Aihe: Videonteko Youtubeen
1 2 3 4
guitarmigi
01.03.2014 09:37:01
Kiitokset tähän astisista vastauksistanne! Erittäin mielenkiintoinen aihe ja sai jo paljon tietoa, jonka pohjalta teen omia johtopäätöksiä.
Mites muuten youtube videoiden tekijän oikeus kysymykset? Jos haluan soittaa esim. jonkun SUngha Jungin esittämän kipaleen suurin piirtein samallalailla youtubeen, niin tuleeko purputusta joltain suurelta taholta?
Bluesmies
01.03.2014 15:10:09
Tekijänoikeuskysymykset on yhdyssana.
Klezberg
01.03.2014 15:23:45 (muokattu 01.03.2014 15:27:11)
 
 
Youtube näyttää toimivan niin, että jos se tunnistaa että videossa soi tekijänoikeuden alainen kappale, se huomauttaa siitä ja alkaa näyttää videon päällä mainoksia. Huomautuksen voi hyväksyä tai kiistauttaa. Joulun aikaan kiistautin Sylvian joululaulun, koska tekijänoikeus ei ole enää voimassa ja läpi meni. Sen sijaan "Kun joulu on", ensimmäinen kiistautus meni läpi, mutta vaatimuksia tuli lisää enkä jatkanut kiistelyä kun huomasin, että USA:ssa tekijänoikeus on voimassa pitempään kuin Euroopassa. Sinänsä mielenkiintoista että USA:n musiikkikustantamot hallitsevat noitten yli sata vuotta sitten sävellettyjen suomalaisten joululaulujen oikeuksia. Olisin ihan mielelläni rajoittanut videoni näkyvyyden Eurooppaan, mutta se ei ollut mahdollista. Video oli kuitenkin vain joulutervehdys tutuille lähinnä facebookissa.
 
Ja kummassakin oli kysymys omasta esityksestäni, eli äänitteen oikeuksista ei ollut kysymys.
 
Ja tuo tekijänoikeushuomautus ei tule heti kun videon lataa sinne. Voi mennä päiviä ennenkuin siihen videon kohdalle tulee se huomautus. Se voi siis jäädä huomaamattakin, jos ei käy katsomassa omien videoittensa tilaa.
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta.. siksi siirryinkin haitariin
smileboy
11.05.2014 13:25:58
 
 
Pari päivää sitten tein ihka ensimmäisen kitaravideon Youtubeen. Tämä siis ihan testimielessä että millaista saisi aikaan käytössä olevilla laitteilla.
 
Videon otin talteen iPhonen etukameralla, siksi vähän huono ja rakeinen kuva. Myös huono valaistus vaikutti asiaan. Ai miksikö sitten käytin huonompaa etukameraa? Oli jotenkin helpompi soittaa kun näki itsensä puhelimen ruudusta. Jos känny olisi ollut toisin päin niin varmaan klipin lopussa äijä oilisi ollut ruudun ulkopuolella heh!
 
Audiosingaali meni Vox DA5:sen line outputista suorilla äänikorttiin ja siitä Logiciin. Vox on mallintava patterivahvistin. Logicia käytin vain nauhoitukseen.
 
Videon editoin iMovie ohjelmalla, jonne lisäsin Voxin output ääniraidan ja poistin alkuperäisen videoääniraidan käytöstä. Ääniraidalle en tehnyt mitään muuta kuin normalisoin iMoviessa. Hiirellä siirtelin ääniraitaa hetken aikaa jotta synkkaisi videon kanssa, suht lähelle meni ;)
Videoon lisäsin muutaman stillkuvan ja tekstiä, sekä alkuun ja loppuun siirtymäefektin. Siinäpä se sitten oli.
 
Kaikki tämähän onnistuu ihan millä vaan äänitys- / videoeditointisoftalla, oli sitten käytössä macci tai pc.
 
Seuraavaksi pitää kokeilla ottaa ääni talteen mikin kautta ja käyttää ihan oikeeta putkivahvistinta :)
 
Tässä testitulos-> http://youtu.be/frWQqBfeB0M
 
Omppu
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
Klezberg
11.05.2014 13:36:27 (muokattu 11.05.2014 13:39:16)
 
 
smileboy:
 
Videon editoin iMovie ohjelmalla, jonne lisäsin Voxin output ääniraidan ja poistin alkuperäisen videoääniraidan käytöstä. Ääniraidalle en tehnyt mitään muuta kuin normalisoin iMoviessa. Hiirellä siirtelin ääniraitaa hetken aikaa jotta synkkaisi videon kanssa, suht lähelle meni ;)

 
Tuon synkkauksen saa iMoviessa aika hyvin kohdalleen kun irrottaa alkuperäisen videon äänen ja laittaa sen muodon näkyviin. Sitten lisää erikseen äänitetyn audion ja sitten siirtää sen niin että alkuperäisen ja tuodun äänen verhokäyrät ovat kohdakkain. Ja tässä kohtaa näytön aikaskaala niin isoksi kuin mahdollista.
 
Vaatii muistaakseni iMovie '11:n tuo että sen äänen verhokäyrän saa näkyviin.
 
PS. Itse tykkäsin tuosta sinun videosta. Ei sen kuvan tarvitse minusta olla tuon tarkempaa, tietty pehmeys ja hämäryys tuo tunnelmaa kuvaan verrattuna siihen että kaikki olisi HD-tarkkaa.
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta.. siksi siirryinkin haitariin
smileboy
11.05.2014 13:48:04
 
 
Klezberg: Tuon synkkauksen saa iMoviessa aika hyvin kohdalleen kun irrottaa alkuperäisen videon äänen ja laittaa sen muodon näkyviin. Sitten lisää erikseen äänitetyn audion ja sitten siirtää sen niin että alkuperäisen ja tuodun äänen verhokäyrät ovat kohdakkain. Ja tässä kohtaa näytön aikaskaala niin isoksi kuin mahdollista.
 
Vaatii muistaakseni iMovie '11:n tuo että sen äänen verhokäyrän saa näkyviin.
 
PS. Itse tykkäsin tuosta sinun videosta. Ei sen kuvan tarvitse minusta olla tuon tarkempaa, tietty pehmeys ja hämäryys tuo tunnelmaa kuvaan verrattuna siihen että kaikki olisi HD-tarkkaa.

 
Kiitti palautteesta ja synkkavinkistä. Käytössä iMovie 09. Pitääpä tutkia kun seuraavan kerran synkkailen. Noh, eipä tuo olisi kallis päivittää 11 versioon jos ei 09:stä löydy tuota toimintoa.
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
Klezberg
11.05.2014 14:00:49 (muokattu 11.05.2014 14:06:31)
 
 
smileboy: Kiitti palautteesta ja synkkavinkistä. Käytössä iMovie 09. Pitääpä tutkia kun seuraavan kerran synkkailen. Noh, eipä tuo olisi kallis päivittää 11 versioon jos ei 09:stä löydy tuota toimintoa.
 
Juuri eilen etsittiin kaverin '9-versiosta sitä äänen käyrää eikä keksitty mistä sen saisi näkyviin. '11-versiossa on selvä nappi sille.
 
Siinä voi tätä nykyä joutua päivittämään käyttiksenkin jos haluaa tuon '11-version. Alkuun sitä kyllä sai Snow Leopardillekin.
 
Tosin... tuon äänen lisäyksen/synkkauksen taitaa voida tehdä Garagebandissakin. Tai siis, olen tehnytkin mutten nyt muista miten se meni. Siinä oli yksi sudenkuoppa muistaakseni. Siitä saattoi syntyä semmoinen mov jossa oli sekä alkuperäinen että uusi ääniraita. Olin lisännyt miksauksessa basson ja jotakin, mutta niitä ei vain kuulunut youtubessa vaikka kuinka yritti.
huomasin tässä että mun klarinetinsoitto kuulostaa aika luonnonmukaiselta... lähinnä niinkuin sorsalta.. siksi siirryinkin haitariin
Arkka
11.05.2014 14:16:18
 
 
smileboy: Pari päivää sitten tein ihka ensimmäisen kitaravideon Youtubeen. Tämä siis ihan testimielessä että millaista saisi aikaan käytössä olevilla laitteilla.
 
Videon otin talteen iPhonen etukameralla, siksi vähän huono ja rakeinen kuva. Myös huono valaistus vaikutti asiaan. Ai miksikö sitten käytin huonompaa etukameraa? Oli jotenkin helpompi soittaa kun näki itsensä puhelimen ruudusta. Jos känny olisi ollut toisin päin niin varmaan klipin lopussa äijä oilisi ollut ruudun ulkopuolella heh!

 
Video täysin ok, soitto ihan mahtavaa. Tuossa sen huomaakin, että kun on sisältöä, ei sen videotekniikan tarvitse olla mitään hi-endiä, varsinkin jos sisältö keskittyy ääneen.
 
Meikä on kuvaillu videoita halvalla digipokkarilla. Oon ratkaissu tuon itseni näkemisen ruudulla siten, että mulla on pieni peili kameran takana.
smileboy
11.05.2014 14:20:22
 
 
Klezberg: Juuri eilen etsittiin kaverin '9-versiosta sitä äänen käyrää eikä keksitty mistä sen saisi näkyviin. '11-versiossa on selvä nappi sille.
 
Siinä voi tätä nykyä joutua päivittämään käyttiksenkin jos haluaa tuon '11-version. Alkuun sitä kyllä sai Snow Leopardillekin.
 
Tosin... tuon äänen lisäyksen/synkkauksen taitaa voida tehdä Garagebandissakin. Tai siis, olen tehnytkin mutten nyt muista miten se meni. Siinä oli yksi sudenkuoppa muistaakseni. Siitä saattoi syntyä semmoinen mov jossa oli sekä alkuperäinen että uusi ääniraita. Olin lisännyt miksauksessa basson ja jotakin, mutta niitä ei vain kuulunut youtubessa vaikka kuinka yritti.

 
Mavericks löytyy joten päivitys onnistuu. Kyllä varmaan joutuu nyt '11 version ostamaan. Mutta helppoa tuo synkkaus oli tälläkin systeemillä.
 
Nyt sen verran yksinkertainen setup että ei haluaisi enää lisää softia sotkemaan tätä, mutta pitäähän se myös Garagebändillä testata heh!
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
smileboy
11.05.2014 14:22:52
 
 
Arkka: Video täysin ok, soitto ihan mahtavaa. Tuossa sen huomaakin, että kun on sisältöä, ei sen videotekniikan tarvitse olla mitään hi-endiä, varsinkin jos sisältö keskittyy ääneen.
 
Meikä on kuvaillu videoita halvalla digipokkarilla. Oon ratkaissu tuon itseni näkemisen ruudulla siten, että mulla on pieni peili kameran takana.

 
Kiitti palautteesta. Jep, tuota peilijuttua itsekin olen miettinyt. Pakko testata :D
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
Point
12.05.2014 08:46:31
smileboy: Tässä testitulos-> http://youtu.be/frWQqBfeB0M
 
Siistin kuulosta soittelua!
smileboy
12.05.2014 12:35:32
 
 
AKWM: Siistin kuulosta soittelua!
 
Kiitos palautteesta :)
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
jarome
12.05.2014 14:08:30
smileboy: Pari päivää sitten tein ihka ensimmäisen kitaravideon Youtubeen. Tämä siis ihan testimielessä että millaista saisi aikaan käytössä olevilla laitteilla.
 
Videon otin talteen iPhonen etukameralla, siksi vähän huono ja rakeinen kuva. Myös huono valaistus vaikutti asiaan. Ai miksikö sitten käytin huonompaa etukameraa? Oli jotenkin helpompi soittaa kun näki itsensä puhelimen ruudusta. Jos känny olisi ollut toisin päin niin varmaan klipin lopussa äijä oilisi ollut ruudun ulkopuolella heh!
 
Audiosingaali meni Vox DA5:sen line outputista suorilla äänikorttiin ja siitä Logiciin. Vox on mallintava patterivahvistin. Logicia käytin vain nauhoitukseen.
 
Videon editoin iMovie ohjelmalla, jonne lisäsin Voxin output ääniraidan ja poistin alkuperäisen videoääniraidan käytöstä. Ääniraidalle en tehnyt mitään muuta kuin normalisoin iMoviessa. Hiirellä siirtelin ääniraitaa hetken aikaa jotta synkkaisi videon kanssa, suht lähelle meni ;)
Videoon lisäsin muutaman stillkuvan ja tekstiä, sekä alkuun ja loppuun siirtymäefektin. Siinäpä se sitten oli.
 
Kaikki tämähän onnistuu ihan millä vaan äänitys- / videoeditointisoftalla, oli sitten käytössä macci tai pc.
 
Seuraavaksi pitää kokeilla ottaa ääni talteen mikin kautta ja käyttää ihan oikeeta putkivahvistinta :)
 
Tässä testitulos-> http://youtu.be/frWQqBfeB0M
 
Omppu

 
Kyllä upposi. Hienoa!
smileboy
12.05.2014 21:24:36
 
 
jarome: Kyllä upposi. Hienoa!
 
Hyvä jos upposi, thanks!
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
gunner
14.05.2014 19:30:15
smileboy: Videon editoin iMovie ohjelmalla, jonne lisäsin Voxin output ääniraidan ja poistin alkuperäisen videoääniraidan käytöstä. Ääniraidalle en tehnyt mitään muuta kuin normalisoin iMoviessa. Hiirellä siirtelin ääniraitaa hetken aikaa jotta synkkaisi videon kanssa, suht lähelle meni ;)
Videoon lisäsin muutaman stillkuvan ja tekstiä, sekä alkuun ja loppuun siirtymäefektin. Siinäpä se sitten oli.

 
Eihän se tuon kummoisempia vaadi. Tosin suosittelen jättämään transitiot ja lower-third -tekstit pois. Ainakin, jos meinaa käyttää tuota iMovien presettiä, joka on jokaisessa YouTubessa olevassa videossa jo valmiiksi.
 
Ite synkkaan ääniraidat vaan laittamalla molemmat raidat päälle ja siirtelemällä lisättyä raitaa kunnes iskut eivät enää kuulu tuplana ja vaimennan alkuperäisen raidan. Tämän jälkeen lisättyä raitaa kannattaa vielä varuiksi siirtää frame tai kaksi taaksepäin, koska ihminen huomaa heti, jos audio tulee ennen kuvaa. Toisinpäin on kuitenkin varaa pelata monenkin millisekunnin verran.
smileboy
15.05.2014 08:22:18
 
 
gunner: Tosin suosittelen jättämään transitiot ja lower-third -tekstit pois. Ainakin, jos meinaa käyttää tuota iMovien presettiä, joka on jokaisessa YouTubessa olevassa videossa jo valmiiksi.
 
Kiitti vinkistä. Käsitinkö oikein että transitiot ja lower thrid tekstit kannattaa tehdä Youtubessa eikä iMoviessa? Jos, niin mikä hyöty tästä on?
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
gunner
15.05.2014 15:03:44
smileboy: Kiitti vinkistä. Käsitinkö oikein että transitiot ja lower thrid tekstit kannattaa tehdä Youtubessa eikä iMoviessa? Jos, niin mikä hyöty tästä on?
 
Ei niitä kannata välttämättä laittaa ollenkaan, jos ei tarkoituksella halua näyttää music television realityltä. Mikäli lower thirdiin haluat pistää jotain kuvaavaa, suosittelen käyttämään jotain muuta kuin eniten käytettyjä muotoiluja.
 
Mahdolliset tekstitykset kannattaa laittaa vasta YouTubessa, jolloin käyttäjä voi halutessaan pistää ne päälle tai pois.
smileboy
15.05.2014 20:59:49
 
 
gunner: Ei niitä kannata välttämättä laittaa ollenkaan, jos ei tarkoituksella halua näyttää music television realityltä. Mikäli lower thirdiin haluat pistää jotain kuvaavaa, suosittelen käyttämään jotain muuta kuin eniten käytettyjä muotoiluja.
 
Mahdolliset tekstitykset kannattaa laittaa vasta YouTubessa, jolloin käyttäjä voi halutessaan pistää ne päälle tai pois.

 
Okei. Makuasioita siis :)
Rock'n'roll'n'blues'n'jazz, kiss my ass:)
morfin_mafer
17.05.2014 19:11:26
Antti1987: Itselläni on Zoom Q3HD, ja kyllä se ihan hyvä vehje on eikä paljoa helpommaksi voisi enää mennä. Youtubesta löytyy kyseisellä laittella kuvattuja videoita vaikka kuinka paljon, niistä voit päätellä onko se riittävän hyvä omiin tarpeisiisi.
 
Zoom Q3HD onkin ihan hyvä kamera mutta se toimii battereilla ja ne eivät kestä kuin n. 30 min.
 
Minulla on itsellä GoPro HERO3 White Edition joka on suunnilleen saman hintainen kuin tuo Zoom Q3HD ja siinä on iso akku joka kestää pitkään. Huonona puolena GoProssa on se, että siinä ei ole näyttöä mistä esikatsella kuvausta.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)