muodostua puolen yön jälkeen
sen verran ankaraksi, että näkökenttä sumenee. Tästä on kiittäminen jo
bussimatkalla satamaan nautittujen lonkeroiden ja laivalla nopeaan
tahtiin helttaan heitettyjen viinalestien.
Vanha "kannelle haukkaamaan raitista ilmaa" -kikka on paras korjausliike tässä tilanteessa. Usein matka kannelle kuitenkin katkeaa viimeistään ysikannen aulassa kun
puhvetissa nautitut lihapullat ja ratiinilohet lentävät kaaressa laivan kokolattiamatolle.
 
Pikku tirsat portaikon alla on nyt enemmän kuin paikallaan.
Tirsat venähtävät useimmiten harmillisesti yli suunnitellun ja herätys tulee
karulla tavalla "olemme saapuneet Tukholmaan/Muukaan/Tallinnaan" -kuulutuksen
muodossa.
 
Hytistä löytyvien mustien ja lämpimien Koffien avulla päivä
lähtee kuitenkin rivakasti käyntiin ja matkalainen on yllättävän kovassa
tikissä iltapäivän Karaokeen mennessä.
 
Hyvää matkaa!
"On ollut hieno show, ihmiset. Mutta muistakaa tämä. Ei kannata lypsää lehmää sateella. Jos salama iskee, voi jäädä pelkkä utare käteen." Elvis Presley, Austin 21.4.1956
Jäärä
20.11.2002 15:45:25
Hyvä kirjoitus. Se on just tätä.
 
... mutta jos haluaa pelata
varman päälle, voi päälle kiskaista vielä Inkakuvio -liivin.
Hyvä puoli tällaisessa pukeutumisessa on, ettei erotu liikaa porukasta.
 
Sanomattakin on selvää, että jos et itse oksenna päällesi, joku toinen
tekee sen puolestasi laivan tiivistunnelmaisessa yökerhossa.

 
Paitsi, etten valitse tätä inka-kuvioista liiviä sen takia, etten erottuisi porukasta, se on myös kätevä sen takia, ettei oksentamani ratiinilohi erotu sen liivin kuvioista. Juhlat voivat jatkua, vaikka paha olo olisikin.
Jäärä
20.11.2002 15:48:34
Viime kerralla käytyäni tähtiristeilyllä, siellä oli Tax-freessä sellainen hemmo, mikä lätki erilaisia partavesiä kourakaupalla niistä testipulloista naamavärkkiinsä sillä seurauksella, että ne valuivat noroina lattialle ja paidalle. Valehtelematta ainakin parin desin verran. Hemmetti, kun kerran ilmaitteksi saa, niin sitten aivan Porvoon mitalla. :o)
maelstrom
20.11.2002 19:14:07
Keväällä joku äijä tunki seisovasta pöydästä kourallisen katkarapuja taskuunsa ja käveli pois. Näin sen myöhemmin yökerhossa syövän niitä.
Nuorta pessimistiä surullisempi näky on vain vanha optimisti. Kotisivut täällä
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)