Kitarat: kitarakamat ›

hollstro: Heritage on Gibsonin entisten työntekijöiden vuonna 1985 perustama paja Kalamazoo:ssa kun Gibson lopetti tehtaan 1984.
 
Siinä jäi kovan luokan ammattimiehiä Kalamazoohon, Jim Deurloo, Marv Lamb ja J.P. Moats, jotka oli olleet Gibsonilla 50-luvulta asti.. Se oli vissiin huhtikuu -85 kun Heritage-merkkisiä kitaroita alettiin kasata.
Mikäli kuitenkin hallu tarkoittaa mallia "Heritage", niin se oli ensimmäinen jonkinlainen "reissue" ja niitä tehtiin muutama vuosi tuosta 1980 alkaen.
 
.. mutta varsinainen CS perustettiin 1986 kun custom-kitaroiden tekeminen laajeni omaksi osastokseen.
 
Tästä on ollut jo pitkään "kahenlaista ilmoo" koska Kalamazoon tehdas "kevyempine" mahdollisuuksineen saattoi tehdä vaikka mitä.. Myönnettäköön että 1983 valmistus erityisesti Les Paul Spotlight Special -mallissa oli ensimmäisiä jotka leimattiin "Custom Shop" -leimalla. Tuota ajankohtaa esmerkiks Tony Bacon kirjoissaan pitää "virallisen Custom Shopin" perustamisvuotena.
 
Tämä idea oli Keith Richardsin joka toivoi Fenderiltä Telecasteristaa replikaa, ja siitä lähti koko relic-hullutus.
 
Keef on äijjä, näissäkin asioissa.. =)

2randpo: Niitä oli vissiin kolmea erilaista malliakin. Mun mielestä sellanen oli Järvisellä ja Ile Kalliollakin (on varmaan edelleen) ja taitaa BigPapakin omistaa jonkun version Heritagesta.
 
Oli, oli se "perusmalli" eli Heritage Series 80 Standard ja Elite vuosina 80-82 ja yhtenä vuonna (1981) oli mallistossa Heritage 80 Award. Pikkusia eroja, Standardissa ruusupuulauta, Elitessä ja Awardissa eebeniä. Otelautamerkeissä ja kansipuissa myös eroja, sen lisäksi tuossa Award-mallissa oli lavan takana helmiäis-ovaali jossa oli se "valmistusnumero" normaalin sarjanumeron lisäks.

fox: Oli, oli se "perusmalli" eli Heritage Series 80 Standard ja Elite vuosina 80-82 ja yhtenä vuonna (1981) oli mallistossa Heritage 80 Award. Pikkusia eroja, Standardissa ruusupuulauta, Elitessä ja Awardissa eebeniä. Otelautamerkeissä ja kansipuissa myös eroja, sen lisäksi tuossa Award-mallissa oli lavan takana helmiäis-ovaali jossa oli se "valmistusnumero" normaalin sarjanumeron lisäks.
 
Jos muistan oikein niin toi Award-malli oli vain myyjille jotka olivat parhaiden jälleenmyyjien joukossa ja määrä oli todella pieni, 50 kappaletta.

Joo, Gibson heritage mallia tarkoitin viestissäni. Tuota kyllä tässä ketjussa on tullut vastausta oikein kunnolla kaikkeen sellaiseenkin mitä en ymmärtänyt edes kysyä. Kiitoksia vaan oikein tuhannesti.
 
Olen kitaroista niin kylliksi saanut, että en varmaan tule hetkeen mitään ostamaan, mutta jos joskus vielä haluaisin kitaran, niin sitten Gibsonin. Näin itseasiassa Vantaan musiikissa keväällä unelmieni LesPaulin ja jos joskus vielä haluaisin kitaran, niin sellaisen haluaisin. Harmi vaan, että se oli vuodelta -76 tai jotain ja harvinainen malli eikä sitä taatusti saa enää tulevaisuudessa sillä kuudella tonnilla jolla Vantaan Musiikki sitä kaupitteli.
 
Toisaalta en tarvitse kitaraa ja minulle suo suurta lohtua tietää, että noita suurenmoisia kapineita yhä maailmassa on ihan haluttavaksikin asti;-).

fox:
Ehkä se sitten on vaan tavanomainen tehdas? Eikä siis laisinkaan mikään _oikea_ custom shop.
 
Ilmeisesti vahva näkemysero meillä tässä.. Omasta mielestäni tehdas, joka väsää tuhansia tuotteita vuodessa "tavanomaisesti" ja silloin tällöin prototyypin/promootiotuotteen, on kuitenkin massatuotantotehdas. Vertailukohtana voisi olla tuossa alla mainittu Ibanezin USA Custom & J Custom -tuotantofilosofia, jossa kuitenkin tuotantomenetelmät sanelevat rajat, joiden sisällä kustomisaatio voidaan toteuttaa. Tai Mesa/Boogie, joka silloin tällöin tekee myös yksittäiskappaleita (rajoittuuko vain erilaiseen viimeistelyyn; miten paljon voi vaikuttaa sisuksiin?)
 
Kyllähän Hoshinolla (Ibanez-brändin omistaja) on ollut samankaltaista "custom shop"-toimintaa myös jenkeissä, H&S Guitar Technologies, Inc. Pohjois-Hollywoodissa, ja Tak Hosonon Guitarworks Glendalessa, tekivät siellä mm. American Masters-sarjaa ja Exotic Wood -sarjaa (siis Ibanezeja) mutta ne oli suurin piirtein samankaltaisia, kuin Gibsonin Custom Shopin limited-mallit. Eli tiettyjä pienen valmistusmäärän "lyhyitä sarjoja".
 
Tästäpä sitten se lopullinen yhteenveto: Eipä nuo minusta silti millään tapaa "menetä" sitä käsitettä "Custom Shop", olkoonkin, että mainituissa "pajoissa" on tehty myös saman kaltaisia, samoilla spekseilläkin olevia soittimia useita - niille uniikeille yksittäissoittimille kun ei ole yksinkertaisesti niin paljon kysyntää, että esim. Gibsonilla olis niille noin sadalle custom shop -ammattilaiselle töitä vuoden ympäri.
Enkä ihan usko että millään teollisella kitaranvalmistajalla moiseen on taloudellista mahdollisuutta, vaikka sitten joittenkin silmissä sen "oikean ja aidon Custom Shop-statuksen" haaskaisivatkin tuollaisella toiminnalla.
 
Siksi kai suuret valmistajat keskittävät pienen volyymin, korkean arvonlisän tuotannon erilleen tehdastuotannosta - ainakin mielikuvissa. Se on myös markkinointimielessä kannattavaa, sillä vaikka yksittäiskappaleet ja pienet (

hallu: Joo, Gibson heritage mallia tarkoitin viestissäni. Tuota kyllä tässä ketjussa on tullut vastausta oikein kunnolla kaikkeen sellaiseenkin mitä en ymmärtänyt edes kysyä. Kiitoksia vaan oikein tuhannesti.
 
Olen kitaroista niin kylliksi saanut, että en varmaan tule hetkeen mitään ostamaan, mutta jos joskus vielä haluaisin kitaran, niin sitten Gibsonin. Näin itseasiassa Vantaan musiikissa keväällä unelmieni LesPaulin ja jos joskus vielä haluaisin kitaran, niin sellaisen haluaisin. Harmi vaan, että se oli vuodelta -76 tai jotain ja harvinainen malli eikä sitä taatusti saa enää tulevaisuudessa sillä kuudella tonnilla jolla Vantaan Musiikki sitä kaupitteli.
 
Toisaalta en tarvitse kitaraa ja minulle suo suurta lohtua tietää, että noita suurenmoisia kapineita yhä maailmassa on ihan haluttavaksikin asti;-).
 
Tälleen mututuntumalla heitän, että 6000 euroa on aika paljon rahaa 70-luvun Les Paulista. 70-luvulla tuotantomäärät oli jo ihan toisenlaiset 50- ja 60-lukuun verrattuna. Ja 70-luvulla oli käytössä paljon "innovaatioita", jotka nykyisellään ei ole kovinkaan haluttuja keräilijöiden keskuudessa, niinkun vaikka pancake body.

Mr. Speed: Tälleen mututuntumalla heitän, että 6000 euroa on aika paljon rahaa 70-luvun Les Paulista. 70-luvulla tuotantomäärät oli jo ihan toisenlaiset 50- ja 60-lukuun verrattuna. Ja 70-luvulla oli käytössä paljon "innovaatioita", jotka nykyisellään ei ole kovinkaan haluttuja keräilijöiden keskuudessa, niinkun vaikka pancake body.
 
Tämä oli sellainen "studio" malli siis sellainen jota herra Les Paul soitteli itse. Siinä oli samanlainen lapa kun customissa eli kanttaus kiersi lavan ja lisäksi siinä oli potikat istutettu pleksiin joka oli etupuolella. En muista minkälaiset asemamerkit siinä oli, mutta se oli hemmetin hieno livenä ja sai ne vieressä olevat nykyaikaiset LesPaulit näyttämään kovin vaatimattomilta ja tavallisilta. Mitään loimuja ei ollut kannessa, mutta muistaakseni väritys oli jonkin sortin bursti tai sitten tumma petsi. Se oli sellainen että alkoi vatsaa vääntää ja meinasi polvet pikkuisen notkahtaa ja hetken aikaa harkitsin jopa velan ottamista voidakseni ostaa sen. Mutta uskokaa minua kun sanon että se oli hieno. En ole varma oliko se pannukakku, mutta se pleksi etupuolella kyllä kielisi tasaisesta kannesta koska se pleksi oli tasainen.

hallu: Tämä oli sellainen "studio" malli siis sellainen jota herra Les Paul soitteli itse. Siinä oli samanlainen lapa kun customissa eli kanttaus kiersi lavan ja lisäksi siinä oli potikat istutettu pleksiin joka oli etupuolella. En muista minkälaiset asemamerkit siinä oli, mutta se oli hemmetin hieno livenä ja sai ne vieressä olevat nykyaikaiset LesPaulit näyttämään kovin vaatimattomilta ja tavallisilta. Mitään loimuja ei ollut kannessa, mutta muistaakseni väritys oli jonkin sortin bursti tai sitten tumma petsi. Se oli sellainen että alkoi vatsaa vääntää ja meinasi polvet pikkuisen notkahtaa ja hetken aikaa harkitsin jopa velan ottamista voidakseni ostaa sen. Mutta uskokaa minua kun sanon että se oli hieno. En ole varma oliko se pannukakku, mutta se pleksi etupuolella kyllä kielisi tasaisesta kannesta koska se pleksi oli tasainen.
 
Gibson Les Paul Recording on malli. Kovin suolainen oli hinta.
 
Saahan noita uusiakin jos vintageen ei rahkeet riitä : http://www2.gibson.com/Products/Ele … /Gibson-USA/Les-Paul-Recording.aspx

Hollstro ehti ensi, mutta tätä kai hallu siis tarkoitti:
 
http://www.vantaanmusiikki.fi/gibson_les_paul_recording_1976

2randpo: Hollstro ehti ensi, mutta tätä kai hallu siis tarkoitti:
 
http://www.vantaanmusiikki.fi/gibson_les_paul_recording_1976
 
Juu tuo juuri. Niin eikös vaan olekin sika magee? häh? vieläkin vähän sukat pyörii jalassa.

hollstro: Gibson Les Paul Recording on malli. Kovin suolainen oli hinta.
 
Saahan noita uusiakin jos vintageen ei rahkeet riitä : http://www2.gibson.com/Products/Ele … /Gibson-USA/Les-Paul-Recording.aspx
 
No enpä tätä tiennytkään. Kiitoksia vaan vinkistä:-). Itse en sinällään ole mitenkään vintageorientoitunut ihminen joten tuollainen uusiokeppikin kelpaisi, vaan onhan silläkin näemmä hintaa likipitäen kolme tonnia 8mitä lie sitten suomessa maksaisi. Olisin sitten vissiin maksanut ylihintaa tuosta Vantaan Musiikin yksilöstä jos olisin vekseliä lähtenyt tekemään? käsitin, että tuo kyseinen malli olisi harvinaisempi ja noin minttinä hyvinkin arvokas. Kyllähän kuustonnia on jumalaton läjä rahaa kitarasta, sillähän saisi jo kokonaisen moottoripyöränkin;-) ja kolmella tonnilla siihen sivulaukut ja navigaattorin :-D.

hallu: Juu tuo juuri. Niin eikös vaan olekin sika magee? häh? vieläkin vähän sukat pyörii jalassa.
 
Tuossa on sähköt tehty niin että voi suoraan äänipöytään kiinni, matalaimpedanssiset mikit. Tuotantomäärä on suht alhainen, parhaana vuonna 1973 n. 1800 kappaletta ja tuotanto kesti 8 vuotta.
 
Tuossa 1976:nen E-baysta vähän yli kahteen tonniin: http://www.ebay.co.uk/itm/like/2813 … 9984&lgeo=1&vectorid=229508

Mr. Speed: Tälleen mututuntumalla heitän, että 6000 euroa on aika paljon rahaa 70-luvun Les Paulista. 70-luvulla tuotantomäärät oli jo ihan toisenlaiset 50- ja 60-lukuun verrattuna. Ja 70-luvulla oli käytössä paljon "innovaatioita", jotka nykyisellään ei ole kovinkaan haluttuja keräilijöiden keskuudessa, niinkun vaikka pancake body.
 
Juu, 60-lukuun verrattuna selvästi pienemmät.. (siis ne tuotantomäärät..) =)
Kyllä itsekin pitäsin 6 kiloa aika paljona sekä Recordingista, Professionalista tai Personalista, jotka siis on "hiukkasen samannäkösiä" keskenään kaikki. Ja pikku kuriositeettina, kaikki nuo mallithan on kokomahonkibodylla, joten loimukannet ei noissa kyllä ole edes "optiona". =)

hallu: Juu tuo juuri. Niin eikös vaan olekin sika magee? häh? vieläkin vähän sukat pyörii jalassa.
 
Mutta kuitenkin, itse Les Paul kyllä "keikkakeppinään" käytti tuost 80-luvun alkupuolesta-puolivälistä kovasti modattua LP Heritage Standardia, matalaimpedanssimikeillä toki, sekä mikki-inputilla ja "Les Paulverizer"-laitteella varustettuna. =)

hollstro: Jos muistan oikein niin toi Award-malli oli vain myyjille jotka olivat parhaiden jälleenmyyjien joukossa ja määrä oli todella pieni, 50 kappaletta.
 
Hyvinkin mahdollista..ja vallan todennäköistäkin lienee.

fox: Mutta kuitenkin, itse Les Paul kyllä "keikkakeppinään" käytti tuost 80-luvun alkupuolesta-puolivälistä kovasti modattua LP Heritage Standardia, matalaimpedanssimikeillä toki, sekä mikki-inputilla ja "Les Paulverizer"-laitteella varustettuna. =)
 
No juu, hyvä etten kuudella kilolla ostanut, mutta hieno tuo on minusta kuitenkin.

Kokemukset Gibson Custom Shopista rajoittuvat vain Historic Firebird VII '65 -skebaan. Kokolailla ylivoimainen tekele verrattuna sarjatuotantolintuihin. On niillä siellä erikoispajalla homma hallussa. Jatkakaa aiheesta, olkaa hyvä.

Aivan posketon tuo recording-kuriositeetin hintapyyntö. Ei nitä ole paljon tehty, mutta ei niitä ole koskaan paljon kysyttykään. Mksi niitä kysyttäisiin nytkään?