Aihe: Miten löytää taas luova kipinä?
1 2
R0IST0
15.11.2013 20:03:00 (muokattu 15.11.2013 20:13:27)
SinistäKohinaa: Luovan muusikon tärkein ominaisuus on kaiken muiden tekemän musiikin hylkiminen, etenkin niiden joita hän eniten rakastaa ja lopulta myös itsensä. Siispä vedä matto pois alta, mutta muista että saatat kaatua siinä itsekin.
 
Bingo!
 
Ei saa liikaa fanittaa ketään, ei myöskään itseään. Ei kannata myöskään kauheesti kelata mitä tekee mut mielummin tehä nopeesti vaan jotain, jos ei tee mitään mutta jatkuvasti kelaa mitä haluais tehdä syntyy ns. 'pullataikina-ilmiö' jonka eräs nerokas trash-video ohjaaja kerran Turun apteekissa valisti mulle kutakuinkin näin;
 
On kaks todellisuutta taiteilijalla päässä, eli reaali- ja fantasiatodellisuus, nämä kaks pitäis saada pysymään mahdollisimman lähellä toisiaan ja paras tapa siihen on tehdä jatkuvasti jotain luovaa (sen enmpää kelaamatta mitä se on), mitä pidempään on luomatta sitä kauemmas visiot ja todellisuus erkanee, ja väliin paisuu semmonen vittumainen luomisen tuskan ja ahdistuksen 'pullataikina'.
 
Itsensä ja kykyjensä ylittämiseen tarttee myös osata psykologisia kikkoja, koska väkisin tekemällä voi alkaa ahistaan. Fred Falke toteaa hyvin tällä videolla http://www.youtube.com/watch?v=3tblZ3EqRE0
 
"Im singing to myself, thinking it's not my track and sing the bassline I wish I was playing"
 
Muusikon ego on siis se joka hankaa vastaan, millä ikinä tahansa tavalla sen saa selätettyä kipinä säilyy -> esim. Alter Ego.
Nthrax
11.04.2014 16:54:18
 
 
Pakko kyllä mainita täällä, että itellä lähti kyllä täysin uudella kipinällä homma toimimaan tuotannon suhteen, kun rajotin käytössä olevan kaman määrää. Eli yksinkertaistin tuotantometodit. Piti saada mahdollisimman paljon ja monipuolista kamaa aikaan mahdollisimman vähällä. Esim. rajottaa oskillaattorien määrän pariin ja plugarien kokonais määrää. Suosittelen!
"The trick is to hide the trick." -Gavin Harrison
KTR
11.04.2014 18:31:24
Nthrax: Pakko kyllä mainita täällä, että itellä lähti kyllä täysin uudella kipinällä homma toimimaan tuotannon suhteen, kun rajotin käytössä olevan kaman määrää. Eli yksinkertaistin tuotantometodit. Piti saada mahdollisimman paljon ja monipuolista kamaa aikaan mahdollisimman vähällä. Esim. rajottaa oskillaattorien määrän pariin ja plugarien kokonais määrää. Suosittelen!
 
Kyllikki. Itse olen rakennellut Cubasessa parit valmiit templatet, missä on kaikki systeemit about valmiina. Ei tarvi alusta alkaen tehdä kaikkea, vaan voi lähteä melkein valmiiksi katetusta pöydästä vääntämään. Jos tulee tarve lisäjutuille, niin lisäilee sitten vasta.
mige79
11.04.2014 18:58:19 (muokattu 11.04.2014 18:58:45)
KTR: Kyllikki. Itse olen rakennellut Cubasessa parit valmiit templatet, missä on kaikki systeemit about valmiina. Ei tarvi alusta alkaen tehdä kaikkea, vaan voi lähteä melkein valmiiksi katetusta pöydästä vääntämään. Jos tulee tarve lisäjutuille, niin lisäilee sitten vasta.
 
Joo tää on kyllä totta. Mulle tossa tärkeintä on se, että pääsen nopeasti pistämään idean talteen, kun niitä sattuu tulemaan. Niitä kyllä ehtii sitten työstää myöhemminkin.
Se talteen laitto itsellä on vaan äärimmäisen tärkeää, koska yleensä ne unohtuu samantien ellei niitä säilö muodossa tai toisessa.
pompom
11.05.2014 13:37:24
Minulla on vuosien saatossa ollut useanlaisia luovuusjumeja - yhden sorttinen oli, kun laitoin ideoita ja biisinpätkiä talteen, mutta niiden loppuunsaattaminen osoittautui toivottomaksi, teenkin nykyisin yhden biisin kerrallaan niin pitkälle, että senvalmistuminen on varmaa.
 
Toinen on tullut halusta tehdä jotain erilaista kuin aikaisemmin. Oli puolitoista vuotta
etten juurikaan soitellut, kun ei vain sitä erilaista ruvennut kuulumaan. Sitten hylkäsin ajatuksen aloin taas tarttumaan ensimmäisiin ideoihin mitä vastaan tuli, kun niitä työsti eteenpäin, niin lopputulos oli kuin olikin erilaista suhteessa aiempaan tekemiseen. Toki tilanteeseen vaikutti myös se, että myin jotain vanhoja soittimia pois, ja hankin toisenlaista tilalle.
 
Yksi hyödyllinen toimintatapa on auttanut minua pienemmistä jumeista, järjen täydellinen hylkääminen. Älyttömin idea auttaa avaamaan mielikuvitusta, vaikka lopputulos ei olisikaan niin fantastinen.
EilaPertti
16.05.2014 21:07:43
pompom:
 
Yksi hyödyllinen toimintatapa on auttanut minua pienemmistä jumeista, järjen täydellinen hylkääminen. Älyttömin idea auttaa avaamaan mielikuvitusta, vaikka lopputulos ei olisikaan niin fantastinen.

 
Tämä toimii. Pitää olla pokkaa tehdä se juustoisimman kuuloinen idea valmiiksi, vaikka aluksi tuntuu ettei tätä kehtaa näyttää kenellekään. Auttaa itseä pääsemään eroon omiin kaavoihin jämähtämisestä.
Hewi`s best!!!
KTR
16.05.2014 23:09:06
Väkisin vääntäminen toimii. Testailee tarpeeks juttuja naama irvessä niin sitten kun se eka siedettävä idea löytyy, niin kyllä se taas siitä. Idea on se, että pitää yllä sitä tekemistä. Joskus tauot tekemisestä on ihan paikallaan, mutta yleisesti ottaen olen sitä mieltä että parempi tehdä niin usein jotain musahommiin liittyvää kuin pystyy.
 
Tämäkin tietty riippuu siitä, että miten tosissaan musantekoon suhtautuu. Itselle aika elämän keskeisintä antia.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)